Kisenin tarina

Istumalaatikko saa kalustuksensa

2012-01-15T12:00:00.000+02:00

Kisenin istumalaatikko alkaa olla jo pitkällä. Sivukansien pystytuet sekä kansihelojen vahvikkeet asennettiin jo alkusyksystä, loppusyksystä saatiin istumalaatikkoa kiertävä kaulus ja pisaralista paikalleen. Vielä tehtävänä on keskikonsoli, heloitus ja sisäpintojen lakkaus.

Keskikonsoli tuo tärkeimmät trimmit käden ulottuville

Keskikonsolin helojen asettelua harjoiteltiin jo pari viikkoa sitten paperimallien avulla ja nyt konsoli alkaa olla muodossaan. Ennen viimeistä maalausta keskikonsolia sovitettiin kuitenkin vielä kerran paikalleen veneeseen, siltä varalta, että suunnittelussa olisi jäänyt jotain kriittistä huomioimatta.

Keskikonsoli perämiehen näkökulmasta

Keskikonsoli on ensimmäisiä osia, jotka on rakennettu etäällä veneestä mittausten ja CAD-mallin mukaan, joka on kokolailla uutta Kisenin kunnostamisessa. Hurjempia sekaannuksia ei onneksi noussut esille, koko rakennelma on hitusen liian pitkä kölitukkien väliin ja köysien läpiviennit kotelon sivuilla pitää siirtää enemmän taakse ja ylös. Korjauksissa on kuitenkin kyse millimetreistä, joten ihan hyvin etätyöskentely on tähän asti mennyt.

Seuraavaksi konsolin pinta tasoitetaan ja maalataan sekä lakataan. Tämän jälkeen päästään asentamaan ensimmäisiä heloja paikoilleen. Keskikonsoliin tulevat isopurjeen skuutti sekä barduunat ja kompassi, siis aika paljon rautaa pieneen tilaan.

Vinkki! - Istumalaatikon rakentamista kokonaisuutena voi seurata helposti klikkaamalla istumalaatikko-tagia tuosta alta.

Ohlsonin veljesten suunnittelema Remi myynnissä

2012-01-08T12:00:00.000+02:00

Carl-Erik ja Einar Ohlsonin suunnittelema FIN-41 Remi on myynnissä. Veneen alkuperäinen nimi on Sünnschien ja se on rakennettu kilpailemaan Saksan olympiapaikasta Tokion olympialaisissa vuonna 1964. Olympiakarsinnoista voittajana selvisi Herbert Reichin G-12 Subbnboana, mutta Sünnschienin tilaaja Rudolf Harmsdorf kilpaili veneellä 1970-luvulle asti. Harmsdorfin parhaat arvokisasaavutukset Sünnschienillä olivat MM-kilpailujen neljäs sija vuonna 1965 ja toinen sija vuonna 1966. Vuoden 1968 olympialaisissa Harmsdorf sijoittui neljänneksi Britton Chance Jr:n piirtämällä samannimisellä veneellä.

FIN-41 Remi, kisavalmis 1960-luvun klassikkoviisvitonen (kuva Anssi Kienanen)

Remi on rakennettu Schelinin veljesten omistamalla Kungsörsin telakalla Ruotsissa. Tuohon aikaan telakalla rakennettiin paljon koti- ja ulkomaisten suunnittelijoiden veneitä myös vientiin. Lasikuituveneiden yleistymistä edeltänyt aika oli monille Pohjoismaisille puuvenetelakoille kultaista, nopean kasvun ja kansainvälistymisen aikaa. Kungsörsin telakka rakensi paljon etenkin ruotsalaisten Ohlsonin veljesten suunnittelemia viisvitosia. Samaan aikaan Vatorin telakalla Suomessa 5.5 m-veneiden suunnittelutyö oli jo siirtynyt amerikkalaisten C. Raymond Huntin ja Bill Ludersin käsiin.

Remi kuuluu Ohlsoneille poikkeukselliseen kolmen veneen sarjaan, joista ensimmäinen myytiin Italiaan (ITA-046 Twins XIII) ja viimeinen Tanskaan (DEN-011 Web III). Kaksi sisaruksista kohtasi pian rakentamisen jälkeen uudelleen, sillä Paul Elvströmin purjehtima vene, jolle Rudi Harmsdorf hävisi vuoden 1966 MM-kisoissa, oli nimenomaan Web III.

Rudolf Harmsdorf myi Sünnschienin Ruotsin länsirannikolle 1970-luvun alussa ja samalla vene nimettiin ensin Västkust Scallala:ksi ja myöhemmin Remi II:ksi. Vene säilyi malliltaan kilpaveneenä eikä sitä koskaan ruffattu, mutta sitä käytettiin lähinnä päiväpurjehduksiin. Eri omistajien kautta vene siirtyi lopulta Tukholman alueelle, josta Kimmo ja Anssi Kienanen toivat veneen Suomeen vuonna 1993.

Kienaset varustivat Remin uudelleen kilpakuntoon ja vene kilpaili aktiivisesti koko 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun. Veneen merkittävin arvokisasaavutus tältä ajalta on klassisten veneiden MM-pronssi vuodelta 1995. Vuosina 1993-1996 Remi osallistui 32 viisvitosluokan lähtöön, joista veneellä on 1 ensimmäinen, 2 toista ja 13 kolmatta sijaa.

Remi on hyvässä purjehduskunnossa ja monet kalleimmista remonteista on jo tehty; emäpuu on korjattu vuonna 1996 ja perästeevi sekä peräsin vuosina 2004-2005. Lisäksi masto on vaihdettu vuonna 2008.

Venettä myy Anssi Kienanen, p. 050 594 5367 ja Remin pyyntihinta on 17 000 €. Lisää kuvia Remistä on 5.5 Inventoryssa. Vene sijaitsee Helsingissä.

Keskikonsoli etenee

2012-01-01T09:00:00.000+02:00

Kisenin istumalaatikkoon tuleva keskikonsoli etenee hyvää vauhtia. Keskikonsoli tulee keskigastin ja kipparin väliin, istumalaatikon takaosaan ja siihen tulee joitain useimmin tarvittavia purjeiden säätöjä. Keskikonsoli tulee Kisenissä aikaisemmin olleen skuuttipollarin tilalle, jossa oli storan skuutti ja lyhyt, noin 30 senttinen levankikisko.

Keskikonsolin kansi ja paperiset hela- ja kompassimallinteet

Keskikonsolin malli on hiukan elänyt rakentamisen aikana. Alkuperäinen ajatus on kopioitu Birgitta-vitosesta ja sitä kehitettiin edelleen muun muassa Remin heloituksen perusteella. Ensimmäinen malli oli malliltaan kevytrakenteisempi, mutta sen toteutusta mutkisti metallitöiden huono saatavuus. Tästä syystä rakennetta jouduttiin muuttamaan niin, että rosterista hyllyä ei tarvita. Sen sijaan hylly korvattiin vanerista laminoidulla kannella, johon rapulukot kiinnitetään.

Nyt keskikonsoliin tulevat barduunoiden iso- ja pikkutrimmi, kompassi, pilssipumppu sekä isopurjeen jalus. Aikaisemmin tarkoituksena oli vetää myös hekki keskikonsoliin, mutta sille ei lopulta jäänyt muuta paikkaa rakenteessa kuin kotelon takareuna. Siinä se taas olisi kolhinut kokoajan kipparin polvia, joka ei ajatuksena oikein vedonnut.

Kansi on vielä puupintainen, mutta ennen asentamista sekin maalataan kirkkaan keltaiseksi! :)

Vuoden 1968 Euroopan mestaruuskisat

2011-12-25T09:11:00.000+02:00

Viisvitosten kansainvälisen liiton sivuilta löytyi mainiota piristystä talven synkimpään aikaan. Tiukan agenttijatsin säestämät vuoden 1968 Euroopan mestaruuskisat Sveitsin Neuchatelista tuovat tuulahduksen kesästä, ja vanhoista hyvistä ajoista!

Videoissa näkyy kymmenittäin hienoja 1960-luvun Ludersin, Chance Jr:n ja Ohlsonin veljesten suunnittelemia veneitä, kuten SUI-074 Artemis V, GER-17 Sünnschien ja SUI-88 Toucan VIII. Etenkin Artemis V, jossa on erikoiset ikkunat kyljissä ja Luders-veneille tyypillinen kapea peräpeili, saa suuren osan kameran huomiosta. Artemis V peruskorjattiin muutama vuosi sitten ja purjehtii nykyisin nimellä Subbnboana. Samannimisenä vene oli Saksan edustajana vuoden 1964 olympialaisissa Tokiossa.

Etenkin ensimmäisen osan vesillelaskukuvissa näkyvät hyvin veneiden varsin modernit piirteet, kölit ovat kaventuneet mittasäännön sallimaan minimiin, niissä on selvä bulbi alhaalla ja steevien ja kölin kulma on terävä. Useimmissa veneissä on negatiivinen peräpeili ja peräsinpinnat on laskettu kannen alle pois levangin tieltä. Uusimmissa veneissä, kuten Britton Chance Jr:n suunnittelemassa SUI-91 Skylla II:ssa, keulasteevissä on jo selvä kulma hiukan vesilinjan yläpuolella. Tämä piirre on sittemmin muodostunut standardiksi moderneissa kilpaveneissä.

Vuonna 1968 veneet alkavat olla siinä maksimissa, mihin klassisella mittasäännöllä päästiin. Parin vuoden päästä viisvitosiin tuli jo jaettu lateraalipinta, kun mittasääntöä uudistettiin ensimmäisen kerran, ja syntyi viisvitosten evoluutioluokka.

Uusi peräsinpinna työn alla

2011-12-18T10:44:00.000+02:00

Kisenin kunnostus on pääosin restauroivaa työtä ja tärkeimmät rakenteelliset osat tehdään alkuperäisten piirrustusten mukaan. Sen vuoksi yksi näkyvimmistä muutoksista jonka teemme Kisenissä on peräsinpinnan siirtäminen kannen alle.

Vanhoissa viisvitosissa pinna on tavallisesti kannen päällä ja isopurjeen skuuttipiste on istumalaatikossa. Kisenissä tätä varten oli istumalaatikossa pieni pylväs, jossa oli lyhyt levankikiskokin. Skuuttipisteen siirtäminen takakannelle tekee skuuttaamisesta kevyempää, kun puomi ei toimi vipuvartena ja mahdollistaa leveämmän levankikiskon, jonka ehkä asennammen joskus myöhemmin.

Uusi peräsinpinna laminoitavana

Vanha pinna ei kannen alle taivu, sillä suora pinnan ottaa kanteen kiinni. Tästä syystä uusi pinna päätettiin tehdä laminoimalla ja materiaaliksi valikoitui saarni, jota oli jäänyt vielä vähäsen yli kaarityömaalta. Alunperin tarkoitus oli tehdä pinna ohuista viiluista höyryttämättä, koska pasupannu oli annettu jo takaisin omistajalleen, mutta viilujen teko (kaiken tämän harjoituksen jälkeen!) meni täysin päin honkia. Ensimmäisistä viiluista tuli liian ohuita, joten seuraavien paksuutta piti lisätä niin paljon, etteivät ne enää taipuneet ilman apua.

Pinna alkaa saada oikean muotonsa

Lopulta pinna tehtiin kolmesta 12 mm ja kahdesta 4 mm:n mahonkiviilusta, joita liuotettiin useamman tunnin ajan kuumassa vedessä ennen jigiin prässäystä. Riittävällä määrällä puristimia saarni taipui hyvin näinkin. Puun kuivuttua viilut liimattiin yhteen epoksilla.

Pinna muotoiltiin pyöreäksi samalla tavalla kuin puumastot tehdään. Ensin kaikki neljä sivua höylättiin samanlevyisiksi ja pinnan päätyä kohti halkaisijaa kavennettiin noin kolmannes. Tämän jälkeen kaikki kulmat höylättiin pois, niin että nelikulmaisesta poikkileikkauksesta tuli kahdeksankulmio. Kahdeksankulmio höylättiin edelleen silmämääräisesti kuusitoistasivuiseksi ja lopullinen pyöristys tehtiin hiomalla pitkällä hiomapaperinauhalla joka puolelta kappaleen ympäri.

Nyt, vahingossa syitä vastaan höylätessä tulleet, pienet kolot on kitattu ja seuraavaksi pinna homesuojataan ja lakataan, asennetaan kiinni peräsinakseliin ja lopuksi kärkeen ruuvataan jatkopinna.

Viisvitoset Vene 12 -messuilla

2011-12-11T09:00:00.000+02:00

Suomen 5.5 m -yhdistyksen vuosikokouksessa viime viikolla tehtiin tärkeä päätös ja vahvistettiin, että 5.5 m -yhdistys osallistuu ensi vuoden Vene-messuille 10-19.2.2012 yhteistyössä Mahogany Yachting Society:n kanssa.

Albin Johanssonin suunnittelema Caro V kesällä 2011 (kuva Janne Mäki)

Viisvitosliitto tulee näytille Messukeskuksen ykköshalliin yhdessä muiden puuveneiden ja luokkaliittojen kanssa ja näyttelyn helmeksi tulee Albin Johanssonin suunnittelema, erittäin hienoksi restauroitu, FIN-21 Caro V vuodelta 1961. Caro on klassisten viisvitosten aatelia, muodoiltaan ja tekniikaltaan moderni, mutta ulkonäöltään perinteinen mahonkikylkinen kaunotar. Steevien ja kölin terävä profiili, lyhyet ylitykset ja negatiivinen peräpeili erottavat Caron parikymmentä vuotta vanhemmista pikkusiskoistaan vitosista.

Viisvitoset ovat nyt ajankohtaisempia kuin pitkään aikaan, kun sekä NJK:n Kultapokaali, että luokan maailmanmestaruus ovat Suomessa. Molempien kilpailujen voittaja viime kesältä, Kenneth Thelen, kävi vastaanottamassa tasavallan presidentinkin onnittelut viime tiistaina. Maailmanmestaruudesta kilpailtiin viime kesänä Helsingissä.

Viisvitosliiton tavoitteena on, että luokan saaman julkisuuden tuella Suomen 5.5-laivastoon saadaan uutta puhtia ja luokan veneet saadaan aktiivisemmin kilpailemaan. Esikuvina ovat etenkin kuutoset ja viitosen, joiden luokkakisat kokoavat usein toistakymmentä venettä starttilinjalle. Suomessa on tällä hetkellä muutamia aktiivisesti kilpailevia veneitä ja muutama tuleva kisavene kunnostettavana, mutta pääosa laivastosta on retki- ja päiväpursikäytössä.

Kaudella 2012 Suomen 5.5 m -liitto pyrkii järjestämään aikaisempaa enemmän lähtöjä viisvitosille ja kannustaa näin useampia veneitä takaisin radoille. Usein vanhojen puuveneiden säilymisen kannalta kilpailu on paras kannustin hyvään kunnossapitoon ja veneiden parantamiseenkin!

Istumalaatikon pisaralista asennettu

2011-12-04T10:00:00.000+02:00

Saimme viime viikonloppuna viimein asennettua Kisenin istumalaatikon reunuksen. Pisaralistan rakentaminen aloitettiin jo helmikuussa, kun ulkotyöt olivat pakkasen vuoksi pannassa ja se jäi hiukan sivuosaan koko kevään ja kesän ajaksi, kun rakensimme kantta ja viimeistelimme runkoa.

Pisaralistan mahonkirimojen jyrsintään käytetty ohjain

Istumalaatikon pisaralista rakentuu kahdesta osasta; varsinaisen muodon ja jäykkyyden antaa kolmesta nelimillisestä vanerista laminoitu kaulus, jonka päälle on liimataan ja ruuvataan mahongista jyrsitty L-kirjaimen muotoinen koristerima. Rima peittää kauluksen ulko- ja yläreunan tiivistäen samalla kannen ja pisaralistan sauman.

Aluksi pisaralista liimataan paikalleen

Koristeriman jyrsimisessä käytettiin kaikkia tämän projektin aikana jyrsimen käytöstä opittuja taitoja ja keksittiin vähän uuttakin. Riman uran syvyydeksi piti saada 12 mm, eikä mistään löytynyt laakerilla varustettua terää, joka tekisi niin syvää jälkeä. Tästä syystä jouduimme rakentamaan vanerisen ohjurin, joka kiinnitettiin jyrsinpöytään ruuvipuristimilla. Jyrsiessä kaksitoistamillinen jyrsin leikkaa koko leveydellään ja vaneriohjuri estää terää lipsahtamasta rimasta läpi.

Liimasauma puristetaan tiiviiksi ja viimeistellään ruuveilla

Pisaralistan sivut jyrsimme yhtenäisestä mahonkirimasta ja perän kulmat sekä keulan laminoimme 8 x 3 millin vaneriviiluista. Ensimmäiset neljä viilua uitettiin, annettiin kuivua muotoonsa ja laminoitiin vanerirungon ulkoreunaa vasten. Tämän jälkeen vanerirunko irrotettiin ja seuraavat neljä laminoitiin syntyneen jigin sisäpuolelle. Näin saimme tarkasti vanerikauluksen muotoisen hiukan alle tuuman levyisen riman, joka lopuksi jyrsittiin samaan profiiliin kuin suoratkin osiot.

Vasemmalla suoraa rimaa, oikealla laminoitu kulmapala

Itse kiinnitysvaiheeseen käytimme varmasti tämän vuoden viimeiset ulkotyötunnit. Edellisenä lauantaina sää heilui koko päivän viiden ja kymmenen välillä, joka riittää juuri ja juuri liimaamiseen. Vaikka kylmärajana monilla liimoilla on viisi astetta, niin alle kymmenessä on harvoin niin tasaista lämpöä, että liimattaville pinnoille ei tiivisty kosteutta, joka estää liimaa tarttumasta. Meillä taisi päivän kanssa käydä onni, heti maanantaina lämpötila laski jo liian alas, eikä taida hetkeen nousta.

Valmis pisaralista kiertää koko istumalaatikon

Valmis pisaralista viimeistelee hienosti kannen, joka hohtaa nyt hienona tasaisen virheettömänä keltaisena pintana. Talven aikana kanteen puhkotaan koko kasa uusia reikiä muun muassa staageille, vanteille, barduunoille, knaapeille, mastolle, vinsseille ja muille heloille. Kevääseen mennessä kannen nykyinen askeettisen kaunis ulkonäkö pitäisi olla monta pykälää pragmaattisempi!

Metriluokat - puuveneiden moderni eliitti

2011-11-20T08:42:00.000+02:00

Kilpapurjehdus on aina paininut saman ongelman kanssa - kuinka erilaiset veneet voivat kilpailla tasavertaisesti. Nykyisin suosittu ratkaisu on muiden muassa ORC, joka nojaa voimakkaasti VPP-nopeuden arviontiohjelmistoihin. Ongelma ja erilaiset ratkaisut edeltävät kuitenkin tietokoneiden aikaa.

Ensimmäisiä ratkaisuehdotuksia Suomessa oli NJK:n 1887 esittelemä valöörisääntö, jonka mukaan veneet luokiteltiin purjepinta-alan ja vesilinjan pituuden mukaan. Valöörisääntö oli läheistä sukua Seawanhaka-seuran säännölle, joka toimi America´s Cupin mittasääntönä kilpailun alkuvuosina.

Valöörisäännön laskentakaava oli muotoa vesilinja x purjepinta-ala / 150, näin Kisenin valööriluku olisi ollut (LWL 7,44 x SA 28,6 / 150) hiukan yli 1,4. Omana aikanaan valööriveneet mitattiin usein aivan eri luokassa, sillä veneet olivat kookkaita ja kantoivat uskomatonta määrää purjeita. NJK:n voittajaveneen Judithin haastajaksi rakennettu Endymion vuodelta 1890 oli valööriluvultaan yli 13.

Yli kaksikymmenmetrinen 12 mR Blue Marlin on kookkain suomalainen metrivene (kuva Blue Marlin)

Valöörisääntö ei ottanut huomioon veneiden kokonaispituutta eikä painoa, joten veneiden suunnittelu muuttui vähitellen hyvin aggressiiviseksi. Mittasäännön optimiksi muodostui vene, jonka vesilinja paikallaan kelluessa oli mahdollisimman lyhyt, mutta piteni välittömästi veneen kallistuessa ja joka oli kevyt mutta vakaa. Tämä saavutettiin pidentämällä steevien ylityksiä ja tekemällä veneistä runkojäykkiä, toisin sanoen matalia ja leveitä. Nykyisinkin suosittu E-Scow on tulosta tästä kehityksestä.

Kehitystä pyrittiin suitsemaan amerikkalaisella säännöllä, joka huomioi myös veneen painon. Kiinteän jakajan tilalle tuli uppouma, jolloin veneen paino pienensi mittalukua. Sääntö hyväksyttiin 1903, mutta ei saavuttanut suurtakaan kansainvälistä suosiota, vaikka se toimikin jonkin aikaa America's Cupin mittasääntönä. Vaikuttavimpana tuloksena olivat J-luokan veneet, jotka syöksivät venesuunnittelua eteenpäin muun muassa alumiinimastojen osalta jo vuonna 1930.

Valööri- ja amerikkalaisen säännön jälkeen Suomessa yhteistä mittasääntöä lähdettiin kehittämään yhdessä ruotsalaisten seurojen kanssa ja näin syntyivät saaristoristeilijäluokat. Näissä tärkein mittatekijä on purjepinta-ala, joka vaihtelee pienistä 22 neliöisistä valtaviin 150 neliöisiin veneisiin. Purjepinta-alan lisäksi kullekin kokoluokalle määrättiin pienin kajuutan koko ja vähimmäispaino, jotka rajoittivat suunnittelun äärimmäisyyksiä. Etenkin pienemmät seurat, kuten HSS tekivät 1910-luvulla työtä edistääkseen saaristoristeilijöiden suosiota ja etenkin kakskakkosia rakennettiin paljon.

Kaikki saaristoristeilijät ovat ruffattuja ja ne tunnistaa modernimmista mittaluokista suurista ylityksistään. Nämä tekivät veneistä vauhdikkaita, mutta niiden merikelpoisuus oli heikkoa. Veneet olivat todellakin vain saaristoristeilijöitä, niitä ei ollut tarkoitettu avomerelle.

Saaristoristelijät jäivätkin pääasiallisesti Itämeren alueen ilmiöksi. Saman aikaisesti yhteisen kansainvälisen säännön kehitys jatkui toisaalla ja vähitellen kansainvälinen mittasääntö, eli niin kutsutut metriluokat, yleistyi. Sääntö vahvistettiin 1908 ja saman vuoden Olympialaisissa Lontoossa 12 mR -veneet olivat virallisena kisaluokkana.

Modernit 5.5 m -luokan veneet ovat kilpaveneiden kehityksen eturintamassa (kuva Jorma Rautapää)

Kansainvälisellä mittasäännöllä pyrittiin nimenomaan ohjaamaan veneiden suunnittelua rakenteellisesti kestävämpään suuntaan. Mittasääntöön lisättiin vannemitat, joilla mitattiin rungon ympärysmittaa määrätyistä pisteistä, sekä minimivaatimukset leveydelle ja vapaalaidan korkeudelle. Vannemitalla veneisiin saatiin enemmän pyöreyttä, joka eliminoi jollamaiset pintaliitäjät ja leveys- ja vapaalaitavaatimuksilla saatiin parannettua merikelpoisuutta. Ulkonäöltään metriveneet ovat tyypillisesti aikaisempien mittasääntöjen veneitä tukevarakenteisempia ja suurimpia mittaluokkia lukuunottamatta kajuutattomia. Nykyisin kuvaa sekoittaa se, että monet veneistä ruffattiin 1960-1970 -luvuilla.

Metrisäännön lisäksi suurimpien luokkien rekisteröinti sidottiin Lloyd'sin rekisterin sääntöihin, joka ohjasi osaltaan veneiden rakenteellista kestävyyttä. Tämän tunnuksena isommissa metriluokissa tunnuksena on R-kirjain (mR). Nimestään huolimatta metriluokkien tunnus ei viittaa veneen pituuteen, vaan on tunnusluku eri tekijöistä, kuten jo valöörisäännössä. Lisäksi eri metriluokkien ja eri aikakausien metriluokkien laskentakaavat eroavat toisistaan.

Kansainvälinen sääntö löi itsensä läpi Suomessa vasta noin vuonna 1921, jolloin laskettiin vesille ensimmäiset suuret, uuden säännön mukaan rakennetut, metriveneet. Veneitä rakennettiin alussa etenkin suurempiin luokkiin kahdeksan metrisistä aina suuriin 23 metrisiin asti. Ajan kuluessa siirryttiin pienempiin luokkiin ja tänä päivänä veneitä rakennetaan eniten viisvitosiin ja paraolympialaisten pieneen 2,4 mR -luokkaan, mutta sekä kutosiin että kaseihin rakennetaan edelleen jonkin verran uusia replikoita vanhoista veneistä

Määrällisesti suurimpia metriluokkia ovat 5.5 m, 6 mR, 12 mR ja 8 mR. Näillä neljällä luokalla on myös omat luokkansa moderneille konstruktioille, joissa sallitaan lasikuidun ja alumiinin käyttö rakennusmateriaalina sekä jaettu lateraalipinta, eli kölistä erotettu peräsin. Vuodesta 1956 vuoteen 1987 America's Cup kilpailtiin 12 mR-luokan veneillä, jona aikana metriveneiden suunnittelu eteni vauhdilla. Moderneja metriveneitä ovat piirtäneet muun muassa Olin Stephens, Pelle Petterson ja Ben Lexcen.

Kansainvälinen sääntö onkin vanhoista mittasäännöistä ainoa, johon edelleen suunnitellaan uusia veneitä. Tätä kautta metriluokat ovat yhä tiukasti mukana kilpapurjehduksen kehityksessä. Viimeisen sadan vuoden aikana kansainvälinen sääntö on osoittanut laajan sovellettavuutensa ja uudistumiskykynsä. Metrisääntö on edelleen ajankohtainen ja siihen piirretyt tuhannet veneet edustavat sitä ainutlaatuista suunnittelutaitoa joka säännön toteuttaminen on kunakin aikana vaatinut.

Lähteet:
Leino, Klippi ja Aromaa, Purjehtivat klassikot
Liewendahl, Alfthan ja Barck, Sexornas jakt
Ramsay, Purjehtijan muistelmia
Pacius, Purjehdusmuistelmia

Uusi venekatos valmis

2011-10-30T19:00:00.003+02:00

Kisenin muutto Jätkäsaaren sujui hienosti, mutta siitä eteenpäin turpaan on tullut reilusti. Kurjan tuulisen ja sateisen sään takia emme saaneet telttaa rakennettua melkein kahteen viikkoon veneen siirron jälkeen. Loppua kohden vene alkoi olla niin läpimärkä, ettei sellaista ole kyllästyksen jälkeen nähty.

Uusi venekatos on samaa hehkuvan keltaista kuin veneen kansikin

Syksyn säistä ei koskaan tiedä ja pakkanen olisi voinut iskeä missä vaiheessa tahansa. Reilu pakkanen olisi jäädyttänyt puuhun imeytyneen veden ja lopettanut kunnostusurakan siihen. Ainoaksi onneksi pakkasta ei tullut. Sen sijaan tuli myrsky - päivä sen jälkeen kun olimme saanet venekatoksen pystyyn.

Venekatoksen sivujen polviot ovat tärkein runkoa jäykistävä elementti

Syksyn ensimmäinen myrsky iski perjantai-aamusta ja heitti telttaamme miten huvitti. Sama kaariteltta oli palvellut meitä jo kolmen vuoden ja kahden pitkään aikaan lumisimman talven ajan ongelmitta, mutta Jätkäsaaren veneiden talvisäilytysalue on ympäristönä vähintään haastava.

Katon polviot toimivat samalla kurkihirren kannattimina

Kiitos reilun telttanaapurimme tarkkaavaisuuden ja parin ripeäotteisen pursiseuralaisen katoksen peitteet saatiin pääosin pelastettua, mutta kaarirunko vääntyi, taittui ja murtui korjauskelvottomaan kuntoon. Näin ollen viimeiset pari viikkoa ovat menneet uutta telttaa rakentaessa.

Vaihdoimme aikaisemman kaarirakenteen A-rungoksi, jonka pitäisi olla jykevämpi. A-runkoinen venekatos antaa myös enemmän tilaa veneen sivuille työskentelyä varten kuin kaarirunkoinen katos samalla lattiapinta-alalla. Rungon kulmien jäykistämiseen käytimme pultattuja polvioita. Niiden pitäisi jäykistää runkoa enemmän kuin pelkkien kulmarautojen. Viimeiseksi varmuudeksi teltta on ruuvattu kiinni venepukkiin ja pultataan vielä aloilleen. Toivotaan, että tämä rakenne kestää tulevan talven ongelmitta.

Vielä 52 työtehtävää

2011-10-16T11:29:00.000+03:00

Kisen-telakalla on vielä tuhdit 52 työtehtävää ennen vesillelaskua, mutta onneksi runko ei ole enää yksi niistä. Optimistisimmankin laskutavan mukaan vesillelaskuun on enää 34 viikkoa, joten tilanne on haasteellinen, mutta ei paha. Asiaa ei ollenkaan auta se, että viime viikon perjantain myrskynrippeet repivät Kisenin kaariteltan ja tästä syystä viime päivät ovat menneet vahinkoja korjaillessa.

Veneen viimeistelytyöt etenevät hiljalleen

Työlistalle mahtuu sekä isompia että pienempiä tehtäviä, kuten helojen ja kalusteiden asentamista, joita pystyy helposti tekemään muutaman päivässä. Mutta joukkoon mahtuu myös isompia urakoita, kuten maston ja pohjan maalaukset sekä istumalaatikon pisaralistan asentaminen, jotka vievät auttamatta useamman päivän.

Kaikeksi epäonneksi melkein kaikki isommat hommat liittyvät maalaamiseen tai liimaamiseen, joiden osalta ulkotyökausi alkaa tältä vuodelta olla ohitse. Näiden töiden kasaantuminen keväälle on isoimpia ongelmia tulevien kuukausien töiden ajoittamisessa.

Yllä olevan kuvan pitäisi päivittyä töiden edetessä niin, että keltainen ja vihreä hiljalleen valtaavat alaa aloittamattomilta töiltä. Katsotaan miten hommat etenevät!

Venekuljetusliikkeet Uudellamaalla

2011-10-02T20:00:00.000+03:00

Pari vuotta sitten julkistetussa hienossa kuutosten matriikkelissa The Six Metre viisvitosen eduksi kutoseen verrattuna mainitaan traileroitavuus. No, siitä voidaan tietenkin olla montaa mieltä onko viisvitosilla ehkä muitakin etuja kutosiin verrattuna, mutta auton päälle Kisen oli joka tapauksessa saatava, sillä vanha telakkapaikka ei enää onnistunut.

GO-12 Ursa Major asianmukaisen kuljetusauton päällä (kuva Udo Seipolt)

Veneen kuljetus ei ole mitään erikoisempaa rakettitiedettä, mutta käytännön järjestelyä haittaa se, että venekuljetuksia hoitavia firmoja on vaikea löytää. Yrittäjät ovat pieniä ja harvassa, eivätkä juuri internetissä huutele. Lisäksi kuljetusliikkeet ovat kiireisiä silloin, kun kaikki muutkin tarvitsevat veneen nostoa, laskua tai kuljetusta. Sesonkiaikaan, kuten nyt, voi sopivaa aikaa olla vaikea saada.

Hommaa helpottaa kun saa kerättyä muutaman nimen ja suosituksen, mutta tiukalla aikataululla se voi olla vaikeaa. Listaan tässä ne Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla venekuljetuksia ja veneiden nostoja hoitavat kuljetusliikkeet, joita meille suositeltiin.

Kuljetus N.Brorström 040-5411410
Pekka Jokinen 0400-705 539 info(a)kuljetuspekkajokinen.fi
Kuljetus Karttunen 040-507 7044 antti.karttunen(a)kuljetuskarttunen.fi

Veneen kuljetus maksaa Helsingin KTK:n hinnaston mukaan noin 70 eurosta ylöspäin tunnilta, riippuen pääasiassa ilta-ajan lisämaksuista ja auton nosturin tehosta.

Jos tunnet muita ja voit suositella, niin vinkkaa kommenttien kautta!

Kisen muutti Helsinkiin!

2011-09-25T09:11:00.000+03:00

Viime viikolla Kisen karisti viimein Kirkkonummen pölyt taakseen. Samalla päättyi lähes päivälleen kolme vuotta aikaisemmin alkanut veneen peruskunnostusurakka. Kaaret, iso osa laudoituksesta, deadwood, steevit ja kansi on nyt vaihdettu tai kunnostettu ja koko paketti pohjalakattu ja -maalattu.

Kiiltäväkylkinen kaunotar paljastuu auringonpolttaman teltan alta

Työlistalla on vielä hirveä kasa viimeistelytöitä, jotka pitävät meidät kiireisenä vielä kesään asti, mutta urakan pääosa on jo takanapäin. Tästä eteenpäin enemmistö töistä voidaan jo tehdä veneen talvisäilytyspaikalla ilman raskaita puuntyöstökoneita. Viimeisetkin rakenteelliset asennukset pitäisi saada valmiiksi alkukeväästä, jotta loppukevät voidaan käyttää rikaamiseen sekä lakkauksen ja maalauksen viimeistelyyn.

Timelapse-video Kisenin lastauksesta kuljetusauton kyytiin

Kisenin kuljetuksesta huolehti Nenne Brorström, ammattitaidolla, joka rauhoitti sen mikä suinkin oli mahdollista, huolestuneita veneenomistajia, jotka näkivät vaivalla kunnostetun veneensä ensimmäisen kerran ilmassa. Rekan lavalle lastattu vene näyttää auttamatta yläpainoiseilta ja jotenkin eksyneeltä. Onneksi seuraavan kerran kun Kiseniä nostetaan, suunta on veteen, ei maantielle.

Kisen nostetaan lavalta Helsingin Jätkäsaaressa

Nyt Kisen on talvisäilytyksessä HSS:n talvisäilytysalueella Jätkäsaaressa. Tulevia kunnostuspäiviä nopeuttaa reilusti se, ettei töihin tarvitse matkustaa tuntia, vaan paikan päälle pääsee pyörällä pikavauhtia. Tosin uusi tuulisempi talvisäilytyspaikka asettaa myös omat vaatimuksensa venekatokselle, joihin vanha rakenne ei pysty vastaamaan. Niinpä tämäkin syksy alkaa venekatoksen parantamisella!

Vihdoin pintakäsittelemään!

2011-09-04T04:23:00.000+03:00

Olemme viimein päässeet sanoista tekoihin veneen pintakäsittelyn kanssa! Viikko sitten maalasimme veneen pohjaa hopeanhohtoisen primerin, jonka päälle tulevat vielä kova- ja itsehioutuva myrkkymaali. Myrkky- eli antifouling-maali maalataan vasta ensi keväänä, hiukan ennen vesillelaskua, jotta se ei kuivu liian kovaksi ja menetä ominaisuuksiaan.

Kisen puupuhtaana ja pohjan primeri maalattuna

Pohjan primeroinnin jälkeen etenimme lakkaukseen. Pintakäsittelysuunnitelman mukaisesti alle tulee kaksi kerrosta lakkaprimeria ja vasta niiden päälle itse venelakka. Näin saamme lakan kiinnittymään puuhun paremmin ja toivottavasti myös hillittyä kyllästysöljyn kiehumista esimerkiksi auringonpaisteessa.

Viimeistelyvaiheen isoja oivalluksia oli itsetehty lakkakitti. Vinkin saimme läheisen maalikaupan myyjältä, joka ei antanut ratkaisujen hakemisen lyssähtää siihen, että hyllystä ei löydy sopivaa tavaraa.

Sen sijaan hän ehdotti että jos suinkin pystyisimme hiomaan sopivaa puuta hiukan, niin sekoittamalla sen samaan lakkaan jolla vene ollaan maalaamassa saisimme kohtalaisen kestävän ja oikean sävyisen kitin pienten kolhujen tasoittamiseen.

Ensimmäinen lakkaprimerikerros maalattu, lopullinen väri alkaa nousta esiin

Ja tokihan me pystyimme! Itse asiassa emme pariin viikkoon olleet muuta tehneetkään kuin hiukan hioneet puuta - pölyä oli kasoittain ympäri telttaa! Keräämällä puupölyä siisteimmiltä pinnoilta saimme kasaan nokareen roskatonta tauhkaa ja pääsimme kokeilemaan. Puupölystä tehty lakkakitti on hiukan tavallista kittiä tahmeampaa ja jättää aavistuksen enemmän hiottavaa, mutta se täyttää kohtalaisesti ja on sävyltään aivan kohdallaan. Kiitos siis vinkistä!

Tämä ja seuraava viikko menevät vielä lakatessa, sen jälkeen annamme lakan kovettua ainakin viikon ajan ennen kuin vene siirretään talviteloille Helsinkiin. Talven aikana sisätilojen viimeistely, kalusteiden rakentaminen ja helojen asentaminen jatkuvat, mutta isoimmat rakenteisiin liittyvät työt alkavat olla valmiina.

Tyhjätaskun koverohöylä

2011-08-28T10:01:00.002+03:00

Löysin rautakaupan hyllystä tyhjätaskuille ja hätähousuille puuvenemiehille, jotka eivät ehdi tekemään perinteisestä puurunkoisesta höylästä kunnon koverohöylää, sopivan työkalun, jota oli pakko kokeilla. Stanleyn melko räikeä ja jokseenkin vempulan oloinen SurForm 21-103 -askarteluhöylä, johon saa koveroterän, vaikutti ensi arvion perusteella mahdolliselta ratkaisulta viimeistelytöitä painaneeseen ongelmaan.

SurFormin karvahattumalli ei ensisilmäykselle vakuuta

Kisenin rungon taitos pohjasta pilssiin on niin jyrkkä, että sitä ei pysty työstämään millään perustyökaluilla. Ainoa väline, joka taipuu laudoituksen mukana on hiomapaperi, mutta rimojen hiominen tasaiseksi käsipelillä oli lähtökohtaisesti poissuljettu.

Ammattimainen ratkaisu rimojen tasoittamiseen olisi ollut vanhan puurunkoisen höylän pohjan ja terän pyöristäminen rungon muotoon, mutta meillä ei ollut sopivaa aihiota käytettävissämme. Jotain muuta oli siis keksittävä.

Höylän jälki on yllättävän tasaista ja siistiä

SurForm-höylä muistuttaa juustohöylää tai raspia, mutta erona on terien muotoilu. Toisin kuin keittiöstä tutussa raastimessa, SurForm:in terät eivät jätä aaltoilevaa pintaa vaan tasaisen, höylämäisen pinnan. SurForm tulee sanoista surface forming, joka kuvaa raspin ja surformin eroa hyvin.

SurForm 103:n merkittävin ongelma on sen lötkyrä runko. Etenkin koveroterä pysyy huonosti paikoillaan ja pyrkii tippumaan sijoiltaan. Tällöin terän toinen sivu nousee ylös ja raapii helposti uran höylättävään pintaan. Tämä ongelma on hallittavissa käyttämällä vähemmän voimaa, mutta vaatii totuttelemista.

SurForm -höyliä on myös kunnollisemmalla metallirungolla, joka todennäköisesti korjaa tipahteluongelman. Vähävaraisemmalle ja oppimishaluiselle SurForm 103 on silti kohtalainen vaihtoehto, kun höylätyötä on vain vähän.

Laminointiopppia Alvar Aallolta

2011-08-21T15:49:00.001+03:00

Kävin viimeisimmällä maakuntamatkalla Jyväskylän Alvar Aalto -museossa, jossa on laaja näyttely Aallon elämäntyöstä arkkitehtuurin ja teollisen suunnittelun alalta. Osana näyttelyä on myös hyvä esitys Aallon laminaattirakenteiden tekniikasta. Kaikkihan nuo tuntevat, mutta kaarien tihrustamisesta huolimatta, ainakin minulle oli jäänyt epäselväksi, miten ne tuolin- ja pöydänjalat tehdään.

Halkiolaminoinnin valmistuvaiheet

Aallon kalusteissa käytetty metodi, jossa massiivipuuhun leikataan pitkittäissuunnassa halkioita muistuttaa pitkälti meidän pilssin kaarissa käyttämäämme tekniikkaa. Viiluista liimaamiseen verrattuna tämän tekniikan etuna on se, että massiivipuuhun sahatut viilut ovat toisesta päästä kiinni, eivätkä pääse liukumaan suhteensa toisiinsa samalla tavalla irtonaiset viilut. Tuloksena materiaalihukku on pienempi kuin viilulaminoinnissa.

Pitkittäin sahattu massiivupuu taipuu kiltisti tiukoillekin kaarille

Painokaarien halkaiseminen tiukoissa kaarissa on puuveneenrakennuksessa usein käytetty keino ja se esitellään muun muassa Ole-Jacob Brochin Puuvene-kirjassa. Minulle tuttuun puuvenekirjallisuuteen verrattuna Aallon oivallus on halkioiden täyttäminen sahanterän paksuisilla viiluilla. Tällöin rakenteeseen ei jää ilmataskuja, jotka heikentäisivät sitä ja keräisivät kosteutta. Tasapaksu ja kestävyysominaisuuksiltaan heterogeeninen tukirakenne on tehtäväänsä auttamatta parempi. Kisenin rimoituksessa saadun harjoituksen perusteella täyteviilujen sahaaminen ei ole suurikaan lisävaiva.

Pintakäsittelyn suunnittelua

2011-08-14T10:46:00.002+03:00

Puuveneen pintakäsittelyssä on tarjolla melkoinen viidakko. Onneksi tätäkään asiaa ei tarvitse itse ratkaista, vaan asiaa ovat pohtineet muutkin. Eri pintakäsittelyvaihtoja esitellään laajasti Puuveneveistäjä-lehden Kaikki puun pintakäsittelystä-artikkelissa (pdf). Erilaisten lakkojen ominaisuudet taas esitellään tiiviisti PuuProffan sivuilla. Molempiin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Kisenin lakaksi valikoitui Rylardin pehmeämpi VG-63

Uudemmat, ja etenkin puulaminaattirakenteet, ovat vakaampia ja sallivat enemmän lakkavaihtoehtoja. Kun puu elää vain vähän kosteuden muutosten ja rakenteiden liikkeiden mukana pysyy kovempikin lakka paikoillaan. Kovien lakkojen etuna on parempi kulutuksen kestävyys, joka etenkin istumalaatikon ympäristössä on tärkeää. Sen sijan vanhat massiivipuurakenteet ovat vaativampia ja niissä on käytettävä pehmeämpää lakkaa.

Hyvämaineisia Rylard-venelakkoja valmistava Brava on tehnyt itselleen päätähuimaavan karhunpalveluksen tarpeettoman hienoilla Flash-sivuillaan, joita hakukoneet eivät löydä. Ei niin, että sivuilla olisi kovin paljon tietoa, mutta sivujen "puuttuminen" netistä antaa vaikutelman, että merkki on tuskin olemassa. Koska vanhaa lakkaa on paras korjata samalla tavaralla, olisi mukavaa että valittu merkki pysyisi markkinoilla vielä jonkin aikaa.

Joka tapauksessa, Rylard tekee öljylakkoja, jotka vastaavat pitkälti tunnettua Le Tonkinoisia, mutta ovat kovempia ja kestävät paremmin kulutusta. Rylardin VG63:een on lisätty fenolihartsia ja VG62:een polyuretaanihartsia joka tekee siitä kuuskolmosta kovemman ja nopeuttaa kuivumista.

Hyvä ohjenuora lakkaukseen on Puuvene-lehden lakkausohjeet. Ohjeissa käydään työvaiheet selvästi läpi ja hyvänä vinkkinä neuvotaan laittamaan ohut kerros lakkaa myös sisäpuolelle, jotta sisään loiskuva tai tiivistyvä vesi valuisi pilssiin eikä imeytyisi rakenteisiin. Tätä vinkkiä ainakin me aiomme noudattaa.

Kaiken lisäksi heinäkuussa kärsityn rimoitusrumban vuoksi olemme reilusti jäljessä töiden aikataulusta. Venettä ei varmaankaan saada veteen tänä vuonna, mutta ainakaan lakkaa ei tarvitse nyt levittää paahtavassa helteessä. Loppukevään säät ovat parhaat lakkailulle, eikä alkusyksy ole juurikaan huonompi.

Rimoituksen tekniikasta

2011-08-07T09:25:00.001+03:00

Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet Kisen-telakalla rimoittamiseen. Suunnitelmana oli, että kyllästyksen jälkeen kesälomien viimeiset viikot voitaisiin käyttää pintakäsittelyyn, mutta toisin kävi. Kaiken kukkuraksi rimoituksen välttämättömyys selvisi vasta kyllästyksen jälkeen. Yleisesti rimoitus suositellaan tehtäväksi ennen kyllästystä, koska epoksi ottaa huonosti kiinni öljyttyyn puuhun.

Auki jyrsittyjä kylkisaumoja

Kyllästysainetta ei puusta saa pois, mutta puhdistimme saumat ennen liimausta Hempelin Degreaserilla. Ratkaisu oli pakon sanelema ja sen toimivuus ratkeaa vain ajan kanssa - toivotaan parasta! Joka tapauksessa ainakin liimausvaiheessa epoksi levittyi tasaisesti saumaa eikä helmeillyt, joten ei liimapinta ainakaan kovin öljyinen ollut.

Kylkisaumat sirkkelöitiin tai jyrsittiin 3/4 syvyyteen laudan paksuudesta, jotta sauman pohjalle jää kynnys, jota vasten siihen liimattava rima painetaan. Etenkin kapeammissa sirkkelöidyissä saumoissa liiman saaminen tasaisesti uran pohjaa pitkin oli haastavaa. Lopulta käytimme 10 ja 20 millilitran lääkeruiskuja yhdessä 1,2 millin injektioneulojen kanssa liiman levittämiseen. Näillä työkaluilla liimasaumoista tuli siistejä ja tiiviitä, ja valumia syntyi kohtalaisen vähän.

Tiivistykseen käytettävät rimat sahasimme viimeisistä laudoituksesta ylijääneistä mahonkilankuista pöytäsirkkelillä. Joka toinen sahaus tehtiin 4 asteen terän kallistuksella ja joka toinen suoralla terällä. Näin syntyi kiilamaisia rimoja, jotka olivat toisesta reunastaan hiukan yli 0,5 mm kapeampia kuin toisesta. Liimalla siveltyinä ja paikalleen naputeltuina kiilamaiset rimat asettuvat erittäin tiiviisti lautojen uriin. Rimoja asetellessa on vielä varottava, ettei lyö rimoja liian kovaa. Muutoin on vaarana että rima murtaa uran pohjaan jätetyn kynnyksen. Näin murtuneet saumat pilaavat pahasti sisätilojen ulkonäön ja tekevät tietenkin myös rimoituksesta vähemmän tiiviin.

5.5 m -luokan MM-kisat Helsingissä

2011-07-30T15:55:00.000+03:00

Kansainvälisen 5.5 m -luokan maailmanmestaruuskisat järjestetään tänä vuonna Helsingissä. Tapahtuma liittyy osana NJK:n 150-vuotisjuhlallisuuksiin ja kisojen yhteydessä kilpaillaan myös alunperin NJK:n perustamasta Kultapokaalista.

5.5 m -luokan arvokkain palkinto NJK:n Kultapokaali (kuva Suomen 5.5m yhdistys)

Kultapokaalipurjehdukset päättyivät eilen lauantaina ja voittajaksi selvisi suomalaisen Kenneth Thelenin venekunta Kan-Bei II:lla. Suomalaiset ovat voittaneet Kultapokaalin 5.5 m -luokassa vain neljästi, vuosina 1985, 1986, 1989 ja 1995, joten voitto on Suomen purjehdushistoriassa todella merkittävä, ja hieno lisä NJK:n juhlavuoteen.

Kilpailut jatkuvat tänään SM-kisoina ja huomenna alkavat MM-kisat, jotka jatkuvat ensi viikon perjantaihin asti. Lähdöt ovat päivittäin kello 12.00. Tarkemmat tiedot kisoista löytyvät kilpailukutsusta (pdf). Kultapokaalipurjehduksista vastaa NJK ja maailmanmestaruuskisoista HSS.

Paras paikka seurata kisoja on toimitsijavene, johon pääsee ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi avustajaksi kilpailuihin. Kisajärjestelyissä on kova tarve avustajille, joten jos kiinnostusta löytyy kannattaa ilmoittautua mukaan. HSS:n kisatoimikunnan s-postiosoite on tinke.m(a)gmail.com.

Kisojen tulokset julkaistaa myöhemmin 5.5 m -liiton nettisivujen kilpailuosiossa. Kuvia tapahtumasta löytyy Esko Kilven Flickr-profiista ja Jorma Rautapään Purje ja meri -sivuilta.

Rimoitus

2011-07-26T12:03:00.015+03:00

Kyllästyksen jälkeen koitti totuuden hetki. Työmaalla oli viikon tauko kun työväki oli lomamatkoilla odottamassa pellavaöljyn kuivumista. Kylkilautojen ammottavat saumat pitää saada kiinni. Kyse ei ole pelkästään siitä, että vesi suihkuaa sisään avoimista saumoista, vaan veneen rungon jäykkyys syntyy suurelta osin siitä, etteivät kylkilaudat pääse liikkumaan toisiinsa nähden pituussuunnassa.

Jättäessämme Kisenin viikoksi lepäilemään, yritimme puuvenemiesten vanhaa kikkaa. Jätimme kolmisenkymmentä täyttä vesiastiaa veneen alle, ja peitimme koko komeuden maahan asti ulottuvalla pressulla. Itse rungon täyttäminen vedellä tai muu kastelu ei tulisi kysymykseen pellavaöljyn kuivuttuakaan, koska märkää venettä ei kuitenkaan voisi pintakäsitellä. Tarkistaessamme tilanteen viikkoa myöhemmin, tulos oli selvä: saumat eivät olleet turvonneet kiinni, eivätkä turpoasi myöhemminkään. Edessämme oli siis jälleen yksi suuri työvaihe, jonka olimme haaveilleet välttävämme: kylkilautojen saumojen rimoitus.

Rimoitusta varten saumat pitää ajaa auki. Pienimmät saumat sirkkelillä ja suurimmat jyrsimellä 5 mm:n terällä. Tämän jälkeen pitää tehdä kiilamaista rimaa, joka liimataan tehtyyn uraan epoksilla. Lopuksi ohjausriman kiinnittämisestä jääneet naulanreiät pitää tapittaa, ja ylimääräinen rima ja epoksi hiotaan pois.

Suosittelemme lämpimästi ohjausriman käyttöä saumoja avatessa. Sirkkeli ja jyrsin ovat ohjurin kanssakin aivan riittävän väkivaltaisia työkaluja ajettavaksi viittä vaille valmiin veneen kylkeen. Lienee sanomattakin selvää, että myös terän syvyyssäädön kanssa kannattaa olla kohtuullisen tarkkana, jos ei halua pilkkoa venettään osiin.

Siisti, 3 mm:n levyinen sirkkelin terän jälki.

Matias pääsi valmistamaan ja liimaamaan noin 200 metriä kiilanmuotoista 3 mm:n ja 5 mm:n mahonkirimaa.

Hionnan jälkeen rimoitettu sauma on siistimpi kuin olisimme osanneet edes toivoa. Tajusimme juuri, että kun Kisen vielä maalataan ja lakataan, ei ole jäljellä montaa sellaista puuveneille tehtävää korjausta, jota emme olisi Kisenille tehneet näiden kolmen vuoden aikana.

Muita osia asennusvalmiiksi

2011-07-26T11:57:00.004+03:00

Sitlådan etureunaan tuleva konsoli, johon mastolta ja keulasta tulevat köydet ohjataan.

Vaikka emme ole vielä päässeet lakkaamaan venettä, olemme jo saaneet harjoitella lakkaamista asennusta odottaviin irrallisiin osiin, kuten sivukannen tukiin ja etukonsoliin. Muut korjatkoon, jos olen väärässä, mutta muistaakseni lakkana on tässä Hempelin 01100.

Asennusvalmiiksi pitää tehdä niin ikään keskikonsoli (josta Matias kirjoitti jo aiemmin), masto ja peräsin. Heloituksen suunnittelu - ja hankinta - on niin ikään käynnissä.

Kyllästys

2011-07-26T11:42:00.006+03:00

Kyllästystä varten sekoitimme itse pellavaöljyn, tärpätin ja sinkkinaftenaatin (homemyrkky) seoksen. Tärpätti haihtuu ajan myötä ja pellavaöljy kyllästää puun. Pellava itsessään on herkkua pieneliöille, joten sekaan on laitettava myrkkyä.

Pellavaöljyn kanssa on oltava varovainen, koska huokoisessa materiaalissa kuten sahanpurussa, se saa paljon haihtumispinta-alaa, ja saattaa syttyä itsestään palamaan. Siksi työmaa oli siivottava huolellisesti. Vene imuroitiin yltä päältä, ja lopuksi veneen alta pestiin kaikki purut ja roskat pois.

Työmaa puhtaaksi. Väriero ennen ja jälkeen kyllästyksen on melkoinen.

Pellavaöljyä voi levittää pensselillä, mutta ruiskuttaminen on hyvin suositeltava vaihtoehto nopeutensa vuoksi.

Käsin pumpattava suihkupullo, halpa ja tehokas työkalu. Hengityssuojain ehdottoman välttämätön.

Kyllästysainetta pitää levittää niin kauan kuin puu sitä imee. Me kylläsimme Kiseniä kolme päivää. Loppua kohden ohensimme öljyä vähemmän. Paksumman seoksen levitimme pensselillä. Kyllästykseen tehty seos on huomattavan myrkyllistä, joten suojavälineet ovat välttämättömät: hengityssuojain (ei pölysuojain vaan kemiallinen), suojapuku ja kumihanskat.

Kyllästyksen jälkeen.

Kannen maalaus

2011-07-17T22:02:00.001+03:00

Kisen sai jo muutama viikko sitten kauniin uuden pinnan kanteensa, mutta ikävä kyllä kaiken muun tekemisen ohella siitä kertominen on unohtunut. Aikaisemmin pohjamaalatut ja yhteenliimatut kansilevyt spaklattiin vielä ennen maalausta epoksikitillä ja kun kitti oli kuivunut ja hiottu päästiin maalaushommiin.

Säänkestävien ammattimaalien käsittely vaatii hyvää suojautumista

Kansimaaliksi valittiin Tikkurilan Temadur, joka sävytettiin vanhan ajan kilpaveneilyn tunnelmissa Signal Yellow -keltaiseksi. Nyt Kisen erottuu kilparadalla varmasti muista veneistä, vaikka purjenumero ei näkyisikään.

Kirkkaankeltainen kansimaali käyttövalmiina

Kansimaali levitettiin karkealla telalla, jolloin pintaan tulee hieman enemmän tekstuuria. Ajatuksena oli, että täysin tasainen ja kiiltävä pinta on vaikeampi pitää siistinä, kun taas epätasaisempi pinta peittää pienet lommot paremmin. Maston ympärille maalattiin vielä erikseen yksi kerros maalia, johon oli sekoitettu Hempelin Anti Slip -karhennushelmiä, jotta toiminta maston ympärillä esimerkiksi spinaakkeripuomin kanssa on turvallisempaa.

Valmis maalipinta näyttää keltaisessa teltassa vielä tummemmalta

Kannen maalaaminen oli varsin vaivatonta Tikkurilan maalisarjalla, mutta jälkikäteen arvioituna Temadur-sarjan maaleilla on se onneton haitta, että niitä saa ainoastaan kolmen litran pakkauksissa. Näin ollen mahdollisten korjaustöiden yhteydessä uuden maalin hankkiminen tulee paljon kalliimmaksi kuin kuluttajatuotteiden yhteydessä. Toisaalta, Temadur oli ainoita kaksikomponenttisia ja kulutusta kestäviä maaleja, joita sai sävytettynä moniin eri väreihin.

Pari tusinaa työvaihetta on jäänyt dokumentoimatta...

2011-07-04T18:28:00.006+03:00

Huh huh. Touhua riittää. Kansi on maalattu, maston ympärille on maalattu karhennukset, kannen ja parraslistan sauma (ja tusina muuta saumaa) on siattu, heloja on kiinnitetty, niitä paria alkuperäistä helaa, jotka tulevat kiinni veneeseen, onkunnostettu, keskikonsolia on rakennettu, muutama osa ollaan jo lakattukin, parraslistat on pyöristetty, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Ja sitten on hiottu ja hiottu ja hiottu ja hiottu...

Ja se, joka kokee suurella vaivalla tekemänsä työvaiheen jääneen vaille mainintaa (ja itse asiassa kaikki muutkin), tuntekoon piston sydämessään; kaikessa tohinassa olemme laiminlyöneet blogin ylläpidon tyystin. Itse asiassa työvaiheiden valokuvaaminenkin meinaa unohtua. Nyt skarppaamme, ja huomenna aloitettavasta kyllästyksestä lupaamme tehdä täyden selon.

Kuvassa yksityiskohta dacaponkeltaisesta kannesta. Tässä kuvassa parraslista on vielä pyöristämättä.

Istumalaatikon kalustus

2011-07-03T21:20:00.003+03:00

Kisenin viimeistelysuunnitelmat ovat jo pitkällä. Pellavaöljyt ja pineenitärpätit on jo hankittu ja ensi viikolla pitäisi alkaa kyllästyksen. Myös lakkojen ja maalien valintaa on pohdittu, mutta niiden hankkimiseen on vielä viikko pari, kun kyllästysaineet imeytyvät.

Istumalaatikon keskikonsoli kipparin näkökulmasta

Samaan aikaan suunnittelu on siirtynyt rakenteellisista ratkaisuista sisustukseen. Säilytämme Kisenin alkuperäisen kansijaon istumalaatikon muodon ja koon osalta, mutta istumalaatikon sisäosat pyrimme rakentamaan nykyaikaisten vaatimusten mukaan.

Tästä syystä juoksevaan rikiin ja isopurjeeseen liittyvät kontrollit keskitetään istumalaatikon keskelle tulevaan konsoliin. Mahongista ja vanerista rakennettavaan keskikonsoliin tulevat tavallisesti istumalaatikon pohjalle ja reunoille sijoitetut säädöt, mutta konsolissa ne ovat jatkuvasti käden ulottuvilla ilman kyyristelyä. Vastaava yksikkö tulee myös istumalaatikon etulaitaan, jonne tulevat purjeiden trimmit ja fallit.

Keskikonsoli keskigastin näkökulmasta

Kipparille keskikonsolissa tärkeimmät ovat hekki ja kompassi, sekä lenssillä storan skuutti. Keskigastille konsolista löytyvät barduunat ja kryssillä stora. Pilssipumppu on kumman tahansa gastin ulottuvilla kun siihen vain löytyy sopiva hetki.

Kompassiksi tulee Suunnon K-95-taktiikkakompassi, jonka nappasimme edullisesti poistohyllystä. Kuuleman mukaan Suunto on lopettamassa jo 1960-luvulla aloitetun purjehduskompassien valmistamisen, nyt on siis hyvä aika ostaa uusi kompassi!

Uusi painos Träbåtsrenovering-kirjasta

2011-06-26T18:07:00.002+03:00

Paljon kehutusta Thomas Larssonin Träbåtsrenovering-kirjasta on vihdoin otettu uusi painos. Aikaisempi, vuoden 2002 painos ehti olla jo pitkään poissa kauppojen hyllyiltä ja alkoi kerätä hiukan hintaa myös antikvariaateissa. Nyt julkaistu painos on uudistettu ja täydennetty ja tulee varmasti olemaan ehdottoman tärkeä osa kaikkien puuveneenomistajien kirjahyllyä.

Thomas Larssonin kirja kattaa kaikki tärkeimmät puuvenetyöt kunnossapidosta korjauksiin ja on ehkä ainoa laaja pohjoismaalainen teos aiheessaan. Kymmenien amerikkalaisten puuvenekirjojen rinnalla Larssonin kirja korostaa hiukan erilaista otetta veneiden kunnostukseen ja ylläpitoon. Jo pelkästään tästä syystä kirja on tärkeä puuveneilylle.

Thomas Larsson on työskennellyt puuveneiden kunnostuksen parissa yli kolmekymmentä vuotta, joten kirja perustuu pitkän ajan kuluessa kerättyyn tietoon ja kokemukseen. Merkittävä osa Träbåtsrenovering-kirjan artikkeleista on alunperin julkaistu Veteranbåten-lehdessä, johon Larsson on kirjoittanut puuveiden kunnostusta ja ylläpitoa koskevia artikkeleja vuodesta 1994.

Suomessa Stora boken om träbåtsrenovering - Grundtekniker, underhåll, reparationer -kirjaa myyvät ainakin monet nettikirjakaupat noin 35 euron hintaan.

Arvid Laurinin Vis-a-vis myynnissä

2011-06-19T15:54:00.004+03:00

Arvid Laurinin suunnittelema ja Wileniuksen telakalla rakennettu FIN-009 Vis-a-vis on myynnissä Suomenlinnassa. Ingmar Nylundille talvella 1951-52 rakennettu Vistra oli viimeinen Helsingin olympialaisiin valmistunut suomalainen viisvitonen. Vene ei menestynyt olympialaisten karsinnoissa, mutta sillä on vahva sukutausta, joka edelleen näkyy sen kisatuloksissa.

Vis-a-vis:n suunnitellut Arvid Laurin oli Helsingin olympialaisten alla kuuma nimi purjevenepiireissä. Laurin oli niittänyt jo aikaisemmin mainetta rohkeilla ja kokeellisilla vitosillaan, jotka veivät kilpavenesuunnittelua vahvasti eteenpäin, mutta keräsivät myös kritiikkiä epätavanomaisuudellaan.

FIN-009 Vis-a-vis Suomenlinnan pursiseuran satamassa

Ehkä tunnetuin Laurinin vene on kosterimallinen ja kutteririkattu 5 m-luokan vene SWE-035 Gullmar II, joka oli rohkea irtiotto luokan perinteistä, mutta vähemmän menestyksekäs. Myöhemmin rakennetussa SWE-066 Gullmar III:ssa näkyy jo selvästi Laurinille tyypilliset linjat ja vene menestyi viitosluokassa erinomaisesti. Lopullisesti Laurin lunasti paikkansa 6 mR-luokan veneellä SWE-062 Trickson VI, joka voitti NJK:n Kultapokaalin vuonna 1950.

Kun Kansainvälinen purjehtijaliitto vahvisti 5.5 m-luokan Arvid Laurin alkoi nopeasti suunnittelemaan veneitä myös tähän mittasääntöön. Kaikkiaan kymmenen seitsemästätoista Ruotsissa ennen Helsingin olympialaisia rakennetusta viisvitosesta oli Laurinin käsialaa. Itse kisoihin osallistui kaksi Laurinin venettä, portugalilaisten vuokraama SWE-001 Sjöhäxa ja Suomen FIN-010 Teresita. Vuonna 1956 Laurinin piirtämä SWE-024 Rush V voitti Melbournen olympialaiset.

Vis-a-vis:n linjat ovat tunnistettavaa Laurinia

Olympialaisten jälkeen Vis-a-vis kilpaili ahkerasti Peter Tallbergin omistuksessa ja vene pysyi radoilla 1990-luvun loppuun asti eri omistajien kipparoimana. Vuosien 1986-96 ranking-kisoissa Vis-a-vis:llä on 17 lähdössä 6 ensimmäistä sijaa, 6 toista sijaa ja 4 kolmatta sijaa ja vuosien 1989-98 Kruunuvuorenselän regatassa 11 lähdössä 2 ensimmäistä sijaa, 4 toista sijaa ja 3 kolmatta sijaa.

Viime vuodet Vis-a-vis on ollut pääosin päiväpurjehduskäytössä. Venettä on huollettu hyvin ja viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävä osa rungon saumoista on rimoitettu ja veneeseen on rakennettu uusi vanerikansi. Samalla joskus aikaisemmin rakennettu kansihytti purettiin.

Vene on nähtävillä Suomenlinnan pursiseuran satamassa Varvilahdella. Hintapyyntö on 10 000 €. Venettä myy Niko Rissanen, puh. 050 598 6905.

Mahongin kyllästäminen

2011-06-12T14:51:00.004+03:00

Koko Kisen-remontin suurin urakka, painokaarien vaihtaminen, ja siihen liittyvät messinkiruuvien ja puutulppien uusiminen valmistuvat pian. Tästä eteenpäin painopiste on viimeistelyssä ja siinä isoin, ja veneen kestävyyden kannalta tärkein, vaihe on kyllästäminen.

Kyllästäminen on selvästi puuveneilyn suuria vedenjakajia - joissain maissa jalopuita ei kyllästetä lainkaan, joissain kyllästetään lähes kaikki puulajit. Jotkut neuvovat kyllästämään mahonkia vain kiinanpuuöljyllä, toisten mielestä kaikille puille käyvät kaikki öljyt. Loppujen mielestä luonnonöljyt ovat ajanhukkaa ja vain teolliset Impreg ja Owatrol ovat luottamuksen arvoisia. Kyllästeiden ohenteet jatkavat riitaa, mineraaliöljyt kuulemma kuivattavat ja vain pineenitärpätti sopii veneelle.

Kyljet on tapitettu melkein keulasta perään

Jarmo Niinimäki tavoittaa Puuveneemme-blogissa hyvin kyllästämiseen liittyvän tuskan. Tämä, kuten moni muukin puuveneilyyn liittyvä päätös on tehtävä pitkälti juoruihin, veikkauksiin ja musta tuntuu -arvioihin perustuen.

Jonkinlaista puolueetonta ja mietittyä tietoa on sentään edes vähän saatavissa. Suomenlahden puuveneilijät ry:n julkaisemat puuveneen hoito-ohjeet (pdf) ja Puuveneveistäjä-lehden artikkeli Kaikki puuveneen kyllästämisestä (pdf) avaavat vaihtoehtojen viidakkoa jonkin verran. Aikaisemminkin tässä blogissa mainitut Tuomas Raivion Viking-saaristoristeilijän kunnostusartikkelit ja Pekka Huhdan puutyö- ja askartelusivut kuvaavat myös hyvin kyllästämiseen liittyviä eri työvaiheita.

Monet saumat ovat auenneet kuumassa ja kuivassa ilmassa

Kisenin tapauksessa päädyimme pellavaöljyyn, eli pööhön, kuten venemiehet sanovat. Owatrol ja Impreg, jotka ovat pääosin soijaöljyä, sisältävät lisäksi kovetusaineita, jotka kyllä nopeuttavat kyllästämistä, mutta heikentävät kyllästysaineen imeytymistä puuhun. Monet Kisenin vanhat saumat irvistävät pahasti, joten on tärkeää että puuhun saadaan imeytettyä mahdollisimman paljon öljyä. Näin puu turpoaa, saumat menevät kiinni ja puu imee itseensä vähemmän vettä, jolloin se myös ravistuu hitaammin. Juuri puun turvottamiseen pellavaöljyn pitäisi parasta, sillä se imeytyy syvimmälle. Lisäksi pellavaöljy on lähellä tuotettu ja paljon käytetty aine. Sen varaan ja saatavuuteen on hyvä luottaa myös tulevaisuudessa.

Levittämiseen ajattelimme käyttää pumppuruiskua, jolla laajatkin alueet saa nopeasti katettua. Käsittelemme Kisenin sekä sisä- että ulkopuolelta, sillä kaikki vanha lakka on poistettu koko rungosta. Pellavaöljyä olemme arvioineet kuluvan noin 40 litraa ja imeyttämiseen pari viikkoa.

Kun puu on imenyt itsensä täyteen pinta pyyhitään kuivaksi, sen annetaan kuivua viikon tai kaksi ja lopuksi se viimeistellään tarvittaessa vernissalla ennen lakkausta. Kesän jo lämmettyä ei ole enää paras aika kyllästää, mutta nyt työ on silti tehtävä, jotta vene voidaan pintakäsitellä ennen talvea. Pidempi seisottaminen ei tule veneen kuntoa parantamaan.

Kyllästämiseen tarvittavien aineiden toimittajia löytyy netistä paljon. Asiallisen palvelumyönteisinä voi mainita ainakin seuraavat. Tarcon ja Norrex myyvät hyvään hintaan havupuutärpättiä eli pineenitärpättiä, joka tuntuu olevan juuri nyt erityisen pahasti kiven alla. Sini-Pellava myy pellavaöljyä suoraan pellolta ja toimittaa myös Matkahuollolla. Sateenkaarivärit myy sinkkinaftenaattia, jota käytetään kyllästämisessä homemyrkkynä.

Sellaisenaan pellavaöljy sopii kasvualustaksi varmasti kaikelle, mitä et halua veneessäsi kasvavan, joten sopivan myrkyn lisääminen on välttämätöntä. Samoin pellavaöljyä käytettäessä on tärkeää muistaa, että märät pellavaöljyrätit ja -purut syttyvät hanakasti tuleen omia aikojaan. Tästä syystä työmaan siisteys ja rättien ja muiden asianmukainen hävittäminen käytön jälkeen on ensiarvoisen tärkeää.

Kansi maalausvalmis

2011-05-28T12:19:00.004+03:00

Kiinnityksen jälkeen kansi piti spaklata kahteen kertaan epoksikitillä saumojen, ruuvinreikien ja parin pienen kolhun kohdalta. Ensimmäinen kierros kittiä ja hiomista meni kolojen täyttämiseen, toisella kierroksella pinnasta sai tehtyä aivan tasaisen. Seuraavaksi päästäänkin maalaamaan kansi. Kanteen laitetaan vielä (ainakin) yksi kerros pohjamaalia ennen pintamaalia. Hyvässä lykyssä meillä on ensi viikonloppuna valmis, maalattu kansi. Silloin olemme taas askelen lähempänä kyllästystä - ja vesillelaskua.

Kittauksen ja hiomisen lopputulosta on hankala välittää kuvin. Esimerkkinä alla oleva kuva maalia vaille valmiista kannesta. Tasainen pinta on paikan päällä kaunis, mutta kuvassa näyttää lähinnä laikukkaalta, oli kittaus ja hionta tehty miten hyvin tahansa.

Kuvia kannen asennuksesta

2011-05-25T11:50:00.012+03:00

Tässä vielä muutamia kuvia kannen asennuksesta. Mehän olimme valmistaneet talven aikana valmiita osia: keulakolmion, parraslistat ja kansilevyt, sekä näille paikat veneeseen. Nyt kun säät lämpenivät, osat oli viimein mahdollista kiinnittää.

Tässä keulakolmio ja toisen puolen keulimmainen parraslista kiinni. Kuvassa näkyy hyvin ruuvien upotukset, ja parraslistan paikka keulakolmiossa ja kansikaaren kannattimessa.

Sitten vaan toisenkin puolen keulimmainen lista huolellisesti oikealle paikalleen, ja ruuvit kiinni.

Tässä kuvassa keulakolmion ja parraslistojen ruuvien upotukset on jo tapitettu, ja liimaa levitetään kansilevyn kiinnittämistä varten. Huomatkaa parraslistaan jyrsitty kansilevyn paikka.

Kannen palojen saumojen viistoliitokset liimattiin epoksilla. Liimaukset puristettiin sauman päälle ruuvatulla rimalla, mikä oli vaivatonta ja toimi hyvin.

Vanerissa olevat upotukset kitattiin, mahonki tapitettiin. Viikonloppuna saumat ja ruuvien upotukset kitattiin ja hiottiin kertaalleen, ja parraslista höylättiin ja hiottiin samaan tasoon kansilevyn kanssa. Kaunis, yhtenäinen pinta vaatii onnistuakseen vielä uuden kierroksen kittausta ja hiontaa ennen kansilevyn maalausta. Lopullinen muoto on kuitenkin jo näkyä.

Kansilevyt paikallaan

2011-05-22T10:31:00.002+03:00

Kaikki Kisenin kansilevyt ovat viimein paikallaan! Pohjamaalauksen jälkeen kansilevyt liimattiin ja ruuvattiin paikalleen kahden viimeisen viikon aikana ja nyt ollaan jo kannen viimeistelyssä.

Kisenin uusi kansi keulasta perään

Aikaisemmin sahatut viistoliitokset liimattiin epoksilla ja itse levyt kiinnitettiin kansikaariin ja kansikaaren kannattimiin Marin & Teknikillä. Kuivumisen jälkeen pääsimme tällä viikolla jo tasoittamaan ja spaklaamaan saumoja.

Tasoitetut saumat paistavat vielä rumasti valkoista pohjamaalia vasten

Viistoliitosten saumojen ja ruuvinreikien tasoittamiseen käytämme samaa epoksia kuin itse saumojen liimaukseen. Jotta epoksista saataisiin hyvä täytemassa lisäsimme siihen piituhkaa ja mikropalloja. Tavara tuntuu toimivan hyvin, mutta näyttää aika ronskilta valkoista kantta vasten.

Seuraavien parin viikon aikana kannen viimeistely jatkuu vielä. Parraslistojen ja kannen saumat on vielä tiivistettävä, istumalaatikon pisaralista asennettava ja kansi maalattava. Samaan aikaan työt jatkuvat kylkien ja pohjan kanssa - tärkeimpänä työvaiheena ruuvinreikien tulppaus, joka onkin edennyt oikein hyvin.

Ostetaan heloja, lukkoja ja muuta

2011-05-15T21:36:00.001+03:00

Kannen ja rungon korjaustöiden edetessä on aika ajatella veneen purjehduskuntoon saattamista, ja Kisenin tapauksessa siinä tulee riittämään puuhaa. Tarkoituksena ei ole aluksi laittaa kaikkea uusimmasta ja parhaasta, vaan tarpeeksi hyvin jotta pääsee vauhtiin.

Viime vuoden ostoskierroksen jälkeen meillä on jo jotain kasassa, mutta tarvitsemme edelleen monenlaista helaa, lukkoa ja pylpyrää. Jos sinulla on nurkissasi pieneen veneeseen sopivia ylimääräisiä osia, niin laita meille sähköpostia osoitteeseen kisen(a)netti.fi. Pienetkin erät kiinnostavat!

Tämän blogin tavoitteista

2011-04-24T11:10:00.000+03:00

Kisen-blogi on jo kolmatta vuotta vanha joten tässä kohtaa on ehkä hyvä hetki selvittää blogin ajatusta. Suurelta osalta kirjoitamme tätä omaksi iloksemme ja muistoksi tästä puristuksesta. Silti tärkeimpänä tavoitteena on dokumentoida työn etenemistä, jotta puuveneiden kunnostukseen liittyen olisi yksi lähde enemmän. Uskomme, että mitä helpommin ja kattavammin tietoa on saatavilla, sitä useampi uskaltaa ryhtyä omaan kunnostusprojektiin. Näin saamme enemmän veneitä vesille, enemmän kiinnostuneita harrastuksen ympärille ja enemmän palveluntuottajia puuveneilyä tukemaan.

Puukkosaha deadwoodin irrottamiseen, kokeiltu - toimii!

Itse puuveneen kunnostukseen liittyen meillä on vain aavistus enemmän osaamista kuin tavallisella puuveneharrastuksen aloittajalla. Pääosassa työvaiheista joudumme keksimään ratkaisut itse nollasta tai soveltamaan jonkin lukemamme tai muualla näkemämme perusteella. Kisen-blogissa julkaistuja työselostuksia ei siis kannata ottaa kiveen kirjoitettuina, ne ovat yksi ratkaisu, joka ehkä toimii paremmin tai huonommin. Keskustelemme mielellämme eri ratkaisuista kommenttien kautta tai sähköpostilla.

Yritämme kertoa parhaamme mukaan myös mitä ratkaisuissamme on mennyt pieleen, jotta muiden ei tarvitsisi toistaa samoja virheitä. Samalla tavalla haluamme kannustaa kaikkia lukijoita kommentoimaan ja kritisoimaan meidän esittämiämme lähestymistapoja. Ei meilläkään ole polttavaa halua oppia kaikkea kantapään kautta :)

Mukavaa kevättä ja kunnostuspuuhia kaikille puuveneistä kiinnostuneille!

Kansiremontti etenee

2011-04-17T18:30:00.001+03:00

Kisenin kansiremppa etenee nyt hyvää vauhtia. Kaikki levyt on leikattu muotoonsa ja parraslistan rimat ovat myös valmiina liimattaviksi. Nyt tärkein homma on kansilevyjen pohjatyöt ja maalausvalmistelut. Työn aluksi tasoitimme vanerilevyt kostuttamalla ja hiomalla ne Ole-Jacob Brochin ohjeiden mukaan. Tasoituksen jälkeen pääsimme itse maalaamiseen.

Pohjamaali suojaa vaneria kosteudelta

Valitsimme vanerikannen maalaamiseen Tikkurilan Temadur-järjestelmän. Temadur on kaksikomponenttinen, puolikiiltävä akryylipolyuretaanimaali, joka on tarkoitettu ulkokäyttöön. Se kestää hyvin säätä ja UV-säteilyä ja pitäisi maalausliikkeen kaverin mukaan sopia hyvin myös vanerille. Temadurin pohjamaali on Temacoat-epoksimaali, joka ohennettuna imeytyy hyvin puun kuituihin ja suojaa niitä kosteudelta.

Temadur on pitkälti identtinen verrattuna esimerkiksi Hempelin Poly Best + Light Primer -yhdistelmään, ainoana erona on, että Temaduria saa sävytettynä koko RAL-värikarttaan. Sävyjä on siis kymmeniä enemmän kuin Hempelillä. Temacoatilla on myös merkittävästi pidempi päällemaalausaika kuin monilla muilla epoksimaalailla.

Kansi on nyt pohjamaalattu ja ensi viikonloppuna saamme toivottavasti levyt liimattua toisiinsa. Sitä ennen isoimpana ongelmana läpivientien ja helojen vahvikkeiden paikkojen määrittäminen. Kun levyt on liimattu vuorossa onkin itse kannen pintamaalaus. Siinä vaiheessa kansiremontti on jo varsin pitkällä!

Viisvitosia Saksassa

2011-04-10T20:28:00.003+03:00

Saksassa klassikkopurjehdus, ja sen mukana vanhat viisvitoset, ovat olleet nousussa jo pidempään. Saksaan on ostettu paljon eri luokkien klassikoita muun muassa Ruotsista. 5.5 m -luokassa Saksassa kunnostetaan paljon myös vanhempia, ennen 1960-lukua rakennettuja veneitä. Näillä veneillä ei ehkä suuremmin pärjää uudemmille veneille, mutta niiden arvo onkin oman aikansa historiassa.

Muutama vuosi sitten kauniisti restauroidusta GER-026 Willy Lehmann:ista (entinen GO-16) on Youtubessa purjehduspätkä, jossa vauhti näkyy kivasti, vaikkei videossa mitään oikeastaan tapahdukaan. Muistakaa kuitenkin kytkeä äänet pois, sillä ääninauhalla ei ole muuta kuin tuulen rahinaa mikrofonissa. Sitä ei jaksa kauan kuunnella.

Willy Lehmann on käynyt myös Suomessa ja osallistui yhdessä GER-031 Aero:n kanssa vuoden 2002 MM-kisoihin Helsingissä. Willy Lehmann on saanut nimensä suunnittelijaltaan, joka piirsi ja rakensi suuren osan DDR:n viisvitosista Gebrüder Lehmann -veneveistämössä Woltersdorfissa, lähellä Berliiniä. Sekä Aero että Willy Lehmann ovat modifioituja klassikoita, eli niissä on jälkikäteen erotettu peräsin kölistä.

Nykyisin 5.5 purjehdus keskittyy Saksassa Itämeren rannikolle Rostockiin, mutta kisoja on myös Berliinissä, Hampurissa ja Bodenseen alueella. Joitain tällä hetkellä käynnissä olevia kunnostushankkeita ovat esimerkiksi GER-059 Herz Dame, vuodelta 1959 (ent. GO-04) ja GER-043 Bellatrix, vuodelta 1958 (ent. GO-03). Nämä ja muut entiset itäsaksalaiset veneet tunnistaa varsin menevästä GO-purjetunnuksesta :)

Suositelkaa metallipajoja ja rikauslafkoja

2011-04-03T13:40:00.002+03:00

Kisenin kansi ja runko alkavat olla vähitellen viimeistelyvaiheessa. Ensi viikolla ryhdymme käsittelemään kansilevyjä ja pian pääsemme kiinnittämään parraslistoja ja kansilevyjä paikalleen, sekä maalaamaan kantta.

Alkaa siis olla aika miettiä korjausten ja rakentamisen lisäksi varustusta. Olemme suunnitelleet rikausratkaisut ja kartoittaneet tarvittavat varusteet, nyt pitäisi päättää mistä kaikki tarpeet hankitaan. Heloituksessa vaihtoehdot riippuvat pitkälti siitä haluammeko veneeseen Harkenia, Lewmaria, Bartonia vai Ronstania. Mutta tarvitsemme myös koko kasan teetettäviä osio, joille pitäisi keksiä toimittaja.

Nostettava knaapi on yksi Kiseniin teetettävistä osista

Ostoslistalla ovat ainakin peräsinpinnan helat, kannen nostettavat knaapit, vanttien ja staagien läpiviennit, erinäisiä osia mastoon ja trimmi- sekä keskikonsoliin. Omana numeronaan ovat vantit, barduunat ja staagit, jotka ehkä tarvitsemme myös uudet.

Aikaisemmin meille vinkattiin Tattarisuolla sijaitsevaa Happoterästä, mutta toivottaisimme mielellämme tervetulleeksi muitakin ehdotuksia, mielipiteitä ja kokemuksia metallipajoista, joissa voisi teettää veneenosio rosterista tai alumiinista. Ennen kaikkea meitä kiinnostaa millaisia tietoja tilaamiseen tarvitaan, mistä työ kannattaa tilata ja mitä teettäminen maksaa?

Ja tottakai, myös hyvät rikausmestarit kiinnostavat. Nykyisten varusteiden kunto pitäisi ainakin tarkistaa ja tarpeen mukaan vaihtaa uusiin. Vinkatkaa siis näistäkin!

The five-point-fives of Gösta Kyntzell, part 1

2011-04-01T19:37:00.004+03:00

In 1949, when the GBR-001 "The Deb" was launched in Cowes as the first boat designed according to the 5.5 m rule, Gösta Kyntzell was already an established figure in the Nordic sailing scene. He himself debuted in yacht design in Gothenburg in 1907 with the first boat in his series of Inga-Lill, Little Inga, boats. Inga-Lill I was a Gothenburg Class A (Särklass A) yacht with a sail area of 30 square metres.

FIN-002 Bloss in Naantali (photo Kai Silván)

The first 5.5 m Inga-Lill was numbered XXXVIII and received the sail number FIN-002. Gösta Kyntzell always considered her to be the second 5.5 m in the world. Her sail number was issued just after FIN-001 Gullvinge, but Inga-Lill was launched first already in early 1950. Inga-Lill XXXVIII is build out of pine, different from many later yachts in the same class, which usually had a mahogany planking. She was later sold to Sigurd Nordman and received a new name from her crew Bengt, Lars and Sigurd, thus BLOSS. Bloss also means a flame or glow in Swedish, which goes hand in hand with the bright red paint she bears today.

The next winter after Inga-Lill the Wilenius boatyard in Porvoo built a Kyntzell boat for the yard owners L. Wilenius and E. Friman. FIN-003 Borgå Tippan was launched in 1951 and she fared well in the races that summer, often helmed by Yngve Pacius. Borgå Tippan was soon sold to H. Käcklund (club HSS) and renamed Nitouche and later Pikapuikko (Kalevi Westersund, HSK).

That same summer two Kyntzell yachts were launched outside Porvoo, Nina in Loviisa and Kimmo in Uusikaupunki. FIN-005 Nina was drawn for and built by Ragnar Nordström owner of Suomen Kalastus to be the Finnish challenger for the 1953 Scandinavian Gold Cup held in Hanko, but unfortunately Nina failed in the qualifying races. Nina was raced by Sigurd Nordman under ESF flag around Helsinki in 1955, but not much is known of her since then.

FIN-007 Kimmo was drawn for Niilo Kankare and Unto Koskinen and built by Uudenkaupungin veneveistämö in the west coast of Finland. In 1956 she changed hands to L. Aitokari (SPS) and was renamed Alli.

FIN-008 Ariane in Helsinki (photo Jorma Rautapää)

In 1952, after Nina and Kimmo the Wilenius boatyard continued building new Kyntzell constructions. The first in this series was FIN-008 Ariane IV built for Kari Lampen, Merenkävijät. She later moved to NJK, which at the time hosted the biggest fleet of 5.5’s. In NJK she was owned by the club commodore Birger Krogius and named Flamenco.

Like many other 5.5’s Ariane has received a deckhouse some time during the 1970-1980’s, but she still occasionally races in class races and Viaporin Tuoppi, the biggest wooden boat regatta in Finland. Besides Bloss and Borgå Tippan II, that I will present later, she is one of the few boats of her age still in racing condition today.

References:

Christoffer Ericsson, Skeppsbyggaren Gösta Kyntzell

Wilenius båtvarv, website

5.5 m class measurement certificates

Rannikkoseutu 2.10.2007

Vanerilevyn vinoliitokset helposti

2011-03-27T16:40:00.000+03:00

Kisen-työmaalla on viime viikot rakennettu kuumeisesti kantta. Aikaisemmin tehtyjen parraslistojen, kansikaarien ja istumalaatikon kehyksen ympärille on sahattu, höylätty ja jyrsitty vanerisia kansilevyjä. Kisenissä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun ollut tiikkirimakansi korvataan tässä remontissa enemmän alkuperäistä muistuttavalla vanerikannella.

Uusi kansi syntyy vauhdilla isoista levyistä

Kansi rakennetaan 9 millisestä koivuvanerista, joka ruuvataan kiinni kansikaariin ja kansikaaren kannattimiin. Levyt epoksoidaan, liitetään toisiinsa viistoliitoksin ja lopuksi kansi maalataan. Lopputuloksena pitäisi olla kevyt ja kestävä kansi, kuten kilpaveneeseen sopii.

Pitkä sivuohjain varmistaa suorat saumat

Levyjen liittämiseen käytämme One Ocean Kayaks -sivuilta löytynyttä vanerilevyn leikkausjigiä. Muutimme mallia vain hiukan niin, että käsisirkkeliä ei ajeta jigiä pitkin, vaan jigi on ruuvattu kiinni itse sahaan. Jigin kanssa sirkkeeliä ajetaan levyn reunaa pitkin aivan samalla tavalla kuin tavallistakin sirkkeliä.

Viistoliitossirkkeli auttaa paljon pitkien liitosten tekemisessä

Viime viikonloppuna saimme viimeisenkin kansilevyn paikoilleen ja istumalaatikon reunat jyrsittyä. Seuraavaksi alamme suunnittelemaan kannen läpivientien paikkoja ja istumalaatikon kalusteita. Säiden hiukan lämmettyä aloitamme myös rungon tulppaamisen. Isoimmat rakentamisvaiheet ovat siis takana ja nyt alkaa pitkä viimeistelyurakka.

Pilssi kiinni

2011-03-20T21:32:00.001+02:00

Kisen-telakalla saavutettiin jonkinlainen virstanpylväs reilu viikko sitten, kun saimme vihdoin pilssin laudoituksen valmiiksi. Nyt Kisen on periaatteessa vesitiivis, kaikki huonokuntoinen laudoitus lyijykölistä parraslistoihin on vaihdettu.

Kisenin pilssi syksyllä 2008

Pilssiremontti oli ensimmäinen homma, jolla aikoinaan aloitimme. Varsinainen tehtävä silloin oli vaihtaa deadwood, joka oli läpämätä. Homma levisi nopeasti ja päädyimme vaihtamaan myös osan keulasteeviä, kaikki pilssin kaaret ja kölitukit. Samalla vaihtui myös pilssin laudoitus. Korvasimme vanhan vanerin mahonkilaudoilla ja vaihdoimme myös alimman laudan varsinaisesta laudoituksesta.

Sama paikka keväällä 2011

Tässä välissä on pakko hämmästellä Wileniuksen telakan vanhoja mestareita. Me saimme laudat vain vaivoin taipumaan siihen muotoon, mihin alunperin oli laitettu lähes kaksineliöinen vaneri. Samoin rungon alimmat laudat teimme kahdesta rimasta, jotta saimme lautaan saman kaaren, joka telakalla oli saatu täysimittaiseen ja -levyiseen lautaan.

Vaikkakin vesitiivis, Kisen ei silti ole vielä aivan vesillelaskukunnossa. Pilssin, niin kuin kylkienkin, laudoitus on vielä tulpattava, hiottava, kyllästettävä ja tarpeen mukaan tilkittävä, lakattava ja maalattava. Siitä huolimatta, Kisenin umpinainen runko näyttää jo paljon enemmän veneeltä kuin työmaalta. Siinä on vissi ero siihen mitä teltassa on näkynyt pariin vuoteen.

Suomeen oma klassikkovenerekisteri

2011-03-13T15:40:00.007+02:00

Viimeisimmässä Puuvene-lehdessä kerrottiin mielenkiintoisesta hankkeesta, joka on ollut käynnissä koko kevään. Puuvene-lehti, Museovirasto, Mahogany Yachting Society, Suomenlahden Puuveneilijät ja HSS ovat mukana luomassa Suomeen klassisten veneiden rekisteriä ja omaa kulttuurihistoriallisesti merkittävien veneiden K-merkintää.

L-37 Sirkka, klassikkoainesta (kuva Jorma Rautapää)

Ajatuksena on luoda mahdollisimman kattava rekisteri suomalaisista klassisista moottori- ja purjeveneistä. Rekisteri olisi luettavissa Internetissä ja sinne koottaisiin tietoja veneiden historiasta, entisistä omistajista, muutoksista ja kunnostuksista. Hankkeessa tärkeänä tavoitteena on veneperinteen säilyttäminen, mutta myös veneiden historian dokumentoinnin parantaminen. Hankkeen tiedotteen mukaan esimerkiksi ennen vuotta 1920 rakennetusta purjevenekannasta vain 12 alusta on enää purjehduskunnossa.

Rekisterin ja merkinnän innoittajana on Ruotsin vastaava järjestelmä, joka otettiin käyttöön viime vuonna. Pidemmällä aikavälillä ajatuksena on että järjestelmä saataisiin laajennettua koko Itämeren alueelle.

Suunnitelmien mukaan rekisteriin hyväksyttäisiin veneet seuraavin ehdoin. Vene on

rakennettu huvi- tai kilpaveneeksi,
vähintään 40 vuotta vanha,
rakennettu Suomessa, sillä on suomalainen suunnittelija tai se on ollut Suomessa käytössä.
Lisäksi veneellä on oltava dokumentoitu historia.

Rekisteriin kirjattaisiin veneet asiantuntijaraadin hyväksynnän jälkeen.

Itse K-merkinnässä vaatimukset olisivat vielä aavistuksen tiukemmat. Veneen edellytetään olevan edellä mainitun lisäksi kansallisesti arvokas ja merikelpoisessa kunnossa.

Yllä olevassa kuvassa esitetty 22m2 saaristoristeilijä FIN-37 Sirkka on hyvä esimerkki K-merkintäänkin oikeutetusta klassisesta veneestä. Sirkka on rakennettu vuonna 1923 Åbo Båtvarvilla Turussa Zake Westinin piirrustuksista. Nykyään Sirkka on yksi vanhimmista purjehtivista suomalaisista huviveneistä.

Klassikkovenerekisteröinti ja K-merkintä eivät näillä näkymin aseta pakottavia sitoumuksia veneen omistajalle, vaikka vene voidaankin poistaa rekisteristä, jos siinä tehdään klassikkoarvoa rikkovia muutoksia. Vaatimusten sijaan tarkoitus on ennen kaikkea kannustaa klassisten veneiden omistajia pitämään veneistään huolta.

Hyvin toteutettuna klassikkovenerekisterillä voi olla suurempikin merkitys. Kokoamalla tietoa veneistä, niiden ylläpidosta ja omistajista parannetaan tiedonkulkua ja luodaan uusia linkkejä eri luokkien välille. Tällainen yhteistyö tarkoittaa kasvavaa klassisten veneiden toimintaa, siis enemmän tapahtumia, kisoja, veneitä, purjehtijoita ja palveluita!

Yhtenäinen klassikkovenerekisteri tuo myös veneilyn eri puolet paremmin näkyville. Näin uusille harrastajille esittäytyy monipuolisempi puuveneilyharrastus kuin mitä laituriparlamenteissa usein puhutaan. Avaamalla ovia purje- ja moottoriveneilyn ja muiden ryhmien välillä saadaan varmasti uusia harrastajia paremmin mukaan. Tämä kehitys on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan, kun Suomen Purjehtijaliitto ja Suomen Veneilyliitto ovat juuri yhdistyneet (pdf).

Yhteistyöllä myös alan harrastajien ääni kuuluu paremmin. Tällöin saadaan ehkä klassikoihin huonosti sopivat pakolliset, mutta perin tarpeettomat rekisterikilvetkin viimein peruttua.

Laudan viimeistely

2011-03-06T14:12:00.004+02:00

Uuden laudan tekemisen voi ajatella jakautuvan kolmeen vaiheeseen. Ensin mitataan laudan paikka ja tehdään mittojen mukaan aihio. Tämän jälkeen aihio sovitetaan paikalleen ja veneeseen saadaan uusi lauta. Lopuksi laudan saumat viimeistellään yläpuolella olevan laudan reunan mukaan.

Viimeistelyn tavoitteena on siistiä saumat ja saada ne tiiviiksi sekä ulko- että sisäpuolelta. Sovitus tehdään tavallisesti veneen ulkopuolelta, joten tämän puolen saumasta tulee helposti parempi, ja pahimmillaan veneen sisäpuolelle saattaa jäädä isokin rako, joka ei ulkopuolelle edes näy. Itse asiassa päinvastainen tulos on veneen tiiviyden kannalta parempi. Sauma, joka on tiivis sisältä ja hiukan auki ulospäin on helpompi tiivistää ja tiivisteet pysyvät siinä paremmin paikallaan, koska veden paine painaa niitä paikalleen, kuin saumassa, joka on auki sisäpuolelta.

Laudan reunan korjausmerkintöjä pilssissä

Rakoa sauman sisä- ja ulkoreunaan aiheuttaa laudan reunan kallistus. Reuna saattaa olla sahattu vinoksi tai siihen voi syntyä kallistusta rungon muodon kääntyessä sisään tai ulospäin. Veneen keskikohdilta päitä kohti siirryttäessä ja rungon kaventuessa laudan yläreuna aukeaa ulkopuolelta ja alareuna sisäpuolelta. Tämä pitää korjata ennen kuin lauta on valmis kiinnitettäväksi.

Korjausmerkinnät kenttähöyläpenkissä

Kun laudan yläreunan linja ja päädyt on saatu oikean muotoisiksi ja lauta menee paikalleen alkaa siis viimeistely. Itse kiinnitän laudan ruuvipuristimilla kaariin ja kiilaan sen yläpuolella olevaan lautaan kiinni kiiloin ja vivuin ja käyn sen jälkeen koko sauman läpi sekä sisä- että ulkopuolilta. Merkintätapana olen käyttänyt plussaa ja miinusta laudan kyljissä. Plus-merkki tarkoittaa että sauma on auki siltä sivulta ja sivua pitää saada ylemmäksi, miinus tarkoittaa, että sauma on auki toiselta sivulta ja tältä sivulta täytyy höylätä puuta pois. Isompien korjausten kohdalla käytin useampia plus- tai miinus-merkkejä merkitsemään höylättävää paksuutta milleissä.

Lauta kiilataan tiukasti paikalleen ennen kallistusten merkitsemistä

Lautaan ei saa lisää puuta, joten plus-merkki tarkoittaa käytännössä että vastakkaista puolta on höylättävä, jotta tämä reuna nousee. Oikea tapa tehdä tämä on kaikkein vaikeinta arvioida, sillä laudan reuna saattaa ottaa kiinni paitsi laudan toiselta sivulta, myös näkyvän sauman etu- tai takapuolelta. Käytännössä sauma on korjattava ensin siitä kohtaa, missä rako näkyy ja sen jälkeen koko reunan linja on tarkastettava uudelleen, jotta nähdään kelluuko reuna vielä jostain kohtaa.

Tyypillisesti, laudoitettaessa suoraa rungon pätkää reunan kallistukset ovat pieniä, alle pari milliä puolelta tai toiselta. Sen sijaan laudoitettaessa voimakkaasti kääntyviä rungon kohtia, saattavat viisteet muuttaa laudan reunaa vielä voimakkaastikin ensimmäisen sovituksen jälkeen.

Uutta laudoitusta III

2011-02-27T20:24:00.004+02:00

Edellinen kirjoitus laudoituksen tekemisestä saattoi rynnätä hiukan asian edelle, sillä ennen kuin lautaa päästään sovittamaan, siitä täytyy tehdä aihio. Aihion tekemisen voi tietenkin aloittaa ottamalla minkä tahansa tarpeeksi ison laudan ja sahaamalla ja höyläämällä siitä löysät pois, mutta tehokkaampikin tapa on olemassa. Piirtämällä laudan mallin ensin sopivalle jämäpuukappaleelle ja etsimällä oikean kokoisen laudan todelliseen tarpeeseen voi säästää sekä puutavarassa että sovitustyössä.

Sovituskalikka on nopea ja riittävän tarkka työkalu

Mallin piirtämiseen on monia eri tapoja, joista perinteisin tapahtuu harpin avulla. David McIntoshin kirjassa "How to build a wooden boat" on hyvä kuvaus tästä menetelmästä. Enemmän minua kuitenkin miellytti Jim Trefethenin kirjassa "Wooden Boat Renovation - New Life for Old Boats Using Modern Methods" esitelty sovituskalikka (sivu 107).

Kalikan mitat piirretään mittauspisteenä toimivaan rimaan

Sovituskalikan ajatus on että se tarjoaa kolme valmista mittaa, joilla tarvittavan laudan muodot mitataan. Aivan kuten harpin kanssa työskennellessä aihion tekemiseen tarvitaan kappale, joka mahtuu tehtävän laudan paikalle ja johon etäisyydet merkitään. Sen sijaan kalikan kanssa ei tarvitse huolestua harpin löystymisestä tai mitan muuttumisesta työskentelyn aikana. Lisäksi kalikalla piirretty viiva osoittaa myös jonkinlaisella tarkkuudella viivan suunnan mitatussa pisteessä.

Rimaan tehdyt merkit siirretään sopivaan lautaan kalikan avulla

Tavallisesti laudasta tarvitsee mitata vain laudan päädyt ja ylälaidan linja, alalaita jätetään muokkaamatta ja suoraksi. Näin ollen mittarimaksi kelpaa mikä tahansa tarpeeksi pitkä pala, joita venetyömaalta tavallisesti löytyy enemmän kuin omiin tarpeisiin. Sen sijaan alinta lautaa piirrettäessä kannattaa valita puurippeiden joukosta riittävän leveä mittalauta, jotta siihen mahtuvat myös alaidan merkinnät.

Toisin kuin harppi, kalikka myös kestää melko pahaa käsittelyä ja säilyy hyvin työvaatteiden taskussa. Jos kalikan sivujen mitat ovat tiedossa, niin kalikasta saa myös näppärän pikkumitan eri tilanteisiin. Samaa kalikkaa voi käyttää laudoituksen lisäksi myös muihin sovitustehtäviin, kuten kaarien sekä kannen luukkujen ja kiinnitysten sovittamiseen.

Viistoliitos suoraksi

2011-02-20T11:34:00.002+02:00

Pilssin laudoittaminen on ollut työvaihe, joka on pakottanut oppimaan paljon uutta. Lautojen sovittaminen, erilaiset porausjigit, liimausjärjestelyt ja laminoinnit ovat tulleet tutuksi. Myös viistoliitoksia on tullut tehtyä useampia.

Korotettu rima yhdistää laudan puolikkaat

Kirjoitin jo aikaisemmin viistoliitoksen tekemisestä lautaan. Pienistä vaikeuksista huolimatta, tämä tekniikka alkaa olla jo hyvin hallussa. Viistoliitosten tekeminen ei ole millintarkkaa touhua, sillä jatkettu lauta sovitetaan paikalleen vasta liitoksen liimauksen jälkeen.

Toisaalta jatkettavat laudat ovat laudoista pisimpiä ja näin ollen muutaman asteen poikkeama liitoksessa kertautuu laudan kärkien välillä. Tästä syystä tietty määrä tarkkuutta työskentelyssä on tarpeen.

Rimalla piirretty viiva laudassa ennen liimausta

Ennen kuin lautoihin on höylätty viisteet lautoja ei voi sovittaa päittäin vaan ne asettuvat vain päällekkäin. Tässä vaiheessa on hyvä piirtää laudan pituuden myötäinen linja, jonka mukaan lauta saadaan liimausvaiheessa suoraksi. Vaikka viistoliitosten päät ovat asettavat oman suoransa ei niihin kannata luottaa, sillä höylättäessä nämä viivat tyypillisesti liukuvat hiukan suuntaan ja toiseen.

Sen sijaan pitkittäin piirretty suora näkyy selvästi liitoksen molemmilla puolilla ja on oikein piirrettynä tarpeeksi pitkä, jotta poikkeamat suoruudessa ovat häviävän pieniä. Hyvin mittojen mukaan tehdyt laudan puolikkaat ja viistoliitos minimoivat sovittamisen laudan tekemisen loppuvaiheessa ja nopeuttavat työtä.

Merelle - huvipurjehduksen hurmaa 150 vuotta

2011-02-13T12:26:00.006+02:00

Nyländska Jaktklubbenin 150-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa avataan 27. toukokuuta näyttely nimeltä "Merelle - 150 vuotta purjehdusta Helsingissä".

Näyttely kattaa koko Hakasalmen huvilan. Huvilan alakerran näyttely käsittelee navigointia, merisäätä, vedenalaisia maisemia ja Itämeren ympäristönsuojelua. Yläkerran näyttely on omistettu purjehdukselle, pursiseuroille ja purjehtijoille.

NJK:n monivuotinen kommodori Henrik Ramsay ja rouva Ramsay Sandhamnissa (kuva Oscar Norberg, Statens Maritima Museer)

Näyttelyssä on esillä valokuvia tunnetuista purjehtijoista ja kuuluisista veneistä. Purjeveneet ovat näyttelyssä tärkeässä osassa, veneitä, niiden rakennetta ja rakentamista esitellään piirrustuksin, mallein ja valokuvin.

Näyttelyn fokuksessa on myös tänä vuonna 150-vuotta täyttävä NJK, joka on Helsingin vanhin pursiseura. Seuran vaiheita käsitellään näyttelyssä laajasti. Samalla kerrotaan myös alueen muiden pursiseurojen historiasta ja esitellään monin paikoin jo täyttömaiden alle jäänyttä Helsingin edustan saaristoa. Tänä päivänä näiden saarten huvilat, kalastajamajat ja satamat elävät enää vain valokuvissa.

Merelle-näyttelyyn on yleisöopastus torstaina 9. kesäkuuta kello 17.30. Kannustan kaikkia Kisen-blogin lukijoita tulemaan paikalle silloin!

Yllä olevan tekstin lähteenä Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehti Sofia 1/2011.

Istumalaatikon pisaralista

2011-02-06T09:03:00.002+02:00

Juho kertoi istumalaatikon pisaralistan rakentamisesta jo aikaisemmin, mutta ajattelin jatkaa aiheesta vielä muutamalla yksityiskohdalla. Istumalaatikon pisaralistan perustaksi tulevan kehikon rakentaminen oli kaiken kaikkiaan aika erilainen kuin mikään, mitä olemme tähän mennessä tehneet. Laminoitu vanerirakenne oli yllättävän helppo tehdä ja jälki hyvää jo ensimmäisellä yrittämällä.

Vanerisuikaleiden liitokset rytmitettiin portaittain

Pisaralistan kehikko liimattiin tymäkästä kakkosvitosesta rakennetun jigin ympärille kolmesta 4 mm sekavanerisuikaleesta. Liimaus oli pakko tehdä jigissä ja erillään veneestä, koska teltassa lämpötila ei tähän aikaan vuodesta salli liimaustöitä. Ja toisaalta, ilman istumalaatikon reunoja emme fiksusti pääse eteenpäin kannen rakentamisessakaan.

Vanerirakenteiden laminointi vaatii puristusvoimaa

Jigin poikkipuiden päihin porattiin reiät, joihin liimapuristimet saatiin kiinni. Lisäksi päädyimme lisäämään kehikon pitkille sivuille, jigin ulkopuolelle jäykistysrimat, jotka tasasivat liimattavan rakenteen muotoa. Ennen kuivumista ohuilla vanerisuikaleilla ei ole juurikaan muotojäykkyyttä ja ilman jäykistysrimoja kehikon muotoihin olisi helposti jäänyt pientä aaltoilua.

Huomaa yllä olevassa kuvassa alkuperäisen istumalaatikon piirrustus, jonka mukaan rakensimme jigin. Istumalaatikon suunnittelussa oli tärkeää pitää mielessä myös luokan mittasääntö, jotta valmis istuma-aukko ei ylitä suurinta sallittua 2,25 neliömetrin pinta-alaa.

Laminoitu rakenne on kevyt ja jäykkä

Lauri rakensi istumalaatikon kehikolle jo tukirakenteetkin. Tästä istumalaatikon rakentaminen jatkuu kehikon päälle tulevien rimojen jyrsimisellä ja itse kehikon viiluttamisella mahongilla. Monenlaista hommaa liittyy siis vielä tähänkin työvaiheeseen.

Tarkastelussa Kisenin rakenne

2011-01-30T09:54:00.006+02:00

Veneen kunnostamisen dokumentoiminen on hankalaa hommaa. Työmaa on ahtaassa teltassa, joka paikassa on tavaraa, työkaluja ja yleistä romua, eikä veneestä tai työvaiheista saa mitenkään kattavaa kokonaiskuvaa, vain yksityiskohtien ja osakokonaisuuksien kuvaaminen onnistuu jollain menestyksellä. Lisäksi tavallinen kuva latistaa näkemänsä, joka on ongelma etenkin rakenteiden ja muotojen kuvaamisessa.

Kisenin poikkeuksellisen syvä ja kapea pilssi näkyy tässä kuvassa hyvin

CAD-mallien lisäksi yksi tapa parantaa kokonaisuuksien kuvaamista on 3D- eli stereoskooppinen kuvaus. Ratkaisuja kolmiulotteiseen kuvan toistamiseen on monia, mutta kotioloissa helpoin tapa on anaglyfinen kuvatekniikka, jossa katseluun käytetään puna-vihreälinssisiä laseja. Tällöin toiselle silmälle näkyvät kuvan punaiset ja toiselle vihreät osiot. Tässä artikkelissa käytetään nimenomaan tätä kuvaustekniikkaa kuvituksessa.

Pilssin ja kyljen palteet ovat melko jyrkät

Kisen on hauskanmuotoinen viisvitonen, ja siinä näkyy hyvin yksi visio parhaasta ratkaisusta uuden mittasäännön haasteisiin. Kisenin rakentamisen aikaan 5.5 m -mittasääntö oli uusinta uutta konstruktioluokissa. Camper & Nicholson -veneveistämön suunnittelija Charles E. Nicholson esitteli 5.5 m -mittasäännön jo vuonna 1912, mutta se virallistettiin vasta vuonna 1949. Nicholson on tunnettua etenkin isoista, America's Cup -kisoihinkin osallistuneista, 12 mR- ja J-luokan veneistään. Lopullisesti 5.5 m -luokka debytoi kansainvälisesti Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.

Kisenin pyöreä pohja muistuttaa luokan moderneja veneitä

Vuonna 1954 viisvitosluokassa kokeiltiin edelleen aktiivisesti erilaisia konstruktioita. Venytetty vesilinja, negatiivinen peräpeili, syvä leikkaava runko ja toisaalta liukuvarunkoinen rakenne olivat eri suunnittelijoiden tarjoamia ratkaisuja samaan haasteeseen. Myöhemmin 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa yleiseksi paradigmaksi muodostui syvä, leikkaava V-kirjaimen muotoinen runko, joka paransi etenkin veneen kryssiominaisuuksia. Kun 5.5 m -säännössä vuonna 1970 sallittiin jaettu lateraalipinta, eli kölistä erillinen peräsin, veneet alkoivat jälleen kehittyä kohti liukuvaa U-runkoista perusmallia. Klassikoihin verrattuna evoluutioveneet ovatkin nopeampia juuri avotuulella.

Aikanaan Kisenissä on oletettavasti yritetty rakenneratkaisua, johon vallitseva mittasääntö ja aikakauden materiaalit ja rakennustekniikka eivät aivan taipuneet. Liukuva runko on nopea myötätuulella, mutta yhtenäisellä peräsimellä ja kölillä hävitään suhteessa liian paljon kryssiominaisuuksissa. Myös kaareva keulasteevi syö paljon vesilinjasta, joka haittaa myös nopeutta. Silti, rohkeana ja visionaarisena kokeiluna paljon ennen omaa aikaansa Kisen on mielenkiintoinen vene.

Vuoden 2010 MM-kisat Torbolessa, Italiassa

2011-01-26T20:04:00.002+02:00

Vuoden 2010 maailmanmestaruuskisoista Italian Garda-järvellä on julkaistu hyvä video järjestäneen seuran Circolo Vela Torbole:n sivuilla. Video löytyy multimedia-osiosta otsikon Highlights Regate 2010 alta.

Kan-Bei II ja Addam 4 Garda-järvellä Italiassa (kuva Roberto Vuilleumier)

Mukana näkyvät myös molemmat suomalaiset venekunnat, hienosti kolmanneksi tullut Kenneth Thelenin joukkue Kan-Bei II:lla (FIN-050, kilpaili numerolla FIN-066) ja Johan Gullichsenin joukkue Addam 4:llä (FIN-049). Jussia myös haastatellaan videolla muutamaan otteeseen.

Suomalaisveneet ovat sisaraluksia ja molemmat ovat Christof Wilke & Companyn rakentamia. Wilke & Co:lla on jo pitkä historia modernien viisvitosten rakentamisessa ja veistämön rakentamille veneille on kertynyt kasoittain voittoja. Näiltä Suomen laivueen uusimmilta veneiltä voi siis odottaa vielä paljon.

Parraslistan kansiuran jyrsintä

2011-01-23T18:28:00.001+02:00

Parraslistan asennuksen ja ulkoreunan tasaamisen jälkeen työstäminen jatkuu kyljen sisäpuolella. Parraslistaan jyrsitään kantta varten ura, jonka pitää olla tasossa kansikaaren kannattimen kanssa.

Lauri jyrsii parraslistaan kansiuraa

Päätimme tehdä kansikaareen uran kansilevylle, vaikka kansikaaren päällä lepäävä puskuliitos on selvästi tavallisempi ratkaisu. Ajatuksena on, että pidempi sauma pitää veden paremmin kannen ja parraslistan liitoksessa, eikä päästä sitä valumaan kansikaaren kannattimelle. Valitsemassamme rakenteessa kansikaaren kannatin, parraslista ja kansi ovat kaikki toisissaan kiinni, joka ehkä myös jäykistää rakennetta jonkin verran.

Kyljen ulkopintaan kiinnitetty ohjuri määrää uran syvyyden

Myös tässä työvaiheessa käytämme jyrsintä. Erona on se, että ulkoreunaa jyrsittäessä jyrsin ei saanut päästä liian pitkälle sisäänpäin ja käytimme jyrsimen omaa, säädettävää ohjuria työstösyvyyden säätämiseen. Sisäreunaa jyrsittäessä tämä ei onnistu, koska ainoa linja, jota pitkin ohjuri voisi kulkea on kansikaaren kannattimen sisäreuna, ja siitä töröttävät kansikaaret.

Ratkaisumme tähän ongelmaan oli kyljen ulkolaitaan kiinnitetty, kahdesta laudasta yhteen ruuvattu, ohjuri. Ohjuri kiinnitetään paikalleen puristimilla päistään ja keskeltä ja sitä siirretään vaiheittain työstökohdan mukana. Parraslistan paksuudesta johtuen ura jouduttiin jyrsimään vaiheittain, aina muutama milli syvyyttä lisää kerrallaan, jotta jyrsin jaksaisi pyöriä nopeasti ja tekisi siistiä jälkeä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jokainen kohta jouduttiin jyrsimään kolmeen kertaan ennen kuin oikea syvyys saatiin aikaiseksi.

Bill Ludersin Wasa II myynnissä

2011-01-19T18:51:00.002+02:00

Alfred Edvard Luders:in suunnittelema ja Kungsörsin telakalla Ruotsissa vuonna 1963 rakennettu FIN-027 Wasa II on myynnissä. Vene on ollut Suomessa jo pitkään ja kuuluu ehdottomasti maan parhaisiin klassisiin veneisiin.

FIN-027 Wasa II kevyessä kryssissä (kuva Jorma Rautapää)

Vene rakennettiin kuuluisan Alfred "Bill" Ludersin piirrustuksista Marcus Wallenberille ja Sven Salénille Oscar ja Per Schelinin telakalla Mälaren-järven rannalla Ruotsissa. Bill Luders oli 60-luvun alussa menestyksekkäimpiä 5.5 m -luokan suunnittelijoita, joka edisti etenkin vaneri- ja laminaattirakenteiden käyttöä kilpaveneissä.

Luders suunnitteli kaikkiaan 67 viisvitosia ja myös monia kookkaampia kilpaveneitä, kuten vuoden 1962 America's Cup voittajan, Weatherly:n. Suomalaisittain tunnetuin Ludersin piirtämä vene on varmasti FIN-026 Chaje III, joka on voittanut useita mitaleita klassikkoluokassa MM-tasolla. Myös Wasa II on menestynyt kisoissa hyvin, muun muassa vuoden 2002 MM-kisoissa vene oli klassikoiden nopein.

Wasa, kuten moni muukin 5.5 m -vene, on saanut nimensä omistajiensa mukaan. Wallenberg-Salén (WaSa) -tiimin ensimmäinen vene oli SWE-028 Wasa, joka voitti Kultapokaalin Gösta Kyntzellin viimeistä viisvitosta, FIN-020 Inga-Lill XXXIV:ä vastaan Helsingissä vuonna 1960.

Wasa II:n myynti-ilmoitus on nähtävillä kansainvälisen 5.5 m -liiton sivuilla. Myyntihintaa ei ole ilmoitettu.

Parraslistan ulkopinnan viimeistely

2011-01-16T10:27:00.001+02:00

Aikaisemmin rakentamamme kustomoitu yläjyrsin pääsi tositoimiin, kun aloitimme parraslistan viimeistelyn jokin aika sitten. Paikalleen kiinnittämisen jälkeen parraslistan viimeistelyyn menee vielä muutama työvaihe. Aluksi tasataan listan ulkoreuna, tämän jälkeen jyrsitään kannelle ura, höylätään lauta lopulliseen paksuuteensa, pyöristetään listan reuna ja hiotaan lista tasoon kyljen kanssa.

Näistä työvaiheista vaativimpia ovat ne joissa käytetään jyrsintä. Jyrsin on tehokas työkalu, joka tekee siistiä ja tasaista jälkeä niin kauan kuin kone pysyy hallinnassa. Jyrsimellä ajettaessa käsivoimat eivät mitenkään riitä ohjaamiseen, vaan reitti asetetaan erilaisilla ohjureilla tai ajamalla olemassa olevan rakenteen muotoja pitkin.

Jyrsimen terä jatkaa kyljen ylimmän laidan pystylinjaa

Ulkoreunan tasaamisen voisi tehdä höyläämälläkin, mutta meidän tapauksessamme tämä tuskin olisi onnistunut ongelmitta, sillä parraslistoissa käytetyn mahongin syyt ovat niin solmussa, että hyväkään höylä ei todennäköisesti leikkaisi sitä siististi. Näin ollen jyrsiminen on meille ainoa varma vaihtoehto.

Jyrsimen käytössä tässä tapauksessa on kaksi selvää ongelmaa. Ensinnäkin jyrsimen terän pitää väistää parraslistan "lippaa", siis sitä osiota parraslistasta, joka ylittää kyljen tason ja jota yritämme työstää. Lisäksi jyrsimen terän tulisi jatkaa kyljen linjaa, jotta ylimmän laudan ja parraslistan liitokseen ei tule kulmaa. Tavallisestihan jyrsin leikkaa 90-asteen kulmassa suhteessa jyrsittävään pintaan, eli meidän tapauksessamme parraslistaan.

Jyrsityssä parraslistassa on vain millin kymmenyksen hiontavara

Ratkaisimme ensimmäisen ongelman lovetulla ohjurilla. Jälkimmäiseen ei oikein hyvää ratkaisua ole. Me teimme ohjurista astetta leveämmän, jolloin se yltää reilusti ylimmän laudan puolivälin yli. Kun apumies painaa ohjuria kylkeä vasten niin terä asettuu varsin kauniisti kyljen linjaan. Samasta syystä jyrsimen alusta, joka tavallisesti on tiukasti jyrsittävän kappaleen pintaa vasten on se meidän käytössämme ulkoreunastaan hiukan irti.

Istumalaatikon reunat

2011-01-10T11:10:00.015+02:00

Istumalaatikon reunojen runko laminoitiin 3 mm:n vanerikerroksesta. Se toteutettiin rakentamalla istumalaatikon aukon muotoinen malli, ja laminoimalla vanerikerrokset sen ulkopuolelle. Näin istumalaatikon reunat ovat yhtä kappaletta, joka voitiin valmistaa erillään ja viedä valmiina veneeseen, sovittettavaksi paikalleen.

Valtava laminointitukikehikkohirviö

Istumalaatikon reunat laminoitiin vanerista lankkukehikon ympärille.

Valmiit reunat nostettiin paikalleen yhtenä kappaleena - taikuri yllättyi itsekin!

Istumalaatikon vasen takanurkka.

Kansi perästä keulaan 9.1.2011.

Parraslistat - jatkoa edelliseen

2011-01-10T10:46:00.012+02:00

Tässä vielä muutama kuva parraslistoista. Lauri valmisti kaikki kuusi listaa (kolme palaa kummallekin puolelle) veneen kyljen muodon mukaan. Kauniisti tehtyjen, paikalleen sopivien palojen kiinnitys oli yllättävän helppoa. "Yllättävän" siksi, että listoihin piti ennen kiinnitystä tehdä paikat ruuveille ja tulpille, ja näiden etukäteen tehtyjen paikkojen läpi piti sitten porata ruuville paikka kylkilautaan; poraus ja ruuvaus tehtiin alaspäin, eli 1950-luvun mahonkilautaan sen sivusta. Lauta on noin 1,4 cm paksu, eikä sitä ole toivottavaa halkaista, mutta kiinnityksen pitäisi silti olla voimakas, joten varaa virheisiin ei tässäkään juuri ollut.

Kyljen muotoinen, kaareva mahonkilista on kaunis katsella, mutta ruuvin paikkoja tehdessä on syytä tietää missä puolentoista sentin paksuinen kylkilauta tulee olemaan kun lista kiinnitetään.

Parraslista sulkee rakenteen, suojaa kaaria ja on osa kannen kiinnitystä.

Parraslistan jyrsintä

Kiinnityksen jälkeen parraslista jyrsitään sisäreunastaan kansivaneria varten höylättyyn tasoon siten, että kansivaneri tulee lepäämään kuningaslaudan, kansikaaren, kansikaaren kannattimen ja osittain parraslistan päällä. Parraslistan ulkoreuna sen sijaan jää samaan tasoon kannen kanssa, ja rakenteen lisäksi antaa ryhtiä myös veneen ulkonäköön.

Suolantuoksua R-Regatasta

2011-01-02T10:17:00.000+02:00

Jorma Rautapään mainioille Purje ja meri -sivuilla on jukaistu hieno kuvakollaasi Esbo Segelföreningenin R-Regatasta viime kesäkuulta. R-Regatta oli yksi kesän 2010 kovakelisimmistä kisoista ja Rautapään kuvissa tuuli, pärskeet ja vauhti näkyvät hyvin.

Anders Nordmanin Rush VI kovassa aallokossa (kuva Jorma Rautapää)

Alkukesästä kisaan ilmoittautui vaikuttavat 35 metriluokkien venettä. Vahvin edustus oli 6mR-luokalla, jonka veneitä mukana oli kaikkiaan kaksikymmentä. Viisvitosista mukana olivat Suomen tämän hetken aktiivisimmat veneet FIN-043 Figaro ja FIN-046 Rush VI.

Ervamaan veljesten Figaro ja sporttisemmat otteet (kuva Jorma Rautapää)

Viisvitosilla on monia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä luotettavan kovan tuulen veneen. Viisvitonen on isompi kuin vitoset, joka tekee veneestä rauhallisemman. Toisaalta, verrattuna isompiin metriluokkiin, viisvitosen fokka on helpompi hallita kuin genua. Ja vaikka viisvitonen ei kovassa kelissä ole mikään kuiva vene, niin luokkasäännössä määritetty vapaalaidan minimikorkeus helpottaa tilannetta suhteessa vanhempiin klassikoihin, kuten saaristoristeilijöihin ja Hai-veneisiin, silti paljon.

Tehtäväänsä räätälöity jyrsin

2010-12-26T14:25:00.001+02:00

Kisenin kansiremontti edistyy omaa verkkaista tahtiaan. Tällä hetkellä työtä hidastaa pahasti se, että jokaisesta työpäivästä menee merkittävä osa teltan kaivamiseen ulos lumesta. Tästä vastoinkäymisestä huolimatta olemme onneksi ehtineet hiukan edistämään korjaustyötäkin.

Yläjyrsin parraslistan tasoitussovittimilla

Viime kerralla tarkoituksena oli tasoittaa parraslistan reuna veneen kyljen kanssa ja jyrsiä kannelle ura parraslistaan. Ongelmaksi muodostui se, ettei jyrsimeen ollut sopivaa ohjuria olemassa. Tarkoituksenahan oli jyrsiä parraslistan "lippa" tasoon kyljen kanssa, niin, että jyrsin ottaa suuntansa nimenomaan veneen kyljestä. Ongelmana tavallisten ohjureiden kanssa oli se, että ne ottavat suuntansa terän korkeudelta. Tämä ei meidän tarkoitukseemme sovi, vaan ohjurin pitäisi väistää parraslistaa ja kulkea vain kylkeä pitkin.

Jyrsimen ohjain on tukeva kuin tehtaalla tehty

Tästä syystä jouduimme rakentamaan jyrsimeen räätälöidyn ohjaimen, joka sopii juuri meidän käyttöömme. Kaikeksi onneksi löysimme jätepalan filmivaneria, joka liukuu hyvin ja sopii niin ollen mainiosti ohjuriksi, ja rakensimme siitä uuden ohjurin jyrsimeemme.

Feston jyrsin on mainio alusta omille muunnoksille, sillä tehdasosissa on runsaasti ylimääräisiä kiinnityspisteitä lisäosille. Rakentamamme muunneltu ohjuri onkin lähes yhtä tukeva kuin tehtaalla tehty ja lisäksi säädettävissä aivan samalla tavalla kuin koneen omatkin osat.

Vanhoja muistellen

2010-12-24T12:00:00.003+02:00

Ensi kesänä on Suomen vanhimman pursiseuran NJK:n 150-vuotisjuhlat ja sen kunniaksi on hyvä hetki muistella menneitä. Ruotsin television arkistoista löytyi oheinen video, jossa valmistaudutaan GKSS:n 100-vuotisjuhliin, tasan 50 vuotta sitten. Göteborgs Kungliga Segel Sällskap on perustettu vuonna 1860, siis vuotta ennen NJK:a.

Video on pitkänpuoleinen, mutta mitäpä sitä kummempaa joulupyhinä puuhaamaan, kuin haikailemaan menneitä ja suunnittelemaan tulevia kesäisiä purjehduksia. Hurraa vanhoille seuroille ja hauskaa joulua kaikille!

Laudan jatkaminen viistoliitoksella

2010-12-19T19:36:00.001+02:00

Rakennusvaiheessa Kisenissä käytetty puutavara on sellaista, josta tänä päivänä voi vain unelmoida. Kaikki laudat ovat siistisyistä mahonkia ja jokainen niistä yltää veneen perästä keulaan ilman yhtään jatkoa. Vaikka nykyisinkin saa hyvälaatuista ja pitkääkin puutavaraa, ei silti aivan tällaista, ainakaan kuluttujamarkkinoilla, ole missään saatavilla. Onneksi meillä on sentään vanhaa aikaa paremmat liimat, joilla raaka-aineiden vajavaisuuksia voi paikata.

Keskeneräinen viistoliitos työn alla

Hiukan lyhyemmästäkin laudasta saa venemittaista jatkamalla laudan viistoliitoksella. Myös puskusauma on hyvä vaihtoehto, ja siitä jää mielestäni ehkä aavistuksen vähemmän näkyvä sauma, mutta vesirajan alapuolella viistoliitos on yliverto. Hyvin tehty viistoliitos ei heikennä laudan kestävyyttä, eikä se taatusti vuoda.

Viistoliitos on helppo ja kohtalaisen nopea tehdä, tärkeimmät työvälineet ovat hyvä höylä ja muutama ruuvipuristin. Omassa tapauksessani myös usko siihen, että hyvä tästä tulee, auttoi hyvin paljon. Viistoliitoksen teko on niin simppeli operaatio, että sen toimivuuteen on hiukan vaikea uskoa.

Viistoliitostyöpenkki

Pääsin tekemään viistoliitosta jälleen kerran, kun pilasin pätkän jo aikaisemmin jatkettua lautaa sovituksen yhteydessä. Katkaisin laudan hiukan ennen uudelleensovitettavaa osaa ja ryhdyin tekemään uutta viistoliitosta. Vanhaa puuta uuden laudan kanssa työstäessä näkyi samalla hyvin pasuttamisesta seurannut tummuminen. Uusi mahonki on näissäkin kuvissa melkein maitosuklaan väristä, kun pasutettu on paljon selvemmin kaakaoon päin.

Viistoliitosta tehdessä on tarkoitus tehdä samanpaksuisesta puutavarasta kolmiportainen pino, jossa ensimmäinen porras on linjassa esimerkiksi pöydän reunan kanssa ja seuraava porras on kaksi kertaa ensimmäistä leveämpi. Leveämmän portaan päässä on viimeinen porras, jota ei höylätä. Sen tehtävä on yhdessä pöydän reunan kanssa antaa oikea linja alempien portaiden höyläämistä varten.

Valmiit viistoliitokset päällekkäin

Ole-Jacob Broch suosittelee kirjassaan "Puuvene", että vinosauman pituus olisi vähintään kahdeksan kertaa laudan paksuuden verran. Muita, ja konservatiisempiakin, mielipiteitä on, mutta me olemme käyttäneet tätä. Meidän tapauksessamme, kun lauta on 12 mm, niin vinoliitos on siis 96 mm pitkin laudan pintaa.

Aloittaessa viistoliitoksen tekemistä kannattaa olla tarkkana, että leikkauslinjat tulevat suoraan, jotta myös tuloksena syntyvä lauta olisi suora. Oma huomionsa kannattaa antaa myös sille, että viisteet tulevat oikeille puolille lautaa. Muuten voi käydä niin, että lopulta vain lautojen kapeaksi höylätyt päät ovat vastakkain, eikä siihen oikein saa kunnon liitosta edes nykyisillä liimoilla.

Vielä lyhyt esittely yllä kuvatun höyläpenkin rakenteesta. Kuvassa näkyvä poikittainen mahonkiparru, jossa on ruuvipuristin kiinni, pitää höylättäviä lautoja paikallaan. Pöydän toisella reunalla oleva toinen puristin ei ikävä kyllä näy kuvassa. Lähempänä kuvaa näkyvät vaaleammat laudat ovat kiilaamassa höylättävien lautojen päitä ylöspäin, jotta ne höylättävässä päässä painautuisivat mahdollisimman tiukasti työpöytää vasten. Tavallisesti näin monimutkainen järjestely ei ole välttämätön, mutta näistä laudoista toinen oli jo höyrytetty kaarelle, joten sen saaminen tasaisesti pöytää vasten oli astetta tavanomaista vaikeampaa.

Laudoituksen niksejä

2010-12-12T21:05:00.001+02:00

Tämän alkutalven työpäivät ovat jakautuneet melko tasaisesti pilssin ja kannen rakentamisen kesken. Kannella vuorossa ovat parraslistat ja pilssissä asennetaan uutta laudoitusta lahonneen ja puretun tilalle.

Paperi ja lyijykynä -malli laudan päädystä

Laudoitustyö alkaa sujua jo melko mukavasti ja onhan sitä jo harjoiteltukin kylkien ja perän lautojen kanssa. Pilssissä suurin ero näihin aikaisempiin työkohteisiin verrattuna ovat lautojen kärjet, jota kapenevat tiukasti laudan molemmissa päissä. Oikean muodon löytäminen sovittamalla on ollut todella vaikeaa, enkä ole aikaisemmin keksinyt hyvää tapaa jäljentää muotoa millään tavalla.

Nyt keksin käyttää vanhaa niksiä, jolla ala-asteella jäljennettiin kolikoiden kuvioita paperin lävitse. Laudoittaessa samalla tavalla saa helposti ja tarkasti jäljennettyä ympäröivien rakenteiden muodon. Tämän jälkeen malli voidaan leikata irti ja piirtää työn alla olevaan lautaan.

Valmis lauta sopii tarkasti paikalleen

Lautaa jäljennettäessä on tärkeää merkitä ylempään lautaan ja steevin loveuksen reunaan mallin reuna, jotta jonnekin jää merkki siitä, mistä kohtaa ja missä kulmassa malli on piirretty. Tähän rajaan asti uusi lauta mallinnetaan niin kuin kaikki muutkin laudat ja rajasta eteenpäin lauta piirretään paperimallin mukaan.

Höyläpenkki ei voi olla liian lähellä

Pilssin lautoja sovitellessa parantelin myös ajatustani kenttähöyläpenkistä. Ensimmäisessä vaiheessa rakensin höyläpenkin telttaan, jotta höyläämistä varten ei tarvinnut lähteä sisätiloihin. Väsyin kuitenkin melko pian könyämään veneen alta pois höyläpenkin luokse ja viritin yksinkertaisen ja helposti purettavan penkin aivan kölin viereen. Nyt lautaa sovitetaan toisella puolella ja höylätään toisella puolella työpistettä, eikä lautaa tarvitse kannella välissä minnekään. Kantavana ajatuksena on, että kun kynnys sovittaa lautaa höylän vetojen välissä on mahdollisimman pieni tulee laudastakin todennäköisesti paremmin istuva.

Parraslistat paikallaan

2010-12-05T16:08:00.001+02:00

Kovista pakkasista huolimatta työt Kisen-työmaalla etenevät edelleen. Talvi ei millään tapaa ole parasta aikaa veneenrakennustöille, kuten huomasimme viime helmikuussa joutuessamme liimaamaan keskitalvella kansikaaren kannattimia. Täksi talveksi meillä on onneksi paljon hommia, joita voi tehdä myös sisätiloissa.

Parraslista ja parraslistan rakentaja

Ulkotöistä olemme viime aikoina jatkaneet kannen rakentamista. Nyt vuorossa on parraslista, joka yhdistää kyljen ja kannen. Parraslistaa rakentaessa on erityisen tärkeää saada tiivis sauma kannen ja kyljen liitokseen, sillä kaikki kannelta valuva vesi kulkee tämän sauman yli veneestä ulos. Sauma on auki suoraan ylöspäin, joten se kerää hanakasti vettä. Huonokuntoisen kannen ja parraslistan sauman tulokset tulivat synkästi esiin, kun purimme aikoinaan Kisenin kannen.

Välttääksemme tämän ongelman yritämme tehdä kannen ja parraslistan parhaalla mahdollisella tavalla. Sen sijaan, että jättäisimme parraslistan ja kannen liitoksen makaamaan suoraan kansikaaren kannattimen päälle, kuten liitos oli aikaisemmin rakennettu, yritämme tehdä parraslistan saumasta mahdollisimman leveän.

Kyljen ja kannen liitoksen rakenne

Tämä toteutetaan niin, että parraslistaan jyrsitään lovi kansilevylle. Tällöin sauma kansilevyn reunalta kansikaaren kannattimeen ei ole suora, vaan kulkee kulman ympäri. Näin sauma on paljon pidempi ja tiiviimpi. Lisäksi, sauman mahdollisesti vuotaessa, vesi jää kannen ja parraslistan väliin, eikä pääse lahottamaan kansikaaren kannatinta. Pahimmassakin tapauksessa kansilevyt ja parraslista on paljon helpompi vaihtaa kuin kansikaaren kannatin, joka on yksi rungon tärkeimmistä rakenteellisista osista.

Myös viisvitosten luokkasäännöt asettavat omat vaatimuksensa parraslistoille. 5.5-luokan mittasäännön §4:n mukaan veneen vapaalaita tulee olla keskimäärin 628 mm mitattuna keulan ja perän mittauspisteistä ja näiden pisteiden puolesta välistä. Kisen on rakennettu varsin niukasti tämän minimin yli, joten kantta uudelleen rakentaessa on tärkeää ottaa huomioon, että tämä mittasäännön ehto täyttyy myös kannen uudelleen rakentamisen jälkeen.

Ray Huntin piirtämä Caro VI myynnissä

2010-11-21T20:08:00.004+02:00

Helsingissä on myynnissä C. Raymond Hunt:in piirtämä ja Vatorilla rakennettu FIN-25 Caro VI. Vene on rakennettu vuonna 1964 ja se edustaa klassikkoveneiden modernimpaa päätä. Kuusikymmenluvun viisvitoset ovat selvästi irtautuneet myöhäisten vitosten perinteestä ja luokalle on näissä veneissä muotoutunut jo oma, tunnistettava design.

Veneen nimi tulee alkuperäisen omistajan Robert Janssonin ja tämän vaimon Karinin etunimistä. Tästä syystä Caro-sarjan veneisiin viitataan usein myös nimityksellä Ca-Ro.

Caro VI HSS:n rannassa kesällä 2010, oikealla saaristoristeilijä

Caro VI rakennettiin Vatorin telakalla Helsingin Jollaksessa Robert Janssonille. Caro VI oli Janssonin neljäs viisvitonen ja yksi Vatorin menestyksekkäästä 5.5-luokan veneiden sarjasta. Myös Janssonin edellinen vene FIN-21 Caro V rakennettiin Vatorilla. Caro V oli viimeinen Suomessa suomalaisilla piirustuksilla rakennettu klassinen viisvitonen. Tästä eteenpäin veneiden piirustukset tilattiin Yhdysvalloista, joissa veneiden suunnittelu oli edennyt aivan uudelle tekniselle tasolle.

Caro VI talviteloilla Liuskasaaressa

Raymond Hunt oli yksi uuden aallon amerikkalaisista suunnittelijoista, jotka uudistivat viisvitosten suunnittelua laajasti. Ray Huntin ensimmäinen suuri menestys oli USA-26 Minotaur, joka voitti olympiakultaa vuonna 1960. Yhteistyö Vatorin kanssa alkoi vuonna 1961, jolloin Helsingissä rakennettiin sekä FIN-022 Nisse, joka myöhemmin osallistui moniin kansainvälisiin arvokisoihin muun muossa Sveitsissä ja Italiassa, että Jussi Nemeksen ensimmäinen 5.5 m, FIN-023 Chaje.

Caron linjoissa näkyy selvästi Huntin kädenjälki

Caro VI on rakennettu 1964 Ray Huntin neljännen 5.5-mallin pohjalta. Veneen pituus on 9,155 m, leveys, 1,913 m, syväys 1,331 m ja paino 2050 kg, purjepinta-ala on viisvitosten maksimi, 29 m2. Caro VI:lla on kolme sisaralusta MEX-001 Xolotl, SUI-066 Ylliam XVI ja ITA-047 Voloira III. Näistä kaksi ensin mainittua on myös rakennettu Suomessa. Tämän sarjan veneiden kilpailumenestyksestä ei löydy paljon tietoa, lukuunottamatta Xolotl:ia, joka Jussi Nemeksen ohjaamana voitti Helsingin regatan kesällä 1964.

C. Raymond Huntin neljännestä 5.5 m -sarjasta on purjehduskunnossa enää ilmeisesti vain Caro ja Voloira. Caroa on kunnostettu useampaan otteeseen ja muun muassa pohjalautoja, emäpuu ja peräsin on uusittu. Suurimmat ja työteliäimmät remontit on veneestä siis jo tehty. Caro VI on nähtävissä HSS:llä Helsingin Liuskasaaressa. Veneen hintapyyntö 10 000 €. Myyjän yhteystietoja voi tiedustella tästä blogista tai Suomen 5.5 m -luokkaliitosta.

Tyssätty puu

2010-11-15T19:31:00.003+02:00

Amerikkalaisen puuvenerakennus ja -puuhastelulehden, Woodenboatin numerossa 213 oli jo jonkin aikaa sitten lyhyt arvostelu tyssätystä puusta ja aihe tuli sattumalta esille myös toisaalla, joten innostuin tutkimaan asiaa tarkemmin. Tässä tuloksia lyhyesti.

Teknisesti tyssäys on prosessi, jossa höyrytetty puu painetaan pitkittäissuunnassa kasaan niin, että puun syyt painuvat limittäin suhteessa toisiinsa. Tyssäyksen tuloksena syntyy puuta, joka taipuu höyrytettyäkin puutavaraa helpommin ja säilyy muotoutuvana, kunnes se kuivuu. Tyssättyä puuta voidaan siis valmistaa suuria määriä keskitetysti ja toimittaa ilmatiivisti pakattuna käytettäväksi toisaalla.

Puuspagettia, tyssätty puu taipuu kuin kumi (kuva Fluted Beams LLC)

Tyssäys onnistuu vain lehtipuulajeilla, joka jonkin verran rajoittaa tyssätyn puun käyttöä. Esimerkiksi kosteudelle ja auringonpaisteelle alttiisiin käyttötarkoituksiin tyssätty puu sopii huonosti. Sen sijaan tyssätty puu olisi erinomainen vaihtoehto esimerkiksi kaarien vaihtoon, kun ei haluta purkaa kantta, sillä tyssätyn puun taivuttamiseen ei tarvita samalla tavalla voimaa kuin höyrytetyn puun kanssa.

Kuivuttuaan tyssätty puu vastaa kestävyydeltään pääosin höyrytettyä puuta. Höyrytettyyn puuhun verrattuna sen etuja ovat helppo muotoiltavuus ja varastoitavuus, haittana onneton saatavuus.

Opetushallituksen Puutuoteprosessi-sivustolla on oma osionsa puun taivuttamisesta, ja myös tyssäys käsitellään yhtenä menetelmistä. Sivuilla mainitaan myös että teuvalaisella Teak Oy:llä olisi Compwoodin tyssäyslaitteisto, mutta ainakaan yrityksen nettisivuilla ei asiasta sanota mitään. Ilmeisesti tyssättyä puuta ei tällä hetkellä ole saatavilla Suomessa.

Tanskalainen Compwood valmistaa tyssätyn puun valmistukseen tarvittavia koneita ja esimerkiksi Fluted Beams markkinoi tyssättyä puuta Yhdysvalloissa. Liikemerkkejä englanninkielisessä maailmassa ovat ainakin edellämainittu "compwood" ja ilmeisesti Fluted Beamsin oma nimitys "cold-bend hardwood".

Tuokiokuvia vuoden 1930 America's Cupista

2010-11-07T13:14:00.000+02:00

Purjehduskauden päättyessä on mukava tunnelmoida menneitä purjehduksia. YouTube tarjoaa erinomaisen kertomuksen Shamrockin V:n purjehduksesta vuoden 1930 America's Cup:iin. Kaksikymmentä kuusi päivää vastatuuleen Azoreilta Rhode Islandille on mahtanut olla melkoinen reissu.

Kisa päättyi Shamrockin osalta tappioon New York Yacht Clubin Enterprisea vastaan. Harold Vanderbiltin varustama vene oli teknisesti vuosia Iso-Britannian haastajaa edellä ja Shamrockin miehistön oli purjehdittava sama reitti takaisin häviäjinä.

Pilssin painokaarten viimeistely

2010-10-31T19:29:00.001+02:00

Pilssiremontin yhteydessä on ollut paljon arpomista liittyen pilssin kaariin. Kölin varsinaisen muodon ja vahvuuden antavat massiivipuusta tehdyt kölitukit, jotka jakavat kölin painon useamman laudan alueelle. Painokaarien tehtävänä on lähinnä tukea lautoja kölitukkien välillä ja pitää lautojen saumat tiiviinä. Koska kölin laudoitus on melko tukevaa ja kölitukkeja kohtalaisen tiheässä pohdimme jopa painokaarteen jättämistä pois kokonaan, mutta totesimme paremmaksi asentaa ne joka tapauksessa.

Vastaliimatut kaaret pilssissä

Ensimmäinen yrityksemme oli rakentaa kaaret laminoimalla ne männystä, mutta tämä ei ollut erityisen onnistunut kokeilu. Viilujen sahaamisessa, laminoinnissa ja kaarteen viimeistelyssä olisi ollut yksinkertaisesti liian paljon työtä. Tästä syystä päätimme tehdä pilssiin painokaaret. Alunperin Kisenin painokaaret jatkuivat partaalta pilssiin, mutta pilssin palteen tiukka kaarre oli ilmeisesti osoittautunut ylitsepääsemättömäksi kaarien kestävyydelle jo muutaman käyttövuoden jälkeen. Tästä syystä muutimme rakennetta hiukan

Nyt Kisenin tulee yhdet painokaaret partaalta pohjalle ja toiset kaaret jatkavat pohjalta pilssiin. Alemmat painokaaret on lisäksi halkaistu paksuussuunnassa palteen kohdalta, jotta ne taipuisivat helpommin.

Kaaren liimaus puristuksessa

Tämä ratkaisu osoittautui varsin onnistuneeksi. Halkaistu kaari taipui merkittävästi helpommin kuin kokonainen kaari, eikä pilssin kaarre tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Oli hurjaa nähdä miten paikalleen painetussa kaaressa ylempi viilu jäi lähes sentin alempaa lyhemmäksi. Yhdestä kappaleesta taivutettaessa kaareen olisi jäänyt melkoinen jännitys!

Ainoa merkittävä ongelma halkaistun kaaren asentamisessa oli, että käyttämämme lyhyet 25 mm ruuvit eivät yltäneet ulkolaudoituksen läpi kuin ensimmäiseen kaaren puolikkaaseen, joten jouduimme kiinnittämään ylemmän puoliskon paikoilleen veneen sisäpuolelta pidemmällä ruuvilla. Tätä tehdessä muutaman kaaren pää halkesi, koska emme olleet poranneet sopivaa reikää ruuvia varten.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi päätimme liimata halkaistut kaaret vielä takaisin yhteen höyrytyksen ja taivutuksen jälkeen. Näin saamme yhdistettyä sekä painokaarten, että laminoitujen kaarten parhaat puolet. Painokaaret ovat nopeat asentaa, kymmenen kaaren laittamiseen paikalleen pilssiin meni kaikkiaan hiukan kolmatta tuntia, ja laminoidut kaaret ovat kestävät eivätkä jousta muodostaan ajan kuluessa.

Juoksevalla polyuretaaniliimalla kaarenpuolikkaiden liimaaminen meni nopeasti, suurimpana ongelmana oli vain liimasauman puristaminen kuivumisen ajaksi. Tätä varten jouduimme rakentamaan erilaisia puristin-, kampi-, varsi- ja muita virityksiä veneen rakenteista liimattaville kaarille, mutta työmaalle kertyneistä rimanpätkistä näiden tekeminen oli varsin näppärää.

Tilannekatsaus

2010-10-24T19:53:00.001+03:00

Meillä on ollut erittäin tehokas kunnostuskesä tänä vuonna ja työn tulokset alkavat hiljalleen näkymään. Suurimmat vielä kesken olevat työmaat ovat pilssi ja kansi. Niiden lisäksi on tietenkin vielä paljon keskeneräisiä ja viimeistelyä vaativia vaiheita, mutta valmiina, tai hyvin lähellä sitä, on jo pääosa korjauskohteista.

Käytännössä vain kyljen laudoitus jätetään entiselleen

Olemme kirjoittaneet työmaalta lähinnä eri työvaiheista ja niiden toteutuksesta, joten kokonaiskuvaa projektista voi olla vaikea saada. Siitä syystä kokosin nyt pitkästä aikaa työlistan tehdyistä ja vielä tekemättömistä työvaiheista.

Vihreällä on merkitty kaikki mikä on valmista:

Painokaaret
Rakennekaaret
Kölitukit
Keulasteevin yläosa
Kansikaaren kannattimet
Kansikaaret
Partaan laudat
Deadwood ja
Perän laudoitus

Keltaisella on merkitty kaikki mikä on aloitettu, mutta yhä kesken:

Kansi
Ruuvinreikien tulppaus
Pilssin laudoitus
Peräsin ja
Keulasteevin alaosa

Punaisella on merkitty työvaiheet, jotka ovat aloittamatta:

Istumalaatikko
Sisustus
Kyllästys
Viimeistely ja
Rikaus

Emme siis suinkaan ole vielä vesillelaskuvaiheessa, mutta paljon on jo tehty. Pilssin ja kannen kanssa meillä menee arviolta ensi vuoden alkuun, jonka jälkeen pääsemme viimeistelytöihin. Talven kovien pakkasien aikaan ei venettä voi kyllästää eikä lakata, mutta silloin voimme rakentaa muun muassa sisätiloja ja viimeistellä tällä hetkellä kesken olevia työmaita, kuten keulasteevin alaosaa ja peräsintä.

Pilssin laudoitus

2010-10-02T17:37:00.001+03:00

Olimme jo jonkin aikaa toivoneet, että purkamiselle olisi tullut jo loppu, ja jäljellä olisi vain korjaamista. Pilssin laudoituksen kohdalla jouduimme kuitenkin antamaan vielä periksi ja päätimme purkaa pätkän pilssin ylintä lautaa veneen molemmilta puolilta.

Kaksi uutta lautaa korvaavat yhden vanhan

Pilssiin menevät kaaret olivat katkenneet joskus 60-luvulla ja ne olivat ilmeisesti olleet poikki jonkin aikaa ennen kuin kaarille laiminoitiin sisarkaaret tueksi. Tästä johtuen laudoitus oli pilssin kaarteen kohdalla pitkittäin ikään kuin aalloilla, niin että kölitukkien kohdalla laudoitus oli kohdallaan ja niiden välillä painunut sisäänpäin. Painelmista lautojen saumat olivat päässeet raolleen ja vettä tihkumaan lautojen väliin.

Uudet ja vanhat osat on kiusallisen helppo erottaa toisistaan

Tämän seurauksena laudoitus oli pilssin kaarteen kohdalta varsin huonossa kunnossa. Lautoja olisi voinut hyvällä omallatunnolla vaihtaa vielä muutaman parin, mutta päätimme rajata työn nyt vain kaikkein onnettomimpiin lautoihin. Loputkaan vedenalaisista laudoista eivät, tietenkään, ole aivan uudenveroisia, mutta niillä on sentään useampia vuosia palvelusaikaa jäljellä.

Pilssin viides lauta oli mennyt erityisen huonoon kuntoon keulan päästään, vaikka peränpuoleinen pää oli yhä kohtalaisen hyvässä kunnossa. Tästä syystä vaihdamme vain osan laudasta, paapuurin puolelta hiukan pidemmän pätkän ja styyrpuurin puolelta hiukan lyhyemmän.

Vanha lauta on vahvasti kaarella ja ensimmäinen yritys höyryttää lauta paikoilleen päättyi laudan halkeamiseen. Meille on yhä täysi arvoitus miten lauta on alunperin saatu taivutettua paikoilleen, mutta meidän ratkaisumme on tehdä lauta kahdesta kapeammasta laudasta. Tässä tavassa on enemmän työtä ja veneeseen tulee yksi pitkittäinen sauma lisää, mutta laudan istuvuus on paljon parempi kuin mitä olisimme millään muulla tavalla saaneet aikaan.

Mielenkiintoinen artikkeli kaarien laminoinnista

2010-09-26T14:07:00.002+03:00

Veneen kunnostusurakkaa tekeville tai suunnitteleville tiedoksi: Puuvene-lehdessä on menossa mielenkiintoinen juttusarja A-vene Ali-Baban kaarien vaihdosta. Tätä aihetta on käsitelty paljon myös meidän blogissamme, ja Puuveneen juttusarja kertoo yhden mielipiteen lisää aiheesta. Sarjasta on nyt julkaistu kaksi osaa lehden numeroissa 62 ja 63 (2010/2 ja 2010/3). Numerossa 62 on myös laaja historia veneestä. Jos et ole lehden tilaaja, niin toimituksesta saa tilata irtonumeroita myös arkistosta.

A-vene L-15 Ali-Baba (kuva Jorma Rautapää)

Ali-Baba ei ole ensimmäistä kertaa telakalla, vaan veneeseen on aikaisemmin tehty muun muassa laaja kansiremontti. Yhteisen purjenumeron, suunnittelijan ja rakennuspaikan lisäksi Ali-Baba ja Kisen jakavat siis myös melko samanlaisen kunnostushistorian.

Puuveneen jutussa esitellään varsin kätevä keino tehdä kaarisabluuna kovalevynpaloista yhteen kuumaliimaamalla. Itse kaaret tehdään tammisoiroista laminoimalla. Jos veneesi kaaret ovat siinä määrin raskasrakenteisia tai veneen muodot niin jyrkkiä, ettei kaaria voi tehdä höyryttämällä, suosittelen ehdottomasti tutustumista tähän juttusarjaan. Artikkeleissa työvaiheet on kuvattu ja kuvitettu hyvin ja menetelmässä on muutamia hyviä oivalluksia, jotka olisivat auttaneet meitäkin.

Parraslistan ja kansivanerin sovitus

2010-09-18T19:57:00.024+03:00

Voi voi, kun taas on kaikilla työ- ja opiskelukiireitä, putkiremontteja, sun muita esteitä veneen korjaamiselle; telakkapäiviä on tänäkin syksynä harmillisen vähän. Kaikesta huolimatta työmaa edistyy, vaikkakin välillä hitaammin kuin haluaisimme.

Tänään aloimme valmistella itse kannen kiinnitystä kesällä tehtyjen tukirakenteiden päälle. Ennen täytyy varmistaa 9 mm vanerilevyllä sovittamalla, että vaneri istuu muotoon, ja tukirakenteet kantavat joka kohdasta, ja tarvittaessa sovittaa hiomalla. Lisäksi täytyy tehdä parraslista.

Jyrsimellä tehty parraslistan paikka ja vanerista tehty parraslistan malli

Löytääksemme oikean työtavan teimme ensin parraslistan malleja vanerista. Vaneriin voi huomattavasti huolettomammin koeajaa erilaisia jyrsimen ohjurien asentoja, yms. Tällä tavoin voi sekä säästää hieman mahonkia, että varmistaa, että parraslistoista tulee mahdollisimman tarkoituksenmukaiset.

Parraslistan malli paikallaan

Parraslista on lopullisessa rakenteessa, paitsi tekemässä ryhdikästä ulkonäköä kannen reunoihin, myös uhrin asemassa; sen tehtävä on estää kosteutta pääsemästä kannen saumoista alempiin rakenteisiin.

Keulakolmio pitää niin ikään viimeistellä. Kannen muoto oli höylätty kansikaariin, kansikaarenkannattimiin ja kuningaslautoihin, mutta keulakolmiossa valmista muotoa ei vielä ollut. Tänään liimasimme kuningaslaudan kiinni keulakolmioon, ja keulakolmion päälle lisää puuta työstövaraksi. Tähän liimaamalla tehtyyn palikkaan teimme sitten hiomalla kauniin, vähän kaarevan muodon, ja tietenkin parraslistan paikan. Nyt kansivaneria varten tehty taso jatkuu keulaan asti.

Keulakolmio viimeisteltynä. Nyt voi itse kansivaneria alkaa sovittamaan paikalleen.

Rinnakkaislaminointi

2010-09-12T18:32:00.001+03:00

Olin miettinyt rinnakkaislaminoinnin mahdollisuuksia jos aikaisemmin, mutta keväällä 8mR Windyn työmaalla käydyssä keskustelussa kuulin ensimmäisen kerran, että tekniikkaa on oikeastikin käytetty. Meille tieto tuli liian myöhään, mutta ehkä tämä ratkaisu voisi helpottaa jotain toista kunnostusprojektia. Tässä lyhyesti esittely rinnakkaislaminointiin, niin kuin minä olen sen ymmärtänyt.

Voisiko laminointi onnistua näin?

Punainen on veneen alkuperäinen kaari, vihreä on sen rinnalla laminoitava uusi kaari ja keltaisella on kuvattu L-kirjaimen muotoiset tuet, jotka ruuvataan kiinni vanhaan kaareen. Uuteen kaareen tulevaa puristusta voi liimauksen aikana vielä entisestään vahvistaa lyömällä tukien ja uuden kaaren väliin kiilat. Pelkästään ruuveilla kiristämällä puristuksesta tuskin saa riittävää.

Tämän menetelmän ideana on, että laminointi voitaisiin tehdä paikallaan veneessä, jolloin uuden kaaren istuvuus saadaan mahdollisimman hyväksi. Liimauksessa käytetään hyväksi purettavia rakenteita, siis vanhoja kaaria, jolloin säilytettäviin osiin ei jäisi mitään jälkiä. Luonnollisesti tämä menetelmä ei sovi joka paikkaa, esimerkiksi kohtiin, joissa veneen runko muuttaa voimakkaasti muotoaan. Tällöin vieressä laminoitu kaari olisi joka tapauksessa liian eri muotoinen sopimaan vanhan kaaren paikalle. Silti tällä tavalla voisi saada suurimman osan veneen kaarista laminoitua helposti paikallaan veneessä ja, näin ollen, mahdollisimman vähällä sovittamisella.

Jos tiedätte käytännön esimerkkejä rinnakkaislaminoinnin käytöstä, niin niistä olisi hauska kuulla.

Pilssin kaaret

2010-09-04T14:31:00.015+03:00

Pääsimme vielä kerran pasuttamaan saarnipuuta kun teimme pilssiin kaaret. Alkuperäisessä rakenteessa samat kaaret jatkuivat kölipuusta aina partaaseen saakka. Vanhat kaaret olivat ikäänkuin S-kirjaimen muotoisia, taipuen ensin jyrkästi ulospäin kaaren noustessa pilssistä, ja sitten veneen laidan mukana takaisin sisäänpäin kohti parrasta. Tämä muoto on todistettavasti liian vaikea; kaikki alkuperäiset kaaret olivat poikki jyrkimmän taivutuksen kohdalta, kölin yläosasta. Alkuperäisten kaarten rinnalle olikin jo aikaisemmissa remonteissa lisätty uusia, rinnakkaisia kaaria rakennetta tukemaan.

Alkuperäiset, katkenneet kaaret ja myöhemmin lisätyt vahvistukset.

Emme itse edes yrittäneet tehdä kestäviä S:n muotoisia kaaria, vaan teimme suoraan kahdet kaaret. Toiset ulottuvat partaalta kölitukkien luokse, ja pilssin erilliset kaaret ulottuvat kölitukkien päiden luota kölipuuhun asti.

Koska pilssin kaarten muoto on jyrkkä, sahasimme ne vielä pitkittäissuunnassa kahtia taivutettavan osan kohdalta, jolloin ne taipuvat ja kestävät paremmin. Lopuksi tämä osittain kahteen osaan sahattu kaari vahvistetaan liimalla.

Pilssin uudet kaaret.

Puoliväliin asti halkaistujen saarnikaarten päistä näkee selvästi kuinka ulompi puolisko on taivutettuna tullut parin kymmenen sentin matkalla yli sentin pidemmälle kuin sisempi puolisko. Ei siis ihme, että alkuperäiset kaaret eivät kestäneet - taivutus on todella raju.

Uusi venepukki

2010-08-29T21:36:00.004+03:00

Saimme kovan metsästyksen jälkeen viimein hankittua Kisenille uuden venepukin. Ilmoituksemme oli osunut sattumalta kaverin silmiin, jonka takapihalla lojui käyttämättömänä hyväkuntoinen AB L. Press & Son:in pieni venepukki.

Uusi venepukki, vielä palasina

Samaa venepukkia myy myös Waltic, mutta uuden pukin hinta (> 700 eur) oli meille aivan kestämättömän kova. Pukista puuttuu kölille tarkoitettu keskituki, mutta onnistunemme korjaamaan sen ongelman ominkin voimin.

Nyt meillä on taas yksi huoli vähemmän ja voimme periaatteessa keskittyä taas kunnostamiseen. Veneen, teltan ja pukin talvikuntoon laittamisessa taitaa tosin olla vielä hieman puuhaa.

Tulpparalli

2010-08-15T18:36:00.001+03:00

Kunnostustyö alkaa hiljalleen edetä siihen vaiheeseen, että pääsemme viimeistelemään veneen kylkiä. Aluksi kaikki vaihdetut ruuvit tulpataan ja kyljet hiotaan. Tätä seuraa kyllästäminen ja lopulta lakkaus, johon pääsemme ehkä ensi keväänä.

Uusia tulppia vanhassa kyljessä

Kisenin kyljessä tulppia riittää vaihdettavaksi helposti kolmatta tuhatta, homma ei siis ole mitenkään pieni. Olemme tehneet tulppia puhdetöinä kaikista mahongin jämistä, joita muista työvaiheista on jäänyt, ja naputelleet niitä paikalleen milloin ehdimme. Nyt tahtia pitäisi vähitellen kiristää, että kyllästämiseen päästäisiin ennen kylmiä säitä.

Tulppien tekemiseen käytettävän materiaalin pitäisi mieluiten olla samasta rungosta, tai ainakin samaa puulajia, kuin laudan johon tulpat tulevat, jotta tulppien ja laudan värisävyt olisivat mahdollisimman samat. Meidän tapauksessamme tämä ei ikävä kyllä ollut mahdollista, koska hondurasin tai karibian mahonkia, joista jommasta kummasta Kisen on alunperin tehty, ei ole juurikaan saatavilla enää.

Alla olevassa kuvassa näkyy vanhaa laudoitusta sekä hiomattomana, hiottuna että lakattuna. Ennen lakkausta selvästi tummemmat uudet sapelimahonkiset tulpat erottuvat selvästi, mutta lakkaus tasoittaa värieroja melko lailla. Kuvasta näkyy myös miten tulpat on asetettu syysuunnan mukaan pitkittäin lautoihin. Tämä on tärkeää, jotta puun turpoaminen ei halkaise lautaa, johon se on asetettu.

Lakka tasoittaa hyvin mahongin värieroja

Puutappien poraaminen ja nakuttelu paikalleen on melko suoraviivaista hommaa, johon ei liity juurikaan salatiedettä. Ratkaisevaa on, että tappipora on hyvälaatuinen ja terävä, muuten suuren tappimäärän poraaminen menee kihnuttamiseksi, johon hukkaantuu aikaa turhaan.

Sen sijaan tappien tasoittamisesta ja kiinnittämisestä on paljon erilaisia mielipiteitä ja neuvoja, joista kunkin kunnostajan pitää valita mieleisensä. Peter H. Spectren Planking and Fastening -kirjan sivulla 39 neuvotaan käyttämään tappien liimaamiseen mikropalloilla paksunnettua epoksia. Tulppien tasaamiseen taas vinkataan taltan sijaan kustomoitua yläjyrsintä. Tämä saattaisi olla meillekin sopiva ratkaisu, kun pääsemme kunnolla vauhtiin tapittamisen kanssa.

Tähän asti olemme käyttäneet kiinnittämiseen hiukan vanhaa puuvenelakkaa. Lakan etuna on melko hidas kuivumisaika, jolloin lakka voi maata purkissa pitkäänkin ilman, että se kuivuu työskentelyn aikana. Lakka ei myöskään erotu väriltään viimeistellystä puusta ja se kuivuu kovaksi ja helposti murtuvaksi, jolloin tulppien poistaminen on tarvittaessa helppoa.

Tasoitimme myös pienen koe-erän tulppia taltalla ja hiomapaperilla ja työ sujui ihan kivasti, vaikka huteja tuli niitäkin muutama. Pahimmillaan tappi katkeaa huonosta iskusta laudan pinnan alapuolelta ja se on korvattava uudella.

Woodenboat-lehden foorumin keskustelijoiden mielestä tulpanreiät pitäisi tulpata mahdollisimman pian poraamisen jälkeen. Tätä neuvoa emme tulleet ajatelleeksi, vaan vanhat tulpat on otettu pois jo yli vuosi sitten. Katsotaan, tuleeko tästä meille vielä vaikeuksia. Ainakin ensimmäiset koetapit näyttävät henkäyksen verran liian pieniltä reikiinsä, mutta tämä varmasti muuttuu, kun puu turpoaa kyllästämisen yhteydessä

Jos haluaa säästää itseään, niin tulppaamisen sijaan vesirajan alapuolella olevat ruuvinreiät voi kitata. Tällöin reiät pohjustetaan kyllästämisen jälkeen sellakalla ja kitataan liitukitillä. Työjärjestys on siis päinvastainen verrattuna puutappeihin, jotka laitetaan paikalleen ennen kyllästystä.

Uutta laudoitusta II

2010-07-27T19:25:00.002+03:00

Kiseniä on kunnostettu vuosien aikana useampaan otteeseen, aina vähän kerrallaan. Ainakin uusia kaaria on laitettu paikoilleen, peräsintä paikattu tai vaihdettu, kansikaaren kannattimia korjailtu ja koko kansi rakennettu uudelleen. Sen sijaan laudoitus on ilmeisesti kokonaan alkuperäistä.

Ruuvipuristimella kiinnitetyt palikat määräävät paikan pystysuunnassa

Yli viisikymppisistä puupurjeveneistä sanotaan, että niihin on joko tehty steevien vaihto ja pilssiremontti, tai se on seuraavana työlistalla. Näin oli myös Kisenin kanssa. Pilssin kunnostus oli yksi niistä työvaiheista, jonka totesimme välttämättömäksi jo veneen hankinnan yhteydessä. Kunnostuksen yhteydessä olemme vaihtaneet sekä deadwoodin että osan keulasteeviä. Niiden mukana vaihtoon menivät myös pilssin laudat.

Lautojen sovittaminen on aikaa vievää touhua, mutta sitäkin voi helpottaa muutamalla niksillä samaan tapaan kuin kaarien sovittamisesta, josta kirjoitimme aikaisemmin.

Pystyjanat osoittavat sovitettavan laudan paikan pituussuunnassa

Tärkein asia sovittamisessa on varmistaa, että lautaa sovittaa joka kerta samaan paikkaan. Jos lauta pääsee liikkumaan höyläysten välillä, on vaara, että lautaa sovitetaan aina eri kohtaan. Näin koloja ja kohoumia ilmestyy sinne, missä niitä ei ollut äsken, eikä työ edisty yhtään mihinkään. Esimerkiksi laudan ylälaitaa työstettäessä lauta saattaa nousta aavistuksen ylöspäin, kun materiaalia poistuu sovitettaessa. Tämä on harvoin ongelma, mutta kannattaa ottaa huomioon, jos sovittaminen on kovakätistä tai lauta on viimeinen aukkoon laitettava.

Sen sijaan pituussuunnassa paikan määrittäminen on erityisen tärkeää. Me ratkaisimme tämän piirtämällä pystyjanat sovitettavaan lautaan ja yläpuolella olevaan lautaan ja asettamalla laudat aina sovittamisen alussa niin, että jana jatkuu laudasta suoraan piikkisuorana. Tämä on selkeä ja helppo tapa varmistaa, ettei lautaa tule sovitettua milloin mihinkin.

Kenttähöyläpenkki nopeuttaa sovitustyötä

Hyvät työkalut ovat myös tärkeitä, terävä höylä ja höyläpenkki lähellä sovituspaikkaa nopeuttavat työtä paljon. Itse rakensimme yksinkertaisen höyläpenkin veneen alle, jolloin lautaa voi sovittaa ja työstää vain parin metrin päässä toisistaan.

Jos lautoja on vaihdettavana monta, on sovitettavan laudan toinen reuna hyvä höylätä suoraan 90 asteen kulmaan. Tällöin mahdollinen viiste kahden laudan välillä tulee tehtyä vain toiseen laudoista, ja sekin muun sovittamisen yhteydessä. Tämäkin säästää mukavasti aikaa.

Ostetaan venepukki - OSTETTU

2010-07-22T23:35:00.005+03:00

Kisen tarvitsee kipeästi uuden venepukin. Jos sinulla on käyttämätön venepukki, tunnet jonkun jolla on tai olet nähnyt sopivan lojumassa jossain, niin vinkkaa! Sopiva pukki olisi mielellään terästä ja noin kaksi metriä leveä, kolmisen pitkä ja vajaa puolitoista korkea, sekä kestäisi hiukan alle pari tonnia painoa. Parhaimmillaan pukki voisi olla purettavaa mallia.

Tämä venepukki on antanut kaikkensa

Kisenin nykyinen pukki on puusta rakennettu ja se on aika pahassa kunnossa. Pukkia on purettu, rakennettu uudelleen ja purettu edelleen kunnostuksen aikana, jotta kaikki kaaret ja kölipultit saatiin vaihdettua. Kaiken tämän seurauksena pukki alkaa olla aika viimeisimmillään, eikä ainakaan tarjoa riittävää tukea Kisenille missään muualla kuin nykyisessä sijoituspaikassa.

Pukkiehdokkaita voi tarjota minulle, yhteystiedot: Matias 040-5900 313, kisen(a)netti.fi.

Olemme ostaneet erinomaisen venepukin elokuussa!

Parraslistan paikka

2010-07-08T22:01:00.017+03:00

Pilssin laudoitus on edelleen työn alla, samoin kylkilautojen paikkaus. Kannen tukirakenteisiin höylätty kannen muoto alkaa sen sijaan olemaan valmis, joten kansiremontti eteni seuraavaan työvaiheeseen.

Valmiissa kannessa vaneri lepää kansikaarten, kansikaaren kannattimien ja osittain myös parraslistan päällä. Parraslistasta tulee L-kirjaimen muotoinen siten, että näkyviin jäävän osan lisäksi siinä on kansivanerin alle ulottuva lippa, joka muodostaa vanerin kanssa tiiviin liitoksen siten, ettei vesi valu saumasta sisään.

Tämä rakenne päätettiin tehdä niin, että kun on ensin höylätty kantta kantamaan kaunis muoto, niin lopuksi tehdään siihen jyrsimellä parraslistalle paikka.

Jyrsimen ohjurit kiinnitettynä kylkeen ja kansikaaren kannattimeen.

Jyrsimen kanssa saa olla tarkkana. Uran oikea syvyys vaati huolellista mittaamista. Onneksi Feston jyrsimessä on tarkka ja jämäkkä säätö. Leveyssuunnassa tarkkaan jälkeen päästään asentamalla puristimilla ja nauloilla ohjurit kiinni kansikaaren kannattimeen ja ylimpään lautaan. Jyrsimeen kiinnitettävä metallinen ohjainkappale estää terää pääsemästä 1 mm lähemmäksi ohjuria.

Ohjureiden välistä jyrsitty ura on tarkka ja siisti.

Ulkolaitaan puristettu ohjuri myös estää lautaa repeämästä ja halkeilemasta uraa jyrsittäessä. Lisäksi on hyvä, että koneessa on tarpeeksi voimaa, ja terä on laadukas ja terävä.

Kannen muodon hahmottaa jo selvästi.

Uutisia kevätkokouksesta

2010-06-27T19:33:00.007+03:00

Tämä on onnettomasti myöhässä, mutta pieni kertaus 5.5 m yhdistyksen kevätkokouksessa keskustelluista aiheista on varmaankin hyvä saada esille. Ennen varsinaista kokousta vierailimme vanhalla Raine Lindgrenin telakalla Ouritsaarissa katsomassa 8 mR veneen, FIN-8 Windyn, kunnostusta. Paikalla oli venepuuseppä Mika Louhivaara kertomassa projektista. Veneestä vaihdetaan kaikki kaaret, merkittävä osa laudoituksesta ja kölipuu, joten kyseessä on varsin suuren luokan remontti.

8mR Windy spinaakkeri lennossa (kuva Jorma Rautapää)

Tuttuun tapaan kevätkokouksen tärkeimmät uutiset koskivat kesän kisakalenteria. Viime aikojen luonnollisena erikoisteemansa on ollut myös vuoden 2011 maailmanmestaruuskisat Helsingissä.

Tänä kesänä viisvitosia nähdään ainakin Viaporin Tuopissa 14.8. ja luokkamestaruuskisoissa 21-22.8. Myös RRegatassa pari viikkoa sitten oli viisvitosia. Muita kesän 2010 kilpailukalenterin kiinnostavimpia kisoja klassisten veneiden omistajien kannalta ovat tänä viikonloppuna (3-4.7) oleva Helsingin Regatta, Stanton Chase Classic Nationals 21-22.8. ja Musto Classics 28-29.8. Kiinnostava on myös uusi tapahtuma, Nicolas Feuillatte Baltic Classic Master Cup, joka järjestetään Viaporin Tuopin aattona 13.8. (kisakutsu, pdf). Kisa on osa Baltic Classic Circuitia, jonka järjestää Scandinavian Classic Yacht Trust.

Lähestyvien maailmanmestaruuskisojen alla venemarkkinatkin ovat vilkastuneet. Kevään aikana myytiin K. Albin Johanssonin 1961 suunnitelema FIN-21 Caro V. Ostajina olivat Jyrki ja Janne Mäki Inkoosta. Lisäksi tällä hetkellä ainakin Raymond C. Huntin FIN-25 Caro VI ja Gösta Kyntzellin FIN-12 Pohjantähti II ovat myös myynnissä. Markkinalla on muutenkin liikehdintää, tarkempia tietoja julkisessa ja "hiljaisessa" myynnissä olevista veneistä saa luokkaliitosta.

Lisäksi Suomeen ollaan mahdollisesti ostamassa jopa kaksi modernia viisvitosta ensi kesän maailmanmestaruuskisoja varten. Yksi uusi klassinen vene, SWE-19 Lotten, saapui Suomeen jo toukokuussa samasta syystä.

Suunnitelmat muuttuivat

2010-06-20T21:46:00.000+03:00

Olemme jo useammassa artikkelissa pohtineet jigissä laminoinnin ja paikallaan laminoinnin etuja ja haittoja, ja tarkoituksena on ollut koko ajan kokeilla paikallaan laminointia pilssin sisarkaarien kanssa. Tärkein syy siihen, että valitsimme paikallaan laminoinnin pilssin kaarien tekemiseen oli jigissä laminnoista saadut huonot kokemukset.

Tämän suunnitelman mukaisesti aloitimme jonkin aikaa pilssin kaarien laminoinnin, mutta muutaman kokeilukappaleen perusteella voidaan todeta, ettei paikallaan laminointikaan aivan autuasta touhua ole.

Kaarien paikallaan laminointi

Puristukseen käytettiin aikaisemmin paikalla olleita lyhyitä laminoituja kaaria, joilla saatiin hyvä puristus koko pilssin kaarteen matkalle. Yllä olevassa kuvassa osa puristimista on jo purettu, tärkeimpänä vanhan kaaren puolessa välissä ollut iso puristin, joka puristi laminoitavat viilut koko palteen matkalta. Kaaren yläreunassa näkyvä vaalea pystyasennossa oleva mäntyrima on tuettu kannen rakenteisiin ja puristaa laminoitavien viilujen päät yhteen.

Itse paikallaan laminointi ei ole kovinkaan vaikeaa. Riittävällä määrällä puristimia ja erilaisia puristusvirityksiä saimme noin kolmemilliset viilut liimattua toisiinsa ilman suurempia ongelmia. Suurin vaikeus syntyy siitä, että viilujen oli oltava näin ohuita, jotta ne voitiin kylmälaminoida ongelmitta paikoilleen. Koska liimaiset viilut ovat kohtalaisen liukkaita, niitä voitiin liimata vain muutama kerrallaan, tai tarkemmin, ensin kolme, sitten kaksi lisää ja lopuksi vielä kaksi. Seitsemän viilua oli vähemmäismäärä, jotta lopullisella kaarella olisi tarpeeksi paksuutta ruuveja varten.

Laminointijigi pilssissä, vaaleat stringerit antavat oikean muodon

Tätä ongelmaa ei olisi, jos pilssin kaari olisi loivempi, joten toisenlaisiin sovelluksiin paikallaan laminointi voisi sopia hyvinkin. Olisimme voineet myös taivuttaa kaaret ensin paikalleen märkinä ja antaneet niitten kuivua muotoonsa, tai höyryttää ne, mutta loppujen lopuksi tämä ei olisi vähentänyt työvaiheita, vaan ainoastaan nopeuttanut jonkin verran itse liimausta.

Paikallaan laminointiin liittyy myös paljon alustavia työvaiheita ja viimeistelytöitä, joita emme olleet tulleet aluksi ajatelleeksi. Paikallaan laminointia varten oli rakennettava pitkittäiset tukirimat avoimeen pilssiin, joiden mukaan kaaret laminoitiin. Lisäksi, kun kaikki kolme liimauvaihetta olisivat valmiit olisi kaaret pitänyt vielä höylätä tasalevyisiksi ja siistiä.

Uusi suunnitelmamme on höyryttää pilssin kaaret saarnirimasta, mutta sillä erolla alkuperäiseen rakenteeseen, että halkaisemme rimat paksuussuunnassa yläpäästään, siltä matkalta, miltä ne asettuvat pilssin kaarteeseen ja asetamme ne osan matkaa rinnakkain kyljille nousevien kaarien kanssa. Yksi ja sama kaari ei siis mene partaalta pilssiin. Ajatuksenamme on, että höyryttämisessä on vain yksi työvaihe, jonka jälkeen kaaret ovat paikallaan ja pilssin laudoitus voidaan laittaa paikalleen. Lisäksi viimeisteleviä työvaiheita ei tarvita, kaarista tulee samantien tasaleveitä ja reunojen pyöristykset voidaan tehdä suoraan puutavaraan. Toivottavasti pilssiremontti saadaan nopeammin valmiiksi tällä tavalla.

Puuvenerakennuksen perusoppikirjan kirjoittajan, Ole-Jacob Brochin ohjeen mukaan rimojen odotetun kestävyyden voi laskea kaavasta K = r / d, jossa K on kestävyys, r on taivutettavan kaaren säde ja d on riman paksuus. Tavoiteltava K:n arvo on yli 14 ja optimi on yli 20. Useimmissa rakenteissa kaaren säde on vaikea määrittää tarkasti, mutta arvioimme, että Kisenin pilssin kaari on tiukimmillaan noin 125 mm. Kisenin painokaaret ovat noin 21 mm paksuja, joten halkaistuna ne ovat noin 2 x 9 mm (sirkkelin terän paksuus on noin 3 mm). Tällöin K:n arvoksi saadaan (125 / 9 =) 13,8, toisin sanoen aivan kestävän rakenteen minimi.

Kuvavaa on, että alkuperäisten kaarien K < 6, tältä pohjalta ei ole lainkaan yllättävää, että Kisenin alkuperäiset pilssikaaret olivat katkenneet jo 1960-luvun alussa. Kisaveneitä ei aikoinaan rakennettu kestämään vaan veneiden ja mittaluokkien nopea vaihtuminen nähtiin osana lajin kehitystä.

Kisakatsaus vuodelta 1955

2010-06-13T20:08:00.006+03:00

Verkkaisen sunnuntain piristykseksi bongasin HSS:n Klassikkokomitean Facebook-sivulta mainion kisakatsauksen Ruotsin purjehduskesästä vuodelta 1955. Kymmenminuttisessa videossa käydään läpi tärkeimmät kisat Marstrandissa, Visbyssä ja Sandhamnissa, sekä KSSS:n 125-vuotisjuhlat. Mukana juhlimassa ovat kaikki Pohjolan kuningashuoneet, tottakai.

SVT Play Seglingssommaren 1955

Kisoissa nähdään monia viisvitosia, jotka olivat tuohon aikaan kovassa nousussa kansainvälisesti. Ruudussa vilahtavat US-1 Complex II, FIN-4 Trial ja monet ruotsalaiset veneet. Myös Kisen oli tuona vuonna kisaamassa Ruotsissa, mutta en nähnyt venettä yhdessäkään pätkässä. Etenkin videon loppupuolella näkyvät kuvat Kanholmin selän kisoista kahdenkymmenen metrin tuulessa ovat näkemisen arvoiset!

Perän paikkaus

2010-06-07T21:23:00.003+03:00

Yksi jo aivan projektin alussa tunnistetuista korjauskohteista oli joukko styyrpuurin puoleisia lautoja aivan veneen perässä. Veneen perän rakenne vaikuttaa kaiken kaikkiaan hiukan puolivillaisesti suunnitellulta, sillä juuri ennen peräpeiliä laudat ohenevat kolmanneksella, jolloin ruuvien suojana oleville tulpille ei jää juurikaan tilaa.

Perän laudat, kaksi vaihdettu, kolme jäljellä

Laudanpäiden ohkaisuudesta johtuen osa tulpista on jossain välissä irronnut ja vesi päässyt ruuvinrei'istä rakenteisiin. Lopputuloksena lautojen päät ovat lahonneet ja revenneet osittain irti peräpeilistä.

Miksi laudat on ohennettu tällä tavoin? Maalaisjärjellä ajatellen laudat olisi voinut yhtä hyvin liittää peräpeiliin normaalipaksuisina. Kisenin kylkilaudat ovat noin 12 milliä paksuja, joten ilman ohennusta peräpeiliin olisi tullut alle sentti lisää leveyttä. Tämä olisi tuskin ollut kriittistä ulkonäölle tai nopeudelle. Osassa Kisenin vanhoista piirrustuksista veneessä on pitkä negatiivinen peräpeili, joka eroaa suuresti nykyisestä. Jää epäselväksi, onko suunnitelmia ehkä muutettu viime hetkellä, ja olisiko tämä johtanut hätäiseen ratkaisuun peräpeilin viimeistelyssä.

Viistoliitos työn alla

Uudet jatkopalat liitettiin vanhoihin lautoihin viistoliitoksilla. Yllä olevassa kuvassa vanha, jatkettava lauta on väännetty ulos rungosta kiilan ja lyhyen laudanpätkän avulla. Oikeassa reunassa näkyvä tumma puupala on ruuvattu väliaikaisesti kiinni jatkettavaan lautaan viistoliitoksen höyläämistä varten. Vastaava viistoliitos höylättiin luonnollisesti myös uuteen jatkopalaan.

Viistoliitos liimattavana

Jatkopalat liimattiin kiinni jo luottoliimaksemme muodostuneella Soudalin polyuretaaniliimalla, joka vallitsevissa olosuhteissa kuivuu alle tunnissa. Kun liima kuivuu nopeasti päästään uusi kappale viimeistelemään lähes välittömästi. Kuvassa näkyvä ohut muovikalvo on suojaamassa puristukseen käytettyjä puukappaleita ja ympäröiviä rakenteita saumasta pursuavalta liimalta.

Uusi rakenne rungon sisältä

Lautojen jatkoliitokset jaettiin eri kaarien kohdalle niin, ettei kahdessa vierekkäisessä laudassa ole koskaan liitosta samassa kohtaa. Näin paikatun kohdan pitäisi olla ainakin yhtä kestävä kuin vanhan rakenteen.

Jatkokappaleita sovitettaessa on hyvä noudattaa samaa periaatetta kuin venettä laudoittaessa. Toisin sanoen, että uuden laudan yläreuna jätetään aina 90-asteen kulmaan ja ainoastaan alareunaan tehdään kallistus viereisen laudan mukaan. Näin aikaa ei tuhlaannu molempien reunojen sovittamiseen.

Uusi keulakolmio

2010-06-01T22:15:00.002+03:00

Osana kannen rakenteiden uusimista Lauri veisti Kiseniin myös uuden keulakolmion. Keulakolmio on aivan veneen keulassa ja yhdistää keulasteevin kylkiin, kansikaaren kannattimiin ja kuningaslautaan. Se tukee myös altapäin kannen etureunaa, jossa liikutaan paljon ja, etenkin rantauduttaessa, joskus rajustikin.

Keulakolmion viisteet työn alla

Keulakolmio veistettiin tukevasta mäntylankusta, jotta siinä on riittävästi paksuutta sekä kiinnityksiä, että kuningaslaudan upotusta varten.

Uusi keulakolmio paikallaan

Yllä olevassa kuvassa näkyy vielä styyrpuurin ylimpään lautaan viime vuonna tullut halkeama, jonka paikkasimme viime kerralla. Laudasta repesi osa yläreunasta vanhaa parraslistaa irroitettaessa. Kun perän laudat, tämä ja istumalaatikon kohdalla paapuurin puolella oleva vastaava repeämä on paikattu alkavat vedenpäälliset osat rungosta olla kunnossa.

Näin kieppuu uusi pinna

2010-05-28T19:56:00.002+03:00

Osana kansirakenteiden suunnittelua ryhdyimme miettimään myös rikausta ja pinnan asettelua. Kuten aikaisemmin pohdimme, pinna täytyy siirtää kannen alle, jos haluamme isopurjeelle levangin, koska Kisenin puomi yltää vain hiukan yli istumalaatikon takareunan.

Kokeilupinna Kisenin kokeiluistumalaatikossa

Kannen alla pinna taas on omien rajoitteidensa uhri. Sitä ei voi nostaa ylös, kuten monissa veneissä on mahdollista, jolloin istumalaatikkoon saisi nopeasti lisää tilaa trimmikonsolin ja istumalaatikon takareunan väliin. Sitä ei voi myöskään kääntää rajattomasti sivuille, koska kyljet tulevat vastaan. Toisaalta tällainen voimaperäinen pinnankääntely harvoin palvelee mitään muuta tarkoitusta kuin panikointia tai jarruttamista. Silti pinnalla on oltava riittävä liikerata, jotta venettä voidaan tehokkaasti ohjata. Paljonko on tarpeeksi, on sitten oma kysymyksensä.

Ratkaisematta on vielä istumalaatikkoon jäävä liikkumatila pinnamiehelle ja se riittääkö uudessa pinnassa vipuvartta kevyeen ohjaamiseen. Ensimmäistä asiaa voi selvitellä kokeilemalla, kunhan saamme istumalaatikon lopulliset rajat paikalleen. Jälkimmäiseen meidän on vaikea sanoa mitään tyhjentävää, koska meillä ei ole minkäänlaista kokemusta Kisenin pinnatuntumasta.

Legendaarinen Borgå Tippan II myynnissä

2010-05-25T21:50:00.010+03:00

Yksi Suomen maineikkaimmista vanhoista viisvitosista, Wileniuksen telakalla vuonna 1952 rakennettu FIN-12 Borgå Tippan II on myynnissä. Vene on menestynyt kisoissa aina hyvin, mutta on ollut viimeisen kymmenisen vuotta pääosin poissa kilparadoilta. Sen sijaan veneen aikaisempi kilpailuhistoria on varsin vakuuttava. Borgå Tippan II on kilpaillut ainakin Helsingissä, Sandhamnissa ja Marstrandissa. Aikanaan venettä kipparoi usein myös yksi Suomen purjehdushistorian tähdistä, Yngve Pacius.

FIN-12 Pohjantähti II Hangon edustalla (kuva Peik Gestrin)

Borgå Tippan II:n rakennuttivat alunperin Wileniuksen veljekset itselleen Gösta Kyntzellin piirrustusten mukaan. Myöhemmin Maire Gullichsen osti veneen pojilleen Johanille ja Kristianille, jotka nimesivät veneen Pohjantähti II:ksi. Suomen 5.5 m -purjehduksen grand-old-man Johan Gullichsen kertoo paljon veneen historiasta Täällä Pohjantähden alla -haastattelussa. Myöhemmin vene on tunnettu ainakin Frejana ja nykyisin sen nimi on Jayne.

Veneen myynti-ilmoitus on nähtävillä Nettiveneessä, hintapyyntö on 10 500 EUR, hintaan sisältyy myös traktoritraileri talvisäilytystä varten. Annettujen tietojen mukaan vene myydään purjehduskuntoisena.

Kaksi täyttä työpäivää

2010-05-16T11:31:00.010+03:00

Erittäin hyvä viikonloppu. Takana kaksi täyttä päivää veneellä, täydellä porukalla, ja perjantaina vielä vahvistuksena Timo L., mikä tekee noin 60 miestyötuntia. Ja kyllä saatiin aikaan! Tätä tahtia kun ehtisi venettä aina kunnostaa niin kyllä tulisi äkkiä valmista.

Teimme yhtäaikaa muutamaa työmaata. Matias otti hoitaakseen perän lautojen paikkauksen.

Ongelma ja ratkaisu

Muutama kylkilauta on peräpeilin vierestä mädäntynyt ruuvin reikien kautta. Nyt kun rikkinäiset kaaret on vaihdettu uusiin, voidaan uusia kaaria vasten paikata lautoja. Laudat pitää irroittaa riittävän pitkältä matkalta, jotta ne voi taivuttaa sen verran ulos, että niitä voi työstää. Mädästä laudasta pitää leikata niin paljon pois, että jäljelle jää tervettä puuta. Sitten valmistetaan mahongista oikean muotoinen jatkopala, ja valmistellaan liitos.

Matias höylän varressa. Kylkilauta on kiilattu ulospäin rungosta, ja ohjureiksi asetetut puukappaleet auttavat tekemään oikean kokoista viistettä.

Matias päätti käytää viistoliitoksia, ja jälki oli hyvää. Itse asiassa niin hyvää, että Lauri ilmeisesti harkitsee viistoliitosten käyttämistä parissa paikassa, joihin alun perin oli suunniteltu suorat puskuliitokset.

Lauri alkoi valmistaa pilssin loppuja kylkilautoja. Pilssi suljetaan lopullisesti vasta juuri ennen kyllästystä. Rakennusvaiheessa syntyy nimittäin paljon erilaista silppua ja purua, jota väistämättä putoaa pilssiin, ja joka on yläkautta huomattavasti vaikeampi saada pois.

Pilssin laudoitusta. Kuten ehkä muistatte, alkuperäisessä konstruktiossa näiden neljän leveän laudan paikalla oli yksi aivan jättimäinen lauta.

Alimmat kylkilaudat ovat aika mielikuvituksellisen muotoisia, ja niiden valmistus on melko työlästä. Lopputuloksesta tulee kuitenkin nätti. Vähän jopa harmittaa, että nämä kölin kylkien mahonkikaunottaret joutuvat ensin maalin ja sitten veden alle.

Kolmas työmaa oli kannen tuenta. Ensin peräkannen kansikaarten päälle upotettiin kylkilauta, ja liimattiin upotukseensa Sikaflexillä. Sitten kuningaslaudan ja taivutetun riman avulla piirettiin kansikaariin kannen muoto. Merkintöjen mukaan kansikaaret veistettiin höylällä ja kutterilla oikeaan muotoon. Kansi tulee olemaan keskeltä pari senttiä partaan yläpuolella, ja kannesta tulee aavistuksen verran kaareva.

Taivutetun listan mukaan saa piirrettyä kauniin kaaren

Peräkannen kuningaslauta ja kansikaariin höylätty kannen muoto

Ja vaikka kannen kiinnittämiseen on vielä pitkä aika, kokeilimme miten kanneksi suunniteltu 9 mm vanerilevy istuisi paikalleen. Ja hyvinhän se istuu!

Tältä kansi tulee näyttämään alapuolelta. Veneen rakenne hahmottuu hyvin tästä kuvasta: kylkilaudat, painokaaret, kansikaaren kannatin, kansikaaret, kuningaslauta ja itse kansi.

Kisen Nauticissa

2010-05-14T10:08:00.003+03:00

Kisen oli päässyt mukaan Suomen Purjehtijaliiton julkaiseman Nauticin viimeisimpään numeroon, sivulle 57. Tämä blogi mainittiin lehden loppuosan luokkaliittokatsauksessa, yhdessä muiden 5.5 m yhdistyksen uutisten lomassa. Harmi kyllä, tekstin yhteydessä ollut yhdistyksen nettiosoite oli väärin, mutta toivottavasti kiinnostuneet löytävät silti perille.

Nauticin viimeisin numero

Tärkein Suomen 5.5 m -toimintaa koskeva uutinen on tietenkin ensi vuonna Helsingissä järjestettävät 5.5 m -luokan maailmanmestaruuskisat, joiden yhteydessä NJK järjestää myös Kultapokaalikisat. Tapahtuman lähestyminen on jo herättänyt liikehdintää Suomen 5.5 m -laivastossa, sillä ainakin yksi klassikko on vaihtanut omistajaa ja myös modernien veneiden omistajanvaihdoksista liikkuu huhuja. Toivottavasti Suomesta löytyy haastaja Kultapokaalikisoihin, joka on varmasti kuuluisin suomalainen kiertopalkinto.

Ensi vuonna Kultapokaalin alunperin luovuttanut NJK juhlii 150. juhlavuottaan. Viimeksi kun Kultapokaalikisat järjestettiin Suomessa NJK:n juhliessa vuosipäivään, vuonna 1961, kisoihin osallistui viisikymmentä viisvitosta ja lopulta Kultapokaalista kilpailivat Suomen edustajana Gösta Kyntzellin Inga-Lill XXXXIIII, kipparina Johan Gullichsen, ja Ruotsin edustajana Einar Ohlsonin Nowa, kipparina Folke Wassén. Toivotaan, että ensi vuoden kaksi merkkitapahtumaa houkuttelevat yhtä paljon osallistujia myös tällä kertaa!

Kansi alkaa hahmottua

2010-05-13T20:24:00.006+03:00

Kannen tukirakenteet edistyy hyvää vauhtia. Ja kesäkin tulee kohta, joten pääsemme varmaan jossain vaiheessa kyllästämään. Kyllästäminen tehdään ennen kuin kansi kiinnitetään, jotta pääsemme tekemään huolellista työtä myös ihan keulassa ja ihan perässä.

Kahden jykevämmän kansikaaren väliin pistettiin stringerit, joiden ulkopuolelle tulee lyhyitä kansikaaria ja sisäpuolelle istumalaatikko. Kuvassa istumalaatikon muodosta vain karkea hahmotelma kahdella rimalla, lopullinen muoto on perästä vähän leveämpi ja keulasta kapeampi. Tänä viikonloppuna saadaan tehtyä kaksi täyttä työpäivää, joten uusia kuvia luvassa pian.

Keulasteevi liimattu

2010-05-10T20:18:00.000+03:00

Kisenin keulasteevi on alunperin tehty useammasta osasto, ensimmäinen umpipuusta tehty osio lähtee deadwoodista kölin ja rungon liitokseen ja seuraava siitä eteenpäin vesirajaan. Viimeinen osa vesirajasta ylös on tehty kahdesta yhteenliimatusta mahonkiosasta ja näiden osien liimaus on jossain vaiheessa pettänyt.

Keulasteevi puristuksessa, vaneripala estää vahinkoja

Liimausten pettäminen on vanhoissa veneissä tavallista. Epoksia ja uretaaniliimoja edeltäneenä aikana käytetyt liimat ovat olleet tavallisesti oman aikansa parhaimmistoa, mutta kestävät huonosti aikaa. Tästä mekin saamme kärsiä Kisenin kanssa.

Kaikeksi onneksi vahinko rajoittuu vain steevin yläosaan, joten meidän ei tarvitse liimata, tai vaihtaa, sitä kokonaan. Parhaassa tapauksessa korjaaminen onnistuu yksinkertaisesti liimaamalla sauma uudestaan.

Liimattu sauma, ylimääräiset uretaanipursumat on pyyhitty pois

Aluksi puhdistimme sauman vanhasta liimasta japaninsahalla ja hiomapaperilla. Sen jälkeen porasimme steeviin poikittaisen reiän pultille, jotta saimme kappaleet puristettua yhteen. Yritimme ensin rakentaa jigin, joka olisi puristanut puolet yhteen, mutta emme saaneet toimivaa rakennetta aikaiseksi.

Pultilla kiristäminen on helppo ja toimiva ratkaisu, mutta tekee uuden reiän steeviin, joka täytyy vielä siistiä ja tulpata. Lisäksi meillä ei ollut tarpeeksi pitkää pulttia ja koska olimme työmaalla sunnuntaina, emme sellaista saaneet mistään ostettuakaan. Tästä syystä vain toisella puolella on vaneripala suojaamassa vanhaa puuta. Toisella puolella mutteri jättää auttamatta ruman jäljen puuhun, jonka korjaamisessa on oma työnsä.

Kun sauma oli puhdistettu ja kappaleiden puristaminen koestettu aloitimme liimauksen. Käytimme jälleen Soudalin PRO 45P -polyuretaaniliimaa sen matalan kuivumislämpötilan (+5 C) vuoksi. Enää työmaan lämmittämiseen ei tarvittu erikoisjärjestelyjä, teltassa on näin keväisin auringonpaisteella helposti tuplat ulkolämpötilaan verrattuna.

Epoksiin verrattuna uretaaniliimaan etuna on myös kuivuneen sauman helpompi puhdistus. Saumasta pursunnut ja kuivunut epoksi on helposti liimattua puuta kovempaa, jolloin sen poistaminen hiomalla vahingoittaa helposti myös ympäröivää puuta. Pursunnut kuiva uretaaniliima muistuttaa uretaanivaahtoa ja on huokoista, pehmeää ja helppo poistaa.

Kymmenen uutta puuveneklassikkoa Helsinkiin

2010-05-06T19:01:00.003+03:00

Helsingin Merisatamanrannassa sijaitsevalle HSS:lle on kehittymässä Suomen mittakaavassa ainutlaatuista puuvenetoimintaa. Seuran jo aikaisemmin kookkaaseen klassikkolaivueeseen on tulevana kesänä liittymässä kymmenen uutta alusta, joista kookkain on 75-neliöinen saaristoristeilijä Gun.

SK75 L-1 Gun tiukassa luovissa (kuva Jorma Rautapää)

Klassikkolaivueeseen on jo aikaisemmin kuulunut suurin osa Suomen kilpailevista kahdeksikoista, lukuisia kutosia, vitosia ja pari viisvitostakin. Uusiin veneisiin kuuluu Gun:in lisäksi kaksi muutakin saaristoristeilijää ja kaksi A-venettä. Veneitä on tulevana kesänä niin paljon, että sataman itäreunassa sijainnutta klassikkolaituria joudutaan laajentamaan uudella ponttoonilla. Kaiken kaikkiaan klassikkoveneitä odotetaan olevan laiturissa ensi kesänä noin kuusikymmentä.

HSS:n klassikkolaivue on jo tällä hetkellä Pohjoismaiden suurin, mutta kasvua pyritään tukemaan myös jatkossa. Suuri määrä klassisia veneitä mahdollistaa muun muassa tapahtumien ja kisojen järjestämisen luokille, jotka nykyisessä kilpailutoiminnassa jäisivät muuten syrjään. Alku- ja loppukesästä järjestettävät, jo 91. vuotta pyörivät, Keskiviikkokisat ovat muodostuneet jo aikaisemmin klassisten veneiden tärkeimmäksi avoimeksi kilpailusarjaksi ja tätä on tarkoitus tukea myös jatkossa. Lisäksi klassikoille on suunniteltu matkakisoja ja muuta yhteistoimintaa.

Klassikkotoiminnan tukemiseksi seurassa on perustettu myös Klassikkokomitea, jota vetää Mika Väisänen. Komitean tavoitteena on luoda edellytyksiä puupurjehtijoiden yhteistyölle niin Suomessa, Ruotsissa kuin muissa Itämeren maissakin. Tarkoituksena on myös aloittaa veneiden historian taltioiminen laajemmassa mittakaavassa.

Myytävänä Andersenin kaksinopeusvinssit - myyty

2010-04-16T17:50:00.008+03:00

Myydään kaksi kappaletta Kisenistä tarpeettomaksi jääviä itsejalustavia Andersen 28 ST -kaksinopeusvinssejä. Vinssit ovat mitä ilmeisemmin olleet veneessä kohtalaisen vähän aikaa, koska niiden aluslevyt ja kiinnitykset olivat selvästi uusia. Tarkempaa ikää en osaa sanoa, koska vinssit on asennettu edellisen omistajan aikana.

Myytävänä olevat Andersen 28ST vinssit

Molemmat vinssit ovat erinomaisessa teknisessä kunnossa, eikä niissä ole merkittäviä havaittavia kulumisen jälkiä. Kammen lukon ympäristössä on rosterin pinnassa muutamia ohuita viiruja, mutta muuten vinssit ovat lähes virheettömässä kunnossa.

Vinssien halkaisija on 125 mm ja korkeus 151 mm. Vinssit sopivat 8 - 14 mm köysille ja skuuttivinsseiksi noin 20-30 m2 genualle tai 40-60 m2 storalle. Fallivinsseinä käyvät isommillekin purjeille.

Vinssi ylhäältä päin ja sen mallimerkinnät

Vinsseissä on rosterirummut ja pronssinen runko sekä rattaat. Laakerit, rattaat ja keskiakseli ovat kaikki hyvin öljytty ja ilmeisesti olleet huolellisella huollolla. Vinssien mukana tulee alkuperäinen Andersenin vinssikahva.

Vinssit on varustettu kaksinopeustoiminnolla. Myötäpäivään pyöritettäessä välityssuhde on 1:1,3 ja vastapäivään pyöritettäessä 1:3,7. Vinssin kammen vipuvoimalla kokonaisvääntövoima on 1:26,5.

Vinssi avattuna ja kaikki rattaat näkyvillä

Vinssien hintapyyntö on 1 000 eur, sisältäen kaksi vinssiä ja vinssikahvan. Jos olet kiinnostunut ostamaan vinssit, ota yhteyttä sähköpostilla kisen(a)netti.fi tai 040 5900 313 / Matias. Vinssit on myyty.

Tarkemmat tekniset tiedot vinsseistä löytyvät parhaiten Andersenin nettisivuilta tai vinssien käyttöohjeesta. Andersenin Suomen maahantuojalla uudet samanlaiset vinssit maksavat 870 eur / kpl (pdf).

Kuten aikaisemmin mainittu, ostamme erilaisia purjeveneheloja. Ennen kaikkea tarvitsisimme pylpyröitä ja rapulukkoja - jos sinulla on käyttökelpoista tavaraa myytävänä, ote yhteyttä osoitteeseen kisen(a)netti.fi.

Kannen ensimmäiset tukirakenteet

2010-04-13T14:14:00.016+03:00

Kansikaarenkannattimien asennuksen jälkeen pääsimme aloittamaan kannen varsinaisia tukirakenteita. Rakennekaarten kohdalle asennetaan isommat, rakenteelliset kansikaaret, muihin kohtiin laitetaan kevyemmät kansikaaret noin joka toiseen kaariväliin siten, että kansikaarten väliseksi etäisyydeksi tulee noin 25 cm. Tämä on suunniteltu sillä ajatuksella, että kansi tehdään 9 mm vanerista.

Kun kansikaaret ovat paikallaan, kannen tukirakenteeseen tehdään riman (tai langan) ja höylän kanssa aavistuksen kaareva muoto niin, että kansi on keskiviivassa pari senttiä korkeammalla kuin partaalla. Kansikaaret ovat kuitenkin sovitusvaiheessa ihan tavallista, suoraa puuta, mikä sai homman tuntumaan ihmeellisen yksinkertaiselta. Lisäksi kiitos Lissulle, joka saapui talkooväeksi ja osoitti erinomaista asennetta veneenrakennukseen!

Kansikaarenkannatin ei tietenkään ole pystysuorassa (vaan kylkilaudan suuntaisesti) eikä kohtisuorassa kansikaareen nähden, joten upotus piti piirtää huolellisesti kaaren mukaan.

Upotuksen reunat sahattiin, puun poistamiseen ja sovitukseen paras työkalu on taltta. Pienemmät kansikaaret liitetään kannattimeen suoralla upotuksella mikä on sinänsä helppoa. Upotusta ei vain pidä tehdä liian syväksi heti alkuun, että jää varaa sovittaa.

Kansikaaret pitää nimittäin saada vaateriin, ja peräkkäisten kaarien on muodostettava kaunis, suora taso kannen tueksi. Kas näin: perän kansikaaret istumalaatikon takareunaan asti.

Kannen tueksi tehdään vielä kansikaarten päälle keskiviivaan kuningaslauta, ja istumalaatikon kohdalta tuenta on tietenkin vähän erilainen. Lisäksi maston paikkaa täytyy vahvistaa, samoin kuin lujimmalle joutuvien helojen paikkoja.

Kuvassa mestari ja maston paikka. Liekö oikein tyytyväinen kun noin suutaan mutristaa. Voi olla, että joitain osia tehdään pariinkin kertaan, jos mielipiteemme konstruktiosta vaihtuu työn edetessä. Silti kaiken kaikkiaan porukalla on fiilis korkealla. Kannen tukirakenteiden laitto on hyvin palkitseva työvaihe; uutta syntyy nopeasti, ja työmaan edistyminen on helppo nähdä.

Parras lommolla

2010-04-12T22:20:00.001+03:00

Meille sattui pieni vahinko rungon rakennekaaria asentaessa, sillä kun rakennekaaret ruuvattiin ja pultattiin paikoilleen painui parras ikävästi lommolle. Rakennekaaria sovitettiin mitä ilmeisemmin liian kovalla voimalla, koska niihin jäi niin kova jännitys kiinnitettynä, että partaan linja poikkeaa selvästi painokaarten linjasta

Partaan lommo näkyy hiukan ennen poikittaislautaa

Veneen kyljet, ja myös rakennekaaret, ovat loppujen lopuksi melko joustavia. Vaikka käytetyt voimat eivät koskaan olleet erityisen suuuria, niin kun runkoa vedettiin sisäänpäin ja kaarta painettiin kylkeä vasten, niin molemmat ovat joustaneet liikaa suhteessa rungon luonnolliseen linjaan. Kaaria tehtäessä olisi selvästi pitänyt pyrkiä enemmän vapaasti lepääviin kaariin, kuin jännitettyyn rakenteeseen.

Toisaalta, kannen ja kansikaarien puuttuessa, oli vaikea sanoa, mikä partaan luonnollinen kaari on. Oletimme ehkä liian rohkeasti, että rakennekaarilla ja kansikaaren kannattimella voi korjata partaan linjaa sisäänpäin.

Rakennekaaret ennen sovitusta

Korjasimme partaaseen syntyneen lommon lopulta muutaman millin paksuisilla viiluilla, jotka sovitimme höyläämällä ne alapäästä paperinohuiksi ja liu'uttamalla ne rungon ja kansikaaren väliin parin ylimmän laudan matkalta.

Lopputuloksena saimme partaan kaartumaan kauniisti koko matkaltaan. Lisätyt viilut ovat tukevasti kyljen ja rakennekaarien välissä, joten ne eivät heikennä rakennetta. Viilut ovat myös pääosin kansikaaren kannattimen alla, jolloin ne eivät edes näy. Koko seikkailun suurin haitta on todennäköisesti korjaustöihin mennyt aika, jolle olisi ollut parempaakin käyttöä.

Rakennekaaret sovituksen jälkeen

Kaiken kaikkiaan kokemukset rakennekaarien laminoinnista vahvistavat aikaisempaa pohdintaa paikallaan laminoinnin paremmuudesta. Tätä teoriaa päästään vielä kokeilemaan käytännössä, kun laminoimme uudet kaaret pilssiin. Kerromme tämän jälkeen taas lisää kokemuksistamme.

Kansikaaren kannattimet asennettu

2010-04-02T11:08:00.003+03:00

Pitkään odotettu työvaihe saavutettiin viimein viime viikolla, kun saimme asennettua kansikaaren kannattimet paikalleen. Kolmesta viilusta laminoidut, koko partaan mittaiset rimat ruuvattiin ja pultattiin kiinni lopulta yhdessä hujauksessa.

Vaaleat kansikaaren kannattimet erottuvat selvästi mahonkisesta rungosta

Kansikaaren kannattimet ovat tärkeä osa veneen pitkittäistä jäykistystä ja yhdessä kansikaarien ja kylkien kaarien polvioiden kanssa ne jäykistävät runkoa myös ristikkäissuunnassa. Ennen kaikkea kansikaaren kannattimet toimivat, kuten nimestä on helppo päätellä, kansikaarien perustana. Seuraavana työvaiheena onkin asentaa paksummat rakenteelliset kansikaaret paikoilleen ja ryhtyä sovittelemaan kevyempiä kansikaaria paikalleen.

Rakenteelliset kansikaaret tulevat kyljen rakennekaarien pariksi ja ne lukitaan kansikaaren kannattimiin lohenpyrstöliitoksin. Yhdessä kyljen rakennekaarien kanssa rakenteelliset kansikaaret muodostavat kolmion, joka jakaa maston ja vanttien voiman edelleen runkoon. Lisäksi rakenteellisten kansikaarien tehtävänä on lukita veneen leveys paikoilleen ja vahvistaa kantta istumalaatikon ympäriltä. Seuraavat työvaiheet ovat siis enemmän kuin tärkeitä veneen kestävyyden kannalta.

Painokaaret puhdistettu

2010-03-22T21:03:00.006+02:00

Tänään saimme viimein paikattua omaa hölmöyttämme aiheuttamamme painokaarien homehtumisen. Kuten mainittu, osa kesällä asettamistamme painokaarista meni homeseen syksyn sadekelien aikana. Tästä syystä alun alkaen kauniin vaaleat saarnikaaret olivat muuttuneet monin paikon tummiksi ja laikukkaiksi.

Homeisia painokaaria ennen puhdistusta

Home ei iskenyt kaikkiin kaariin, eikä se pilannut lainkaan myöhemmin, säiden kuivuttua, asetettuja kaaria. Siitä huolimatta moni Kisenin yli sadasta kahdestakymmenestä kaaresta oli pahasti homeessa.

Kaaret puhdistettiin käsin hiomalla ja suojataan vielä sinkkinaftenaatilla (käyttöturvallisuustiedote) ennen kansikaaren kannattimien asentamista, jotta home ei pääse palaamaan kaariin. Sinkkinaftenaatti tulee olemaan pääasiallinen suoja-aine myös Kiseniä kyllästettäessä. Samaa ainetta käytetään myös paljon kehutussa puunkyllästysaineessa, Aspergolissa, joten hiontihommiin ei toivottavasti tarvitse enää palata.

Rakennekaaret paikallaan

2010-03-16T10:14:00.001+02:00

Viime viikonloppuna saimme jälleen ison porukan työmaalle. Paikalle saapui myös Kisen-projektin ensimmäinen vapaaehtoinen, Timo L. Useamman käsiparin ansiosta saimme työmaan jaettua kahtia, niin että toinen kaksikko keskittyi rakennekaarien kiinnittämiseen ja toinen peräsimen uusimiseen.

Lauri iskee rakennekaaret kiinni

Rakennekaaria on liimailtu, höylätty ja soviteltu jo tuskallisen kauan, joten oli suunnattoman helpottavaa, kun työ vihdoin eteni siihen vaiheeseen, että ne saadaan lopullisesti paikalleen. Viimeiset pari työpäivää ovat menneet liimatessa rakennekaarien kölitukkeja kiinni itse kaariin. Nyt rakennekaaret ovat yhtä kiinteää kokonaisuutta styyrpuuriin partaasta paapuuriin partaaseen.

Rakennnekaarien istuvuus saatiin lopulta oikein hyväksi

Kisenin rakennekaarissa näkyy veneen pitkä historia. Veneessä on alunperin ollut kolme paria rakennekaaria keulassa, joista jokaisessa rustiraudat vanttien jatkona. Kun saimme veneen haltuumme oli etummainen rustirautapari poissa käytöstä, ilmeisesti vain vanhassa puumastossa oli ollut kolmet vantit. Näin ollen emme asentaneet kuin ainoastaan takimmaiset kaksi rustirautaa veneeseen nyt kunnostuksen yhteydessä.

Rakennekaaret kiinnitetään pultein ja ruuvein runkoon

Nyt veneen kaikki kaaret, sekä painokaaret että rakennekaaret, ovat paikallaan ja runko on valmis kansikaaren kannattimien asentamista varten. Toivomme pääsevämme tähän hommaan jo viikon loppupuolella.

Cowesin Daringit

2010-03-09T18:32:00.006+02:00

Viisvitosista kiinnostuneelle Isle of Wightilla sijaitsevan Cowesin kaupungin Daringit ovat ehdottomasti tutustumisen arvoinen veneluokka. Daringit ovat yksityyppiluokka, joka perustuu 1956 Melbournen olympialaisten 5.5m -luokan hopeamitalistiin, K-17 Visioniin.

Daring-luokan perusta, 5.5m K-17 Vision vuodelta 1955

Daring-luokalla on poikkeuksellisen tiukat luokkasäännöt, jotka rajoittavat rakenteen ja materiaalien lisäksi muun muassa purjeiden hankkimista ja pohjan puhdistusta. Näistä erityisen mielenkiintoinen on juuri purjeiden hankkiminen yhteistilauksena, jolloin hinta saadaan pidettyä kohtuullisena ja purjeiden vaikutus veneiden suorituskykyyn eliminoitua. Tuloksena on yksityyppiluokka, jossa kilpailevat korostetusti, jopa verrattuna muihin yksityyppiluokkiin, nimenomaan miehistöt eivätkä veneet.

Tiukkojen luokkasääntöjen tulos näkyy ehkä parhaiten siinä, että huolimatta luokan toiminnan alueellisesta rajoittuneisuudesta, ovat kohtuulliset ylläpitokustannukset ja vilkas kilpailutoiminta pitäneet luokan aktiivisena jo viidenkymmenen vuoden ajan.

Lyhyt videoesittely Daring-luokasta (The Knowledge Zone, YouTube)

Daringit muodostavat mielenkiintoisen sivujuonteen viisvitosten historiassa, koska konstruktioluokkana 5.5m on aina kehittynyt uusien venemallien kautta. Daring-luokassa malli on pysynyt muuttumattomana usean vuosikymmenen ajan, mutta rakenteessa käytetyt materiaalit ovat kehittyneet. Ilmeisesti luokan alusta alkaen veneet on tehty lasikuidusta, joka viisvitosissa sallittiin vasta 1970-luvulla.

Lopputuloksena on, että nykyisin purjehtivat Daringit ovat rakennustavoiltaan paljon alkuperäistä Visionia nykyaikaisempia, mutta ne säilyttävät arvokkaasti vanhan konstruktion klassiset piirteet. Tältä osin Daring-luokkaa voi hyvin verrata muihin vanhoihin yksityyppiluokkiin, kuten Stareihin tai Lightningeihin.

Kansikaaren kannattimet liimattu

2010-02-22T22:30:00.003+02:00

Pääsimme tänään paljon odotettuun työvaiheeseen Kisenin kunnostamisessa - kansikaaren kannattimien liimaamiseen. Aika ei todellakaan ollut paras mahdollinen, koska mikään liima ei kuivu tämän talven lämpötiloissa, mutta töissä oli edettävä, jotta voimme edes toivoa saavamme kannen paikalleen ennen kevättä.

Talvi ei ole parasta aikaa liimaamiselle

Olimme käyttäneet koko lailla paljon aikaa ja vaivaa talvisen liimausurakan suunnitteluun, mutta ratkaisujen käytännön toimivuus oli silti enemmän kuin epävarmaa, ja jokainen asiasta haastateltu oli valmis lyttäämään suunnitelman. Kymmenen asteen pakkasessa teltta ei tule lämpenemään.

Alunperin olimme suunnitelleet odottavamme lauhempaa säätä, mutta koska työvaihe vaatii kaikki mahdolliset kädet paikalle, oli aikataulussa mentävä työmiesten ehdoilla. Liimana käytettävä Soudalin Pro 45P vaatii vähintään viiden asteen lämpötilan ja olimme kohtalaisen luottavaisia, että se onnistuisi. Jos lämpötila ei nousisi siitä, kompensoisimme kuivumisajalla.

Sisäteltta ja kylkien liimaussuojaukset

Olimme jo aikaisemmin rakentaneet varsinaisen katoksen sisällä kakkosteltan kevytpeitteestä, niin että sisäteltta on kiinni veneen laidoissa, mutta kymmenisen senttiä irti katoksen ulkopinnasta. Näin toivoimme, että kerrosten väliin syntyisi eristävä ilmapatja. Tämän ratkaisun ainoana ilmeisenä heikkona kohtana on katoksen vetoisuus, joten aamun lähes täysi tyven oli enemmän kuin tervetullutta.

Kaksi lämmitintä hoitivat teltan lämmittämisen

Teltan lämmittämiseen vuokrasimme kaksi sähkölämmitintä, voimavirtakäyttöisen 9 kilowattisen ja valovirtakäyttöisen 3 kilowattisen. Kaiken kaikkiaan sähkölämmittimien tehoista oli hyvin vaikea saada mitään järkevää tietoa, esimerkiksi yksinkertaisia suosituksia lämmitettävistä tiloista ei löytynyt mistään. Ollaksemme varmalla pohjalla otimme kaksi.

Paljon tavallista miellyttävämpi työskentelylämpötila

Lämmittimissä riitti potku enemmän kuin hyvin. Päälle juuttuneeseen ylikuumenemissuojaan liittyneiden teknisten ongelmien jälkeen saimme molemmat lämppärit tohottamaan ja teltan lämpötila nousi reilussa puolessatoista tunnissa yli parinkymmenen asteen - siis reilusti yli toiveidemme.

Lämmittäminen onnistui itseasiassa niin hyvin, että jouduimme lopulta vähentämään lämmitystä liimaamisen ajaksi, jotta liiman avoin aika olisi hiukan pidempi. Kun saimme palat paikalleen ja puristuksiin, laitoimme puhaltimet taas päälle. Loppujen lopuksi kuivattelimme saumoja hiukan neljättä tuntia, kun liiman suositeltu puristusaika on 30 minuuttia kahdessakymmenessä asteessa.

Kansikaaren kannatin paikallaan kuivumassa

Kolmen hengen työporukalla pitkien lautojen liimaus ja puristus onnistui hyvin. Puristimia meni luonnollisesti aivan hirvittävät määrät, mutta aikaisemmin tehdyn sovituksen ja ennen liimausta suoritetun kuivaharjoittelun tuloksena lopullinen rutistus meni ongelmitta. Päivän päätteeksi meillä oli molempien puolien kansikaaren kannattimet paikallaan.

Positiivisena lisähuomiona oli Pro 45P:n väri, joka ilmoitetusta huolimatta ei ollut lainkaan tumma, vaan hyvin lähellä mäntyä. Liiman muut ominaisuudet, kuten työskentelylämpötila, kosteudenkestävyys ja puristusaika, olivat siinä määrin kohdallaan, että olimme valinneet liimaan esteettisistä ominaisuuksista huolimatta. Nyt näyttää siltä, että niistäkään ei tarvitse huolehtia.

Pelastakaa Wileniuksen telakka

2010-02-16T21:34:00.005+02:00

Kisenin aikoinaan rakentaman perinteikkään telakan, Wilenius båtvarvin, tulevaisuus on uhattuna. Telakka, yhteistyössä Suomenlahden Puuveneilijöiden kanssa, on käynnistänyt adressi-kampanjan kerätäkseen tukijoita telakka-alueen säilyttämiseksi ja toiminnan jatkamiseksi.

Wilenius båtvarvilla on ainutlaatuinen asema Suomen puupurjeveneiden historiassa. Telakan perusti Ludwig Wilenius vuonna 1932 ja, Borgå Båtvarfin traagisen palon jälkeen, telakka nousi Uudenmaan merkittävimmäksi telakaksi. Monikymmenvuotisen toimintansa aikana Wilenius båtvarv on ansainnut mainetta ennen kaikkea menestyneiden kilpaveneiden rakentajana.

Wileniuksen telakka-alue Google Mapsissa

Vuosien saatossa Wileniuksella on rakennettu muun muossa Gösta Kyntzellin, Arvid Laurinin ja Olle Enderleinin veneitä. Kaikkiaan telakka on laskenut vesille noin 430 venettä, mukaan lukien kolme kasia, viisitoista kutosta, toistakymmentä viisvitosta ja joitain vitosia.

Porvoon kaupunki on roikottanut telakkaa jo usean vuoden ajan lyhytaikaisten vuokrasopimusten varassa, jonka seurauksena telakan toiminnan jatkuminen on ollut jo pitkään epävarmalla pohjalla. Tämä on vaikuttanut myös kiinteistöihin ja ympäristöön tehtyihin investointeihin. Tästä syystä vaarassa ei ole ainoastaan telakan toiminnan jatkuminen, vaan myös ainutlaatuisten, lähes satavuotiaiden, käsityöläistilojen säilyminen.

Wileniuksen telakka-alueen arvon ainutlaatuisena ja historiallisesti merkittävänä itäuusimalaisena perinnemaisemana on todennut myös Museovirasto, joka lausunnossaan vaatii sekä telakkamiljöön että sen toiminnan turvaamista osana kasvavaa kaupunkia.

Lue tarkemmin Wilenius båtvarvin historiasta, nykytilanteesta ja tilanteen taustoista ja allekirjoita adressi toiminnan jatkamisen puolesta. Wileniuksen telakka on säilyttämisen arvoinen!

Viisvitosia pienoiskoossa

2010-02-14T16:46:00.001+02:00

Viisvitosiin liittyy mielenkiintoinen sivujuonne, jota ei taida missään muussa metriluokassa olla. Kyseessä on oma radio-ohjattavien veneiden luokka, joka perustuu löyhästi kansainväliseen IOM-luokkaan. Kotimainen 5.5m RC -luokka on pyörinyt jo useamman vuoden ajan pääosin HSS:n ympärillä ja veneitä on ollut esillä myös harrastusmessuilla.

Radio-ohjattava 5.5m RC FIN-10 Tiira II (kuva 5.5m RC)

5.5m RC on radio-ohjattava yksityyppi-luokka, jossa kaikki veneet perustuvat HSS:n vuoden 1979 Kultapokaali-haastajaan, Patriciaan, mittakaavassa 1/8. Veneet ovat noin 1,1 metriä pitkiä ja niissä on iso- ja keulapurjeet. Veneitä ohjataan kaksikanavaisilla radioilla, jotka kontrolloivat peräsintä ja purjeiden skuutteja.

Veneillä kilpaillaan sekä Suomen mestaruudesta, että kiertävästä Patricia-pokaalista. Kilpailumuotoina ovat sekä yhteislähdöt että match race.

Uusi pressu ja venekatos

2010-02-08T18:07:00.004+02:00

Ostimme jo loppusyksystä Lainapeitteeltä 6 x 9 metrisen pirteän keltaisen poistopeitteen, siis vuokrauskäytöstä poistetun peitteen, josta pahimmat reiät on paikattu. Peitteitä saa myös paikkaamattomina, mutta ajattelimme, että paikkaamiseen menevä vaiva ei ole parin kympin arvoinen. Paikkaamattomien peitteiden väri olisi ollut hillitympi tummanvihreä, mutta ei tämä keltainenkaan ole mahdoton.

Kisenin uusi pressu loistaa syysauringossa

Uuden peitteen hankinta oli syksyllä enemmän kuin ajankohtaista, sillä vanha valkoinen kestopeite oli monin paikoin rispaantunut ja etenkin katoksen harjan kohdalta vesi pääsi tipottamaan suoraan rungon sisään ja pilssiin. Kun syksy oli muutenkin kostea, niin sisäänsatanut vesi kasteli venettä entisestään, osin kurjin seurauksin. Tästä syystä osa uusista painokaarista meni homeeseen, jota vahinkoa saamme nyt kansikaaren kannattimien asentamisen yhteydessä korjailla.

Kultahohtoinen näkymä uuden keltaisen peitteen alta

Uuden peitteen myötä päivitimme myös tulevia suunnitelmia koskien veneen telakointia. Koska veneseuroilla säilytystila maksetaan tavallisesti pinta-alan mukaan ajattelimme talvisäilytystä varten siirtyä kaariteltasta suorakulmaiseen venekatokseen, jossa kantava perusrakenne olisi suorakulmio, jonka päällä olisi harjakaton muodostava kolmio. Tämä malli näyttäisi olevan vallitseva katosmalli ainakin useimpien Helsingin eteläisten veneseurojen alueilla. Oman arvioimme mukaan suorakulmainen katos muodostaa tarkemmin veneenlevyisen ja matalamman rakenteen, kuin erinomaisesti ainakin kunnostukseen sopiva kaarikatos.

Erilaisten venekatosten rakentamisesta on käyty paljonkin keskustelua. Yllä olevasta linkistä löytyy lyhyet ohjeet suorakulmaisen katoksen rakentamiseen ja kaarihallin rakentamiseen löytyy ohjeet Puuvene-lehden sivuilta. Eri katosvaihtoehtojen paremmuudesta on keskusteltu Puuvene-lehden foorumilla ketjuissa Venekatos-artikkelista ja Kaarihallin rakentamisesta.

Ostamme purjeveneheloja

2010-02-02T18:40:00.005+02:00

Purjehduskausi 2010 lähenee hiljalleen ja kansiremontissakin näkyy jo jonkinlaista valoa tunnelin päässä. Alkaa siis olla korkea aika ryhtyä jahtaamaan heloja Kisenin rikaamista varten. Inventaarion ja alustavan rikaussuunnitelman mukaan tarvitsemme uusia osia kasakaupalla. Heloitusta varten ostoslistalla on ainakin:

- rapulukkoja ja köysilukkoja, isoja ja pieniä
- pylpyröitä, lähes kaiken mallisia, ennen kaikkea pieniä ja keskikokoisia (kehrän halkaisija 30-60 mm)
- läpivientejä ja köydenohjaimia, ja
- fokan ja storan levankikiskot sekä -vaunut

Lisäksi tarvitsemme ankkurin, ajovalot, pilssipumpun ja paljon muita katsastustarvikkeita.

Jos sinulla on käyttämätöntä purjevenetavaraa tai tiedät mistä niitä kannattaa huudella, laita viestiä osoitteeseen kisen(a)netti.fi tai jätä kommentti yhteystietoineen tähän alle niin otamme yhteyttä.

Gösta Kyntzell - designer of classics

2010-02-01T21:39:00.008+02:00

Gustaf Julius Kyntzell, born in 1882 in Kokkola, grew up to be one of Finland's most renowned boat designer. During his impressively long designer career he designed numerous ships, motor boats and yachts that have an all important place in Finnish maritime history.

Gustaf Julius Kyntzell

Gösta Kyntzell, as he became known, studied in Vaasa, Finland, and Gothenburg, Sweden. Contacts made there were later invaluable as a source of new ideas in yacht building and even resources, when, after the Second World War, Finland was mostly cut off from any foreign suppliers.

Gösta Kyntzell began his professional career in Sweden, but sprung to fame once he moved with his family to Finland. During his career he designed boats and ships for the Russian Navy, while Finland was still a Grand Duchy of the Russian Empire, the Soviet Union, as war reparations, the Finnish Coast Guard, the President of Finland and numerous private individuals all around the Baltic Sea.

A brilliant example of Kyntzell's design is the saloon boat AEB, build for August Eklöf, one of Finland's leading industrialists of the time. Today AEB is privately owned, but the the saloon boat "Kultaranta II", build for the President of Finland in 1929 belongs to the collections of the Finnish Maritime Museum in Kotka.

Saloon boat AEB, designed by Gösta Kyntzell (photo Jorma Rautapää)

In yachting Gösta Kyntzell is best known for his extensive series of racing yachts called Inga-Lill ("Little-Inga" in Swedish). He build the boats for himself and typically sailed them only for one season and then sold them onwards. This cycle of build, try and rebuild provided Gösta Kyntzell with an excellent opportunity to learn about the effects of changes in design, and probably gave him an intuitive edge over other designers, who did not sail their own designs in such an extent.

The first boat in the Inga-Lill series was a 30 square metre, special class A (Särklass A) yacht, build in 1907 in Arvika boatyard, Sweden. The last yacht in the series was an Internation 5.5 m class yacht Inga-Lill XXXXIIII, which represented Finland in the 1960 Rome Olympics.

All in all the Inga-Lill series included many different classes of boats from Skerry Cruisers to Metre Class yachts. At least two of the boats have also represented Finland in the Scandinavian Gold Cup races - the Six Metre Class yacht Inga-Lill XXVI in 1937 in Long Island Sound against US-81 Goose and the Five Point Five Inga-Lill XXXXIIII in 1960 in Marstrand against SWE-28 Wasa and in 1961 in Helsinki against SWE-33 Nowa.

Sokkona kohdalleen

2010-01-31T19:52:00.001+02:00

Kisenin keulanpuoleiset rakennekaaret ovat tuottaneet meille tähän mennessä jo monenlaista murhetta. Yhdeltä puoleltaan ne täytyi sovittaa veneen kyljen muotoon mahdollisimman tarkasti ja toiselta puoleltaan ne oli muotoiltava rustirautojen mukaan. Tämä vielä onnistui, vaikka olikin koko lailla työlästä, mutta viimeisenä niittinä oli kaariin porattava pultinreiät niin, että ne menevät läpi kylkilaudoissa jo olevista ruuvin rei’istä suoraan rustirautojen reikiin.

Tappi ja terä kohdistettuina

Ensin yritimme tehdä tämän käsivaralla käyttämällä ohjausviivoja ja erilaisia ohjureita, mutta tulos jätti koko lailla toivomisen varaa. Lopulta keksimme tavan porata kappaleen läpi määrätystä pisteestä toiseen, sokkona.

Alapinnan merkki

Aivan aluksi asetimme rakennekaaret paikalleen veneen kylkeä vasten ja kiinnitimme rustiraudan sen päälle ruuvipuristimella. Sitten porasimme noin kahden millin syvyiset merkit sekä kylkilautojen valmiiden ruuvinreikien, että rustiraudan reikien kohdalle.

Tämän jälkeen rakensimme pystyporakoneeseen tukin, johon asensimme pystysuoraan porattuun reikään pienen metallitapin, joka on paksuudeltaan samankokoinen kuin aikaisemmin poratut merkit.

Alapinta kohdallaan porauspukissa

Seuraavaksi säädimme pystyporakoneen niin, että ala-asennossa poranterä koskee juuri ja juuri tukkiin asetetun tapin päähän.

Ylämerkistä mennään läpi

Seuraavaksi asetimme porattavan kappaleen alapinnan merkin (A) tapin päähän, jonka jälkeen porasimme kappaleesta läpi yläpuolella näkyvästä merkistä (B) alkaen.

Lankusta paistaa valo

Edellyttäen, että poranterä on niin paksu ja porakoneen runko niin jäykkä, ettei terä pääse kääntymään, menee terä aina nätisti merkistä toiseen, vaikka reikää ei porattaisikaan pystysuoraan kappaleesta läpi, vaan voimakkaastikin kulmassa, kuten rakennekaarten tapauksessa.

Rakennekaarien sovittaminen

2010-01-27T21:42:00.001+02:00

Kuten aikaisemmin mainittu, erillään laminoidut rakennekaaret vaativat melko lailla sovittamista. Tämän touhun myötä sovittaminen alkaa nyt sujua jo varsin mukavasti. Kirjoitan tässä lyhyesti sovittamisen eri työvaiheista, niin kuin se minusta sujuu parhaiten.

Aluksi sovitan rakennekaaren sen reunan tasoon kyljen kanssa, jolle lopullinen viiste tulee tehdä. Veneen keulanpuolella tämä on kaaren etureuna ja peränpuolella vastaavasti takareuna. Kun tämä reuna on tasossa ja kaaren molemmat reunat kutakuinkin yhtä paksut päästään tekemään varsinaista viistettä.

Lovi näkyy tummana varjona laidan ja kaaren välissä

Ainakin Kisenissä tarvittava viiste vaihtelee kyljen eri osien välillä. Useimpien rakennekaarien kohdalla viiste pohjassa on loivempi kuin palteen tai kyljen kohdalla. Arvioimalla, tai tarvittaessa mittaamalla, lovi kaaren ja kyljen välissä vielä sovittamattoman reunan puolella saadaan tarvittava viisteen määrä.

Viistettä tehdessä olen kirjannut tämän loven korkeuden kaaren jo sovitetulle reunalle milleinä parinkymmenen sentin välein, jonka jälkeen viiste piirretään näiden ohjeiden mukaan niin, että kynä nojaa piirrettäessä jatkuvasti veneen kylkeen. Etenkin perinteisellä timpurinkynällä terän korkeutta on oikein helppo säätää vaikka lennossa.

Tarvittava viiste piirretään jo sovitettuun reunaan

Kun viiva on piirretty, höylätään jo sovitetusta reunasta pois piirrettyyn viivaan asti ja, a vot, kaari istuu kuin nakutettu. Monen, monen toiston jälkeen tuntuu siltä, että kaikkein vaikeinta rakennekaarien sovittamisessa on uskaltaa höylätä kerralla piirrettyyn merkkiin asti.

Monesti usko on loppunut kesken ja kaarta on tullut sovitettua välillä ja uusia viivoja piirrettyä, mutta siitä huolimatta lopullinen muoto on ollut kerta toisen perään tarkalleen ensimmäisen viivan kohdalla. Etenkin silloin kun sovitus on tehty veneessä ja muokkaus sisätiloissa on siirtymisiin ja sovittamisiin hukkaantunut paljon aikaa aivan turhaan.

Pitkä puu on pitkä

2010-01-23T17:17:00.001+02:00

Liimasimme viime viikolla kansikaaren kannatinta varten kolmesta kaksitoista milliä paksusta, kolme - nelimetrisestä viilusta pitkääkin pidempiä puita. Tarkoitus on, että veneen kummallekin laidalle tulee kolmesta tällaisesta viilusta liimattu kaari.

Viistoliitos liittää rimat toisiinsa

Aikaisemmin mäntylankusta sahaamamme puutavara oli erityisen korkealaatuista ja lopulta saimme neljä kuudesta viilusta aivan oksattomiksi. Liimatuissa viiluissa on lisäksi niin paljon ylimääräistä mittaa, että voimme asetella viilut vastakkain siten, että jatkoliitosten väliin jää toista metriä väliä. Näillä eväillä kansikaaren kannattimesta saadaan varmastikin yhtä kestävä, kuin se on alun perinkin ollut. Kuten Kisenin kylkilaudoitus, myös kansikaaren kannattimet ovat olleet täysimittaisia, siis täysin vailla jatkoliitoksia. Tällaista puutavaraa ei enää saa oikein mistään.

Eero kurkkii kaksitoistametrisen laudan toisessa päässä

Kansikaaren kannattimet ovat tärkeä rungon pitkittäisen jäykkyyden tekijä, ja niihin kiinnitettävät kansikaaret ja polviot vastaavat puolestaan poikittaisesta jäykkyydestä. Tässä vaiheessa tehtävä pohjustava työ vaikuttaa siis rungon lopullisiin ominaisuuksin monella tapaa.

Seuraavaksi pääsemme sovittamaan kansikaaren kannattimia paikalleen. Kun tämä on tehty, jäämme odottamaan lauhtuvaa säätä. Kansikaaren kannattimet on liimattava paikallaan, toisin sanoen siis ulkotiloissa. Ja näillä pakkasilla ei kuivu minkään maailman liima.