Osana kansirakenteiden suunnittelua ryhdyimme miettimään myös rikausta ja pinnan asettelua. Kuten aikaisemmin pohdimme, pinna täytyy siirtää kannen alle, jos haluamme isopurjeelle levangin, koska Kisenin puomi yltää vain hiukan yli istumalaatikon takareunan.
Kokeilupinna Kisenin kokeiluistumalaatikossa
Kannen alla pinna taas on omien rajoitteidensa uhri. Sitä ei voi nostaa ylös, kuten monissa veneissä on mahdollista, jolloin istumalaatikkoon saisi nopeasti lisää tilaa trimmikonsolin ja istumalaatikon takareunan väliin. Sitä ei voi myöskään kääntää rajattomasti sivuille, koska kyljet tulevat vastaan. Toisaalta tällainen voimaperäinen pinnankääntely harvoin palvelee mitään muuta tarkoitusta kuin panikointia tai jarruttamista. Silti pinnalla on oltava riittävä liikerata, jotta venettä voidaan tehokkaasti ohjata. Paljonko on tarpeeksi, on sitten oma kysymyksensä.
Ratkaisematta on vielä istumalaatikkoon jäävä liikkumatila pinnamiehelle ja se riittääkö uudessa pinnassa vipuvartta kevyeen ohjaamiseen. Ensimmäistä asiaa voi selvitellä kokeilemalla, kunhan saamme istumalaatikon lopulliset rajat paikalleen. Jälkimmäiseen meidän on vaikea sanoa mitään tyhjentävää, koska meillä ei ole minkäänlaista kokemusta Kisenin pinnatuntumasta.
perjantai 28. toukokuuta 2010
tiistai 25. toukokuuta 2010
Legendaarinen Borgå Tippan II myynnissä
Yksi Suomen maineikkaimmista vanhoista viisvitosista, Wileniuksen telakalla vuonna 1952 rakennettu FIN-12 Borgå Tippan II on myynnissä. Vene on menestynyt kisoissa aina hyvin, mutta on ollut viimeisen kymmenisen vuotta pääosin poissa kilparadoilta. Sen sijaan veneen aikaisempi kilpailuhistoria on varsin vakuuttava. Borgå Tippan II on kilpaillut ainakin Helsingissä, Sandhamnissa ja Marstrandissa. Aikanaan venettä kipparoi usein myös yksi Suomen purjehdushistorian tähdistä, Yngve Pacius.
FIN-12 Pohjantähti II Hangon edustalla (kuva Peik Gestrin)
Borgå Tippan II:n rakennuttivat alunperin Wileniuksen veljekset itselleen Gösta Kyntzellin piirrustusten mukaan. Myöhemmin Maire Gullichsen osti veneen pojilleen Johanille ja Kristianille, jotka nimesivät veneen Pohjantähti II:ksi. Suomen 5.5 m -purjehduksen grand-old-man Johan Gullichsen kertoo paljon veneen historiasta Täällä Pohjantähden alla -haastattelussa. Myöhemmin vene on tunnettu ainakin Frejana ja nykyisin sen nimi on Jayne.
Veneen myynti-ilmoitus on nähtävillä Nettiveneessä, hintapyyntö on 10 500 EUR, hintaan sisältyy myös traktoritraileri talvisäilytystä varten. Annettujen tietojen mukaan vene myydään purjehduskuntoisena.
FIN-12 Pohjantähti II Hangon edustalla (kuva Peik Gestrin)
Borgå Tippan II:n rakennuttivat alunperin Wileniuksen veljekset itselleen Gösta Kyntzellin piirrustusten mukaan. Myöhemmin Maire Gullichsen osti veneen pojilleen Johanille ja Kristianille, jotka nimesivät veneen Pohjantähti II:ksi. Suomen 5.5 m -purjehduksen grand-old-man Johan Gullichsen kertoo paljon veneen historiasta Täällä Pohjantähden alla -haastattelussa. Myöhemmin vene on tunnettu ainakin Frejana ja nykyisin sen nimi on Jayne.
Veneen myynti-ilmoitus on nähtävillä Nettiveneessä, hintapyyntö on 10 500 EUR, hintaan sisältyy myös traktoritraileri talvisäilytystä varten. Annettujen tietojen mukaan vene myydään purjehduskuntoisena.
sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Kaksi täyttä työpäivää
Erittäin hyvä viikonloppu. Takana kaksi täyttä päivää veneellä, täydellä porukalla, ja perjantaina vielä vahvistuksena Timo L., mikä tekee noin 60 miestyötuntia. Ja kyllä saatiin aikaan! Tätä tahtia kun ehtisi venettä aina kunnostaa niin kyllä tulisi äkkiä valmista.
Teimme yhtäaikaa muutamaa työmaata. Matias otti hoitaakseen perän lautojen paikkauksen.
Ongelma ja ratkaisu
Muutama kylkilauta on peräpeilin vierestä mädäntynyt ruuvin reikien kautta. Nyt kun rikkinäiset kaaret on vaihdettu uusiin, voidaan uusia kaaria vasten paikata lautoja. Laudat pitää irroittaa riittävän pitkältä matkalta, jotta ne voi taivuttaa sen verran ulos, että niitä voi työstää. Mädästä laudasta pitää leikata niin paljon pois, että jäljelle jää tervettä puuta. Sitten valmistetaan mahongista oikean muotoinen jatkopala, ja valmistellaan liitos.
Matias höylän varressa. Kylkilauta on kiilattu ulospäin rungosta, ja ohjureiksi asetetut puukappaleet auttavat tekemään oikean kokoista viistettä.
Matias päätti käytää viistoliitoksia, ja jälki oli hyvää. Itse asiassa niin hyvää, että Lauri ilmeisesti harkitsee viistoliitosten käyttämistä parissa paikassa, joihin alun perin oli suunniteltu suorat puskuliitokset.
Lauri alkoi valmistaa pilssin loppuja kylkilautoja. Pilssi suljetaan lopullisesti vasta juuri ennen kyllästystä. Rakennusvaiheessa syntyy nimittäin paljon erilaista silppua ja purua, jota väistämättä putoaa pilssiin, ja joka on yläkautta huomattavasti vaikeampi saada pois.
Pilssin laudoitusta. Kuten ehkä muistatte, alkuperäisessä konstruktiossa näiden neljän leveän laudan paikalla oli yksi aivan jättimäinen lauta.
Alimmat kylkilaudat ovat aika mielikuvituksellisen muotoisia, ja niiden valmistus on melko työlästä. Lopputuloksesta tulee kuitenkin nätti. Vähän jopa harmittaa, että nämä kölin kylkien mahonkikaunottaret joutuvat ensin maalin ja sitten veden alle.
Kolmas työmaa oli kannen tuenta. Ensin peräkannen kansikaarten päälle upotettiin kylkilauta, ja liimattiin upotukseensa Sikaflexillä. Sitten kuningaslaudan ja taivutetun riman avulla piirettiin kansikaariin kannen muoto. Merkintöjen mukaan kansikaaret veistettiin höylällä ja kutterilla oikeaan muotoon. Kansi tulee olemaan keskeltä pari senttiä partaan yläpuolella, ja kannesta tulee aavistuksen verran kaareva.
Taivutetun listan mukaan saa piirrettyä kauniin kaaren
Peräkannen kuningaslauta ja kansikaariin höylätty kannen muoto
Ja vaikka kannen kiinnittämiseen on vielä pitkä aika, kokeilimme miten kanneksi suunniteltu 9 mm vanerilevy istuisi paikalleen. Ja hyvinhän se istuu!
Tältä kansi tulee näyttämään alapuolelta. Veneen rakenne hahmottuu hyvin tästä kuvasta: kylkilaudat, painokaaret, kansikaaren kannatin, kansikaaret, kuningaslauta ja itse kansi.
Teimme yhtäaikaa muutamaa työmaata. Matias otti hoitaakseen perän lautojen paikkauksen.
Ongelma ja ratkaisu
Muutama kylkilauta on peräpeilin vierestä mädäntynyt ruuvin reikien kautta. Nyt kun rikkinäiset kaaret on vaihdettu uusiin, voidaan uusia kaaria vasten paikata lautoja. Laudat pitää irroittaa riittävän pitkältä matkalta, jotta ne voi taivuttaa sen verran ulos, että niitä voi työstää. Mädästä laudasta pitää leikata niin paljon pois, että jäljelle jää tervettä puuta. Sitten valmistetaan mahongista oikean muotoinen jatkopala, ja valmistellaan liitos.
Matias höylän varressa. Kylkilauta on kiilattu ulospäin rungosta, ja ohjureiksi asetetut puukappaleet auttavat tekemään oikean kokoista viistettä.
Matias päätti käytää viistoliitoksia, ja jälki oli hyvää. Itse asiassa niin hyvää, että Lauri ilmeisesti harkitsee viistoliitosten käyttämistä parissa paikassa, joihin alun perin oli suunniteltu suorat puskuliitokset.
Lauri alkoi valmistaa pilssin loppuja kylkilautoja. Pilssi suljetaan lopullisesti vasta juuri ennen kyllästystä. Rakennusvaiheessa syntyy nimittäin paljon erilaista silppua ja purua, jota väistämättä putoaa pilssiin, ja joka on yläkautta huomattavasti vaikeampi saada pois.
Pilssin laudoitusta. Kuten ehkä muistatte, alkuperäisessä konstruktiossa näiden neljän leveän laudan paikalla oli yksi aivan jättimäinen lauta.
Alimmat kylkilaudat ovat aika mielikuvituksellisen muotoisia, ja niiden valmistus on melko työlästä. Lopputuloksesta tulee kuitenkin nätti. Vähän jopa harmittaa, että nämä kölin kylkien mahonkikaunottaret joutuvat ensin maalin ja sitten veden alle.
Kolmas työmaa oli kannen tuenta. Ensin peräkannen kansikaarten päälle upotettiin kylkilauta, ja liimattiin upotukseensa Sikaflexillä. Sitten kuningaslaudan ja taivutetun riman avulla piirettiin kansikaariin kannen muoto. Merkintöjen mukaan kansikaaret veistettiin höylällä ja kutterilla oikeaan muotoon. Kansi tulee olemaan keskeltä pari senttiä partaan yläpuolella, ja kannesta tulee aavistuksen verran kaareva.
Taivutetun listan mukaan saa piirrettyä kauniin kaaren
Peräkannen kuningaslauta ja kansikaariin höylätty kannen muoto
Ja vaikka kannen kiinnittämiseen on vielä pitkä aika, kokeilimme miten kanneksi suunniteltu 9 mm vanerilevy istuisi paikalleen. Ja hyvinhän se istuu!
Tältä kansi tulee näyttämään alapuolelta. Veneen rakenne hahmottuu hyvin tästä kuvasta: kylkilaudat, painokaaret, kansikaaren kannatin, kansikaaret, kuningaslauta ja itse kansi.
perjantai 14. toukokuuta 2010
Kisen Nauticissa
Kisen oli päässyt mukaan Suomen Purjehtijaliiton julkaiseman Nauticin viimeisimpään numeroon, sivulle 57. Tämä blogi mainittiin lehden loppuosan luokkaliittokatsauksessa, yhdessä muiden 5.5 m yhdistyksen uutisten lomassa. Harmi kyllä, tekstin yhteydessä ollut yhdistyksen nettiosoite oli väärin, mutta toivottavasti kiinnostuneet löytävät silti perille.
Nauticin viimeisin numero
Tärkein Suomen 5.5 m -toimintaa koskeva uutinen on tietenkin ensi vuonna Helsingissä järjestettävät 5.5 m -luokan maailmanmestaruuskisat, joiden yhteydessä NJK järjestää myös Kultapokaalikisat. Tapahtuman lähestyminen on jo herättänyt liikehdintää Suomen 5.5 m -laivastossa, sillä ainakin yksi klassikko on vaihtanut omistajaa ja myös modernien veneiden omistajanvaihdoksista liikkuu huhuja. Toivottavasti Suomesta löytyy haastaja Kultapokaalikisoihin, joka on varmasti kuuluisin suomalainen kiertopalkinto.
Ensi vuonna Kultapokaalin alunperin luovuttanut NJK juhlii 150. juhlavuottaan. Viimeksi kun Kultapokaalikisat järjestettiin Suomessa NJK:n juhliessa vuosipäivään, vuonna 1961, kisoihin osallistui viisikymmentä viisvitosta ja lopulta Kultapokaalista kilpailivat Suomen edustajana Gösta Kyntzellin Inga-Lill XXXXIIII, kipparina Johan Gullichsen, ja Ruotsin edustajana Einar Ohlsonin Nowa, kipparina Folke Wassén. Toivotaan, että ensi vuoden kaksi merkkitapahtumaa houkuttelevat yhtä paljon osallistujia myös tällä kertaa!
Nauticin viimeisin numero
Tärkein Suomen 5.5 m -toimintaa koskeva uutinen on tietenkin ensi vuonna Helsingissä järjestettävät 5.5 m -luokan maailmanmestaruuskisat, joiden yhteydessä NJK järjestää myös Kultapokaalikisat. Tapahtuman lähestyminen on jo herättänyt liikehdintää Suomen 5.5 m -laivastossa, sillä ainakin yksi klassikko on vaihtanut omistajaa ja myös modernien veneiden omistajanvaihdoksista liikkuu huhuja. Toivottavasti Suomesta löytyy haastaja Kultapokaalikisoihin, joka on varmasti kuuluisin suomalainen kiertopalkinto.
Ensi vuonna Kultapokaalin alunperin luovuttanut NJK juhlii 150. juhlavuottaan. Viimeksi kun Kultapokaalikisat järjestettiin Suomessa NJK:n juhliessa vuosipäivään, vuonna 1961, kisoihin osallistui viisikymmentä viisvitosta ja lopulta Kultapokaalista kilpailivat Suomen edustajana Gösta Kyntzellin Inga-Lill XXXXIIII, kipparina Johan Gullichsen, ja Ruotsin edustajana Einar Ohlsonin Nowa, kipparina Folke Wassén. Toivotaan, että ensi vuoden kaksi merkkitapahtumaa houkuttelevat yhtä paljon osallistujia myös tällä kertaa!
torstai 13. toukokuuta 2010
Kansi alkaa hahmottua
Kannen tukirakenteet edistyy hyvää vauhtia. Ja kesäkin tulee kohta, joten pääsemme varmaan jossain vaiheessa kyllästämään. Kyllästäminen tehdään ennen kuin kansi kiinnitetään, jotta pääsemme tekemään huolellista työtä myös ihan keulassa ja ihan perässä.
Kahden jykevämmän kansikaaren väliin pistettiin stringerit, joiden ulkopuolelle tulee lyhyitä kansikaaria ja sisäpuolelle istumalaatikko. Kuvassa istumalaatikon muodosta vain karkea hahmotelma kahdella rimalla, lopullinen muoto on perästä vähän leveämpi ja keulasta kapeampi. Tänä viikonloppuna saadaan tehtyä kaksi täyttä työpäivää, joten uusia kuvia luvassa pian.
maanantai 10. toukokuuta 2010
Keulasteevi liimattu
Kisenin keulasteevi on alunperin tehty useammasta osasto, ensimmäinen umpipuusta tehty osio lähtee deadwoodista kölin ja rungon liitokseen ja seuraava siitä eteenpäin vesirajaan. Viimeinen osa vesirajasta ylös on tehty kahdesta yhteenliimatusta mahonkiosasta ja näiden osien liimaus on jossain vaiheessa pettänyt.
Keulasteevi puristuksessa, vaneripala estää vahinkoja
Liimausten pettäminen on vanhoissa veneissä tavallista. Epoksia ja uretaaniliimoja edeltäneenä aikana käytetyt liimat ovat olleet tavallisesti oman aikansa parhaimmistoa, mutta kestävät huonosti aikaa. Tästä mekin saamme kärsiä Kisenin kanssa.
Kaikeksi onneksi vahinko rajoittuu vain steevin yläosaan, joten meidän ei tarvitse liimata, tai vaihtaa, sitä kokonaan. Parhaassa tapauksessa korjaaminen onnistuu yksinkertaisesti liimaamalla sauma uudestaan.
Liimattu sauma, ylimääräiset uretaanipursumat on pyyhitty pois
Aluksi puhdistimme sauman vanhasta liimasta japaninsahalla ja hiomapaperilla. Sen jälkeen porasimme steeviin poikittaisen reiän pultille, jotta saimme kappaleet puristettua yhteen. Yritimme ensin rakentaa jigin, joka olisi puristanut puolet yhteen, mutta emme saaneet toimivaa rakennetta aikaiseksi.
Pultilla kiristäminen on helppo ja toimiva ratkaisu, mutta tekee uuden reiän steeviin, joka täytyy vielä siistiä ja tulpata. Lisäksi meillä ei ollut tarpeeksi pitkää pulttia ja koska olimme työmaalla sunnuntaina, emme sellaista saaneet mistään ostettuakaan. Tästä syystä vain toisella puolella on vaneripala suojaamassa vanhaa puuta. Toisella puolella mutteri jättää auttamatta ruman jäljen puuhun, jonka korjaamisessa on oma työnsä.
Kun sauma oli puhdistettu ja kappaleiden puristaminen koestettu aloitimme liimauksen. Käytimme jälleen Soudalin PRO 45P -polyuretaaniliimaa sen matalan kuivumislämpötilan (+5 C) vuoksi. Enää työmaan lämmittämiseen ei tarvittu erikoisjärjestelyjä, teltassa on näin keväisin auringonpaisteella helposti tuplat ulkolämpötilaan verrattuna.
Epoksiin verrattuna uretaaniliimaan etuna on myös kuivuneen sauman helpompi puhdistus. Saumasta pursunnut ja kuivunut epoksi on helposti liimattua puuta kovempaa, jolloin sen poistaminen hiomalla vahingoittaa helposti myös ympäröivää puuta. Pursunnut kuiva uretaaniliima muistuttaa uretaanivaahtoa ja on huokoista, pehmeää ja helppo poistaa.
Keulasteevi puristuksessa, vaneripala estää vahinkoja
Liimausten pettäminen on vanhoissa veneissä tavallista. Epoksia ja uretaaniliimoja edeltäneenä aikana käytetyt liimat ovat olleet tavallisesti oman aikansa parhaimmistoa, mutta kestävät huonosti aikaa. Tästä mekin saamme kärsiä Kisenin kanssa.
Kaikeksi onneksi vahinko rajoittuu vain steevin yläosaan, joten meidän ei tarvitse liimata, tai vaihtaa, sitä kokonaan. Parhaassa tapauksessa korjaaminen onnistuu yksinkertaisesti liimaamalla sauma uudestaan.
Liimattu sauma, ylimääräiset uretaanipursumat on pyyhitty pois
Aluksi puhdistimme sauman vanhasta liimasta japaninsahalla ja hiomapaperilla. Sen jälkeen porasimme steeviin poikittaisen reiän pultille, jotta saimme kappaleet puristettua yhteen. Yritimme ensin rakentaa jigin, joka olisi puristanut puolet yhteen, mutta emme saaneet toimivaa rakennetta aikaiseksi.
Pultilla kiristäminen on helppo ja toimiva ratkaisu, mutta tekee uuden reiän steeviin, joka täytyy vielä siistiä ja tulpata. Lisäksi meillä ei ollut tarpeeksi pitkää pulttia ja koska olimme työmaalla sunnuntaina, emme sellaista saaneet mistään ostettuakaan. Tästä syystä vain toisella puolella on vaneripala suojaamassa vanhaa puuta. Toisella puolella mutteri jättää auttamatta ruman jäljen puuhun, jonka korjaamisessa on oma työnsä.
Kun sauma oli puhdistettu ja kappaleiden puristaminen koestettu aloitimme liimauksen. Käytimme jälleen Soudalin PRO 45P -polyuretaaniliimaa sen matalan kuivumislämpötilan (+5 C) vuoksi. Enää työmaan lämmittämiseen ei tarvittu erikoisjärjestelyjä, teltassa on näin keväisin auringonpaisteella helposti tuplat ulkolämpötilaan verrattuna.
Epoksiin verrattuna uretaaniliimaan etuna on myös kuivuneen sauman helpompi puhdistus. Saumasta pursunnut ja kuivunut epoksi on helposti liimattua puuta kovempaa, jolloin sen poistaminen hiomalla vahingoittaa helposti myös ympäröivää puuta. Pursunnut kuiva uretaaniliima muistuttaa uretaanivaahtoa ja on huokoista, pehmeää ja helppo poistaa.
torstai 6. toukokuuta 2010
Kymmenen uutta puuveneklassikkoa Helsinkiin
Helsingin Merisatamanrannassa sijaitsevalle HSS:lle on kehittymässä Suomen mittakaavassa ainutlaatuista puuvenetoimintaa. Seuran jo aikaisemmin kookkaaseen klassikkolaivueeseen on tulevana kesänä liittymässä kymmenen uutta alusta, joista kookkain on 75-neliöinen saaristoristeilijä Gun.
SK75 L-1 Gun tiukassa luovissa (kuva Jorma Rautapää)
Klassikkolaivueeseen on jo aikaisemmin kuulunut suurin osa Suomen kilpailevista kahdeksikoista, lukuisia kutosia, vitosia ja pari viisvitostakin. Uusiin veneisiin kuuluu Gun:in lisäksi kaksi muutakin saaristoristeilijää ja kaksi A-venettä. Veneitä on tulevana kesänä niin paljon, että sataman itäreunassa sijainnutta klassikkolaituria joudutaan laajentamaan uudella ponttoonilla. Kaiken kaikkiaan klassikkoveneitä odotetaan olevan laiturissa ensi kesänä noin kuusikymmentä.
HSS:n klassikkolaivue on jo tällä hetkellä Pohjoismaiden suurin, mutta kasvua pyritään tukemaan myös jatkossa. Suuri määrä klassisia veneitä mahdollistaa muun muassa tapahtumien ja kisojen järjestämisen luokille, jotka nykyisessä kilpailutoiminnassa jäisivät muuten syrjään. Alku- ja loppukesästä järjestettävät, jo 91. vuotta pyörivät, Keskiviikkokisat ovat muodostuneet jo aikaisemmin klassisten veneiden tärkeimmäksi avoimeksi kilpailusarjaksi ja tätä on tarkoitus tukea myös jatkossa. Lisäksi klassikoille on suunniteltu matkakisoja ja muuta yhteistoimintaa.
Klassikkotoiminnan tukemiseksi seurassa on perustettu myös Klassikkokomitea, jota vetää Mika Väisänen. Komitean tavoitteena on luoda edellytyksiä puupurjehtijoiden yhteistyölle niin Suomessa, Ruotsissa kuin muissa Itämeren maissakin. Tarkoituksena on myös aloittaa veneiden historian taltioiminen laajemmassa mittakaavassa.
SK75 L-1 Gun tiukassa luovissa (kuva Jorma Rautapää)
Klassikkolaivueeseen on jo aikaisemmin kuulunut suurin osa Suomen kilpailevista kahdeksikoista, lukuisia kutosia, vitosia ja pari viisvitostakin. Uusiin veneisiin kuuluu Gun:in lisäksi kaksi muutakin saaristoristeilijää ja kaksi A-venettä. Veneitä on tulevana kesänä niin paljon, että sataman itäreunassa sijainnutta klassikkolaituria joudutaan laajentamaan uudella ponttoonilla. Kaiken kaikkiaan klassikkoveneitä odotetaan olevan laiturissa ensi kesänä noin kuusikymmentä.
HSS:n klassikkolaivue on jo tällä hetkellä Pohjoismaiden suurin, mutta kasvua pyritään tukemaan myös jatkossa. Suuri määrä klassisia veneitä mahdollistaa muun muassa tapahtumien ja kisojen järjestämisen luokille, jotka nykyisessä kilpailutoiminnassa jäisivät muuten syrjään. Alku- ja loppukesästä järjestettävät, jo 91. vuotta pyörivät, Keskiviikkokisat ovat muodostuneet jo aikaisemmin klassisten veneiden tärkeimmäksi avoimeksi kilpailusarjaksi ja tätä on tarkoitus tukea myös jatkossa. Lisäksi klassikoille on suunniteltu matkakisoja ja muuta yhteistoimintaa.
Klassikkotoiminnan tukemiseksi seurassa on perustettu myös Klassikkokomitea, jota vetää Mika Väisänen. Komitean tavoitteena on luoda edellytyksiä puupurjehtijoiden yhteistyölle niin Suomessa, Ruotsissa kuin muissa Itämeren maissakin. Tarkoituksena on myös aloittaa veneiden historian taltioiminen laajemmassa mittakaavassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)