Pilssi kiinni

Kisen-telakalla saavutettiin jonkinlainen virstanpylväs reilu viikko sitten, kun saimme vihdoin pilssin laudoituksen valmiiksi. Nyt Kisen on periaatteessa vesitiivis, kaikki huonokuntoinen laudoitus lyijykölistä parraslistoihin on vaihdettu.


Kisenin pilssi syksyllä 2008

Pilssiremontti oli ensimmäinen homma, jolla aikoinaan aloitimme. Varsinainen tehtävä silloin oli vaihtaa deadwood, joka oli läpämätä. Homma levisi nopeasti ja päädyimme vaihtamaan myös osan keulasteeviä, kaikki pilssin kaaret ja kölitukit. Samalla vaihtui myös pilssin laudoitus. Korvasimme vanhan vanerin mahonkilaudoilla ja vaihdoimme myös alimman laudan varsinaisesta laudoituksesta.


Sama paikka keväällä 2011

Tässä välissä on pakko hämmästellä Wileniuksen telakan vanhoja mestareita. Me saimme laudat vain vaivoin taipumaan siihen muotoon, mihin alunperin oli laitettu lähes kaksineliöinen vaneri. Samoin rungon alimmat laudat teimme kahdesta rimasta, jotta saimme lautaan saman kaaren, joka telakalla oli saatu täysimittaiseen ja -levyiseen lautaan.

Vaikkakin vesitiivis, Kisen ei silti ole vielä aivan vesillelaskukunnossa. Pilssin, niin kuin kylkienkin, laudoitus on vielä tulpattava, hiottava, kyllästettävä ja tarpeen mukaan tilkittävä, lakattava ja maalattava. Siitä huolimatta, Kisenin umpinainen runko näyttää jo paljon enemmän veneeltä kuin työmaalta. Siinä on vissi ero siihen mitä teltassa on näkynyt pariin vuoteen.

Uutta laudoitusta III

Edellinen kirjoitus laudoituksen tekemisestä saattoi rynnätä hiukan asian edelle, sillä ennen kuin lautaa päästään sovittamaan, siitä täytyy tehdä aihio. Aihion tekemisen voi tietenkin aloittaa ottamalla minkä tahansa tarpeeksi ison laudan ja sahaamalla ja höyläämällä siitä löysät pois, mutta tehokkaampikin tapa on olemassa. Piirtämällä laudan mallin ensin sopivalle jämäpuukappaleelle ja etsimällä oikean kokoisen laudan todelliseen tarpeeseen voi säästää sekä puutavarassa että sovitustyössä.


Sovituskalikka on nopea ja riittävän tarkka työkalu

Mallin piirtämiseen on monia eri tapoja, joista perinteisin tapahtuu harpin avulla. David McIntoshin kirjassa "How to build a wooden boat" on hyvä kuvaus tästä menetelmästä. Enemmän minua kuitenkin miellytti Jim Trefethenin kirjassa "Wooden Boat Renovation - New Life for Old Boats Using Modern Methods" esitelty sovituskalikka (sivu 107).


Kalikan mitat piirretään mittauspisteenä toimivaan rimaan

Sovituskalikan ajatus on että se tarjoaa kolme valmista mittaa, joilla tarvittavan laudan muodot mitataan. Aivan kuten harpin kanssa työskennellessä aihion tekemiseen tarvitaan kappale, joka mahtuu tehtävän laudan paikalle ja johon etäisyydet merkitään. Sen sijaan kalikan kanssa ei tarvitse huolestua harpin löystymisestä tai mitan muuttumisesta työskentelyn aikana. Lisäksi kalikalla piirretty viiva osoittaa myös jonkinlaisella tarkkuudella viivan suunnan mitatussa pisteessä.


Rimaan tehdyt merkit siirretään sopivaan lautaan kalikan avulla

Tavallisesti laudasta tarvitsee mitata vain laudan päädyt ja ylälaidan linja, alalaita jätetään muokkaamatta ja suoraksi. Näin ollen mittarimaksi kelpaa mikä tahansa tarpeeksi pitkä pala, joita venetyömaalta tavallisesti löytyy enemmän kuin omiin tarpeisiin. Sen sijaan alinta lautaa piirrettäessä kannattaa valita puurippeiden joukosta riittävän leveä mittalauta, jotta siihen mahtuvat myös alaidan merkinnät.

Toisin kuin harppi, kalikka myös kestää melko pahaa käsittelyä ja säilyy hyvin työvaatteiden taskussa. Jos kalikan sivujen mitat ovat tiedossa, niin kalikasta saa myös näppärän pikkumitan eri tilanteisiin. Samaa kalikkaa voi käyttää laudoituksen lisäksi myös muihin sovitustehtäviin, kuten kaarien sekä kannen luukkujen ja kiinnitysten sovittamiseen.

Laudoituksen niksejä

Tämän alkutalven työpäivät ovat jakautuneet melko tasaisesti pilssin ja kannen rakentamisen kesken. Kannella vuorossa ovat parraslistat ja pilssissä asennetaan uutta laudoitusta lahonneen ja puretun tilalle.


Paperi ja lyijykynä -malli laudan päädystä

Laudoitustyö alkaa sujua jo melko mukavasti ja onhan sitä jo harjoiteltukin kylkien ja perän lautojen kanssa. Pilssissä suurin ero näihin aikaisempiin työkohteisiin verrattuna ovat lautojen kärjet, jota kapenevat tiukasti laudan molemmissa päissä. Oikean muodon löytäminen sovittamalla on ollut todella vaikeaa, enkä ole aikaisemmin keksinyt hyvää tapaa jäljentää muotoa millään tavalla.

Nyt keksin käyttää vanhaa niksiä, jolla ala-asteella jäljennettiin kolikoiden kuvioita paperin lävitse. Laudoittaessa samalla tavalla saa helposti ja tarkasti jäljennettyä ympäröivien rakenteiden muodon. Tämän jälkeen malli voidaan leikata irti ja piirtää työn alla olevaan lautaan.


Valmis lauta sopii tarkasti paikalleen

Lautaa jäljennettäessä on tärkeää merkitä ylempään lautaan ja steevin loveuksen reunaan mallin reuna, jotta jonnekin jää merkki siitä, mistä kohtaa ja missä kulmassa malli on piirretty. Tähän rajaan asti uusi lauta mallinnetaan niin kuin kaikki muutkin laudat ja rajasta eteenpäin lauta piirretään paperimallin mukaan.


Höyläpenkki ei voi olla liian lähellä

Pilssin lautoja sovitellessa parantelin myös ajatustani kenttähöyläpenkistä. Ensimmäisessä vaiheessa rakensin höyläpenkin telttaan, jotta höyläämistä varten ei tarvinnut lähteä sisätiloihin. Väsyin kuitenkin melko pian könyämään veneen alta pois höyläpenkin luokse ja viritin yksinkertaisen ja helposti purettavan penkin aivan kölin viereen. Nyt lautaa sovitetaan toisella puolella ja höylätään toisella puolella työpistettä, eikä lautaa tarvitse kannella välissä minnekään. Kantavana ajatuksena on, että kun kynnys sovittaa lautaa höylän vetojen välissä on mahdollisimman pieni tulee laudastakin todennäköisesti paremmin istuva.

Pilssin painokaarten viimeistely

Pilssiremontin yhteydessä on ollut paljon arpomista liittyen pilssin kaariin. Kölin varsinaisen muodon ja vahvuuden antavat massiivipuusta tehdyt kölitukit, jotka jakavat kölin painon useamman laudan alueelle. Painokaarien tehtävänä on lähinnä tukea lautoja kölitukkien välillä ja pitää lautojen saumat tiiviinä. Koska kölin laudoitus on melko tukevaa ja kölitukkeja kohtalaisen tiheässä pohdimme jopa painokaarteen jättämistä pois kokonaan, mutta totesimme paremmaksi asentaa ne joka tapauksessa.


Vastaliimatut kaaret pilssissä

Ensimmäinen yrityksemme oli rakentaa kaaret laminoimalla ne männystä, mutta tämä ei ollut erityisen onnistunut kokeilu. Viilujen sahaamisessa, laminoinnissa ja kaarteen viimeistelyssä olisi ollut yksinkertaisesti liian paljon työtä. Tästä syystä päätimme tehdä pilssiin painokaaret. Alunperin Kisenin painokaaret jatkuivat partaalta pilssiin, mutta pilssin palteen tiukka kaarre oli ilmeisesti osoittautunut ylitsepääsemättömäksi kaarien kestävyydelle jo muutaman käyttövuoden jälkeen. Tästä syystä muutimme rakennetta hiukan

Nyt Kisenin tulee yhdet painokaaret partaalta pohjalle ja toiset kaaret jatkavat pohjalta pilssiin. Alemmat painokaaret on lisäksi halkaistu paksuussuunnassa palteen kohdalta, jotta ne taipuisivat helpommin.


Kaaren liimaus puristuksessa

Tämä ratkaisu osoittautui varsin onnistuneeksi. Halkaistu kaari taipui merkittävästi helpommin kuin kokonainen kaari, eikä pilssin kaarre tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Oli hurjaa nähdä miten paikalleen painetussa kaaressa ylempi viilu jäi lähes sentin alempaa lyhemmäksi. Yhdestä kappaleesta taivutettaessa kaareen olisi jäänyt melkoinen jännitys!

Ainoa merkittävä ongelma halkaistun kaaren asentamisessa oli, että käyttämämme lyhyet 25 mm ruuvit eivät yltäneet ulkolaudoituksen läpi kuin ensimmäiseen kaaren puolikkaaseen, joten jouduimme kiinnittämään ylemmän puoliskon paikoilleen veneen sisäpuolelta pidemmällä ruuvilla. Tätä tehdessä muutaman kaaren pää halkesi, koska emme olleet poranneet sopivaa reikää ruuvia varten.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi päätimme liimata halkaistut kaaret vielä takaisin yhteen höyrytyksen ja taivutuksen jälkeen. Näin saamme yhdistettyä sekä painokaarten, että laminoitujen kaarten parhaat puolet. Painokaaret ovat nopeat asentaa, kymmenen kaaren laittamiseen paikalleen pilssiin meni kaikkiaan hiukan kolmatta tuntia, ja laminoidut kaaret ovat kestävät eivätkä jousta muodostaan ajan kuluessa.

Juoksevalla polyuretaaniliimalla kaarenpuolikkaiden liimaaminen meni nopeasti, suurimpana ongelmana oli vain liimasauman puristaminen kuivumisen ajaksi. Tätä varten jouduimme rakentamaan erilaisia puristin-, kampi-, varsi- ja muita virityksiä veneen rakenteista liimattaville kaarille, mutta työmaalle kertyneistä rimanpätkistä näiden tekeminen oli varsin näppärää.

Pilssin laudoitus

Olimme jo jonkin aikaa toivoneet, että purkamiselle olisi tullut jo loppu, ja jäljellä olisi vain korjaamista. Pilssin laudoituksen kohdalla jouduimme kuitenkin antamaan vielä periksi ja päätimme purkaa pätkän pilssin ylintä lautaa veneen molemmilta puolilta.


Kaksi uutta lautaa korvaavat yhden vanhan

Pilssiin menevät kaaret olivat katkenneet joskus 60-luvulla ja ne olivat ilmeisesti olleet poikki jonkin aikaa ennen kuin kaarille laiminoitiin sisarkaaret tueksi. Tästä johtuen laudoitus oli pilssin kaarteen kohdalla pitkittäin ikään kuin aalloilla, niin että kölitukkien kohdalla laudoitus oli kohdallaan ja niiden välillä painunut sisäänpäin. Painelmista lautojen saumat olivat päässeet raolleen ja vettä tihkumaan lautojen väliin.


Uudet ja vanhat osat on kiusallisen helppo erottaa toisistaan

Tämän seurauksena laudoitus oli pilssin kaarteen kohdalta varsin huonossa kunnossa. Lautoja olisi voinut hyvällä omallatunnolla vaihtaa vielä muutaman parin, mutta päätimme rajata työn nyt vain kaikkein onnettomimpiin lautoihin. Loputkaan vedenalaisista laudoista eivät, tietenkään, ole aivan uudenveroisia, mutta niillä on sentään useampia vuosia palvelusaikaa jäljellä.

Pilssin viides lauta oli mennyt erityisen huonoon kuntoon keulan päästään, vaikka peränpuoleinen pää oli yhä kohtalaisen hyvässä kunnossa. Tästä syystä vaihdamme vain osan laudasta, paapuurin puolelta hiukan pidemmän pätkän ja styyrpuurin puolelta hiukan lyhyemmän.

Vanha lauta on vahvasti kaarella ja ensimmäinen yritys höyryttää lauta paikoilleen päättyi laudan halkeamiseen. Meille on yhä täysi arvoitus miten lauta on alunperin saatu taivutettua paikoilleen, mutta meidän ratkaisumme on tehdä lauta kahdesta kapeammasta laudasta. Tässä tavassa on enemmän työtä ja veneeseen tulee yksi pitkittäinen sauma lisää, mutta laudan istuvuus on paljon parempi kuin mitä olisimme millään muulla tavalla saaneet aikaan.

Pilssin kaaret

Pääsimme vielä kerran pasuttamaan saarnipuuta kun teimme pilssiin kaaret. Alkuperäisessä rakenteessa samat kaaret jatkuivat kölipuusta aina partaaseen saakka. Vanhat kaaret olivat ikäänkuin S-kirjaimen muotoisia, taipuen ensin jyrkästi ulospäin kaaren noustessa pilssistä, ja sitten veneen laidan mukana takaisin sisäänpäin kohti parrasta. Tämä muoto on todistettavasti liian vaikea; kaikki alkuperäiset kaaret olivat poikki jyrkimmän taivutuksen kohdalta, kölin yläosasta. Alkuperäisten kaarten rinnalle olikin jo aikaisemmissa remonteissa lisätty uusia, rinnakkaisia kaaria rakennetta tukemaan.


Alkuperäiset, katkenneet kaaret ja myöhemmin lisätyt vahvistukset.

Emme itse edes yrittäneet tehdä kestäviä S:n muotoisia kaaria, vaan teimme suoraan kahdet kaaret. Toiset ulottuvat partaalta kölitukkien luokse, ja pilssin erilliset kaaret ulottuvat kölitukkien päiden luota kölipuuhun asti.

Koska pilssin kaarten muoto on jyrkkä, sahasimme ne vielä pitkittäissuunnassa kahtia taivutettavan osan kohdalta, jolloin ne taipuvat ja kestävät paremmin. Lopuksi tämä osittain kahteen osaan sahattu kaari vahvistetaan liimalla.


Pilssin uudet kaaret.

Puoliväliin asti halkaistujen saarnikaarten päistä näkee selvästi kuinka ulompi puolisko on taivutettuna tullut parin kymmenen sentin matkalla yli sentin pidemmälle kuin sisempi puolisko. Ei siis ihme, että alkuperäiset kaaret eivät kestäneet - taivutus on todella raju.

Uutta laudoitusta II

Kiseniä on kunnostettu vuosien aikana useampaan otteeseen, aina vähän kerrallaan. Ainakin uusia kaaria on laitettu paikoilleen, peräsintä paikattu tai vaihdettu, kansikaaren kannattimia korjailtu ja koko kansi rakennettu uudelleen. Sen sijaan laudoitus on ilmeisesti kokonaan alkuperäistä.


Ruuvipuristimella kiinnitetyt palikat määräävät paikan pystysuunnassa

Yli viisikymppisistä puupurjeveneistä sanotaan, että niihin on joko tehty steevien vaihto ja pilssiremontti, tai se on seuraavana työlistalla. Näin oli myös Kisenin kanssa. Pilssin kunnostus oli yksi niistä työvaiheista, jonka totesimme välttämättömäksi jo veneen hankinnan yhteydessä. Kunnostuksen yhteydessä olemme vaihtaneet sekä deadwoodin että osan keulasteeviä. Niiden mukana vaihtoon menivät myös pilssin laudat.

Lautojen sovittaminen on aikaa vievää touhua, mutta sitäkin voi helpottaa muutamalla niksillä samaan tapaan kuin kaarien sovittamisesta, josta kirjoitimme aikaisemmin.


Pystyjanat osoittavat sovitettavan laudan paikan pituussuunnassa

Tärkein asia sovittamisessa on varmistaa, että lautaa sovittaa joka kerta samaan paikkaan. Jos lauta pääsee liikkumaan höyläysten välillä, on vaara, että lautaa sovitetaan aina eri kohtaan. Näin koloja ja kohoumia ilmestyy sinne, missä niitä ei ollut äsken, eikä työ edisty yhtään mihinkään. Esimerkiksi laudan ylälaitaa työstettäessä lauta saattaa nousta aavistuksen ylöspäin, kun materiaalia poistuu sovitettaessa. Tämä on harvoin ongelma, mutta kannattaa ottaa huomioon, jos sovittaminen on kovakätistä tai lauta on viimeinen aukkoon laitettava.

Sen sijaan pituussuunnassa paikan määrittäminen on erityisen tärkeää. Me ratkaisimme tämän piirtämällä pystyjanat sovitettavaan lautaan ja yläpuolella olevaan lautaan ja asettamalla laudat aina sovittamisen alussa niin, että jana jatkuu laudasta suoraan piikkisuorana. Tämä on selkeä ja helppo tapa varmistaa, ettei lautaa tule sovitettua milloin mihinkin.


Kenttähöyläpenkki nopeuttaa sovitustyötä

Hyvät työkalut ovat myös tärkeitä, terävä höylä ja höyläpenkki lähellä sovituspaikkaa nopeuttavat työtä paljon. Itse rakensimme yksinkertaisen höyläpenkin veneen alle, jolloin lautaa voi sovittaa ja työstää vain parin metrin päässä toisistaan.

Jos lautoja on vaihdettavana monta, on sovitettavan laudan toinen reuna hyvä höylätä suoraan 90 asteen kulmaan. Tällöin mahdollinen viiste kahden laudan välillä tulee tehtyä vain toiseen laudoista, ja sekin muun sovittamisen yhteydessä. Tämäkin säästää mukavasti aikaa.

Suunnitelmat muuttuivat

Olemme jo useammassa artikkelissa pohtineet jigissä laminoinnin ja paikallaan laminoinnin etuja ja haittoja, ja tarkoituksena on ollut koko ajan kokeilla paikallaan laminointia pilssin sisarkaarien kanssa. Tärkein syy siihen, että valitsimme paikallaan laminoinnin pilssin kaarien tekemiseen oli jigissä laminnoista saadut huonot kokemukset.

Tämän suunnitelman mukaisesti aloitimme jonkin aikaa pilssin kaarien laminoinnin, mutta muutaman kokeilukappaleen perusteella voidaan todeta, ettei paikallaan laminointikaan aivan autuasta touhua ole.


Kaarien paikallaan laminointi

Puristukseen käytettiin aikaisemmin paikalla olleita lyhyitä laminoituja kaaria, joilla saatiin hyvä puristus koko pilssin kaarteen matkalle. Yllä olevassa kuvassa osa puristimista on jo purettu, tärkeimpänä vanhan kaaren puolessa välissä ollut iso puristin, joka puristi laminoitavat viilut koko palteen matkalta. Kaaren yläreunassa näkyvä vaalea pystyasennossa oleva mäntyrima on tuettu kannen rakenteisiin ja puristaa laminoitavien viilujen päät yhteen.

Itse paikallaan laminointi ei ole kovinkaan vaikeaa. Riittävällä määrällä puristimia ja erilaisia puristusvirityksiä saimme noin kolmemilliset viilut liimattua toisiinsa ilman suurempia ongelmia. Suurin vaikeus syntyy siitä, että viilujen oli oltava näin ohuita, jotta ne voitiin kylmälaminoida ongelmitta paikoilleen. Koska liimaiset viilut ovat kohtalaisen liukkaita, niitä voitiin liimata vain muutama kerrallaan, tai tarkemmin, ensin kolme, sitten kaksi lisää ja lopuksi vielä kaksi. Seitsemän viilua oli vähemmäismäärä, jotta lopullisella kaarella olisi tarpeeksi paksuutta ruuveja varten.


Laminointijigi pilssissä, vaaleat stringerit antavat oikean muodon

Tätä ongelmaa ei olisi, jos pilssin kaari olisi loivempi, joten toisenlaisiin sovelluksiin paikallaan laminointi voisi sopia hyvinkin. Olisimme voineet myös taivuttaa kaaret ensin paikalleen märkinä ja antaneet niitten kuivua muotoonsa, tai höyryttää ne, mutta loppujen lopuksi tämä ei olisi vähentänyt työvaiheita, vaan ainoastaan nopeuttanut jonkin verran itse liimausta.

Paikallaan laminointiin liittyy myös paljon alustavia työvaiheita ja viimeistelytöitä, joita emme olleet tulleet aluksi ajatelleeksi. Paikallaan laminointia varten oli rakennettava pitkittäiset tukirimat avoimeen pilssiin, joiden mukaan kaaret laminoitiin. Lisäksi, kun kaikki kolme liimauvaihetta olisivat valmiit olisi kaaret pitänyt vielä höylätä tasalevyisiksi ja siistiä.

Uusi suunnitelmamme on höyryttää pilssin kaaret saarnirimasta, mutta sillä erolla alkuperäiseen rakenteeseen, että halkaisemme rimat paksuussuunnassa yläpäästään, siltä matkalta, miltä ne asettuvat pilssin kaarteeseen ja asetamme ne osan matkaa rinnakkain kyljille nousevien kaarien kanssa. Yksi ja sama kaari ei siis mene partaalta pilssiin. Ajatuksenamme on, että höyryttämisessä on vain yksi työvaihe, jonka jälkeen kaaret ovat paikallaan ja pilssin laudoitus voidaan laittaa paikalleen. Lisäksi viimeisteleviä työvaiheita ei tarvita, kaarista tulee samantien tasaleveitä ja reunojen pyöristykset voidaan tehdä suoraan puutavaraan. Toivottavasti pilssiremontti saadaan nopeammin valmiiksi tällä tavalla.

Puuvenerakennuksen perusoppikirjan kirjoittajan, Ole-Jacob Brochin ohjeen mukaan rimojen odotetun kestävyyden voi laskea kaavasta K = r / d, jossa K on kestävyys, r on taivutettavan kaaren säde ja d on riman paksuus. Tavoiteltava K:n arvo on yli 14 ja optimi on yli 20. Useimmissa rakenteissa kaaren säde on vaikea määrittää tarkasti, mutta arvioimme, että Kisenin pilssin kaari on tiukimmillaan noin 125 mm. Kisenin painokaaret ovat noin 21 mm paksuja, joten halkaistuna ne ovat noin 2 x 9 mm (sirkkelin terän paksuus on noin 3 mm). Tällöin K:n arvoksi saadaan (125 / 9 =) 13,8, toisin sanoen aivan kestävän rakenteen minimi.

Kuvavaa on, että alkuperäisten kaarien K < 6, tältä pohjalta ei ole lainkaan yllättävää, että Kisenin alkuperäiset pilssikaaret olivat katkenneet jo 1960-luvun alussa. Kisaveneitä ei aikoinaan rakennettu kestämään vaan veneiden ja mittaluokkien nopea vaihtuminen nähtiin osana lajin kehitystä.

Sovittelua, höyläystä ja asettelua

Kiitos syyslomakauden olemme tällä viikolla saaneet melkein seitsemän täyttä työpäivää telakalla, ja tulosta on tullut samalla mitalla. Pääosin työt ovat jatkuneet samoilla linjoilla kuin viime kerralla - viikon teemana ovat siis olleet rakennekaaret. Höyläpenkit ja puristimet ovat olleet kovassa käytössä kun olemme pakertaneet uutta rankaa Kisenille.


Puristimia rivissä, rakennekaari liimauksessa

Aikaisemmin saimme jo viisi kaarista liimattua valmiiksi ja tällä kerralla työ jatkui niiden sovittamisella runkoon. Kuten jo todettu, vanhat kaaret olivat paksuja painokaaria, joten ne olivat asettuneet rungon mukaan melko eri tavalla kuin miten laminoidut kaaret suostuvat asettumaan. Tästä syystä jouduimme työstämään kaaria oikeaan muotoon melko paljon.

Kylmälaminoimme rakennekaaret noin viidestä kuuden millimetrin viilusta. Tämä ei sujunut aivan vaikeuksitta. Käyttämämme D4-polyuretaaniliima on epoksia elastisempaa ja sallii selvästi runsaamman liikkuvuuden lamellien välillä. Tästä syystä kaariin viritetty kaari aukeni useita millejä kaaren molemmista päistä. Lisäksi monet malleina käytetyistä vanhoista kaarista olivat murtumaisillaan, joten on mahdollista että niistä piirretyt jigit eivät myöskään olleet aivan tarkkoja.


Kaaren esijännitystä liimausvaiheessa

Ensimmäisistä kaarista saadut opit otettiin heti käyttöön laminoitaessa vielä keskeneräisiä kaaria. Viimeiset kaaret esijännitimme asettamalla ylimääräisen lamellin jigin kulmarautojen ja liimattavien viilujen väliin kaaren päissä. Näin liimattava kaari on jigissä päistään muutaman millin liian tiukalla kaarella, mutta asettuu jigistä irroitettaessa ennemmin oikealle kaarelle, kuin sen yli. Reilun puolentoista metrin kaarilla riittävä esijännityksen määrä oli noin neljä-viisi millimetriä kaaren molemmissa päissä. Tällä tavalla kaarten istuvuus oli heti jigistä poistettaessa merkittävästi alkuperäistä laminointitapaa parempi.


Vahvikekappale kaaren yläpäässä

Koska ensimmäisen sarjan kaaret aukenivat jigistä irroitettaessa täytyi niistä höylätä melkolailla paksuutta pois, jotta ne istuisivat paikalleen. Lisäksi kaariin oli höylättävä viisteet, jotta ne asettuisivat tasan kyljen kanssa koko leveydeltään eikä ainoastaan joko keulan- (keulassa) tai peränpuoleiselta (perässä) kulmaltaan. Etenkin keulan etummaisten rakennekaarten kohdalla viiste oli usemman millimetrin. Sovituksen seurauksena osasta kaarista jouduttiin höyläämään jopa yli kolmannes paksuudesta.


Viimeistelty vahvikekappaleen liitos

Rakennekaarien hyvä istuvuus on ensiarvoisen tärkeää, koska ne ottavat vastaan sekä suuren osan veden voimasta, että myös mastosta vanttien kautta välittyvät voimat ja välittävät nämä edelleen runkoon. Näin ollen oli tärkeämpää saada kaaret istumaan hyvin, kuin huolehtia tarvittavasta työmäärästä. Toisaalta, koska kaariin on saatava sovitettua kölitukit alapäähän ja rustiraudat yläpäähän vahvistimme osaa eniten muokatuista ylimääräisillä viiluilla.

Lisäksi Lauri aloitti kölitukkien tekemisen ja sai lopulta melkein kaikki keulan uudet tukit valmiiksi. Irroitimme myös perän rakennekaaret ja laitoimme uusien kaarien ensimmäiset viilut liimaukseen. Aloittelimme myös pilssin kaarien laminointia.

Uutta laudoitusta

Työmaalla on taas pientä edistystä. Keväällä alkanut ja koko kesän jatkunut kaarien vaihto on nyt loppusuoralla ja odottelee oikeastaan vain uutta saarnilastia. Nyt oli siis hyvää aikaa edetä muissa hommissa.

Lauri oli jo aikaisemmin sovitellut styypuurin puolelle ensimmäistä lautaa, mutta tänään päästiin homman kanssa paremmin vauhtiin ja saimme valmiiksi melkein kaksi lautaa pilssiin paapuurin puolelle. Kuvan yläreunassa näkyvä vanha lauta oli vanhan rakenteen alin lauta, sen alapuolella oli hurja, yli 60 senttiä leveä massiivimahonkilevy. Sellaista ei varmaankaan enää edes saa mistään, joten laudoitamme pilssin alas asti.


Uutta laudoitusta pilssin paapuurin puolella

Työlistalla on seuraavaksi rungon viimeisten kaarien vaihto, pilssin sisarkaarien tekeminen ja pilssin laudoittaminen loppuun. Sen jälkeen pääsemme perän laudoituksen, kansikaarenkannattimien, kansikaarten ja lopulta kannen tekoon. Työtä ennen vuoden 2010 Viaporin tuoppia on siis vielä aika lailla.

Vielä pilssin sisarkaarista - ajattelimme tehdä ne laminoimalla ylijääneistä saarnirimoista. Pilssin palteen kaari on melko jyrkkä ja kaikki vanhat, höyrytetyt saarnirimat olivat katkenneet sen kohdalta. Uudet rimat oli josssain vaiheessa tehty laminoilla ja ne olivat melko hyvässä kunnossa. Ajattelimme tehdä kaaret laminoimalla kolme 8 mm rimaa yhteen. Höyrytämme rimat ensin, annamme kuivua paikalleen ja liimaamme ne vasta sitten yhteen. Näin saamme ehkä notkeat kaaret mahdollisimman vähäisellä liimaamisella. Katsotaan miten käy.

Köliremontti etenee

Saimme kölipuun liimattua monien vaiheiden kautta keskiviikkona ja sunnuntaina saimme myös kölitukit ja -pultit asennettua. Nyt vene on taas yhtenä kappaleena.



Tuntuu aika julavalta saada työ päätökseen uuden kölipuun ja kölitukkien osalta. Uusia osia valmistettiin ja sovitettiin kolmatta kuukautta ja välillä tuntui siltä, ettei homma etene laisinkaan. Nyt minulla on sellainen olo, että köliremontti on onnistunut, se pitää enää saattaa loppuun. Lisäksi on helpottavaa saada köli kiinnitettyä taas loppuun veneeseen, enää ei tarvitse huolehtia siitä, liikkuvatko osat suhteessa toisiinsa.



Nyt pääsemme aloittamaan myös kansiremontin. Aina, kun saamme vähintään kaksi tekijää paikalle, toinen voi purkaa kantta ja toinen rakentaa pilssin kylkilaudoitusta. Kansi pitää mitata ja kansijärjestely dokumentoida huolellisesti. Sitten helat voidaan merkitä, irrottaa ja varastoida ja aloittaa varsinainen kannen purkaminen.



Kansiremontissa dokumentointi on todella tärkeässä osassa. Helojen ja kansikaarten paikkoja on aivan mahdoton muistaa ulkoa. Ilman inventaariolistaa emme varmaan muistaisi asentaa edes kaikkia heloja takaisin paikoilleen.

Sikaa ja kesäsuunnitelmia

Eilinen 5.5m yhdistyksen kokous ja siihen liittynyt vierailu työmaalla meni oikein mukavasti, huolimatta rakennustöiden aiheuttamasta lisäjännityksestä. Niistä lisää lopummalla. Kokouksessa keskusteltiin alustavasti tämän ja myös tulevien kesien suunnitelmista. Suomen yhdistykselle oli esitetty virallinen toive osallistua viisvitosten maailmanmestaruuskisoihin Hanköön, mutta se todettiin lähinnä toiveajatteluksi. Sen sijaan päätettiin panostaa muutamaan kotimaan kisaan osallistumiseen - ennen kaikkea RRegattaan, Suomen luokkamestaruuskisoihin, Viaporin Tuoppiin ja Musto Classicsiin. Hartaimpana toiveena oli herätellä nukkuvia veneitä mukaan kilparadoille, ja näin edesauttaa maailmanmestaruuskisojen saamista Suomeen vuonna 2011.

Kokouksen jälkeen siirryimme Kirkkonummelle katsomaan Kiseniä. Eero oli varoitellut jo aikaisemmin, että tilanne työmaalla oli vähintäänkin vauhdikas. Keskiviikon työlistalla oli deadwoodin ja keulasteevin liimaus, ja kun saavuimme paikalle oli pressun alla työ täydessä vauhdissa ja tuhti määrä sikaa ja epoksia kuivumassa ympäriinsä. Lauri, joka olisi parhaiten osannut kertoa töistä ja veneestä, oli tästä syystä niin sanotusti liimaantunut töihin, joten minä kerroin sen minkä osasin. Toivottavasti kaikille vierailijoille jäi kiireestä ja touhusta huolimatta jotain positiivistakin mieleen. Meistä ainakin oli rohkaisevaa huomata, että projekti on mielenkiintoinen ja merkittävä myös muiden mielestä.

Vieraiden lähdettyä jatkoimme liimaustöitä, jotka oli saatava loppuun nopeasti ennen kuin epoksi kovettuu. Aikaisemmin päivällä kaksi kölitukeista oli haljennut kun kölipultit lyötiin niistä läpi. Ilmeisesti jatkovartinen poranterä oli päässyt kääntymään aavistuksen kappaleen sisällä ja tästä syystä piikkisuora kölipultti kampesi tukit halki. Tästä hommat alkoivat mennä väärälle polulle - koska osa kölitukeista rikkoutui ei kölilautaa ja deadwoodia saatu tarpeeksi voimakkaasti puristettua lyijyköliä vasten kölipulteilla. Tästä syystä kölilaudan ja deadwoodin väliin jäi lopulta isompi rako kuin mitä olimme suunnitelleet.

Lopulta saimme kuitenkin kölin liimattua ja puristettua liimapuristimilla, kölipulteilla ja kuormaliinoilla yhteen niin että työmaan pystyi jättämään odottamaan seuraavaa päivää. Tässä vaiheessa kello läheni jo kymmentä ja Lauri ja Eero, jotka olivat aloittaneet päivän jo ennen kahdeksaa, olivat vähintääkin poikki. Kiitos molemmille rankasta, mutta hienosta suorituksesta!

Päätimme jatkaa työtä seuraavalla kerralla liimaamalla haljenneet kölitukit kasaan ja poraamalla niihin uudet reiät, hiukan kölipultteja leveämmällä poranterällä. Seuraavassa kirjoituksessa lisää tästä aiheesta.

Vaikeuksia ja voittoja

Eilinen päivä telakalla oli jälleen melkoista kyytiä. Alkuperäisenä tarkoituksenamme oli sovittaa ja viimeistellä perästeevin polvio ja keulasteevistä vaihdettava osa, jotta ne säiden lämmetessä voitaisiin liimata lopullisesti kasaan. Orastava kevät oli kuitenkin päättänyt muuta.



Kun saavuimme paikalle Lauri huomasi että viime kerralla paikalleen sovitettujen osion välille oli syntynyt rakoa. Ei paljon, mutta rungon ja kölin välissä oli silti lähes sentin rako. Syy ei ollut millään lailla selvä, ensimmäinen epäilyksemme oli entä runko olisi notkahtanut niin että perä ja keula olisivat laskeutuneet alaspäin ja veneen keskiosa kölin kohdalta näin noussut ylöspäin.

Runko on kuitenkin tuettu useammasta kohtaa, myös aivan perästä ja keulasta, eikä näissä tukirakenteissa näkynyt mitään vikaa. Todellisen syyn jäljille pääsimme kun huomasimme että kölin alle oli kertynyt vettä paikkaan, jossa sitä ei aikaisemmin ollut. Tästä päättelimme että ilmeisesti maan sulaessa köli oli painunut alaspäin ja syntyseen kuoppaan kertyi vettä ympäristöstä. Köli oli tällöin vielä täysin irti rungosta, joten kölin paino ei suinkaan jakautunut koko tukirakenteen pinta-alalle, vaan ainoastaan sille kohtaa, jossa köli makasi. Painoa olisi siis alle neliön alueella reilut tuhat kiloa.



Päivän ohjelma meni siis jokseenkin uusiksi. Sovittaminen ja kappeleiden viimeistely sai jäädä vähemmälle kun ryhdyimme kiinnittämään köliä veneeseen. Työssä oli onneksi päästy aikaisemmin jo pitkälle ja pääosa kölipulttien rei'istä oli jo porattu. Ainoastaan uusiin paloihin kiinnitettävien pulttien reiät puuttuivat.

Alun hämmästelyn jälkeen porasimme reiät sekä perä- että keulasteeviin. Koska porattavaa paksuutta oli useammassakin kohtaa enemmän kuin pisimmässä (65 cm) löytämässämme poranterässä improvisoimme Laurin kollegan avustuksella hylsyavaimen jatkovarsista pidennyksen terään. Tällä tavalla saimme lähes metrisen, joskin itsekseen viipottavan ja vain magneeteilla yhteen liitetyn, terän, jolla työ sujui lopulta oikein hyvin.



Ylläolevassa kuvassa näkyy perästeevin uusi polvio, sen kiinnittämiseen käytettävät pultit ja polvion reunoihin jyrsitty lautaura. Uuden polvion ura jatkaa virheettömästi vanhojen rakenteiden linjaa.

Lopulta saimme kuitenkin kaikki pultit kiinni. Nyt steevit, kölipuu ja deadwood muodostavat kokonaisuuden, joka jakaa kölin painon edelleen koko rungon matkalle. Näin ollen veneen ei pitäisi enää jatkaa vajoamistaan maan sulaessa. Järjestely on auttamatta väliaikainen ja se täytyy vielä purkaa kun uudet puuosat liimataan paikallleen. Samoin rakenne vahvistuu vielä merkittävästi, kun kölitukit ja niiden läpi menevät pultit saadaan myös paikoilleen.

Kölitukit

Hiihtolomaviikon ansiosta pääsin tekemään viisi täyttä työpäivää putkeen pilssiremontin parissa. Eerokin pääsi paikalle maanantaina ja torstaina. Hiihtolomaa edeltävällä viikolla olimme saaneet kölipuun aihion liimattua Sikaflexillä kasaan ja työstettyä suunnileen muotoonsa.


Hiihtolomalla aloitimme kölitukkien työstämisen. Etukäteen suurimmalta tuntunut ongelma oli kölipultin reikien poraaminen tukkeihin. Tekemällä muutamia muutoksia pylväsporakoneeseen saimme reiät porattua kuitenkin kohtuullisen helposti.



Pääsimme käyttämään vanhoja kölitukkeja malleiksi uusillle. Leikkasimme kölitukkien muodon vasta reikien poraamisen jälkeen. Ratkaisu osoittautui hyväksi, sillä emme saaneet reikiä kulkemaan täysin toivotulla tavalla. Olimme kuitenkin jättäneet riittävät työvarat ja pystyimme kompensoimaan reikien vinouden leikkaamisvaiheessa.

Alla olevassa kuvassa näkyy kölitukkien kaksiosainen rakenne. Se noudattaa alkuperäistä ratkaisua.



Kisenin pilssi on aika helpon muotoinen. Pilssin leveys ei juuri muutu pituussuunnassa, joten kölitukit ovat melko yksinkertaisen muotoisia. Tukit leikattiin pistosahalla. Terää kallistamalla kaikki tukit saatiin suoraan leikattua koko lailla oikeaan muotoonsa ja oikeisiin kallistuksiin. Pahimmillaankin muodon löytämiseen meni pari sovituskertaa.



Viikon tuloksena kölitukit ovat viimeistelyä vaille valmiit ja kölipuun ja -tukkien kiinnittäminen on enää muutamien työpäivien päässä. Enää puuttuu kölitukkien viimeistely, peräpolvion viimeistely, ja lautauran tekeminen kölipuuhun ja peräpolvioon. Sitten pitää odottaa, että ulkona on riittävän lämmintä liimaamiseen ja kölipuu saadaan paikoilleen.

Puutyöt edistyvät

Vihdoin ja viimein olemme saaneet tarvittavat materiaalit, jotta työ voi siirtyä purkamisesta rakentamiseen. Ensimmäisessä tilauksessa saimme siis tuhdin paketin irokoa ja mahonkia. Näillä pitäisi päästä pitkälle kölin kunnostamisessa ja ehkä jonkin matkaa kansiremonttiakin.



Kölistä vaihdamme pääosan deadwoodia, perästeevin polvion, osan keulasteevistä sekä kölin alimmat kylkilaudat. Vaikka vanhat osat ovatkin kehnossa kunnossa, saa niistä vielä mallia uusiin osiin. Paljon pidempää säilytysaikaa Kisen tuskin olisi enää kestänyt joutumatta kokkoon. Vanhan kölipuun toista metriä pitkä ja toista tuumaa paksu lankku halkesi pitkittäin kesken työn. Onneksi tämä tapahtui verstaalla eikä vedessä!

Uusi perästeevin polvio tehdään irokosta epoksiliimaamalla. Lisäksi kappaleet on kiinnitetty toisiinsa puutapeilla, jotka vahvistavat liitosta ja estävät palojen liikkumisen liimaamisen aikana. Näin lopullisesta kappaleesta tulee tarkalleen suunnitellun kokoinen ja työstövarat voidaan pitää pieninä. Alla olevasta kuvasta näkyy uuden polvion rakenne erinomaisesti, vielä ennen lopullista sovittamista ja työstämistä muotoon.



Tällä hetkellä Kisen kelluu kokonaan tukien varassa. Keulasteevi on poikki ja perästeevi ei ole oikeastaan missään kiinni. Alla olevassa kuvassa Lauri leikkaa viimeistä kölipulttia pois uuden deadwoodin tieltä. Puuvenetyömaalla laikkaaminen on aina kuumottavaa touhua, maassa on aina roskaa ja ilmassa pölyä, jotka kipinöiden kanssa muodostavat selvän riskin. Tästä syystä vartioimme työmaata aina useamman tunnin tulitöiden jälkeen ja puuhaamme muita ulkotöitä ohessa. Viimeaikaisissa pakkasissa tämä on toisinaan ollut vähemmän mukavaa!



Jonkin aikaa sitten saapui myös ensimmäisen kemikaalitilaus: sikaa, maaleja ja muuta tarpeellista. Kun pilssi saadaan umpeen alkaa töissä jälleen uusi vaihe - siirrytään rakentamisesta viimeistelyyn. Vaikka köli onkin vain ensimmäinen vaihe on todella rohkaisevaa nähdä miten projekti edistyy.

Tuloksia, vähän

Olimme maanantaina koko porukan voimin työmaalla. Tarkoituksena oli viimeistellä veneen tuenta ja nostaa irti toissa viikolla katkaistut kölipultit. Aikaisemmin alaslyödyötyjen pulttien aluslevyt saatiin lopulta irti puukkosahalla melkoisella määrällä teriä, mutta homma hoitui.

Tämän kerran saldo sen sijaan jäi vähäisemmäksi. Tuenta onnistui mukavasti ja nyt veneen pitäisi pysyä pystyssä, suorana ja paikallaan vaikka köli puretaan. Pulttien ylösvetäminen sen sijaan onkin toinen juttu. Kuten aikaisemmin mainittu, pultit menivät nuijimalla kiltisti alaspäin, mutta vastakkainen liikesuunta tuottaa enemmän päänvaivaa.

Saimme pultteja jonkin matkaa ylös kangella vääntämällä, mutta pidemmälle ei niitä alhaalta päin voin manipuloida. Ylhäältä vetäminen onkin täysin toinen jutu. Yritimme kiertämällä, kankeamalla ja koukuttamalla, mutta saimme pultteja ylös vain muutamia senttejä.

Kaikki pultit ovat siis yhä paikallaan. Ensi kerraksi yritämme hankkia ulosvetimen jolla saisimme pultit pois. Mistä sen saamme onkin toinen juttu. Onneksi työmaamme vieressä on työkaluvuokraamo, ehkä heiltä saa avun.

Lisäkiusana on nyt myös lyhenevät päivät. Töiden jälkeen on kutakuinkin turha mennä työmaalla, kun pimeä tulee jo viideltä. Hankimme työmaalle otsalamppuja ja työmaavalaisimet, mutta ei keinovalossa koskaan näe yhtä hyvin kuin luonnonvalossa. Tämän kanssa on varmankin nyt vain tultava toimeen.

Pieniä voittoja

Kuten Eero jo aikaisemmin sanoi, kolmas päivä meni pienten saavutusten merkeissä. Kiinnitimme pressun kunnolla, peitimme katoksen takaseinän ja siirsimme koko rotiskoa etäämmäs veneestä, jotta valuva vesi ei pääsisi imeytymään sisäpuolelle. Ja koko ajan satoi ja tuuli. Paikalle oli pakko mennä, pressun vanhat kiinnitykset eivät olisi kauaa enää kestäneet.

Hyvänä uutisena - venepukit! Laurin taikavoimat toimivat taas ja jotain kautta, jostain ja jollain keinolla saimme neljä kolmijalkapukkia käyttöömme määrittämättömäksi ajanjaksoksi. Tämä säästää meiltä pitkän pennin ja nopeuttaa etenemistä varsinaisiin purkuhommiin.

Niin ja saimme kölipultit liikkelle. Selvisi että aikaisemmin esiin kaivamamme aluslevyt oli itseasiassa hitsattu kiinni pultteihin. Ja koko paketti lähti kahdessa tapauksessa kolmesta liikkeelle kiltisti nuijalla koputtelemalla, niin että aluslevy nousi irti kölipainosta tarpeeksi jotta sitä pääsee käsittelemään. Viimeinen pulteista jäi vielä ensi kertaan.

Näillä näkymin katkaisemme pultit levyn tyvestä ja vedämme ne pois kölin läpi ylöspäin. Kun kölilauta on vaihdettu lyödään ne samaa tietä takaisin, hitsataan uusiin levyihin kiinni ja kiristetään paikalleen. Tämän vaiheeseen pääsemiseen tosin taitaa mennä vielä hetki.