Mitä klassikon omistaminen maksaa?

Klassikkoveneilystä ensimmäisenä tulevat mieleen satavuotiaat puuvenekaunottaret, paukkuvat ylläpito- ja korjausbudjetit sekä taskunpohjiaan onnettomina kääntelevät omistajat, mutta todellisuudessa sopivia klassikkoveneitä ja klassikkoveneprojekteja on myös henkilöille, jotka mieluummin välttäisivät henkilökohtaisen konkurssin.

Klassikkoveneilyn voi jopa nähdä jossain määrin hyötyvän imagostaan, sillä korkeina pidettyjen ylläpitokustannusten vuoksi veneiden myyntihinnat ovat muoviveneitä kohtuullisempia. Esimerkiksi viisvitosen hankintaan on hyvä suunnitella käyttävänsä alkuinvestointina 10 000 - 15 000 euroa. Veneprojektin voi saada halvemmallakin, mutta omin voimin toteutettujen korjausten jälkeen kustannus asettunee noille main. Tämän jälkeen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 1 000 - 1 500 euroa vuodessa.

• Jatkuvat ylläpitokustannukset
• Lakat ja pohjamaalit
• Uusittavat kulutusosat
• Muut pienkorjaukset
• Laituripaikka
• Talvisäilytyspaikka
• Veneen nosto ja lasku
• Vakuutus

Näiden lisäksi on hyvä kerryttää säästöjä varusteiden uusimista ja odottamattomia korjauksia varten. Alkuvaiheessa rahaa kannattanee kerryttää hieman enemmän, ehkä tuhat euroa vuodessa ja myöhemmin hitaammin; omalta osaltammekin tämä pohdinta on vielä tekemättä. Omat kustannuksensa liittyvät myös kilpailuihin, joiden osallistumismaksut vaihtelevat 50 ja 150 euron välillä.

Pieneenkin klassikkoon rahaa siis menee pitkällä aikavälillä kahdesta kolmeen tonnia vuodessa ja yhden ihmisen omana harrastuksena klassikkovene voi olla kestämätön ratkaisu. Toisaalta, ainakin veneellä kilpailuun tarvitaan myös kumppaneita, joten yhteisomistus on harkinnanarvoinen vaihtoehto. Jos pääomainvestointi lasketaan esimerkiksi kymmenelle vuodelle jää veneen vuosittaiseksi kustannukseksi kolmen hengen omistajatiimillä suurin piirtein saman verran kuin kuntosalikortista, vajaa satanen kuukaudessa mieheen.

Veneen hankinnassa onkin tärkeää erottaa vuosittaiset kustannukset ja veneen hankintaan liittyvä investointi toisistaan. Käytännössä huollettu ja käytössä ollut vene säilyttää arvonsa hyvin ja näin ollen veneen ostamiseen liittyvää menoa ei pidäkään katsoa menetetyksi rahaksi.

En tiedä miten asia käytännössä menee, mutta kun lainaa näytetään tunkevan joka ikisen lampputolpan varressa, olettaisin että myös veneen hankintaan olisi saatavilla rahoitusta. Nopeasti lainalaskureita pyörittämällä 15 000 euron aloituspääoman kuukausittaiset rahoituskustannukset reilun 7 % kulutusluottokorolla olivat noin 180 euroa kuukaudessa.

Aikaisempaan kolmen omistajan esimerkkiin soveltaen tämä tarkoittaisi noin 150 euron kuukausittaisia menoja, sillä edulla että saa mielettömän siistin uuden harrastuksen ilman että hankkeeseen sitoutuu alkupääomaa ja lopulta myös omistaa kauniin puuveneklassikon.

Uutta harrastusta suunnitellessa on hyvä muistaa, että klassikkoveneeseenkin liittyvät oikeudet, velvollisuudet ja riskit on järjestettävissä muullakin tavalla kuin kaikki yhdellä henkilöllä. Ottamalla mukaan kumppaneita sekä rahoitus- ja vakuutusyhtiö on suurempikin projekti toteutettavissa.

Ulkomailla omistamisen erilaiset ratkaisut ovat vielä paljon tavanomaisempia kuin Suomessa. Esimerkiksi Daring-luokan veneitä purjehditaan sekä vastiketta, että pääomaosuutta vastaan, siis suomeksi osakkuuden kautta omistettuna tai leasattuna. Ehkä näissä käytännöissä olisi jotain opittavaa täälläkin?

Talven töitä 2012-2013

Huolimatta blogin hiljaisuudesta Kisen-telakalla on ollut kiirettä talven ajan. Loppukesän ja syksyn aikana vene saatiin vihdoin purjehduskuntoon, mutta se ei ikävä kyllä tarkoita, että vene olisi valmis. Tärkeimpinä hommina listalla ovat kesän kiireissä hiukan väärään paikkaan puhkotut vanttien läpiviennit, uudet turkkilevyt ja peräsimen akselin vahvistaminen.

Kisenin vanhat turkkilevyt istuivat jos sattuivat haluamaan

Turkkilevyihin oli alunperin varattu eniten aikaa ja uudet vanerilevyt tilattiin jo marraskuussa, kun vene oli saatu ylös ja telttaan suojaan. Okumerunkoisen vanerin hankkiminen osoittautuikin yllättävän vaikeaksi ja tavara on edelleen jossain rahtikontissa matkalla Suomeen päin. Ei siis edistystä siinä hommassa.

Monessakin paikassa olisi saatavana sapeli- tai okumeviilutettua vaneria, mutta kaikkien meidän löytämiemme toimittajien vanerit ovat koivurunkoisia. Eli vanerista vain päällimmäinen ja alimmainen vaneri on jalopuuta ja muu koivua. Se taas ei venehommissa oikein käy, sillä koivu ei kosteutta kestä.

Yksimuotoiseksi jyrsityt vanttien läpiviennit

Muiden hommien kanssa tilanne ei ole niin paha. Vanttien läpivienneille jyrsittiin kaikkiin samankokoiset reiät ja reikiin tehtiin tarkkaan istuvat laput, jotka säiden lämmetessä liimataan paikalleen ja maalataan keltaiseksi. Paikoista tulee varmasti siistit, ja hyvä niin, sillä kiireessä tehdyt reiät olivat kyllä hurjan pahan näköiset.

Korjausten lisäksi parantelemme veneen rikausta, muun muassa barduunoiden ja fokan skuutin liikerataa pidennetään ja spinaakkerin rikaus viimeistellään. Viime kesän koepurjehduksissa huomattiin, että barduunat eivät avaudu tarpeeksi, jolloin isopurje ei auennut täydellisesti lenssillä. Samoin fokkaa ei saanut täysin auki ja pois vedosta, koska skuuttitaljan liikerata oli vain noin 1½ metriä. Tämä oli ongelma etenkin satamasta lähtiessä ja palatessa.

Töiden etenemisestä lisää kuvia, kun aletaan saada osia paikalleen. Enää ei ole paljon talvea jäljellä!