Laminoi helpommin

Nyt kun meillä on kokemusta jo useamman rakennekaaren laminoinnista, on ehkä hyvä aika vetää muutamia johtopäätöksiä. Kaiken kaikkiaan laminoidun kaaren istuvuuden kannalta paras ratkaisu on useimmiten paikallaanlaminointi. Tällä tavalla kaari saadaan parhaiten istumaan rungon muotoon. Alunperin yksi syistä, miksi päätimme tehdä rakennekaaret jigissä eikä paikallaan laminoiden, oli se, että ajattelimme kaarien tukemisen olevan mahdotonta kun veneessä ei ole kantta, jota vasten kiilata liimattavana oleva kaari. Mutta kuten yllä olevasta linkistä näkyy, ratkaisu tähänkin olisi ollut olemassa.

Toisaalta, paikallaanlaminointi sopii parhaiten kohteisiin, joissa rungon jäykkyys on riittävä ja vaihdettavana on vain joitain kaarista. Muussa tapauksessa laminoitavien kaarien painaminen kylkeä vasten saattaa muuttaa rungon muotoa. Jos olisimme malttaneet rakentaa väliaikaisen kansikaaren Kiseniin, niin ettei runko olisi päässyt levenemään, ja purkamaan rakennekaaret yksi kerrallaan, niin että vanhat kaaret olisivat tukeneet runkoa uutta kaarta laminoitaessa, olisi paikallaan laminointikin saattanut onnistua. Tämä olisi säästänyt paljon vaivaa kaarten sovittamisessa.


Jigissä laminoinnin vaihtoehdot, yllä sisäkaari ja alla ulkokaari

Joka tapauksessa päädyimme siis laminoimaan kaaret jigissä. Kuten aikaisemmin mainitsimme, jigissä laminoinnissa on tärkeää ottaa huomioon se, että laminoitu kaari aukeaa jonkin verran jigistä irroitettaessa. Tämän arvioinnista puhuimme tarkemmin aiemmassa kirjoituksessa.

Yleisesti jigissä laminoinnissa on kaksi vaihtoehtoa, laminointi ulkokaareen, jolloin muotti on sillä kaaren puolella, joka tulee veneen kylkeä vasten, ja toisaalta laminointi sisäkaareen, jolloin muotti jää kaaren sisäpuolelle.

Valitsimme alun perin menetelmäksemme laminoinnin ulkokaareen, koska ajattelimme, että näin saisimme paremmin istuvia kaaria. Näin useamman kaaren sovittamisen jälkeen alkaa olla melko selvää, ettei laminoitujen kaarien istuvuus joka tapauksessa ole niin hyvä, että muotin sijainnilla suhteessa kaareen olisi suurempaa merkitystä.

Kaaren aukeamisen ja toisaalta vanhan kaaren kiertymän ja rungon viistouden vuoksi jigissä laminoidut kaaret vaativat joka tapauksessa rankasti sovittamista ennenkuin ne asettuvat lepäämään paikoilleen. Tästä syystä laminoinnissa on mahdollisesti istuvuutta tärkeämpää ajatella laminoinnin helppoutta. Ja tältä osin sisäkaareen laminointi on selvästi parempi vaihtoehto.

Ulkokaareen laminoitaessa kaari painetaan keskeltä muottiin samalla kun kaaren molemmat päät ottavat kiinni muotin reunoihin. Kaaren painaminen tästä asennosta muottiin vaatii paljon voimaa ja on melko altis viilujen liukumiselle pois paikoiltaan. Koska kaari puristetaan muottiin yhdellä kertaa koko mitaltaan tarvitaan kaaren keskiosan liimaamiseen huomattavan paljon puristusvoimaa. Tästä johtuen meiltäkin meni yksi kaari pilalle, viilut eivät yksinkertaisesti liimaantuneet toisiinsa kaaren keskiosan kohdalta, koska puristusta oli liian vähän.

Sisäkaareen laminoitaessa kaaren toisen pään voi kiinnittää jigiin liimapuristimella (yllä olevassa kuvasssa näkyvä punainen neliö) ja sen jälkeen taivuttaa kaaren muottiin. Näin ollen kaari taivutetaan ikään kuin vaiheittain ja kullakin hetkellä kaarta taivutetaan vain yhdestä päästä. Tällä tavalla taivuttamisesta syntyvä jännitys jakautuu tasaisemmin koko kaaren matkalle ja myös itse taivuttamiseen tarvitaan vähemmän voimaa. Kaaren voi kiinnittää muottiin liimapuristimilla sitä tahtia kun kaarta taivutetaan, joten myös käsipareja tarvitaan vähemmän.

Kisenissä vielä jäljellä olevat laminoitavat kaaret laminoidaan paikallaan, mutta muussa tapauksessa kaaret laminoitaisiin takuuvarmasti nimenomaan sisäkaarella olevaan muottiin. Samaa suosittelen kaikille kaarilaminointihommiin ryhtymistä suunnitteleville!

Uutisia 5.5 m -laivastosta

Viime keskiviikkona oli 5.5 m -yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous, jossa oli jälleen monenlaista kiinostavaa. Ensinnäkin vuoden 2011 5.5 m -maailmanmestaruuskisat ovat näillä näkymin Helsingissä, joka on kertakaikkiaan hengästyttävää! Kokolailla harvoin pääsee osallistumaan yhtään minkään lajin maailmanmestaruuskisoihin, mutta kerrankin näyttää siltä, että mahdollisuus on olemassa.

Toiseksi, Suomessa on tällä hetkellä useampikin mielenkiintoinen 5.5 m -luokan vene myynnissä. Kaikki myynnissä olevat veneet ovat klassikko-kategorian veneitä, joita on Suomessa eniten ja jotka niin ollen ovat parhaita vaihtoehtoja päästä sisään luokkaan. Klassikot ovat tavallisesti edullisempia hankkia ja niitä on monesti myös kilpailuissa mukana useampia.

Tällä hetkellä myynnissä on ainakin FIN-2 Bloss (joka on kaikkein vanhin purjehduskelpoinen viisvitonen), FIN-21 Caro V ja FIN-25 Caro VI, sekä, vaikkakaan ei Suomessa, FIN-30 Patricia. Patricia on luokan todellinen klassikko Suomessa, joka rakennettiin vuonna 1979 kilpailemaan Kultapokaalista ja oli myös vähällä voittaa sen. Nykyään vene sijaitsee Norjassa.

Caro VI on toinen hyvin mielenkiintoinen vaihtoehto. Vene on saavuttanut monia voittoja 5.5 m -luokan kisoissa ja on yhä nykyään hyvässä teknisessä kunnossa. Kohtuulliseen kunnostukseen valmiille porukalle Caro VI olisi kohtalaisen edullinen vaihtoehto, jolla olisi mahdollisuus menestyä loistavasti myös luokan kisoissa.

Kaiken kaikkiaan viisvitoset ovat erittäin kova vaihtoehto kaikille kilpapurjehduksesta kiinnostuneille. Veneet ovat selvästi vitosia ja kutosia modernimpia ja ennen kaikkea edullisempia ylläpitää. Tämä on yhdistelmä, jota on todella vaikea vastustaa. Tästä syystä meidänkin veneemme on juuri viisvitonen!

Hienoja kuvia viisvitosista ja muista klassisista purjeveneistä kannattaa katsoa Jorma Rautapään Purje ja meri -sivustolta. Ja kiinnostuneille tiedoksi - tarkempia tietoja myytävänä olevista veneistä sekä Suomessa että naapurimaissa saa sekä 5.5 m-yhdistykseltä (puheenjohtaja(a)5point5.fi), että allekirjoittaneelta (kisen(a)netti.fi).

Purjeet kunnossa

Noudimme tänään purjeet korjauksesta. Kuten inventaariossa tämän vuoden alussa todettiin, purjeissa oli jonkin verran paikattavaa. Koska spinaakkeri jouduttaisiin joka tapauksessa viemään ammattilaiselle päätimme teettää kaikki työt ulkopuolella. Vuodenaika oli tuolloin kaikin puolin sopiva, sillä saimme Vene-messuilla haastateltua eri purjeompelimoita ja päädyimme lopulta North Sailsiin, jo pelkästään rehdintuntuisen asiakaspalveluotteen takia. Paljon sen hienompia arviointiperusteita meillä ei ollut käytettävissä, olimme kaikki ensimmäistä kertaa teettämässä mitään purjeenkorjaustöitä.

Saimme lopulta hoidettua homman vasta nyt syksyllä, sillä kesä meni kokonaan kaaria vaihdellessa. Mutta aikaisemmin tehty valinta osoittautui viivästyksestä huolimatta aivan oikeaksi. Purjeet oli korjattu sopimuksen mukaisesti ja kaupan päälle oli tehty hiukan ylimääräistäkin. Silti alkuperäinen hinta-arvio alitettiin reilusti. Koko korjaustyölle tuli hintaa lopulta alle sata euroa.

Mainiona bonuksena saimme North-Sailsin kanssa samoissa tiloissa toimivalta Vene-Bremeriltä hyviä vinkkejä mastonjalan kunnostamiseen. Melkoisen nappi päivä siis!

Leveysasteriippuvaista liimausta

On jokseenkin nöyryyttävää tulla talven yllättämäksi, mutta juuri niin meille on käynyt. Lämpimät kelit menivät kaaria vaihtaessa ja nyt seuraava työvaihe lähestyy tarkalleen väärään aikaan vuodesta. Jotta kaarien vaihtamisesta päästään eteenpäin kannen rakentamiseen, on veneeseen laminoitava kansikaaren kannattimet, jotka juoksevat veneen parrasta myöten perästä keulaan ja toimivat perustana, jonka päälle kansikaaret ja lopulta kansi rakennetaan.

Kansikaaret ovat myös ensimmäinen työvaihe pitkään aikaan, joka on tehtävä kokonaisuudessaan nimenomaan veneessä. Toisin kuin rakennekaarien kanssa, jotka voitiin liimata sisätiloissa ja sovittaa paikalleen veneessä, kansikaaren kannattimet on liimattava paikallaan, jotta ne saadaan oikeaan muotoonsa suuremmin työstämättä.

Kaarityöpöytä - liimaa, jigi, vesikippo, kulmaraudat ja teipit

Ongelma ei selvästikään ole puuveneilijöille uusi. Puuvene on säilytettävä tilassa, jossa se ei kuivu korpuksi ja sellainen tila on tavallisimmin lämmittämön. Ja hyvällä onnella se aika, jolloin liima kuivuu Suomessa ulkona, menee veneillessä. Hai-vene Myrskylinnun omistajan Puuveneemme-blogissa on esitelty hyvin eri liimoja. Tämän johdannon pohjalta olemme päätyneet muutamaan vaihtoehtoon.

Ensimmäinen tarjokas on meille jo tuttu Casco 1809 (pdf) D4-standardin mukainen polyuretaaniliima. Tällä liimalla liimasimme Kisenin rakennekaaret. Liima on luotettava, luja ja helppokäyttöinen, niin kauan kuin puutavara on riittävän kuivaa ja liimaukseen on käytettävissä tarpeeksi puristimia. Minimikäyttölämpötilakin on sopiva 5 C. Tämän vaihtoehdon ainoa ongelma on noin neljän tunnin kuivumisaika huoneenlämmössä ja se pitenee melkein eksponentiaalisesti siirryttäessä kohti viileämpää. Viidessätoista asteessa kuivumisaika on jo kahdeksan tuntia, joten viidessä se lähenee varmasti jo vuorokautta.

Onneksemme aivan Kisenin työmaan lähistöllä on konevuokraamo, josta ajattelimme hankkia lämmittimet telttaan, joten jonkinlaisen peruslämmön varmistaminen ei liene mahdotonta. Mutta huoneenlämpöä telttaan tuskin saadaan ja toisaalta työpäivää ei voi venyttää loputtomasti, eikä lämmittimiä voi jättää ilman valvontaa.

Tästä syystä nopeammin kuivuva liima olisi hyvä vaihtoehto. Kaiken veneenrakentamisen klassikko on West Systemsin 105-epoksi ja nopea 205-kovetin (pdf). Periaatteessa epoksilla voi työskennellä vastaavissa lämpötiloissa kuin polyuretaaniliimoilla, mutta kaksikomponenttisena se on jokseenkin herkempää työskentelylle viileissä olosuhteissa. Liimattaessa kylmässä epoksin lopullinen kovettuminen venyy auttamatta toiselle vuorokaudelle ja silloin huoleksi nousee amiinivahakerroksen muodostuminen liimasaumaan.

Mahdolliseksi ratkaisuksi tähän tilanteeseen löysin Soudalin Purocol Express-liiman (pdf). Purocol Express on myös yksikomponenttinen polyuretaaniliima, joka on B4-standardoitu (joka ilmeisesti vastaa DIN EN 204:2001-standardin D4-luokkaa), mutta sen kuivumisaika on vain tunti, joten kylmissäkin olosuhteissa kokonaiskuivumisaika jäänee työpäivän mittaiseksi. Tässä liimassa huolestuttaa oikeastaan vain olomuoto - jos liima on "jäykkää tahnaa" niin saako sen tasaisesti levitettyä melko suurelle pinta-alalle, kuten kansikaarien lamellit, vai sopiiko se vain pistemäisiin liitoksiin, kuten esitteessä on kuvattu?

Nyt jos koska tarvittaisiin kokemusta lainaan, sillä tätä työvaihetta ei todellakaan sovi mokata. Onko kellään kokemusta näistä tai muista vastaavien ominaisuuksien vaihtoehdoista?