lauantai 17. tammikuuta 2009

Suuri inventaari

Katsoimme tänään ajassa tulevaisuuteen, ohi köli- ja kansiremonttien ja kävimme läpi Kisenin varustuksen. Selvisi että tilanne ei ole lainkaan älytön. Kiinteästä ja juoksevasta rikistä on olemassa pääosa tarvittavasta varustuksesta, vain purjeiden fallit ja muutama juoksevan rikin köysi, pylpyrä ja lukko puuttui. Osittain entinen rikaus jäi yhä täysin arvoitukseksi, sieltä täältä tuntuu puuttuvan osia ja toisaalla niitä on liikaa.

No, ei sovi unohtaa että vene on ollut pitkään maalla, joten ei ole mikään yllätys jos palat ovat vaihtaneet paikkaa tai kadonneet matkan aikana. Vaikka, olisi tietenkin ollut kiva jos kaikki olisi ollut tallella.


Tarkastimme myös purjeiden kunnon ja onneksi tilanne ei ole aivan toivoton. Emme taida mitään ihan bränkkärirättejä saada mastoon, mutta eivät ne täydet raakitkaan ole. Muutamia auenneita saumoja ja yhtä revennyttä liitosta lukuunottamatta fokka ja stora olivat molemmat aivan käyttökunnossa. Muutama tunti neula kädessä pitäisi riittää peruspakan kuntoon saattamiseen.



Isompi ongelma onkin sitten spinnun kanssa. Ilmeisesti purjepussia on säilytetty tylysti happolammikossa, koska purjepussin läpi on palanut reikä keskelle spinaakkeria. Nyt pitäisi löytää jostain kohtuuhintainen purjeompelimo. Onko vinkkejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti