lauantai 28. toukokuuta 2011

Kansi maalausvalmis

Kiinnityksen jälkeen kansi piti spaklata kahteen kertaan epoksikitillä saumojen, ruuvinreikien ja parin pienen kolhun kohdalta. Ensimmäinen kierros kittiä ja hiomista meni kolojen täyttämiseen, toisella kierroksella pinnasta sai tehtyä aivan tasaisen. Seuraavaksi päästäänkin maalaamaan kansi. Kanteen laitetaan vielä (ainakin) yksi kerros pohjamaalia ennen pintamaalia. Hyvässä lykyssä meillä on ensi viikonloppuna valmis, maalattu kansi. Silloin olemme taas askelen lähempänä kyllästystä - ja vesillelaskua.

Kittauksen ja hiomisen lopputulosta on hankala välittää kuvin. Esimerkkinä alla oleva kuva maalia vaille valmiista kannesta. Tasainen pinta on paikan päällä kaunis, mutta kuvassa näyttää lähinnä laikukkaalta, oli kittaus ja hionta tehty miten hyvin tahansa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Kuvia kannen asennuksesta

Tässä vielä muutamia kuvia kannen asennuksesta. Mehän olimme valmistaneet talven aikana valmiita osia: keulakolmion, parraslistat ja kansilevyt, sekä näille paikat veneeseen. Nyt kun säät lämpenivät, osat oli viimein mahdollista kiinnittää.
















Tässä keulakolmio ja toisen puolen keulimmainen parraslista kiinni. Kuvassa näkyy hyvin ruuvien upotukset, ja parraslistan paikka keulakolmiossa ja kansikaaren kannattimessa.

















Sitten vaan toisenkin puolen keulimmainen lista huolellisesti oikealle paikalleen, ja ruuvit kiinni.















Tässä kuvassa keulakolmion ja parraslistojen ruuvien upotukset on jo tapitettu, ja liimaa levitetään kansilevyn kiinnittämistä varten. Huomatkaa parraslistaan jyrsitty kansilevyn paikka.
















Kannen palojen saumojen viistoliitokset liimattiin epoksilla. Liimaukset puristettiin sauman päälle ruuvatulla rimalla, mikä oli vaivatonta ja toimi hyvin.
















Vanerissa olevat upotukset kitattiin, mahonki tapitettiin. Viikonloppuna saumat ja ruuvien upotukset kitattiin ja hiottiin kertaalleen, ja parraslista höylättiin ja hiottiin samaan tasoon kansilevyn kanssa. Kaunis, yhtenäinen pinta vaatii onnistuakseen vielä uuden kierroksen kittausta ja hiontaa ennen kansilevyn maalausta. Lopullinen muoto on kuitenkin jo näkyä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kansilevyt paikallaan

Kaikki Kisenin kansilevyt ovat viimein paikallaan! Pohjamaalauksen jälkeen kansilevyt liimattiin ja ruuvattiin paikalleen kahden viimeisen viikon aikana ja nyt ollaan jo kannen viimeistelyssä.


Kisenin uusi kansi keulasta perään

Aikaisemmin sahatut viistoliitokset liimattiin epoksilla ja itse levyt kiinnitettiin kansikaariin ja kansikaaren kannattimiin Marin & Teknikillä. Kuivumisen jälkeen pääsimme tällä viikolla jo tasoittamaan ja spaklaamaan saumoja.


Tasoitetut saumat paistavat vielä rumasti valkoista pohjamaalia vasten

Viistoliitosten saumojen ja ruuvinreikien tasoittamiseen käytämme samaa epoksia kuin itse saumojen liimaukseen. Jotta epoksista saataisiin hyvä täytemassa lisäsimme siihen piituhkaa ja mikropalloja. Tavara tuntuu toimivan hyvin, mutta näyttää aika ronskilta valkoista kantta vasten.

Seuraavien parin viikon aikana kannen viimeistely jatkuu vielä. Parraslistojen ja kannen saumat on vielä tiivistettävä, istumalaatikon pisaralista asennettava ja kansi maalattava. Samaan aikaan työt jatkuvat kylkien ja pohjan kanssa - tärkeimpänä työvaiheena ruuvinreikien tulppaus, joka onkin edennyt oikein hyvin.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ostetaan heloja, lukkoja ja muuta

Kannen ja rungon korjaustöiden edetessä on aika ajatella veneen purjehduskuntoon saattamista, ja Kisenin tapauksessa siinä tulee riittämään puuhaa. Tarkoituksena ei ole aluksi laittaa kaikkea uusimmasta ja parhaasta, vaan tarpeeksi hyvin jotta pääsee vauhtiin.

Viime vuoden ostoskierroksen jälkeen meillä on jo jotain kasassa, mutta tarvitsemme edelleen monenlaista helaa, lukkoa ja pylpyrää. Jos sinulla on nurkissasi pieneen veneeseen sopivia ylimääräisiä osia, niin laita meille sähköpostia osoitteeseen kisen(a)netti.fi. Pienetkin erät kiinnostavat!