maanantai 10. marraskuuta 2014

Kaksi uutta viisvitosblogia

Kisenin ja parin muun vanhemman viisvitosen palattua kilparadoille parin viime vuoden aikana luokassa on alkanut tapahtua hurjia! Tällä hetkellä vanhoja viisikymmenluvun veneitä on korjattavana kaksi kappaletta ja molempia voi seurata blogissa.
Trial on kunnostettavana Turussa
Suomalaisen Carl-Olof Granfeltin suunnittelema Trial on kunnostettavana Turussa TT-puuvenepalvelulla. Trial on ollut monta vuosikymmentä ladossa odottamassa köliremonttia, joka on nyt viimein saatu alkuun.
Trialissa on Granfeltin veneille tyypillinen voimakkaasti negatiivinen peräpeili

Trialia kunnostetaan varsinaisten asiakastöiden ohessa, joten vauhti ei ole koko ajan päällä. Vene saattaa tulla valmistuttuaan myös myyntiin, joten kiinnostuneiden kannattaa kysellä asiaa suoraan Terolta (041 445 3060). Trial mahtuisi hyvin Helsingin kasvavaan 50-luvun laivueeseen!
GKSS 1951 / Relax / Lotten / Aava, kuvassa näkyvä kajuutta on jo poistettu ;)

Toinen vene on alunperin ruotsalainen Lotten, joka nykyisin sijaitsee Kuopion seudulla. Veneessä on tavalliset viisikymmenluvun veneen työt - laudoitusta, kaaria ja kansi uusiksi. Lottenia kunnostaa veneen nykyinen omistaja ja vesille pääsy taitaa häämöttää jo ensi kesässä.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Puuveneen turvottaminen

Kevät 2014 ei ollut puuveneille kaikkein hellin. Aikaisin alkanut kuiva ja lämmin kevät kuivatti ainakin Kisenin pahanpäiväisesti. Siinä vaiheessa kun pintakäsittelytyöt piti aloittaa näki veneestä läpi melkein yhtä pahasti kuin pari vuotta sitten ennen rimoitusta (no ei nyt ihan!).

Pintakäsittelyä ei voi tehdä ennen kuin saumat ovat kiinni, sillä muuten lakka ja maali menevät avoimeen saumaan ja kun puu turpoaa aukeaa sauma vuorostaan saumaan menneen maalin tai lakan vierestä. Sen jälkeen ravistuminen ottaa vauhtia jokaisen pintakäsittelyn yhteydessä.
Caro VI näyttää mallia, suojakalvo kannattaa toki teipata kiinni asti
Jotain oli siis tehtävä ja nopeasti. Meillä oli onneksi pari aikaisemmin hankittua 70-luvun ruskeaa Ufox-kostutinta (joita saa käytettynä parilla kympillä), mutta kireä aikataulu asetti haasteensa. Pursiseuran vesillelaskuaikataulu ei odota ja hieman yli kahdessa viikossa vene piti saada turpoamaan, lakattua ja maalattua.
Suojakalvo pitää hyvin kosteuden halutussa paikassa, kunhan ei tuule
Kiire on aina pahin virhe, mutta se ei enää ollut vältettävissä. Laitoimme kostuttimet ja kaksi läpimärkää räsymattoa veneen sisään ja pressut istumalaatikon päälle estämään kosteuden karkaamisen. Puoliteholla Ufoxit höyryttävät noin vuorokauden ja päivittäin vettä lisäämällä vene oli viikon kulutta jälleen entisensä ja parin päivän kuivattelun jälkeen pinta oli valmis lakattavaksi.

Kiireen hintana oli se, että ensi talvena saamme pestä homepilkkuja pois kansilevyjen sisäpinnasta. Jatkossa toimimme fiksummin.

Se fiksumpi, mutta hitaampi tapa on laittaa kostuttimet rungon ulkopuolelle ja estää kosteuden karkaaminen maalaustarvikehyllystä löytyvällä teippireunaisella suojakalvolla (esimerkiksi Tesa Easy Cover).

Ohut muovikalvo on helppo kiinnittää ja pitää kosteuden rungon ympärillä, kunhan paikka on tuulelta suojassa. Tuulisessa paikassa kevyt kalvoverho lentelee minne sattuu.Verhon voi ripustaa vesilinjaan tai partaaseen sen mukaan miten vene tarvitsee turvottaa.

Aikaa kannattaa varata enemmän kuin viikko ja mieluummin ylläpitää kosteutta koko telakointikauden ajan, kuin yrittää lisätä sitä kerralla kovin paljon. Nopeasti turvotettaessa rakenne elää enemmän, muun muossa koska turpoaminen alkaa saumoista ja pinnoista ja vasta sitten syvemmältä puusta, ja kuluttaa niin ollen rakennetta.

torstai 23. tammikuuta 2014

Kaariteltta, malli 2.1

Kesäkuussa sattuneessa tulipalossa tuhoutuivat myös Kisenin talvipeitteet, joten syksyn tullen oli aika pohtia tarvittavia parannuksia talvisäilytykseen. Aikaisemmin rakennettu A-teltta palveli pari talvea erittäin hyvin, ainoa huono puoli oli kahdesta peitteestä koottu katto, joka jätti kattoon avoimen poikittaissauman, joka päästi lunta sisään sopivalla tuulensuunnalla.
Havainnekuva kulkupäädystä, tukiristikko umpinaista päätä korkeammalla
Tämän lisäksi halusimme vähentää teltan purettavien ja koottavien osien määrää - tavoitteena oli, että teltan saisi koottua tai purettu yhdessä päivässä. Tähän ratkaisuna oli ennen kaikkea se, että koska vene ei enää siirry minnekään, käytettävät telttarakenteet voivat olla kookkaampia. Kaikkea ei tarvitse purkaa enää pakettiautoon meneviin osiin.
Havainnekuva sivulta, harmaa on 2x3", punainen 1x4" ja oranssi 1x2"
Uuden teltan pohjana olivat vanhat A-malliset pystykaaret. Näiden määrää vähennettiin yhdellä (6 -> 5), lisäksi sivuseinien diagonaalituet korvattiin korkemmalla (150 cm) vesivanerilevyllä. Suurin muutos oli kuitenkin pohjan rakenteessa ja sen yhdistämisessä pystykaariin.

Aikaisemmin kymmenestä pitkittäispalkista ja lähes neljästäkymmenestä (!) kiinnityspolviosta koostunut pohja korvattiin neljästä moduulista koostuvalla pohjarungolla, joka tuetaan pystykaariin vain neljällä polviolla. Pohjan moduulit ovat päädyt, joissa on jäykistetyt kulmat, ja suorat sivut. Näissä on valmiina pitkät 50 cm liitokset yhdistämistä varten.

Sivuttaisjäykkyys syntyy ennen kaikkea päädyn ristikoista ja entistä korkeammista tukipolvioista (kaarissa 2 ja 4). Pitkittäisjäykkyys syntyy seinien vanereilla, jotka myös pitävät lumet ulkopuolella.
Teltta pystyssä, ankkurointiharukset pitävät päädyn paikallaan
Uudeksi peitteeksi valitsimme 250 grammaisen OceanFlex-kestopeitteen. Olimme nähneet näitä veneiden päällä aiemminkin, joten ajattelimme että tuotteen täytyy olla hyvä. Peite on toistaiseksi pysynytkin hyvin ja läpinäkyvän peitteen alla on erittäin hyvä työskennellä, sillä valoa riittää todella paljon enemmän kuin raskaspeitteen alla.

Toisaalta läpinäkyvyys aiheuttaa omat ongelmansa puuveneelle, joka saattaa talven aikana kuivua liikaa auringonpaisteessa. Olemme peittäneet veneen auringonpuoleisen kyljen erillisellä peitteellä estääksemme tämän.
Peite on ankkuroitu paikalleen puurimoilla, jotka kiristetään siipimuttereilla
Teltan mitat on suunniteltu niin että kalleimman rakennusmateriaalin käyttö minimoidaan, meidän tapauksessamme tämä tarkoittaa vesivaneria. Puutavaraa meni noin 15% enemmän, koska vakiomittaisesta laudasta kaikkea ei voitu hyödyntää. Toisaalta kalleinkin käytetty lauta maksoi vain noin 1,60€/m.

Mitat ovat hiukan alle 2,5 x 10 m, joka riittää viisvitoselle hyvin ja sisään jää vielä työskentelytilaakin.

Rakentamiseen käytettiin
  • Kestopeite kattoon 8x12 m, 250 g/m2, 280 eur
  • Kevytpeite päätyihin 4x6 m, 120 g/m2, 15 eur
  • Pystykaaret 48x73 mm (2x3”) yhteensä 45 jm á 1,60 €, 85 eur (+15 %)
  • Pohjakehikko ja kurkihirsi 48x73 mm (2x3”) yhteensä 61 jm á 1,60 €, 115 eur (+15 %)
  • Hartialaudat, päätyristikot ja kattolaudat 22x100 mm yhteensä 58 jm á 0,60 €, 45 eur (+15 %)
  • Ankkurointirimat 22x50 mm yhteensä 20 jm á 0,50 €, 15 eur (+15 %)
  • Vesivaneri 2500x1250 mm yhteensä 8 kpl á 44 eur, 352 eur
  • Ruuvit, pultit, mutterit, kulma- ja liitosraudat, 150 eur
Kokonaishinnaksi tuli siis noin 1 100 euroa.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Uudet mastokiilat kumista

Kisenissä nyt oleva masto ja mastokaulus ovat samat, jotka tulivat veneen mukana kun ostimme sen. Asiaa suuremmin miettimättä teimme kannen rakennettuamme mastoaukon mastokauluksen mukaan, seurauksena oli se, että mastoaukko ei ollut tarpeeksi napakka sivu- eikä pitkittäissuunnassa.

Viime kesänä yritimme ratkaista ongelmaa puisilla mastokiiloilla, mutta koska maston ja kannen välissä on vain 10-15 milliä rakoa, joten kiiloista tuli melko ohuet ja ne halkeilivat jo ensimmäisen kauden aikana.
Homma lähtee aukeamaan, muovimattoa Etolasta
Mielessämme vaihtoehdot olivat käytännössä artesaanihenkinen kiilojen laminointi tai niiden tekeminen vanerista, jolloin syysuunta on kahteen suuntaan ja materiaali ei ole niin herkkää halkeamiselle.

Talven 2012-2013 aikana silmiini osui kuitenkin Ivar Dedekamin rikauskirjasta (joka on muuten ilmestynyt vastikään myös suomeksi) ohje, että puumasto tulisi tukea puukiiloilla ja alumiinimasto kumikiiloilla. Jostain piti siis keksiä kumikiilat puisten tilalle.

Amerikasta löytyi Spartite-niminen tuote, josta voi valaa omat kiilat, mutta kova hinta toimi karkottimena. Sen sijaan pilssipumpun letkuliittimiä Etolasta ostaessa silmiini osui kumilevy, jota myytiin useina eri paksuuksina aina 10-milliseen asti. Tämä saattaisi toimia!
Itsetehty mastokiila, ei nätti mutta toimii
Mastokiilan sivuista piti tulla päätyjä leveämmät, joten materiaaliksi valikoitui 5 mm kumimatto. Sivuille tulisi kolme kerrosta ja päätyihin kaksi. Ensimmäinen ajatus oli laminoida mastokiila kontaktiliimalla. Käytännössä tämä ei kuitenkaan onnistunut, karhennuksesta ja eri liimojen käytöstä huolimatta saumasta tuli heikko ja kerrokset irtosivat toisistaan helposti.

Lopulta asia ratkaistiin niinkuin se helpoin on - teipillä. Kangasteippi oli nopea mutta yllättävän toimiva ratkaisu ja olisi kestänyt varmasti pidempäänkin. Lopulliseksi ratkaisuksi muodostui letkunkiristin, jolla saatiin ratkaistua myös mastokiilan liikkumiseen liittyvä ongelma. Maston liikkuessa purjehtiessa se hiljalleen nilkuttaa kiilaa ylös tai alas ja tiukalla letkukiristimellä varmistamalla liike loppui. Samalla varmistui myös ettei kaulus pääse aukeamaan, vaikka teippi pettäisikin.

Myöhemmin ruotsalaiselta Benn'siltä löytyi valmis mastokiilasarjakin, joka olisi saattanut tuottaa yhtä hyvän lopputuloksen. Nykyinen kuitenkin toimii niin hyvin, ettei vaihtamiselle ole perustetta.

perjantai 16. elokuuta 2013

Kisen Viaporin Tuopissa

Viaporin Tuoppi, omalla veneellä. Tämä on ollut tavoitteena siitä elokuisesta iltapäivästä asti, jolloin ensimmäisen kerran kävimme katsomassa Kiseniä. Silloin puhe oli tosin vuoden 2009 Viaporin Tuopista :)
Rush VI kiirehtii ohitse (kuva Eero Pailinna)
Ei tullut Tuoppia 2009, 2010 eikä 2011. Vuoden 2012 Tuoppia seurasimme mastonosturista, aivan viimeiset työt venyivät kisoja seuranneelle sunnuntaille ja ensipurjehdukselle pääsimme kaksi päivää Tuopin jälkeen, close but no cigar.
Remi kryssillä kohti Pihlajasaarta (kuva Eero Pailinna)
Kilpailukauden avasimme tänä vuonna jo Helsingin Regatassa, mutta siitä huolimatta Tuoppiin ladattiin kieltämättä aika paljon odotuksia. Ne lunastettiin kaikki - kisailu oli mahtavaa, vauhti hurjaa ja juhlat rankat! Viisi vuotta puupölyä, surkeita pitsalounaita ja teltassa palelua huuhdottiin jonnekin Koirakarin aaltoihin.
Pitkä ja vauhdikas lenssi Hernesaaren päästä Särkälle (kuva Juha Ylitalo)
Tämän vuoden Tuoppiin osallistui kuusi viisvitosta, Rush VI, Vis-a-vis, Remi, Pohjantähti, Ariane ja me, joten kisailu oli kovaa. Yhteislähtö kutosten kanssa toi alkuun oman jännityksensä ja loppua kohden voimistunut tuuli teki kisasta rankan sekä veneille että miehille.

Kisamielessä veneessä ei kaikki ehkä ole vielä ihan tip-top ja purjehduksen nyanssit unohtuvat edelleen kiireessä, mutta vene on taas vedessä ja vauhdissa ja se on tärkeintä. Nyt lunastetaan vuosien työt!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Vähän hiilenä

Tiistaina 11.6 sattunut tulipalo HSS:n isännöimällä Liuskasaarella sotkee tänä vuonna monen klassikkovenekunnan purjehduskauden. Vaikka kaikki klassikot ilmeisesti selvisivät palosta korkeintaan pintavahingoilla, tuhoutui vajassa kymmenien veneiden purjeet ja monesta veneestä myös masto ja muut varusteet. Erityisen pahasti tulipalo iski viitosluokkaan, jonka veneistä moni oli vasta laskettu vesille ja näin ollen mastot olivat edelleen vajassa. Palanut rakennus oli vanhin HSS:n rakennuksista, sen perustukset oli asetettu vuonna 1900.
Muun muossa näitä purjeita ei tarvitse enää katsella
Meidän venekunnassamme tilanteen etenemistä seurattiin tuona iltana sydän kylmänä, sillä Kisenin laituripaikka oli ensimmäisenä palaneen vajan vieressä. Paikan päältä nähtyjen kuvien perusteella pystyimme vain sanomaan, että masto näkyy edelleen, mutta oletus oli, että vene palaa takaisin telakalle. Siinä määrin hurjana ja lähellä venettä tulipalo roihusi. Seuraavan aamun tunnelmia, kun menimme katsomaan tilannetta, ei toivo kenellekään.
Liuskasaaren Itävaja paloi lähes maantasalle
Yllätys oli melkoinen, kun vene löytyi laiturista pääosin vaurioitumattomana. Tarkempi katsastus on edelleen tekemättä ja on epäselvää esimerkiksi kuinka paljon palo on kuivattanut runkoa tai haurastuttanut köysiä, mutta joka tapauksessa vauriot ovat merkittävästi vähäisempiä, kuin mitä odotimme.
Kisen palon jälkeisenä aamuna
Sen sijaan veneen varusteiden osalta tappiot olivat juuri sitä mitä odotimmekin. Pitkän kunnostusprojektin aikana kokoamamme runsas purjevarustus sekä kaikki veneen varusteet, korjaustöihin hankitut työkalut ja varaosat tuhoutuivat. Tuho oli siinä määrin totaalinen, että emme edes tunnistaneet oman kaappimme paikkaa rakennuksen raunioista.

Nyt tavoitteena on kuluvan purjehduskauden turvaaminen ja uusien purjeiden hankkiminen. Kaikeksi onneksi muut viisvitosvenekunnat ovat lupautuneet lainaamaan meille purjeita, jotta pääsemme takaisin vesille. Pidemmällä aikavälillä tarvitsemme kuitenkin uudet omat purjeet. Vakuutuksesta tuskin saamme rahaa uuteen purjekertaan, joten etsimme ensi sijaisesti hyväkuntoisia käytettyjä purjeita. Etenkin itseskuuttaavat fokat ja slöörispinaakkerit tuntuvat olevan kiven alla. Jos tiedät sopivista purjeista soita Matiakselle (040 5900 313)!

Tärkeintä on kuitenkin, että itse vene selviytyi ja siitä kuuluu kiitos Pelastuslaitoksen fiksulle toiminnalle. Tulipalon voimakkuudesta oli selvää, ettei rakennusta voida pelastaa. Sen sijaan palomiehet ilmeisesti keskittyivät hillitsemään paloa siitä päästä rakennusta, jonka läheisyydessä veneet olivat.  Tämä varmasti pelasti monta venettä suuremmilta vahingoilta ja venekuntaa harmailta hiuksilta.

Tämä olikin jo toinen tulipalo josta Kisen on selvinnyt. Hiukan ennen kuin me hankimme veneen oli se juuri selvinnyt viereisen moottoriveneen palosta. Silläkin kertaa vahingot olivat vähäisiä. Toivotaan, ettei kolmatta kertaa koskaan tule!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Turkkilevyt loppusuoralla

Kisenin uudet turkkilevyt ovat jo pitkällä. Vanhat, veneen mukana tulleet turkit oli tehty vesivanerista ja niiden palvelusvuodet olivat jo lopussa. Ne eivät myöskään istuneet enää paikalleen kaarien ja kölitukkien vaihdon jälkeen, vaan saattoivat liukua paikaltaan vastakäännöksessä. Se ei oikein käy päinsä, joten uudet oli tehtävä pikimiten.
Ensimmäiset turkkiaihiot valmistuivat päivässä
Turkkilevyjen uusiminen oli toinen kahdesta talvelle etukäteen suunnitellusta hommasta ja aloitimmekin puutavaran hankinnan jo viime vuoden lokakuussa. Venekäyttöön sopivaa jalopuuvaneria ei saa aivan joka kaupasta ja lisäksi tarvitsimme myös sahauspalvelua, joten sopivia toimittajia ei ollut monta. Tilasimme tavarat ja jäimme odottamaan, lähetyksen piti saapua viimeistään joulukuun alussa.

Hiukan ennen joulua soitimme perään ja saimme kuulla, että vanerit eivät ole vielä saapuneet Suomeen. Jäimme odottamaan, soitimme perään, saimme selityksiä ja aloitimme alusta. Lopulta kevättalvesta uskomme loppui, peruimme tilauksen ja muutimme suunnitelmia, niin että selviämme ilman sahauspalvelua ja kävimme hakemassa Herttoniemen Puukeskuksesta toiseksi viimeisen okumevanerilevyn. Lähellä oli, ettei homma mennyt täysin puihin!
Taaimmaisen turkkilevyn jiginä käytetty kovalevymalli

Kun lopulta pääsimme alkuun, homma eteni nopeasti. Istumalaatikon lattiana toimineista vanhoista turkkilevyistä kaksi etummaista olivat muodoltaan suurinpiirtein oikeanlaiset, joten pystyimme tekemään uudet jyrsimen kopioterällä ja tekemällä pieniä korjauksia höylällä. Lähes täydellisesti istuvat aihiot valmistuivat päivässä.

Sen sijaan keskikonsolin takana oleva taaimmainen levy vaati hiukan enemmän työtä. Teimme aluksi mallin käyttämällä kovalevyä, joka on halpaa ja helppo muotoilla, mutta tarpeeksi jäykkää, jotta sitä voi käyttää jyrsimen jiginä.
Etummaisten turkkilevyjen lukitukset
Taaimmainen turkkilevy päätettiin lopulta tehdä kahdesta palasta, jotta koko turkki saataisiin yhdestä vanerilevystä. Paksu 15 millinen jalopuuvaneri maksaa reilut parisataa per levy, joten optimointi alkaa nopeasti kiinnostamaan. Lisäksi saimme pätkän terassilaudoista ylijäänyttä siperiankuusta, josta tehtiin koolingit turkkilevyn alle. Pihkaisena puuna sen pitäisi kestää näinkin haastavassa paikassa.

Vanerinlevyjen asettelua suunnitellessa on muuten hyvä muistaa, että päällimmäisen viilun syysuunta on aina levyn pitkän sivun suuntainen. Itse meinasin mennä vipuun, kun sain paperilla kolme levyä mahtumaan vierekkäin, mutta käytännössä tämä ei olisi toiminut, sillä syyt olisivat menneet lattiassa poikittain. Vaneritöiden suunnitteluun hyvä apu on suomalaisten vanerituottajien julkaisema Vanerikäsikirja, vaikka se kattaakin vain kotimaiset tuotteet.

Vanhoissa turkkilevyissä ilmenneen heilumisongelman ratkaisimme loveamalla uudet levyt niin, että ne lukittuvat istumalaatikon rakenteisiin. Taaimmainen levy asettuu keskikonsolin molemmin puolin ja etummaiset kaksi levyä lukitaan toisiinsa ja edelleen peränpäästä keskikonsoliin ja edestä pienellä, levyn alapuolella olevalla askelmalla kölipulttiin. Toivotaan, että nämä ratkaisut osoittautuvat toimiviksi!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Aiotko puuveneenkorjaajaksi?

Klassikkoveneen korjaaminen itse on joillekin ainoa keino päästä ajamaan hyväkuntoista puuvenettä. Se on myös eräs tapa, jolla klassikoita saadaan lisää kilparadoille. Vaikka veneremontti ei ole keino säästää rahaa (valtaosa ellei kaikki nyt myynnissä olevista puisista viisvitosista on halvempia kuin meillä on kulunut rahaa projektiin), itse tekeminen on kuitenkin todella paljon halvempaa kuin työn teettäminen ammattilaisella. Suon ilolla puuveneenkorjaajille heidän elantonsa mutta omasta lompakosta ei löydy riittävästi rahaa työn teettämiseen.

Korjausurakkaa ei kannata aloittaa viimeisillä rahoilla mutta työssäkäyvälle se on taloudellisesti täysin mahdollinen harrastus. Taloudellista ja työtaakkaa on hyvä jakaa ryhtymällä remonttiin isommalla porukalla. Neljällä hengellä työtä riitti kaikille hyvin ja luultavasti kolmen hengen miehistön kasaamiseen joudutaan ajoittain käyttämään ulkopuolisia gasteja kunhan purjehtimaan päästään. Monen veneen käyttöaste on niin pieni, että omistusta voi hyvin jakaa. Kalliiseen ja välillä stressaavaankin harrastukseen on hyvä ottaa mukaan todella hyviä ystäviä tai sellaisia, joilla ei ole niin väliä. Itse otin hyviä ystäviä.

Meillä kölipuun, kaarten ja kannen vaihtamiseen, kylkien paikkailuun ja rikauksen modernisointiin meni neljässä vuodessa noin 1000 €/henki/vuosi. Rahaahan se on mutta eivät muutkaan harrastukset ilmaisia ole. Ensimmäinen asia, jonka opimme kantapään kautta oli se, että veneelle kannattaa heti (jopa ennen töiden alkua) perustaa tili, johon maksetaan kuussa vakiosumma. Aloimme tähän vasta urakan jatkuttua jo jonkun aikaa mutta se helpotti oloa ja taloudenpitoa suuresti. Kuluja kertyy todella epätasaisesti ja on mukavampi maksaa vaikka satanen kuussa kuin melkein tonnin laskuja aina joskus.

Toinen tärkeä asia on se, että remontilla pitää olla työnjohto. Jonkun pitää tietää kokonaiskuva projektista, varata tarvittavat välineet ja materiaalit ja jonkun pitää olla perillä taloustilanteesta. Vastuut voivat muuttua projektin aikana mutta jonkun pitää olla koko ajan tilanteen tasalla. Meillä runko tehtiin pitkälti minun tiedoillani mutta rikaus ja taloushallinto ovat Matiaksen käsialaa.

Käsityötaidon puutetta ei pidä pelätä liikaa. Pitkälti kyse on tiedosta ja huolellisuudesta ja tietoa saa kirjoista ja kysymällä. Veneenrakennus ei oikeasti ole kultamokkatouhua, piiloon jäävät rakenteet voi tehdä aika krouvisti riittävän lujiksi. Julkisivua on taas aikaa hinkuttaa. Työ kannattaa aloittaa helposta, jotta työkalut tulevat tutuiksi. Taito karttuu nopeasti. Toki joku kyky työkalujen käyttöön on välttämätöntä mutta riittävä perustaso löytyy yllättävän monelta.

En suosittelisi emäpuun vaihtoa ilman mitään veneenrakennuskokemusta mutta esimerkiksi kansiremontti on jo paljon parempi (mutta silti tosi iso) aloitusprojekti. Mahdollisiin töihin vaikuttaa myös se, minkälaiset tilat remonttiin on käytettävissä ja saatavilla olevat työkalut.

Venettä ei ole pakko saada halliin korjauksen ajaksi, hyvä pressuteltta riittää. Itseasiassa huonohkokin pressuteltta riittää mutta sitä en suosittele kenellekään. Me teimme projektia käsittämättömän pitkälle ilman kunnollista telttaa. Melkein kolme vuotta käytettiin sen miettimiseen, että isompi teltta olisi hyvä, jos sellaisen ehtisi joskus rakentaa. Eihän sitä koskaan ehtinyt, aina oli mielenkiintoisempia töitä tehtävänä.

Aikaa ja hermoja olisi kuitenkin säästynyt, jos teltta olisi ollut riittävän iso ja sopivan mallinen. Muutama asia, joita kannattaa ottaa huomioon telttaa suunniteltaessa ja rakennettaessa:
  • pystyt seinät partaan yli ja viisto katto
  • metrin verran tilaa joka suuntaan veneen ympärille
  • seinät ja katto raskaasta pressusta
  • isommalle veneelle tukevat työtasot veneen ympäri, jotta joka paikkaan yltää hyvältä alustalta
  • hyvä työvalaistus koko telttaan ja riittävät sähkövedot.
Me jouduimme siirtämään telttaa monta kertaa työn kuluessa, jotta mahduimme työskentelemään ja alkuvuosina kevytpeitteitä piti olla sitomassa uudelleen ja paikkaamassa melkein joka kerralla. Teltassa säästetty raha on säästetty väärässä kohdassa.

Telttaan kannattaa myös tehdä jonkunlainen lattia, ainakin maahan kannattaa varata runsaasti trukkilavoja jos ei muuta. Kuivassa rakennettu teltta voi tuoda ikäviä yllätyksiä syksyn sateilla tai viimeistään lumen sulaessa. Kuivaa laskutilaa työkaluille ja rakennusmateriaaleille ei ole koskaan liikaa ja sulava maa voi muuttaa veneen ja teltan tuentoja yllättävänkin paljon.

Jos työ on tarkoitus suorittaa venetelakan mailla omin voimin, on syytä sopia pelisäännöistä telakoitsijan kanssa ajoissa. Työmaan pitää voida olla paikoillaan parikin kautta, siinä ajassa veneen saa siirtokuntoon mistä tahansa lähtötilanteesta. Samoin sähkön ja työkalujen käytöstä pitää sopia erikseen ja etukäteen, kuten myös alueen mahdollisesta käytöstä esimerkiksi viikonloppuisin ja työajan jälkeen.

Työkalujen tarve vaihtelee todella paljon riippuen tehtävästä työstä, mutta joitakin vakiotarpeita löytyy.
  • hyvä ja huonoja puukkoja
  • vasara, ehkä myös nuija talttaamiseen
  • talttasarja
  • karkea- ja hienohampainen saha (japaninsaha on todella hyvä)
  • vaihtopääruuvari ja kärkisarja
  • yksi tai mielellään kaksi hyvää akkuporakonetta 13 mm istukalla
  • puuporasarja (ainakin 3 mm - 12 mm)
  • erikokoisia tulppaus- ja upotusteriä
  • käsijyrsin (mielellään vaihdettavalla istukalla)
  • paljon erilaisia mittavälineitä (ainakin tavallisia ja yksi >10 m mittanauha, suorakulma, teräsviivain, työntomitta ja siirtokulma).
  • lyijykyniä, paljon lyijykyniä. Puolikkaiksi katkaistut katoavat puolet hitaammin
Kaikkia työkaluja ei ole tarpeen ostaa samalla kertaa, eikä kaikkia tarvittavia laitteita voi tietää etukäteen. Myös työkaluvuokraamot kannattaa pitää mielessä. Harvinaisemmissa hommissa hyvä vuokrattu kone on usein parempi kuin huono oma. Myös siihen on alistuttava, että joskus hommat seisovat työkalujen puutteessa.

Suurten puuntyöstökoneiden, kuten oiko- ja tasohöylän sekä levysirkkelin tarpeelta voi välttyä ostamalla puutavara valmiina aihioina. Meillä oli koneet käytettävissä ja mänty ostettiin stammwarena (tuppeensahattu raakalankku) ja muut puut höyläämättömänä lankkuna. Työstämiseen menee kuitenkin paljon aikaa ja hukka on merkittävä raakapuutavarasta aihioksi työstettäessä, puhumattakaan valmiista osasta. Kannattaa siis muistaa hintoja vertailtaessa, että todellinen ero puun kuutiohinnassa raakapuuna ja mitallistettuna aihiona ei ole niin suuri, kuin miltä se hinnastoa lukiessa vaikuttaa.

Valmiiden aihioiden ostaminen vaatii suunnitelmallisuutta mutta se on vain hyvä asia. Mitä paremmin asiat on mietitty etukäteen, sitä paremmin ne sujuvat. Oikeat työkalutkin muistuvat mukaan ja työtavat muotoutuvat jo päässä ensimmäistä ideaa paremmiksi.

Aikataulun venymiseen ja motivaation loppumiseen on syytä varautua. Kysyy itseltä vakaamusta ja perheeltä ymmärrystä lähteä viikonloppuisin ennen auringon nousua pakkaseen resuamaan veneen kanssa. Porukalla tekemisessä on se hyvä puoli, että yleensä ainakin yhdellä on motivaatiota. Meillä oli pahimmillaan koko porukalta motivaatio hukassa melkein kokonaisen kesän.

Jälkikäteen ajateltuna silloin olisi kannattanut olla pari kolme viikkoa käymättä veneellä ollenkaan, luultavasti työ olisi alkanut sujumaan nopeammin. Sinnikkyys on kuitenkin kannattanut. Veneen näkeminen ensimmäistä kertaa vedessä oli aika mieleenpainuva kokemus, samoin ensimmäinen purjeiden nosto. Luulen, että hyviä kokemuksia on veneellä luvassa vielä jatkossakin.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kansiremontin viimeistelyä

Tälle talvelle suunnitellut kaksi tärkeintä työvaihetta olivat kansiremontin viimeistely ja uusien turkkilevyjen rakentaminen istumalaatikkoon. Kansiremontti meni aivan nappiin, mutta viime metreillä tuli selkään. Olimme laskeneet vanttien läpimenoreikien paikan kannella aivan väärin!

Lähtötilanne oli tämä, vanttien paikat jouduttiin hakemaan kokeilemalla
Näin ollen vanttien paikat jouduttiin hakemaan kokeilemalla ja sen seurauksena kanteen tuli isot, lapsen käden mentävät reiät siihen, mihin piti tulla hienoakin hienommat, metallimiehellä teetetyt läpivientihelat. Purjehduskauden lähestyessä loppua päätimme antaa asian olla ja suojasimme vanerin reunat Yacht Primerilla ja purjehdimme minkä ehdimme.

Ensimmäinen paikkareikä jyrsitty
Vesillä isommatkin esteettiset virheet unohtuvat, mutta etenkin kovemmalla kelillä rei'istä tuli vettä sisään kaatamalla, eikä tuota kantta ehkä tuon näköiseksi olisi kuitenkaan voinut jättää.

Vakuuttuneina jyrsimen suorituskyvystä päätimme paikata reiät jyrsimällä ne ensin siistiksi ja asettamalla sitten reikään sopivan paikan. Ensimmäisenä suunnitelmana oli käyttää tehtävään jyrsimen intarsia-sarjaa, jolla pystyy tekemään sekä upotuksen, että siihen suoraan sopivan paikan. Siis helppoa!
Punaiset viivat näyttävät läpiviennin linjan ja poikkiviivat sijainnin (10 cm molempiin suuntiin)
Käytäntö kuitenkin osoitti, että nämä sarjat on tarkoitettu vain aivan matalia upotuksia varten. Jyrsittäessä 9 millimetrin kantta kapeasta jyrsinterästä loppuivat täysin voimat ja lopulta se vääntyi ja tuhosi oman ohjurinsa.

Näin jouduimme suunnittelemaan hommaan uusiksi. Jyrsin vaikutti edelleen parhaalta vaihtoehdolta, mutta tarkka ratkaisu haki muotoaan. Reiät jyrsimme tekemällä yksinkertaisen suorakaiteen muotoisen "telakan", jossa jyrsimen alustan liikerata pitkittäin ja poikittain oli rajattu ja joka ruuvattiin kanteen kiinni jyrsinnän ajaksi.
Ensimmäinen paikkapala paikallaan
Telakan reunoja myöten ajamalla jyrsin teki kanteen reunoistaan pyöristetyn aukon. Pyöristys syntyy tietenkin käytettävän terän mukaan, meillä terä oli iso 22 millinen, joten pyöristyskin on suurempi.

Aukkojen tekoa isommaksi haasteeksi muodostui sopivien paikkapalojen tekeminen. Harkitsimme jopa reiän ja paikan tekemiseen sopivien jyrsinmallien teettämistä CNC-koneella, mutta lopulta teimme yhden sopivan palan ja sen jälkeen monistimme sen käyttämällä kopiojyrsintä. Istuvuus ei ole aivan 100 %:n (vaikka ei paljon vajaakaan!) Palaa ei joka tapauksessa saa paikalle liimaamatta sitä ja siinä samalla voi sekaan heittää hiukan kittiä.
Paikkapala ja läpivientihela sovituksessa
Kansiremontin viimeistely odottaa nyt keskilämpötilojen nousua, jotta paikkapalat saadaan epoksoitua paikalleen ja lopulta maalattua kannen värisiksi. Samaa koskee suurta osaa muista talvelle aikataulutetuista hommista, eikä huhtikuulle pitkittynyt talvi auta asiaa lainkaan.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Reilu ruuvimeininki Stadissa

Yksi Kisen-projetin parhaista yhteistyökumppaneista on entinen Ruuvikulma, nykyinen Ruuvi-Säve, joka ansaitsee näin peruskorjauksen loppumetreillä erityiskiitokset. Olisimme varmasti olleet monessakin vaiheessa vaikeuksissa ilman Hiken asiantuntemusta ja jeesiä.

Ruuvi-Säve (ent. Ruuvikulma), Karjalankatu 11 Helsinki, avoinna 8-16.00
Ruuvikulmasta saa vanhan hyvän ajan palvelua, eli yhden ruuvin ostajan on ihan turha rehvastella herrana, mutta kun apua aidosti tarvitaan niin sitä on myös saataville. Hyllytavarana löytyy laaja valikoima messinkiruuveja ja haponkestäviä kiinnitystarvikkeita myös pienemmissä erissä. Erikoisempia tuotteita ja isompia eriä pystytään, ainakin meidän kokemuksemme mukana, myös tilaamaan nopeasti.
Ruuvi-Säve Alppilassa, huomaa että Karjalankatu on yksisuuntainen etelästä pohjoiseen
Ruuvi-Säve sijaitsee Helsingin Alppilassa ja on hyvin saavutettavissa esimerkiksi ysin ratikalla keskustasta ja Pasilasta tai autolla. Lisäksi ainakin tutuille asiakkaille toimitus onnistuu myös postilla, joka on kovimmissa kevätkiireissä todellinen hengenpelastaja.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Mitä klassikon omistaminen maksaa?

Klassikkoveneilystä ensimmäisenä tulevat mieleen satavuotiaat puuvenekaunottaret, paukkuvat ylläpito- ja korjausbudjetit sekä taskunpohjiaan onnettomina kääntelevät omistajat, mutta todellisuudessa sopivia klassikkoveneitä ja klassikkoveneprojekteja on myös henkilöille, jotka mieluummin välttäisivät henkilökohtaisen konkurssin.

Klassikkoveneilyn voi jopa nähdä jossain määrin hyötyvän imagostaan, sillä korkeina pidettyjen ylläpitokustannusten vuoksi veneiden myyntihinnat ovat muoviveneitä kohtuullisempia. Esimerkiksi viisvitosen hankintaan on hyvä suunnitella käyttävänsä alkuinvestointina 10 000 - 15 000 euroa. Veneprojektin voi saada halvemmallakin, mutta omin voimin toteutettujen korjausten jälkeen kustannus asettunee noille main. Tämän jälkeen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 1 000 - 1 500 euroa vuodessa.
  • Jatkuvat ylläpitokustannukset
    • Lakat ja pohjamaalit
    • Uusittavat kulutusosat
    • Muut pienkorjaukset
  • Laituripaikka
  • Talvisäilytyspaikka
  • Veneen nosto ja lasku
  • Vakuutus
Näiden lisäksi on hyvä kerryttää säästöjä varusteiden uusimista ja odottamattomia korjauksia varten. Alkuvaiheessa rahaa kannattanee kerryttää hieman enemmän, ehkä tuhat euroa vuodessa ja myöhemmin hitaammin; omalta osaltammekin tämä pohdinta on vielä tekemättä. Omat kustannuksensa liittyvät myös kilpailuihin, joiden osallistumismaksut vaihtelevat 50 ja 150 euron välillä.

Pieneenkin klassikkoon rahaa siis menee pitkällä aikavälillä kahdesta kolmeen tonnia vuodessa ja yhden ihmisen omana harrastuksena klassikkovene voi olla kestämätön ratkaisu. Toisaalta, ainakin veneellä kilpailuun tarvitaan myös kumppaneita, joten yhteisomistus on harkinnanarvoinen vaihtoehto. Jos pääomainvestointi lasketaan esimerkiksi kymmenelle vuodelle jää veneen vuosittaiseksi kustannukseksi kolmen hengen omistajatiimillä suurin piirtein saman verran kuin kuntosalikortista, vajaa satanen kuukaudessa mieheen.

Veneen hankinnassa onkin tärkeää erottaa vuosittaiset kustannukset ja veneen hankintaan liittyvä investointi toisistaan. Käytännössä huollettu ja käytössä ollut vene säilyttää arvonsa hyvin ja näin ollen veneen ostamiseen liittyvää menoa ei pidäkään katsoa menetetyksi rahaksi.

En tiedä miten asia käytännössä menee, mutta kun lainaa näytetään tunkevan joka ikisen lampputolpan varressa, olettaisin että myös veneen hankintaan olisi saatavilla rahoitusta. Nopeasti lainalaskureita pyörittämällä 15 000 euron aloituspääoman kuukausittaiset rahoituskustannukset reilun 7 % kulutusluottokorolla olivat noin 180 euroa kuukaudessa.

Aikaisempaan kolmen omistajan esimerkkiin soveltaen tämä tarkoittaisi noin 150 euron kuukausittaisia menoja, sillä edulla että saa mielettömän siistin uuden harrastuksen ilman että hankkeeseen sitoutuu alkupääomaa ja lopulta myös omistaa kauniin puuveneklassikon.

Uutta harrastusta suunnitellessa on hyvä muistaa, että klassikkoveneeseenkin liittyvät oikeudet, velvollisuudet ja riskit on järjestettävissä muullakin tavalla kuin kaikki yhdellä henkilöllä. Ottamalla mukaan kumppaneita sekä rahoitus- ja vakuutusyhtiö on suurempikin projekti toteutettavissa.

Ulkomailla omistamisen erilaiset ratkaisut ovat vielä paljon tavanomaisempia kuin Suomessa. Esimerkiksi Daring-luokan veneitä purjehditaan sekä vastiketta, että pääomaosuutta vastaan, siis suomeksi osakkuuden kautta omistettuna tai leasattuna. Ehkä näissä käytännöissä olisi jotain opittavaa täälläkin?

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Talven töitä 2012-2013

Huolimatta blogin hiljaisuudesta Kisen-telakalla on ollut kiirettä talven ajan. Loppukesän ja syksyn aikana vene saatiin vihdoin purjehduskuntoon, mutta se ei ikävä kyllä tarkoita, että vene olisi valmis. Tärkeimpinä hommina listalla ovat kesän kiireissä hiukan väärään paikkaan puhkotut vanttien läpiviennit, uudet turkkilevyt ja peräsimen akselin vahvistaminen.
Kisenin vanhat turkkilevyt istuivat jos sattuivat haluamaan
Turkkilevyihin oli alunperin varattu eniten aikaa ja uudet vanerilevyt tilattiin jo marraskuussa, kun vene oli saatu ylös ja telttaan suojaan. Okumerunkoisen vanerin hankkiminen osoittautuikin yllättävän vaikeaksi ja tavara on edelleen jossain rahtikontissa matkalla Suomeen päin. Ei siis edistystä siinä hommassa.

Monessakin paikassa olisi saatavana sapeli- tai okumeviilutettua vaneria, mutta kaikkien meidän löytämiemme toimittajien vanerit ovat koivurunkoisia. Eli vanerista vain päällimmäinen ja alimmainen vaneri on jalopuuta ja muu koivua. Se taas ei venehommissa oikein käy, sillä koivu ei kosteutta kestä.

Yksimuotoiseksi jyrsityt vanttien läpiviennit
Muiden hommien kanssa tilanne ei ole niin paha. Vanttien läpivienneille jyrsittiin kaikkiin samankokoiset reiät ja reikiin tehtiin tarkkaan istuvat laput, jotka säiden lämmetessä liimataan paikalleen ja maalataan keltaiseksi. Paikoista tulee varmasti siistit, ja hyvä niin, sillä kiireessä tehdyt reiät olivat kyllä hurjan pahan näköiset.

Korjausten lisäksi parantelemme veneen rikausta, muun muassa barduunoiden ja fokan skuutin liikerataa pidennetään ja spinaakkerin rikaus viimeistellään. Viime kesän koepurjehduksissa huomattiin, että barduunat eivät avaudu tarpeeksi, jolloin isopurje ei auennut täydellisesti lenssillä. Samoin fokkaa ei saanut täysin auki ja pois vedosta, koska skuuttitaljan liikerata oli vain noin 1½ metriä. Tämä oli ongelma etenkin satamasta lähtiessä ja palatessa.

Töiden etenemisestä lisää kuvia, kun aletaan saada osia paikalleen. Enää ei ole paljon talvea jäljellä!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Major renovation works completed

After four long years the major renovation works were finally finished during the summer of 2012. What started as "a quick repair of the deadwood" turned into a full  blown renovation including all the primary structures of the yacht from keel up.
First works - finishing the joint in the bilge
The first works were relatively quickly finished. Replacing the deadwood and keel timbers took not much more than originally planned. Unfortunately that was not the end of it. While going through the deck it turned out that there were major spots of rot around the sidestay thru-holes.

Later we found out that also the deck clamps, originally build out of quickly grown spruce, were rotten too. In short that meant the deck had got to go.
The deck removed and replacing the frames
That's when the amount of work started to grow. With the deck removed it was the perfect opportunity to replace the old steamed frames too. With nearly a third of them snapped, not replacing them now would have been the wrong thing to do.

Now, replacing a 122 steamed frames is no small errand. This involved, among other things, the uncovering, removing, replacing and replugging of over 3 000 screws.
Replacing planking at the stern
Once all the frames were replaced, many small things connected to them needed replacing too. Some planks at the stern were soft at spots, a couple of floor timbers were loose and the like. It took another year just to finish all the things turning up.
New deck clamps laminated in place
Before a new deck could be built new deck clamps needed to be installed. In order to attain the same weight-strength ratio of the original structure a laminated deck clamp was the only option.

The tricky thing was that it was mid-winter and to make progress before the spring we needed to make a new deck clamp there and then. Heating a the tent from -20 to +20 centigrade was quite a trick, and a fire-hazard in retrospect, but it could be done with a two-layer tent and industrial heaters. After a sweaty winter weekend we had new deck clamps.
New plywood deck in place
From there started a race to the sea! We made new deck beams from A-class pine and built a new plywood deck to replace the old plywood and teak that had been there when we bought the yacht. We used scarve-joints to connect the plywood sheets and insulated the whole structure with epoxy with no fabric reinforcement. The result was a neat, light-weight deck that really made her look like a racer again.
Router for wider grooves mostly below waterline
After that we impregnated the boat inside and out with linseed oil and thought we'd actually still make it into water that year. Unfortunately not, the planking had dried up over the ten or so years on dry land and no matter how much we tried to wet the boat, the seams needed caulking.
Using a skilsaw to make the narrow grooves above waterline
Now this meant that we had a freshly oiled yacht that needed to be glued, not the optimum alternative. We used a outer and a skilsaw to cut straight grooves along the seams and put it 3-5 mm wedged splines.

To ensure a good glueseam we used acetone to clean the surface and primed the seams with liquid epoxy before inserting the actual spline. Double the work, but no alternatives.

Also the guides for the powertools were nailed to the planking, so after the splining these needed to plugged too.This meant another couple hundred plugs to go with the old ones!
Kisen, just minutes before relaunching
The summer of 2011 we still finished the first coatings of varnish and bottom primer before winter. The winter was used to finish the rigging and trims and during the Spring Kisen got the final layers of varnish and paint.

Finally in June 2012, after four painstakingly long years, she was finally loaded on a truck put to water. The prettiest yacht in the harbour!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Alumiinimaston maalaaminen

Kisenin maston maalaaminen oli yksi monista viime kesän mielenkiintoisista työvaiheista, joiden tarkempi dokumentointi jäi kovan kiireen alle. Alumiinimaston maalaamiseen löytyi myös yllättävän huonosti ohjeita, vaikka homma varmasti koskee montaa veneilijää.

Kisenin masto oli maalattu joskus aikaisemmin ilmeisesti yksikomponenttisella maalilla, joka oli jo pahasti ravistunut. Sen sijaan puomi, joka on kuulemma jostain toisesta veneestä, on säilyttänyt pintansa paremmin. Ilmeisesti siihen on käytetty asianmukaisempaa maalia.

Maalausteline takaa tasaisen tuloksen ja mukavan työasennon
Vanha maali piti kuitenkin saada pois ja kahdentoista metrin putkessa huonoakin maalia oli paljon. Koetimme käsin hiomista, konelaikkausta ja muuta kovalla vaivalla ja huonolla tuloksella, vaikka kaikkein järkevin vaihtoehto ei ollut niin hankala keksiä sekään. Lopulta Hempelin Paint Stripper irrotti vanhan maalin helposti ja loputkin lähtivät käsittelyn jälkeen helpommin karkeammalla hiomapaperilla.

Alumiinin hyvä korroosionkestävyys perustuu pintaan muodostuvaan oksidikerrokseen, joka estää alla olevaa metallia hapettumasta. Alumiinioksidi on vähän kuin jauhoa metallin pinnalla ja siitä syystä oksidoituneen alumiinin pinnalla maali ei pysy kunnolla. Ennen maalausta oksidikerros onkin poistettava sopivalla keinolla.

Maalattua mastoa asetellaan paikalleen
Alumiinin oksidikerros poistetaan peittaamalla pinta sopivalla syövyttävällä aineella. Alumiini peitataan yleensä emäksisellä liuoksella, esimerkiksi lipeällä, mutta myös typpihappo-fluorivetyhappoliuokset sopivat alumiinille. Ennen peittausta Vanhoista maalinjämistä pinta puhdistetaan asetonilla tai muulla voimakkaalla liuottimella, jotta pintaan ei jäisi rasvaa, joka estää peittausainetta vaikuttamasta. Peittauksen jälkeen koko masto pestään vedellä, jotta syövyttävää ainetta ei jää minnekään, sillä niitinrakoihin tai muualle jäänyt happo voi pitkän päälle syövyttää alumiinin pilalle.

Tarpeetonta sanoa, että sekä voimakkaiden liuottimien, emäksien ja happojen kanssa hyvät suojavarusteet ovat äärimmäisen tärkeät.

Peittauksen jälkeen pinta kuivataan ja maalaus aloitetaan mahdollisimman pian, jotta pintaan ei ehdi muodostua uutta oksidipintaa. Sopivan peittaus-maalauspäivän löytäminen oli ainakin meille haastavaa, sillä koko hommaan meni reilu tovi, eikä peitata tai maalata voi missä tahansa lämpötilassa ja ilmankosteudessa.

Tehdaslaatuinen maalipinta on vaikea saavuttaa
Pohjamaalaus suoritettiin ohjeiden mukaan mahdollisimman juoksevaksi ohennetulla epoksimaalilla, joka meidän tapauksessamme oli Hempelin Light Primer. Epoksipohjamaali varmistaa hyvän tarttuvuuden vaikeaan alumiinipintaan. Kun mastoon oli saatu peittävä pinta, tasoitettiin se hiomalla hienolla hiomapaperilla (~200) ja lopulta asetonilla pyyhkimällä ennen pintamaalausta.

Pintamaalaukseen käytimme valkoista Hempelin Poly Best-polyuretaanimaalia. Polyuretaanimaali kestää UV-säteilyä aivan eri tavalla kuin epoksimaali, joka tyypillisesti kellastuu auringossa. Itse käytimme puhtaan valkoista (värikoodi 10001), mutta jälkikäteen tuntuu siltä, että taitettu valkoinen (13410) olisi ollut mastoon parempi vaihtoehto.

Laajaa metallipintaa maalatessa tuli hyvin selväksi, että lopputuloksen ratkaisee ennen kaikkea mahdollisimman iso ja hyvälaatuinen pensseli ja oikein ohennettu maali. Käytimme parhaita mahdollisia 70 millimetrin pensseleitä mitä kaupasta löysimme. Huonommalla pensselillä irtoavat harjakset on lähes taattu ja pienemmällä pensselillä työ etenee liian hitaasti, jolloin jo kuivahtaneen ja tuoreen maalin liitos menee röpöiseksi. Parin sadan maaleja ei kannata pilata muutaman euron pensselillä. Maalia meillä meni 200-300 grammaa per kerros.

Niin tai näin, mastolle on vaikea löytää suojaisaa maalauspaikkaa, joten työ on tehtävä säiden mukaan. Myös muita ongelmia saattaa tulla - me hioimme mastosta yhden parvellisen siihen kuivumisen aikana pölähtäneitä häiriäisiä.

Lopputulokseen olemme hyvin tyytyväisiä, vaikka ei käsin maalaamalla tehdaslaatuista jälkeä saa. Jos budjetti ei ole rajoitteena, voi alumiiniosat maalauttaa vaikka automaalaamossa. Ainakin Lauttasaaren H. Lampinen maalaa muutakin kuin autoja. Oli menetelmä mikä tahansa, pitkän päälle alumiinin pinnalta maali alkaa aina lohkeilemaan helojen ja kiinnikkeiden ympäriltä, joten maalaus ei ole lopullinen vaihtoehto. Kestävin pinta alumiiniin saadaan anodisoimalla (eli elaksoinnilla), jossa alumiinin pinnan koostumusta muutetaan kovemmaksi ja passiivisemmaksi. Taitava nikkari pystyisi ehkä mastoa pienemmän laitteen anodisoimaan ominkin käsin.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kisen vihdoin vesille!

Tänä vuonna se viimein tapahtui! Kesäkuun puolessa välissä saimme Kisenin pintakäsittelyn valmiiksi ja kauniin punaruskeaksi lakatessa tummennut ja valkopohjoinen vanha rouva pääsi pitkästä aikaa takaisin vesille. Vesillelaskussakin oli omat seikkailunsa, sillä ensimmäisenä laskupäivänä tuuli nousi niin kovaksi, että luottonostomiehemme Nenne Brorström suositteli odottamista seuraavaan päivään. Myrskytuulten ja kaatosateen sijasta saimmekin laskea veneen kauniissa poutasäässä ja reilusti turvallisemmin.
Kisen saapuu Merisatamanrantaan
Kunnostusurakka ei suinkaan päättynyt vesillelaskuun. Kesän kuumimmat kuukaudet käytimme rikauksen viimeistelyyn. Kannen uudelleen rakentamisen jäljiltä piti kaikille heloille löytää paikkansa, jossa oli kieltämättä aika lailla hommaa. Suurimmat ongelmat syntyivät kannen läpi juoksevien vanttien, staagien ja barduunoiden kanssa, joiden läpiviennit oli laskettava kannen alla olevien kiinnityspisteiden ja korkealla kannen yläpuolella sijaitsevan maston välillä.
Kisenin istumalaatikon kalustus rakennettiin kesän aikana
Staageille meillä oli melko varmat paikat ja barduunoiden osalta teimme reiät ensin kanteen ja asetimme vasta sen jälkeen kiinnityspisteet kannen alle, joten näistä kahdesta selvittiin oikein tyylikkäästi. Sen sijaan vanttien kanssa paikat menivät aivan huti ja oikeiden paikkojen hakemisen seurauksena kannessa on nyt melkein kämmenen kokoiset reiät. Niiden paikkaamisessa on hommaa täksi talveksi.
Kisen vihdoin vesillä! (Kuva Tuomas Raitio)
Kesän aikataulu oli rakennettu tähdäten Viaporin Tuoppiin (aivan kuten jo 2009!), mutta selkään tuli hienoisella marginaalilla - ensipurjehdukselle päästiin lopulta vajaata viikkoa kisojen jälkeen. Kesälomakauden päätyttyä ehdittiin vielä muutaman kerran vesille ennen talvitelakointia, hiottiin rikausta ja tutustuttiin veneeseen.
Kisen syyskuussa odottamassa pääsyä mastonosturille
Varsinaisen kunnostusprojektin jälkeen kirjoitamme jatkossa enemmän purjehtimiseen, kilpailuun ja yleiseen puuvenefiilistelyyn liittyen Kisenin Facebook-sivuilla - sinne ovat tervetulleita kaikki! Sen sijaan Kisen-blogi varmastikin hiljenee. Tärkeimmät työt on dokumentoitu ja niistä on toivottavasti apua vielä muillekin puuveneen kunnostajille. Tsemppiä kaikille, jotka painivat veneprojektien kanssa. Ei hätää, oma vene vesillä kuittaa kaikki kärsimykset! :)