Alumiinimaston maalaaminen

Kisenin maston maalaaminen oli yksi monista viime kesän mielenkiintoisista työvaiheista, joiden tarkempi dokumentointi jäi kovan kiireen alle. Alumiinimaston maalaamiseen löytyi myös yllättävän huonosti ohjeita, vaikka homma varmasti koskee montaa veneilijää.

Kisenin masto oli maalattu joskus aikaisemmin ilmeisesti yksikomponenttisella maalilla, joka oli jo pahasti ravistunut. Sen sijaan puomi, joka on kuulemma jostain toisesta veneestä, on säilyttänyt pintansa paremmin. Ilmeisesti siihen on käytetty asianmukaisempaa maalia.

Maalausteline takaa tasaisen tuloksen ja mukavan työasennon

Vanha maali piti kuitenkin saada pois ja kahdentoista metrin putkessa huonoakin maalia oli paljon. Koetimme käsin hiomista, konelaikkausta ja muuta kovalla vaivalla ja huonolla tuloksella, vaikka kaikkein järkevin vaihtoehto ei ollut niin hankala keksiä sekään. Lopulta Hempelin Paint Stripper irrotti vanhan maalin helposti ja loputkin lähtivät käsittelyn jälkeen helpommin karkeammalla hiomapaperilla.

Alumiinin hyvä korroosionkestävyys perustuu pintaan muodostuvaan oksidikerrokseen, joka estää alla olevaa metallia hapettumasta. Alumiinioksidi on vähän kuin jauhoa metallin pinnalla ja siitä syystä oksidoituneen alumiinin pinnalla maali ei pysy kunnolla. Ennen maalausta oksidikerros onkin poistettava sopivalla keinolla.

Maalattua mastoa asetellaan paikalleen

Alumiinin oksidikerros poistetaan peittaamalla pinta sopivalla syövyttävällä aineella. Alumiini peitataan yleensä emäksisellä liuoksella, esimerkiksi lipeällä, mutta myös typpihappo-fluorivetyhappoliuokset sopivat alumiinille. Ennen peittausta Vanhoista maalinjämistä pinta puhdistetaan asetonilla tai muulla voimakkaalla liuottimella, jotta pintaan ei jäisi rasvaa, joka estää peittausainetta vaikuttamasta. Peittauksen jälkeen koko masto pestään vedellä, jotta syövyttävää ainetta ei jää minnekään, sillä niitinrakoihin tai muualle jäänyt happo voi pitkän päälle syövyttää alumiinin pilalle.

Tarpeetonta sanoa, että sekä voimakkaiden liuottimien, emäksien ja happojen kanssa hyvät suojavarusteet ovat äärimmäisen tärkeät.

Peittauksen jälkeen pinta kuivataan ja maalaus aloitetaan mahdollisimman pian, jotta pintaan ei ehdi muodostua uutta oksidipintaa. Sopivan peittaus-maalauspäivän löytäminen oli ainakin meille haastavaa, sillä koko hommaan meni reilu tovi, eikä peitata tai maalata voi missä tahansa lämpötilassa ja ilmankosteudessa.

Tehdaslaatuinen maalipinta on vaikea saavuttaa

Pohjamaalaus suoritettiin ohjeiden mukaan mahdollisimman juoksevaksi ohennetulla epoksimaalilla, joka meidän tapauksessamme oli Hempelin Light Primer. Epoksipohjamaali varmistaa hyvän tarttuvuuden vaikeaan alumiinipintaan. Kun mastoon oli saatu peittävä pinta, tasoitettiin se hiomalla hienolla hiomapaperilla (~200) ja lopulta asetonilla pyyhkimällä ennen pintamaalausta.

Pintamaalaukseen käytimme valkoista Hempelin Poly Best-polyuretaanimaalia. Polyuretaanimaali kestää UV-säteilyä aivan eri tavalla kuin epoksimaali, joka tyypillisesti kellastuu auringossa. Itse käytimme puhtaan valkoista (värikoodi 10001), mutta jälkikäteen tuntuu siltä, että taitettu valkoinen (13410) olisi ollut mastoon parempi vaihtoehto.

Laajaa metallipintaa maalatessa tuli hyvin selväksi, että lopputuloksen ratkaisee ennen kaikkea mahdollisimman iso ja hyvälaatuinen pensseli ja oikein ohennettu maali. Käytimme parhaita mahdollisia 70 millimetrin pensseleitä mitä kaupasta löysimme. Huonommalla pensselillä irtoavat harjakset on lähes taattu ja pienemmällä pensselillä työ etenee liian hitaasti, jolloin jo kuivahtaneen ja tuoreen maalin liitos menee röpöiseksi. Parin sadan maaleja ei kannata pilata muutaman euron pensselillä. Maalia meillä meni 200-300 grammaa per kerros.

Niin tai näin, mastolle on vaikea löytää suojaisaa maalauspaikkaa, joten työ on tehtävä säiden mukaan. Myös muita ongelmia saattaa tulla - me hioimme mastosta yhden parvellisen siihen kuivumisen aikana pölähtäneitä häiriäisiä.

Lopputulokseen olemme hyvin tyytyväisiä, vaikka ei käsin maalaamalla tehdaslaatuista jälkeä saa. Jos budjetti ei ole rajoitteena, voi alumiiniosat maalauttaa vaikka automaalaamossa. Ainakin Lauttasaaren H. Lampinen maalaa muutakin kuin autoja. Oli menetelmä mikä tahansa, pitkän päälle alumiinin pinnalta maali alkaa aina lohkeilemaan helojen ja kiinnikkeiden ympäriltä, joten maalaus ei ole lopullinen vaihtoehto. Kestävin pinta alumiiniin saadaan anodisoimalla (eli elaksoinnilla), jossa alumiinin pinnan koostumusta muutetaan kovemmaksi ja passiivisemmaksi. Taitava nikkari pystyisi ehkä mastoa pienemmän laitteen anodisoimaan ominkin käsin.

Ruostumattoman teräksen happopeittaus

Kiseniin on viimeisten viikkojen aikana jouduttu tekemään paljon mittatilausosia. Näistä pääosa on ollut helppoja pellintaivutustöitä, mutta osassa on jouduttu tarttumaan myös hitsaustyökaluihin. Näistäkin kaikkein vaikeimmat ja näkyvimmät osat teetimme ammattilaisilla, mutta teetettyjen osien korkean hinnan vuoksi kaikki mitä osataan, on yritetty tehdä itse.

Suuritöisin hitsausurakka oli viisvitosille tyypillisen itseskuuttavan fokan levankikiskon korotusjalkojen hitsaus. Jalkojen tekemisessä oli otettava huomioon sekä kiskon että kannen kaarevuus ja sovittaa jalat näiden väliin. Työtä ei oikein voinut ulkoistaa, sillä pelkäsimme, että osia joudutaan sovittamaan valmistuksen aikana. Ammattilaistyönä tämä olisi varmasti nostanut hintaa paljon.

Fokan kiskon jalat ennen peittauskäsittelyä

Hitsattava metalli kuumenee voimakkaasti ja tämän seurauksena hitsaussaumojen ympäriltä teräksestä poistuu kromia, jonka pitäisi oksidoitumalla suojata ruostumatonta terästä. Näin ollen hitsaussaumojen alue on käsittelemättömänä altis korroosiolle ja mustuneena myös pahannäköinen.

Rosteriosat suolahappoliuoksessa

Ruostumattoman teräksen puhdistukseen käytetään peittausta, jossa hapolla poistetaan hitsauskuona sekä kromiköyhtynyt pintakerros itse metallista. Keino on tehokas, mutta voimakkaiden happojen kanssa työskentely on myös erittäin vaarallista. Metalli- ja autoalan KAMAT-tietokorteista löytyvät hyvät perusohjeet rosterin happopeittauksesta (pdf) eri aineilla. Työskennellessä on hyvä käyttää vähintään suojakäsineitä, vaatteita ja kasvosuojusta, sekä hengityssuojainta ellei tilan ilmanvaihto ole hyvä. Lisäksi työpisteen lähistölle on hyvä varata puhdasta vettä hapon neutraloimista varten vahingon sattuessa.

Valmiit osat peittauksen ja teräsharjakiillotuksen jälkeen

Käytin Teknoksen Betoni-peittausliuosta, joka on noin 20 %:n suolahappoliuos (käyttöturvallisuustiedote). Kuten nimestä voi päätellä, Betoni on tarkoitettu betonin peittaukseen, eikä todennäköisesti sisällä terästä suojaavia inhibiittejä, joita rosterin peittaukseen tarkoitetuissa peittausliuoksissa tavallisesti on. Suolahappo on periaatteessa hapoista helpoin, sillä suolahapolla peittausliuoksen lämmöksi riittää huoneenlämpö.

Valitsin Betonin, koska se maksoi alle 10 euroa ja sitä myytiin litran pakkauksessa. Hitsausliikkeen peittausliuos oli kahden kilon paketissa, joka on aivan liikaa meille, ja maksoi reilusti yli 40 euroa. Hyvä vaihtoehto suolahapolle olisi ollut Dinitrolin Annitrol-ruosteenpoistoaine, joka on 30%:n fosforihappoliuos (käyttöturvallisuustiedote).

Suoritin metallin rasvanpoiston asetonilla, jonka jälkeen asetin palat pihdeillä suolahappoliuokseen. Betoni-liuos toimi 20-asteen lämpötilassa melko hitaasti ja pidin paloja liuoksessa lopulta 2 x 20 min ja harjasin enimmät kuonat pois liuotuskertojen välissä teräsharjalla.

Vielä kahden peittauskerran jälkeenkin hitsaussaumat olivat melko tummia ja kuona lähti lopullisesti irti vasta teräsharjaamalla ne koneellisesti. Tätä oli kokeiltu jo aikaisemmin, mutta ilman peittausta kuona ei irronnut rosterin pinnasta. Peittaus oli ehkä vähemmän tehokasta kuin olin ajatellut, mutta lopputuloksena pinta saatiin kauttaaltaan puhtaaksi ja toivottavasti jälleen korroosionkestäväksi.