maanantai 22. maaliskuuta 2010

Painokaaret puhdistettu

Tänään saimme viimein paikattua omaa hölmöyttämme aiheuttamamme painokaarien homehtumisen. Kuten mainittu, osa kesällä asettamistamme painokaarista meni homeseen syksyn sadekelien aikana. Tästä syystä alun alkaen kauniin vaaleat saarnikaaret olivat muuttuneet monin paikon tummiksi ja laikukkaiksi.


Homeisia painokaaria ennen puhdistusta

Home ei iskenyt kaikkiin kaariin, eikä se pilannut lainkaan myöhemmin, säiden kuivuttua, asetettuja kaaria. Siitä huolimatta moni Kisenin yli sadasta kahdestakymmenestä kaaresta oli pahasti homeessa.

Kaaret puhdistettiin käsin hiomalla ja suojataan vielä sinkkinaftenaatilla (käyttöturvallisuustiedote) ennen kansikaaren kannattimien asentamista, jotta home ei pääse palaamaan kaariin. Sinkkinaftenaatti tulee olemaan pääasiallinen suoja-aine myös Kiseniä kyllästettäessä. Samaa ainetta käytetään myös paljon kehutussa puunkyllästysaineessa, Aspergolissa, joten hiontihommiin ei toivottavasti tarvitse enää palata.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Rakennekaaret paikallaan

Viime viikonloppuna saimme jälleen ison porukan työmaalle. Paikalle saapui myös Kisen-projektin ensimmäinen vapaaehtoinen, Timo L. Useamman käsiparin ansiosta saimme työmaan jaettua kahtia, niin että toinen kaksikko keskittyi rakennekaarien kiinnittämiseen ja toinen peräsimen uusimiseen.


Lauri iskee rakennekaaret kiinni

Rakennekaaria on liimailtu, höylätty ja soviteltu jo tuskallisen kauan, joten oli suunnattoman helpottavaa, kun työ vihdoin eteni siihen vaiheeseen, että ne saadaan lopullisesti paikalleen. Viimeiset pari työpäivää ovat menneet liimatessa rakennekaarien kölitukkeja kiinni itse kaariin. Nyt rakennekaaret ovat yhtä kiinteää kokonaisuutta styyrpuuriin partaasta paapuuriin partaaseen.


Rakennnekaarien istuvuus saatiin lopulta oikein hyväksi

Kisenin rakennekaarissa näkyy veneen pitkä historia. Veneessä on alunperin ollut kolme paria rakennekaaria keulassa, joista jokaisessa rustiraudat vanttien jatkona. Kun saimme veneen haltuumme oli etummainen rustirautapari poissa käytöstä, ilmeisesti vain vanhassa puumastossa oli ollut kolmet vantit. Näin ollen emme asentaneet kuin ainoastaan takimmaiset kaksi rustirautaa veneeseen nyt kunnostuksen yhteydessä.


Rakennekaaret kiinnitetään pultein ja ruuvein runkoon

Nyt veneen kaikki kaaret, sekä painokaaret että rakennekaaret, ovat paikallaan ja runko on valmis kansikaaren kannattimien asentamista varten. Toivomme pääsevämme tähän hommaan jo viikon loppupuolella.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Cowesin Daringit

Viisvitosista kiinnostuneelle Isle of Wightilla sijaitsevan Cowesin kaupungin Daringit ovat ehdottomasti tutustumisen arvoinen veneluokka. Daringit ovat yksityyppiluokka, joka perustuu 1956 Melbournen olympialaisten 5.5m -luokan hopeamitalistiin, K-17 Visioniin.

5.5m K-17 Vision
Daring-luokan perusta, 5.5m K-17 Vision vuodelta 1955

Daring-luokalla on poikkeuksellisen tiukat luokkasäännöt, jotka rajoittavat rakenteen ja materiaalien lisäksi muun muassa purjeiden hankkimista ja pohjan puhdistusta. Näistä erityisen mielenkiintoinen on juuri purjeiden hankkiminen yhteistilauksena, jolloin hinta saadaan pidettyä kohtuullisena ja purjeiden vaikutus veneiden suorituskykyyn eliminoitua. Tuloksena on yksityyppiluokka, jossa kilpailevat korostetusti, jopa verrattuna muihin yksityyppiluokkiin, nimenomaan miehistöt eivätkä veneet.

Tiukkojen luokkasääntöjen tulos näkyy ehkä parhaiten siinä, että huolimatta luokan toiminnan alueellisesta rajoittuneisuudesta, ovat kohtuulliset ylläpitokustannukset ja vilkas kilpailutoiminta pitäneet luokan aktiivisena jo viidenkymmenen vuoden ajan.



Lyhyt videoesittely Daring-luokasta (The Knowledge Zone, YouTube)

Daringit muodostavat mielenkiintoisen sivujuonteen viisvitosten historiassa, koska konstruktioluokkana 5.5m on aina kehittynyt uusien venemallien kautta. Daring-luokassa malli on pysynyt muuttumattomana usean vuosikymmenen ajan, mutta rakenteessa käytetyt materiaalit ovat kehittyneet. Ilmeisesti luokan alusta alkaen veneet on tehty lasikuidusta, joka viisvitosissa sallittiin vasta 1970-luvulla.

Lopputuloksena on, että nykyisin purjehtivat Daringit ovat rakennustavoiltaan paljon alkuperäistä Visionia nykyaikaisempia, mutta ne säilyttävät arvokkaasti vanhan konstruktion klassiset piirteet. Tältä osin Daring-luokkaa voi hyvin verrata muihin vanhoihin yksityyppiluokkiin, kuten Stareihin tai Lightningeihin.