Kaksi uutta viisvitosblogia

Kisenin ja parin muun vanhemman viisvitosen palattua kilparadoille parin viime vuoden aikana luokassa on alkanut tapahtua hurjia! Tällä hetkellä vanhoja viisikymmenluvun veneitä on korjattavana kaksi kappaletta ja molempia voi seurata blogissa.

Trial on kunnostettavana Turussa

Suomalaisen Carl-Olof Granfeltin suunnittelema Trial on kunnostettavana Turussa TT-puuvenepalvelulla. Trial on ollut monta vuosikymmentä ladossa odottamassa köliremonttia, joka on nyt viimein saatu alkuun.

Trialissa on Granfeltin veneille tyypillinen voimakkaasti negatiivinen peräpeili

Trialia kunnostetaan varsinaisten asiakastöiden ohessa, joten vauhti ei ole koko ajan päällä. Vene saattaa tulla valmistuttuaan myös myyntiin, joten kiinnostuneiden kannattaa kysellä asiaa suoraan Terolta (041 445 3060). Trial mahtuisi hyvin Helsingin kasvavaan 50-luvun laivueeseen!

GKSS 1951 / Relax / Lotten / Aava, kuvassa näkyvä kajuutta on jo poistettu ;)

Toinen vene on alunperin ruotsalainen Lotten, joka nykyisin sijaitsee Kuopion seudulla. Veneessä on tavalliset viisikymmenluvun veneen työt - laudoitusta, kaaria ja kansi uusiksi. Lottenia kunnostaa veneen nykyinen omistaja ja vesille pääsy taitaa häämöttää jo ensi kesässä.

Turkkilevyt loppusuoralla

Kisenin uudet turkkilevyt ovat jo pitkällä. Vanhat, veneen mukana tulleet turkit oli tehty vesivanerista ja niiden palvelusvuodet olivat jo lopussa. Ne eivät myöskään istuneet enää paikalleen kaarien ja kölitukkien vaihdon jälkeen, vaan saattoivat liukua paikaltaan vastakäännöksessä. Se ei oikein käy päinsä, joten uudet oli tehtävä pikimiten.

Ensimmäiset turkkiaihiot valmistuivat päivässä

Turkkilevyjen uusiminen oli toinen kahdesta talvelle etukäteen suunnitellusta hommasta ja aloitimmekin puutavaran hankinnan jo viime vuoden lokakuussa. Venekäyttöön sopivaa jalopuuvaneria ei saa aivan joka kaupasta ja lisäksi tarvitsimme myös sahauspalvelua, joten sopivia toimittajia ei ollut monta. Tilasimme tavarat ja jäimme odottamaan, lähetyksen piti saapua viimeistään joulukuun alussa.

Hiukan ennen joulua soitimme perään ja saimme kuulla, että vanerit eivät ole vielä saapuneet Suomeen. Jäimme odottamaan, soitimme perään, saimme selityksiä ja aloitimme alusta. Lopulta kevättalvesta uskomme loppui, peruimme tilauksen ja muutimme suunnitelmia, niin että selviämme ilman sahauspalvelua ja kävimme hakemassa Herttoniemen Puukeskuksesta toiseksi viimeisen okumevanerilevyn. Lähellä oli, ettei homma mennyt täysin puihin!

Taaimmaisen turkkilevyn jiginä käytetty kovalevymalli

Kun lopulta pääsimme alkuun, homma eteni nopeasti. Istumalaatikon lattiana toimineista vanhoista turkkilevyistä kaksi etummaista olivat muodoltaan suurinpiirtein oikeanlaiset, joten pystyimme tekemään uudet jyrsimen kopioterällä ja tekemällä pieniä korjauksia höylällä. Lähes täydellisesti istuvat aihiot valmistuivat päivässä.

Sen sijaan keskikonsolin takana oleva taaimmainen levy vaati hiukan enemmän työtä. Teimme aluksi mallin käyttämällä kovalevyä, joka on halpaa ja helppo muotoilla, mutta tarpeeksi jäykkää, jotta sitä voi käyttää jyrsimen jiginä.

Etummaisten turkkilevyjen lukitukset

Taaimmainen turkkilevy päätettiin lopulta tehdä kahdesta palasta, jotta koko turkki saataisiin yhdestä vanerilevystä. Paksu 15 millinen jalopuuvaneri maksaa reilut parisataa per levy, joten optimointi alkaa nopeasti kiinnostamaan. Lisäksi saimme pätkän terassilaudoista ylijäänyttä siperiankuusta, josta tehtiin koolingit turkkilevyn alle. Pihkaisena puuna sen pitäisi kestää näinkin haastavassa paikassa.

Vanerinlevyjen asettelua suunnitellessa on muuten hyvä muistaa, että päällimmäisen viilun syysuunta on aina levyn pitkän sivun suuntainen. Itse meinasin mennä vipuun, kun sain paperilla kolme levyä mahtumaan vierekkäin, mutta käytännössä tämä ei olisi toiminut, sillä syyt olisivat menneet lattiassa poikittain. Vaneritöiden suunnitteluun hyvä apu on suomalaisten vanerituottajien julkaisema Vanerikäsikirja, vaikka se kattaakin vain kotimaiset tuotteet.

Vanhoissa turkkilevyissä ilmenneen heilumisongelman ratkaisimme loveamalla uudet levyt niin, että ne lukittuvat istumalaatikon rakenteisiin. Taaimmainen levy asettuu keskikonsolin molemmin puolin ja etummaiset kaksi levyä lukitaan toisiinsa ja edelleen peränpäästä keskikonsoliin ja edestä pienellä, levyn alapuolella olevalla askelmalla kölipulttiin. Toivotaan, että nämä ratkaisut osoittautuvat toimiviksi!

Aiotko puuveneenkorjaajaksi?

Klassikkoveneen korjaaminen itse on joillekin ainoa keino päästä ajamaan hyväkuntoista puuvenettä. Se on myös eräs tapa, jolla klassikoita saadaan lisää kilparadoille. Vaikka veneremontti ei ole keino säästää rahaa (valtaosa ellei kaikki nyt myynnissä olevista puisista viisvitosista on halvempia kuin meillä on kulunut rahaa projektiin), itse tekeminen on kuitenkin todella paljon halvempaa kuin työn teettäminen ammattilaisella. Suon ilolla puuveneenkorjaajille heidän elantonsa mutta omasta lompakosta ei löydy riittävästi rahaa työn teettämiseen.

Korjausurakkaa ei kannata aloittaa viimeisillä rahoilla mutta työssäkäyvälle se on taloudellisesti täysin mahdollinen harrastus. Taloudellista ja työtaakkaa on hyvä jakaa ryhtymällä remonttiin isommalla porukalla. Neljällä hengellä työtä riitti kaikille hyvin ja luultavasti kolmen hengen miehistön kasaamiseen joudutaan ajoittain käyttämään ulkopuolisia gasteja kunhan purjehtimaan päästään. Monen veneen käyttöaste on niin pieni, että omistusta voi hyvin jakaa. Kalliiseen ja välillä stressaavaankin harrastukseen on hyvä ottaa mukaan todella hyviä ystäviä tai sellaisia, joilla ei ole niin väliä. Itse otin hyviä ystäviä.

Meillä kölipuun, kaarten ja kannen vaihtamiseen, kylkien paikkailuun ja rikauksen modernisointiin meni neljässä vuodessa noin 1000 €/henki/vuosi. Rahaahan se on mutta eivät muutkaan harrastukset ilmaisia ole. Ensimmäinen asia, jonka opimme kantapään kautta oli se, että veneelle kannattaa heti (jopa ennen töiden alkua) perustaa tili, johon maksetaan kuussa vakiosumma. Aloimme tähän vasta urakan jatkuttua jo jonkun aikaa mutta se helpotti oloa ja taloudenpitoa suuresti. Kuluja kertyy todella epätasaisesti ja on mukavampi maksaa vaikka satanen kuussa kuin melkein tonnin laskuja aina joskus.

Toinen tärkeä asia on se, että remontilla pitää olla työnjohto. Jonkun pitää tietää kokonaiskuva projektista, varata tarvittavat välineet ja materiaalit ja jonkun pitää olla perillä taloustilanteesta. Vastuut voivat muuttua projektin aikana mutta jonkun pitää olla koko ajan tilanteen tasalla. Meillä runko tehtiin pitkälti minun tiedoillani mutta rikaus ja taloushallinto ovat Matiaksen käsialaa.

Käsityötaidon puutetta ei pidä pelätä liikaa. Pitkälti kyse on tiedosta ja huolellisuudesta ja tietoa saa kirjoista ja kysymällä. Veneenrakennus ei oikeasti ole kultamokkatouhua, piiloon jäävät rakenteet voi tehdä aika krouvisti riittävän lujiksi. Julkisivua on taas aikaa hinkuttaa. Työ kannattaa aloittaa helposta, jotta työkalut tulevat tutuiksi. Taito karttuu nopeasti. Toki joku kyky työkalujen käyttöön on välttämätöntä mutta riittävä perustaso löytyy yllättävän monelta.

En suosittelisi emäpuun vaihtoa ilman mitään veneenrakennuskokemusta mutta esimerkiksi kansiremontti on jo paljon parempi (mutta silti tosi iso) aloitusprojekti. Mahdollisiin töihin vaikuttaa myös se, minkälaiset tilat remonttiin on käytettävissä ja saatavilla olevat työkalut.

Venettä ei ole pakko saada halliin korjauksen ajaksi, hyvä pressuteltta riittää. Itseasiassa huonohkokin pressuteltta riittää mutta sitä en suosittele kenellekään. Me teimme projektia käsittämättömän pitkälle ilman kunnollista telttaa. Melkein kolme vuotta käytettiin sen miettimiseen, että isompi teltta olisi hyvä, jos sellaisen ehtisi joskus rakentaa. Eihän sitä koskaan ehtinyt, aina oli mielenkiintoisempia töitä tehtävänä.

Aikaa ja hermoja olisi kuitenkin säästynyt, jos teltta olisi ollut riittävän iso ja sopivan mallinen. Muutama asia, joita kannattaa ottaa huomioon telttaa suunniteltaessa ja rakennettaessa:

• pystyt seinät partaan yli ja viisto katto
• metrin verran tilaa joka suuntaan veneen ympärille
• seinät ja katto raskaasta pressusta
• isommalle veneelle tukevat työtasot veneen ympäri, jotta joka paikkaan yltää hyvältä alustalta
• hyvä työvalaistus koko telttaan ja riittävät sähkövedot.

Me jouduimme siirtämään telttaa monta kertaa työn kuluessa, jotta mahduimme työskentelemään ja alkuvuosina kevytpeitteitä piti olla sitomassa uudelleen ja paikkaamassa melkein joka kerralla. Teltassa säästetty raha on säästetty väärässä kohdassa.

Telttaan kannattaa myös tehdä jonkunlainen lattia, ainakin maahan kannattaa varata runsaasti trukkilavoja jos ei muuta. Kuivassa rakennettu teltta voi tuoda ikäviä yllätyksiä syksyn sateilla tai viimeistään lumen sulaessa. Kuivaa laskutilaa työkaluille ja rakennusmateriaaleille ei ole koskaan liikaa ja sulava maa voi muuttaa veneen ja teltan tuentoja yllättävänkin paljon.

Jos työ on tarkoitus suorittaa venetelakan mailla omin voimin, on syytä sopia pelisäännöistä telakoitsijan kanssa ajoissa. Työmaan pitää voida olla paikoillaan parikin kautta, siinä ajassa veneen saa siirtokuntoon mistä tahansa lähtötilanteesta. Samoin sähkön ja työkalujen käytöstä pitää sopia erikseen ja etukäteen, kuten myös alueen mahdollisesta käytöstä esimerkiksi viikonloppuisin ja työajan jälkeen.

Työkalujen tarve vaihtelee todella paljon riippuen tehtävästä työstä, mutta joitakin vakiotarpeita löytyy.

• hyvä ja huonoja puukkoja
• vasara, ehkä myös nuija talttaamiseen
• talttasarja
• karkea- ja hienohampainen saha (japaninsaha on todella hyvä)
• vaihtopääruuvari ja kärkisarja
• yksi tai mielellään kaksi hyvää akkuporakonetta 13 mm istukalla
• puuporasarja (ainakin 3 mm - 12 mm)
• erikokoisia tulppaus- ja upotusteriä
• käsijyrsin (mielellään vaihdettavalla istukalla)
• paljon erilaisia mittavälineitä (ainakin tavallisia ja yksi >10 m mittanauha, suorakulma, teräsviivain, työntomitta ja siirtokulma).
• lyijykyniä, paljon lyijykyniä. Puolikkaiksi katkaistut katoavat puolet hitaammin

Kaikkia työkaluja ei ole tarpeen ostaa samalla kertaa, eikä kaikkia tarvittavia laitteita voi tietää etukäteen. Myös työkaluvuokraamot kannattaa pitää mielessä. Harvinaisemmissa hommissa hyvä vuokrattu kone on usein parempi kuin huono oma. Myös siihen on alistuttava, että joskus hommat seisovat työkalujen puutteessa.

Suurten puuntyöstökoneiden, kuten oiko- ja tasohöylän sekä levysirkkelin tarpeelta voi välttyä ostamalla puutavara valmiina aihioina. Meillä oli koneet käytettävissä ja mänty ostettiin stammwarena (tuppeensahattu raakalankku) ja muut puut höyläämättömänä lankkuna. Työstämiseen menee kuitenkin paljon aikaa ja hukka on merkittävä raakapuutavarasta aihioksi työstettäessä, puhumattakaan valmiista osasta. Kannattaa siis muistaa hintoja vertailtaessa, että todellinen ero puun kuutiohinnassa raakapuuna ja mitallistettuna aihiona ei ole niin suuri, kuin miltä se hinnastoa lukiessa vaikuttaa.

Valmiiden aihioiden ostaminen vaatii suunnitelmallisuutta mutta se on vain hyvä asia. Mitä paremmin asiat on mietitty etukäteen, sitä paremmin ne sujuvat. Oikeat työkalutkin muistuvat mukaan ja työtavat muotoutuvat jo päässä ensimmäistä ideaa paremmiksi.

Aikataulun venymiseen ja motivaation loppumiseen on syytä varautua. Kysyy itseltä vakaamusta ja perheeltä ymmärrystä lähteä viikonloppuisin ennen auringon nousua pakkaseen resuamaan veneen kanssa. Porukalla tekemisessä on se hyvä puoli, että yleensä ainakin yhdellä on motivaatiota. Meillä oli pahimmillaan koko porukalta motivaatio hukassa melkein kokonaisen kesän.

Jälkikäteen ajateltuna silloin olisi kannattanut olla pari kolme viikkoa käymättä veneellä ollenkaan, luultavasti työ olisi alkanut sujumaan nopeammin. Sinnikkyys on kuitenkin kannattanut. Veneen näkeminen ensimmäistä kertaa vedessä oli aika mieleenpainuva kokemus, samoin ensimmäinen purjeiden nosto. Luulen, että hyviä kokemuksia on veneellä luvassa vielä jatkossakin.

Kansiremontin viimeistelyä

Tälle talvelle suunnitellut kaksi tärkeintä työvaihetta olivat kansiremontin viimeistely ja uusien turkkilevyjen rakentaminen istumalaatikkoon. Kansiremontti meni aivan nappiin, mutta viime metreillä tuli selkään. Olimme laskeneet vanttien läpimenoreikien paikan kannella aivan väärin!

Lähtötilanne oli tämä, vanttien paikat jouduttiin hakemaan kokeilemalla

Näin ollen vanttien paikat jouduttiin hakemaan kokeilemalla ja sen seurauksena kanteen tuli isot, lapsen käden mentävät reiät siihen, mihin piti tulla hienoakin hienommat, metallimiehellä teetetyt läpivientihelat. Purjehduskauden lähestyessä loppua päätimme antaa asian olla ja suojasimme vanerin reunat Yacht Primerilla ja purjehdimme minkä ehdimme.

Ensimmäinen paikkareikä jyrsitty

Vesillä isommatkin esteettiset virheet unohtuvat, mutta etenkin kovemmalla kelillä rei'istä tuli vettä sisään kaatamalla, eikä tuota kantta ehkä tuon näköiseksi olisi kuitenkaan voinut jättää.

Vakuuttuneina jyrsimen suorituskyvystä päätimme paikata reiät jyrsimällä ne ensin siistiksi ja asettamalla sitten reikään sopivan paikan. Ensimmäisenä suunnitelmana oli käyttää tehtävään jyrsimen intarsia-sarjaa, jolla pystyy tekemään sekä upotuksen, että siihen suoraan sopivan paikan. Siis helppoa!

Punaiset viivat näyttävät läpiviennin linjan ja poikkiviivat sijainnin (10 cm molempiin suuntiin)

Käytäntö kuitenkin osoitti, että nämä sarjat on tarkoitettu vain aivan matalia upotuksia varten. Jyrsittäessä 9 millimetrin kantta kapeasta jyrsinterästä loppuivat täysin voimat ja lopulta se vääntyi ja tuhosi oman ohjurinsa.

Näin jouduimme suunnittelemaan hommaan uusiksi. Jyrsin vaikutti edelleen parhaalta vaihtoehdolta, mutta tarkka ratkaisu haki muotoaan. Reiät jyrsimme tekemällä yksinkertaisen suorakaiteen muotoisen "telakan", jossa jyrsimen alustan liikerata pitkittäin ja poikittain oli rajattu ja joka ruuvattiin kanteen kiinni jyrsinnän ajaksi.

Ensimmäinen paikkapala paikallaan

Telakan reunoja myöten ajamalla jyrsin teki kanteen reunoistaan pyöristetyn aukon. Pyöristys syntyy tietenkin käytettävän terän mukaan, meillä terä oli iso 22 millinen, joten pyöristyskin on suurempi.

Aukkojen tekoa isommaksi haasteeksi muodostui sopivien paikkapalojen tekeminen. Harkitsimme jopa reiän ja paikan tekemiseen sopivien jyrsinmallien teettämistä CNC-koneella, mutta lopulta teimme yhden sopivan palan ja sen jälkeen monistimme sen käyttämällä kopiojyrsintä. Istuvuus ei ole aivan 100 %:n (vaikka ei paljon vajaakaan!) Palaa ei joka tapauksessa saa paikalle liimaamatta sitä ja siinä samalla voi sekaan heittää hiukan kittiä.

Paikkapala ja läpivientihela sovituksessa

Kansiremontin viimeistely odottaa nyt keskilämpötilojen nousua, jotta paikkapalat saadaan epoksoitua paikalleen ja lopulta maalattua kannen värisiksi. Samaa koskee suurta osaa muista talvelle aikataulutetuista hommista, eikä huhtikuulle pitkittynyt talvi auta asiaa lainkaan.

Talven töitä 2012-2013

Huolimatta blogin hiljaisuudesta Kisen-telakalla on ollut kiirettä talven ajan. Loppukesän ja syksyn aikana vene saatiin vihdoin purjehduskuntoon, mutta se ei ikävä kyllä tarkoita, että vene olisi valmis. Tärkeimpinä hommina listalla ovat kesän kiireissä hiukan väärään paikkaan puhkotut vanttien läpiviennit, uudet turkkilevyt ja peräsimen akselin vahvistaminen.

Kisenin vanhat turkkilevyt istuivat jos sattuivat haluamaan

Turkkilevyihin oli alunperin varattu eniten aikaa ja uudet vanerilevyt tilattiin jo marraskuussa, kun vene oli saatu ylös ja telttaan suojaan. Okumerunkoisen vanerin hankkiminen osoittautuikin yllättävän vaikeaksi ja tavara on edelleen jossain rahtikontissa matkalla Suomeen päin. Ei siis edistystä siinä hommassa.

Monessakin paikassa olisi saatavana sapeli- tai okumeviilutettua vaneria, mutta kaikkien meidän löytämiemme toimittajien vanerit ovat koivurunkoisia. Eli vanerista vain päällimmäinen ja alimmainen vaneri on jalopuuta ja muu koivua. Se taas ei venehommissa oikein käy, sillä koivu ei kosteutta kestä.

Yksimuotoiseksi jyrsityt vanttien läpiviennit

Muiden hommien kanssa tilanne ei ole niin paha. Vanttien läpivienneille jyrsittiin kaikkiin samankokoiset reiät ja reikiin tehtiin tarkkaan istuvat laput, jotka säiden lämmetessä liimataan paikalleen ja maalataan keltaiseksi. Paikoista tulee varmasti siistit, ja hyvä niin, sillä kiireessä tehdyt reiät olivat kyllä hurjan pahan näköiset.

Korjausten lisäksi parantelemme veneen rikausta, muun muassa barduunoiden ja fokan skuutin liikerataa pidennetään ja spinaakkerin rikaus viimeistellään. Viime kesän koepurjehduksissa huomattiin, että barduunat eivät avaudu tarpeeksi, jolloin isopurje ei auennut täydellisesti lenssillä. Samoin fokkaa ei saanut täysin auki ja pois vedosta, koska skuuttitaljan liikerata oli vain noin 1½ metriä. Tämä oli ongelma etenkin satamasta lähtiessä ja palatessa.

Töiden etenemisestä lisää kuvia, kun aletaan saada osia paikalleen. Enää ei ole paljon talvea jäljellä!

Major renovation works completed

After four long years the major renovation works were finally finished during the summer of 2012. What started as "a quick repair of the deadwood" turned into a full  blown renovation including all the primary structures of the yacht from keel up.

First works - finishing the joint in the bilge

The first works were relatively quickly finished. Replacing the deadwood and keel timbers took not much more than originally planned. Unfortunately that was not the end of it. While going through the deck it turned out that there were major spots of rot around the sidestay thru-holes.

Later we found out that also the deck clamps, originally build out of quickly grown spruce, were rotten too. In short that meant the deck had got to go.

The deck removed and replacing the frames

That's when the amount of work started to grow. With the deck removed it was the perfect opportunity to replace the old steamed frames too. With nearly a third of them snapped, not replacing them now would have been the wrong thing to do.

Now, replacing a 122 steamed frames is no small errand. This involved, among other things, the uncovering, removing, replacing and replugging of over 3 000 screws.

Replacing planking at the stern

Once all the frames were replaced, many small things connected to them needed replacing too. Some planks at the stern were soft at spots, a couple of floor timbers were loose and the like. It took another year just to finish all the things turning up.

New deck clamps laminated in place

Before a new deck could be built new deck clamps needed to be installed. In order to attain the same weight-strength ratio of the original structure a laminated deck clamp was the only option.

The tricky thing was that it was mid-winter and to make progress before the spring we needed to make a new deck clamp there and then. Heating a the tent from -20 to +20 centigrade was quite a trick, and a fire-hazard in retrospect, but it could be done with a two-layer tent and industrial heaters. After a sweaty winter weekend we had new deck clamps.

New plywood deck in place

From there started a race to the sea! We made new deck beams from A-class pine and built a new plywood deck to replace the old plywood and teak that had been there when we bought the yacht. We used scarve-joints to connect the plywood sheets and insulated the whole structure with epoxy with no fabric reinforcement. The result was a neat, light-weight deck that really made her look like a racer again.

Router for wider grooves mostly below waterline

After that we impregnated the boat inside and out with linseed oil and thought we'd actually still make it into water that year. Unfortunately not, the planking had dried up over the ten or so years on dry land and no matter how much we tried to wet the boat, the seams needed caulking.

Using a skilsaw to make the narrow grooves above waterline

Now this meant that we had a freshly oiled yacht that needed to be glued, not the optimum alternative. We used a outer and a skilsaw to cut straight grooves along the seams and put it 3-5 mm wedged splines.

To ensure a good glueseam we used acetone to clean the surface and primed the seams with liquid epoxy before inserting the actual spline. Double the work, but no alternatives.

Also the guides for the powertools were nailed to the planking, so after the splining these needed to plugged too.This meant another couple hundred plugs to go with the old ones!

Kisen, just minutes before relaunching

The summer of 2011 we still finished the first coatings of varnish and bottom primer before winter. The winter was used to finish the rigging and trims and during the Spring Kisen got the final layers of varnish and paint.

Finally in June 2012, after four painstakingly long years, she was finally loaded on a truck put to water. The prettiest yacht in the harbour!

Alumiinimaston maalaaminen

Kisenin maston maalaaminen oli yksi monista viime kesän mielenkiintoisista työvaiheista, joiden tarkempi dokumentointi jäi kovan kiireen alle. Alumiinimaston maalaamiseen löytyi myös yllättävän huonosti ohjeita, vaikka homma varmasti koskee montaa veneilijää.

Kisenin masto oli maalattu joskus aikaisemmin ilmeisesti yksikomponenttisella maalilla, joka oli jo pahasti ravistunut. Sen sijaan puomi, joka on kuulemma jostain toisesta veneestä, on säilyttänyt pintansa paremmin. Ilmeisesti siihen on käytetty asianmukaisempaa maalia.

Maalausteline takaa tasaisen tuloksen ja mukavan työasennon

Vanha maali piti kuitenkin saada pois ja kahdentoista metrin putkessa huonoakin maalia oli paljon. Koetimme käsin hiomista, konelaikkausta ja muuta kovalla vaivalla ja huonolla tuloksella, vaikka kaikkein järkevin vaihtoehto ei ollut niin hankala keksiä sekään. Lopulta Hempelin Paint Stripper irrotti vanhan maalin helposti ja loputkin lähtivät käsittelyn jälkeen helpommin karkeammalla hiomapaperilla.

Alumiinin hyvä korroosionkestävyys perustuu pintaan muodostuvaan oksidikerrokseen, joka estää alla olevaa metallia hapettumasta. Alumiinioksidi on vähän kuin jauhoa metallin pinnalla ja siitä syystä oksidoituneen alumiinin pinnalla maali ei pysy kunnolla. Ennen maalausta oksidikerros onkin poistettava sopivalla keinolla.

Maalattua mastoa asetellaan paikalleen

Alumiinin oksidikerros poistetaan peittaamalla pinta sopivalla syövyttävällä aineella. Alumiini peitataan yleensä emäksisellä liuoksella, esimerkiksi lipeällä, mutta myös typpihappo-fluorivetyhappoliuokset sopivat alumiinille. Ennen peittausta Vanhoista maalinjämistä pinta puhdistetaan asetonilla tai muulla voimakkaalla liuottimella, jotta pintaan ei jäisi rasvaa, joka estää peittausainetta vaikuttamasta. Peittauksen jälkeen koko masto pestään vedellä, jotta syövyttävää ainetta ei jää minnekään, sillä niitinrakoihin tai muualle jäänyt happo voi pitkän päälle syövyttää alumiinin pilalle.

Tarpeetonta sanoa, että sekä voimakkaiden liuottimien, emäksien ja happojen kanssa hyvät suojavarusteet ovat äärimmäisen tärkeät.

Peittauksen jälkeen pinta kuivataan ja maalaus aloitetaan mahdollisimman pian, jotta pintaan ei ehdi muodostua uutta oksidipintaa. Sopivan peittaus-maalauspäivän löytäminen oli ainakin meille haastavaa, sillä koko hommaan meni reilu tovi, eikä peitata tai maalata voi missä tahansa lämpötilassa ja ilmankosteudessa.

Tehdaslaatuinen maalipinta on vaikea saavuttaa

Pohjamaalaus suoritettiin ohjeiden mukaan mahdollisimman juoksevaksi ohennetulla epoksimaalilla, joka meidän tapauksessamme oli Hempelin Light Primer. Epoksipohjamaali varmistaa hyvän tarttuvuuden vaikeaan alumiinipintaan. Kun mastoon oli saatu peittävä pinta, tasoitettiin se hiomalla hienolla hiomapaperilla (~200) ja lopulta asetonilla pyyhkimällä ennen pintamaalausta.

Pintamaalaukseen käytimme valkoista Hempelin Poly Best-polyuretaanimaalia. Polyuretaanimaali kestää UV-säteilyä aivan eri tavalla kuin epoksimaali, joka tyypillisesti kellastuu auringossa. Itse käytimme puhtaan valkoista (värikoodi 10001), mutta jälkikäteen tuntuu siltä, että taitettu valkoinen (13410) olisi ollut mastoon parempi vaihtoehto.

Laajaa metallipintaa maalatessa tuli hyvin selväksi, että lopputuloksen ratkaisee ennen kaikkea mahdollisimman iso ja hyvälaatuinen pensseli ja oikein ohennettu maali. Käytimme parhaita mahdollisia 70 millimetrin pensseleitä mitä kaupasta löysimme. Huonommalla pensselillä irtoavat harjakset on lähes taattu ja pienemmällä pensselillä työ etenee liian hitaasti, jolloin jo kuivahtaneen ja tuoreen maalin liitos menee röpöiseksi. Parin sadan maaleja ei kannata pilata muutaman euron pensselillä. Maalia meillä meni 200-300 grammaa per kerros.

Niin tai näin, mastolle on vaikea löytää suojaisaa maalauspaikkaa, joten työ on tehtävä säiden mukaan. Myös muita ongelmia saattaa tulla - me hioimme mastosta yhden parvellisen siihen kuivumisen aikana pölähtäneitä häiriäisiä.

Lopputulokseen olemme hyvin tyytyväisiä, vaikka ei käsin maalaamalla tehdaslaatuista jälkeä saa. Jos budjetti ei ole rajoitteena, voi alumiiniosat maalauttaa vaikka automaalaamossa. Ainakin Lauttasaaren H. Lampinen maalaa muutakin kuin autoja. Oli menetelmä mikä tahansa, pitkän päälle alumiinin pinnalta maali alkaa aina lohkeilemaan helojen ja kiinnikkeiden ympäriltä, joten maalaus ei ole lopullinen vaihtoehto. Kestävin pinta alumiiniin saadaan anodisoimalla (eli elaksoinnilla), jossa alumiinin pinnan koostumusta muutetaan kovemmaksi ja passiivisemmaksi. Taitava nikkari pystyisi ehkä mastoa pienemmän laitteen anodisoimaan ominkin käsin.

Ruostumattoman teräksen happopeittaus

Kiseniin on viimeisten viikkojen aikana jouduttu tekemään paljon mittatilausosia. Näistä pääosa on ollut helppoja pellintaivutustöitä, mutta osassa on jouduttu tarttumaan myös hitsaustyökaluihin. Näistäkin kaikkein vaikeimmat ja näkyvimmät osat teetimme ammattilaisilla, mutta teetettyjen osien korkean hinnan vuoksi kaikki mitä osataan, on yritetty tehdä itse.

Suuritöisin hitsausurakka oli viisvitosille tyypillisen itseskuuttavan fokan levankikiskon korotusjalkojen hitsaus. Jalkojen tekemisessä oli otettava huomioon sekä kiskon että kannen kaarevuus ja sovittaa jalat näiden väliin. Työtä ei oikein voinut ulkoistaa, sillä pelkäsimme, että osia joudutaan sovittamaan valmistuksen aikana. Ammattilaistyönä tämä olisi varmasti nostanut hintaa paljon.

Fokan kiskon jalat ennen peittauskäsittelyä

Hitsattava metalli kuumenee voimakkaasti ja tämän seurauksena hitsaussaumojen ympäriltä teräksestä poistuu kromia, jonka pitäisi oksidoitumalla suojata ruostumatonta terästä. Näin ollen hitsaussaumojen alue on käsittelemättömänä altis korroosiolle ja mustuneena myös pahannäköinen.

Rosteriosat suolahappoliuoksessa

Ruostumattoman teräksen puhdistukseen käytetään peittausta, jossa hapolla poistetaan hitsauskuona sekä kromiköyhtynyt pintakerros itse metallista. Keino on tehokas, mutta voimakkaiden happojen kanssa työskentely on myös erittäin vaarallista. Metalli- ja autoalan KAMAT-tietokorteista löytyvät hyvät perusohjeet rosterin happopeittauksesta (pdf) eri aineilla. Työskennellessä on hyvä käyttää vähintään suojakäsineitä, vaatteita ja kasvosuojusta, sekä hengityssuojainta ellei tilan ilmanvaihto ole hyvä. Lisäksi työpisteen lähistölle on hyvä varata puhdasta vettä hapon neutraloimista varten vahingon sattuessa.

Valmiit osat peittauksen ja teräsharjakiillotuksen jälkeen

Käytin Teknoksen Betoni-peittausliuosta, joka on noin 20 %:n suolahappoliuos (käyttöturvallisuustiedote). Kuten nimestä voi päätellä, Betoni on tarkoitettu betonin peittaukseen, eikä todennäköisesti sisällä terästä suojaavia inhibiittejä, joita rosterin peittaukseen tarkoitetuissa peittausliuoksissa tavallisesti on. Suolahappo on periaatteessa hapoista helpoin, sillä suolahapolla peittausliuoksen lämmöksi riittää huoneenlämpö.

Valitsin Betonin, koska se maksoi alle 10 euroa ja sitä myytiin litran pakkauksessa. Hitsausliikkeen peittausliuos oli kahden kilon paketissa, joka on aivan liikaa meille, ja maksoi reilusti yli 40 euroa. Hyvä vaihtoehto suolahapolle olisi ollut Dinitrolin Annitrol-ruosteenpoistoaine, joka on 30%:n fosforihappoliuos (käyttöturvallisuustiedote).

Suoritin metallin rasvanpoiston asetonilla, jonka jälkeen asetin palat pihdeillä suolahappoliuokseen. Betoni-liuos toimi 20-asteen lämpötilassa melko hitaasti ja pidin paloja liuoksessa lopulta 2 x 20 min ja harjasin enimmät kuonat pois liuotuskertojen välissä teräsharjalla.

Vielä kahden peittauskerran jälkeenkin hitsaussaumat olivat melko tummia ja kuona lähti lopullisesti irti vasta teräsharjaamalla ne koneellisesti. Tätä oli kokeiltu jo aikaisemmin, mutta ilman peittausta kuona ei irronnut rosterin pinnasta. Peittaus oli ehkä vähemmän tehokasta kuin olin ajatellut, mutta lopputuloksena pinta saatiin kauttaaltaan puhtaaksi ja toivottavasti jälleen korroosionkestäväksi.

Sisätilojen pintakäsittely

Pilssiin valitsimme parista mahdollisesta hopeanharmaan Yacht Primerin, tai Underwater Primerin, kuten se nykyään on nimeltään. Maalaamme melko ison osan istumalaatikosta, koska vanhojen maalikerrosten jäljet näkyivät selvästi laudoissa. Alemmassa kuvassa teippien sisään on maalattu valkoinen. Valkoisena pintamaalina sisätiloissa käytettiin Tikkurilan Pikatehoa.

 Maalin saivat myös rakennekaaret ja keulapiikki. Muihin osiin himmeä lakka.

Sikaflexin poistaminen

Sikaflex on nokkelaa tavaraa ja venehommissa melkein korvaamatonta. Väärään paikkaan joutunut Sika on kuitenkin ongelmana vakava. Me liimasimme istumalaatikon reunuksen viime vuoden syksyn viimeisinä lämpiminä päivinä ja kaikessa kiireessä Sikaflexiä (tai meidän tapauksessamme Cascon Marin & Teknik:ia) jäi reunuksen ja kannen väliin paljonkin.

Sikaflex tursuaa pisaralistan ja kannen saumasta

Sika on paskamaista poistaa. Kuivanakin joustavana massana sitä on lähes mahdoton hioa, eikä se kuivuttuaan liukene mihinkään. Saumaa siivotessa mielessä onkin alkanut kirkastua ajatus, että jos kuivaa Sikaa joutuu poistamaan, niin virhe on tehty asentaessa.

Lämminilmapuhaltimella siivottu sauma, ei täydellinen, mutta hyvä

Kuivaa Sikaa voi pehmittää lämmöllä, mutta ongelma kuumailmapuhaltimien kanssa on, että ne usein irrottavat myös kaiken muun pintakäsittelyn Sikan ympäriltä. Näppäräksi ratkaisuksi paljastuikin hiustenkuivain, joka on tarpeeksi lämmin pehmittämään Sikan, mutta ei vaurioita maalipintaa.

Lämmitetyn Sikan saa kaavittua pois esimerkiksi puutikulla. Parasta on, jos saa käyttöönsä jostain pehmeästä puusta veistetyn puulastan. Tällöin asennuksen ympärille ei synny naarmuja eikä painaumia.

Sika sauma maskattuna ja saippuavedellä pyyhittynä

Parasta on silti olla jättämättä asennussaumaan yhtään ylimääräistä Sikaa. Vastapursotetun Sikan saa joten kuten pyyhittyä käyttämällä mietoa saippualiuosta ja pyyhkimällä loput sen jälkeen kuivalla kankaalla. Saippualiuos ei vahingoita jäljelle jäävää tiivistysmassaa, mutta mahdollistaa sauman pyyhkimisen, ilman että siivousriepu repii Sikan pois asennussaumasta.

Myös maskaus maalarinteipillä toimii hyvin Sikaflexin kanssa. Maalarinteipillä rajattu sauma on helppo tasoittaa saippualiuosrievulla ja teippien irrottamisen jälkeen sauma kuivuu siistiksi ja tasaiseksi.

Aivan väärään paikkaan menneen Sian saa tuoreena poistettua tehokkaasti tavallisella lakkabensiinillä vaurioittamatta ympäröiviä pintoja. Muuten lakkabensiinin käyttöä tulee välttää, sillä se saattaa vaurioittaa itse asennussaumaa.

Lisätietoja Sikaflexin käyttöturvallisuustiedotteesta.

Istumalaatikko saa kalustuksensa

Kisenin istumalaatikko alkaa olla jo pitkällä. Sivukansien pystytuet sekä kansihelojen vahvikkeet asennettiin jo alkusyksystä, loppusyksystä saatiin istumalaatikkoa kiertävä kaulus ja pisaralista paikalleen. Vielä tehtävänä on keskikonsoli, heloitus ja sisäpintojen lakkaus.

Keskikonsoli tuo tärkeimmät trimmit käden ulottuville

Keskikonsolin helojen asettelua harjoiteltiin jo pari viikkoa sitten paperimallien avulla ja nyt konsoli alkaa olla muodossaan. Ennen viimeistä maalausta keskikonsolia sovitettiin kuitenkin vielä kerran paikalleen veneeseen, siltä varalta, että suunnittelussa olisi jäänyt jotain kriittistä huomioimatta.

Keskikonsoli perämiehen näkökulmasta

Keskikonsoli on ensimmäisiä osia, jotka on rakennettu etäällä veneestä mittausten ja CAD-mallin mukaan, joka on kokolailla uutta Kisenin kunnostamisessa. Hurjempia sekaannuksia ei onneksi noussut esille, koko rakennelma on hitusen liian pitkä kölitukkien väliin ja köysien läpiviennit kotelon sivuilla pitää siirtää enemmän taakse ja ylös. Korjauksissa on kuitenkin kyse millimetreistä, joten ihan hyvin etätyöskentely on tähän asti mennyt.

Seuraavaksi konsolin pinta tasoitetaan ja maalataan sekä lakataan. Tämän jälkeen päästään asentamaan ensimmäisiä heloja paikoilleen. Keskikonsoliin tulevat isopurjeen skuutti sekä barduunat ja kompassi, siis aika paljon rautaa pieneen tilaan.


Vinkki! - Istumalaatikon rakentamista kokonaisuutena voi seurata helposti klikkaamalla istumalaatikko-tagia tuosta alta.

Istumalaatikon pisaralista asennettu

Saimme viime viikonloppuna viimein asennettua Kisenin istumalaatikon reunuksen. Pisaralistan rakentaminen aloitettiin jo helmikuussa, kun ulkotyöt olivat pakkasen vuoksi pannassa ja se jäi hiukan sivuosaan koko kevään ja kesän ajaksi, kun rakensimme kantta ja viimeistelimme runkoa.

Pisaralistan mahonkirimojen jyrsintään käytetty ohjain

Istumalaatikon pisaralista rakentuu kahdesta osasta; varsinaisen muodon ja jäykkyyden antaa kolmesta nelimillisestä vanerista laminoitu kaulus, jonka päälle on liimataan ja ruuvataan mahongista jyrsitty L-kirjaimen muotoinen koristerima. Rima peittää kauluksen ulko- ja yläreunan tiivistäen samalla kannen ja pisaralistan sauman.

Aluksi pisaralista liimataan paikalleen

Koristeriman jyrsimisessä käytettiin kaikkia tämän projektin aikana jyrsimen käytöstä opittuja taitoja ja keksittiin vähän uuttakin. Riman uran syvyydeksi piti saada 12 mm, eikä mistään löytynyt laakerilla varustettua terää, joka tekisi niin syvää jälkeä. Tästä syystä jouduimme rakentamaan vanerisen ohjurin, joka kiinnitettiin jyrsinpöytään ruuvipuristimilla. Jyrsiessä kaksitoistamillinen jyrsin leikkaa koko leveydellään ja vaneriohjuri estää terää lipsahtamasta rimasta läpi.

Liimasauma puristetaan tiiviiksi ja viimeistellään ruuveilla

Pisaralistan sivut jyrsimme yhtenäisestä mahonkirimasta ja perän kulmat sekä keulan laminoimme 8 x 3 millin vaneriviiluista. Ensimmäiset neljä viilua uitettiin, annettiin kuivua muotoonsa ja laminoitiin vanerirungon ulkoreunaa vasten. Tämän jälkeen vanerirunko irrotettiin ja seuraavat neljä laminoitiin syntyneen jigin sisäpuolelle. Näin saimme tarkasti vanerikauluksen muotoisen hiukan alle tuuman levyisen riman, joka lopuksi jyrsittiin samaan profiiliin kuin suoratkin osiot.

Vasemmalla suoraa rimaa, oikealla laminoitu kulmapala

Itse kiinnitysvaiheeseen käytimme varmasti tämän vuoden viimeiset ulkotyötunnit. Edellisenä lauantaina sää heilui koko päivän viiden ja kymmenen välillä, joka riittää juuri ja juuri liimaamiseen. Vaikka kylmärajana monilla liimoilla on viisi astetta, niin alle kymmenessä on harvoin niin tasaista lämpöä, että liimattaville pinnoille ei tiivisty kosteutta, joka estää liimaa tarttumasta. Meillä taisi päivän kanssa käydä onni, heti maanantaina lämpötila laski jo liian alas, eikä taida hetkeen nousta.

Valmis pisaralista kiertää koko istumalaatikon

Valmis pisaralista viimeistelee hienosti kannen, joka hohtaa nyt hienona tasaisen virheettömänä keltaisena pintana. Talven aikana kanteen puhkotaan koko kasa uusia reikiä muun muassa staageille, vanteille, barduunoille, knaapeille, mastolle, vinsseille ja muille heloille. Kevääseen mennessä kannen nykyinen askeettisen kaunis ulkonäkö pitäisi olla monta pykälää pragmaattisempi!

Vielä 52 työtehtävää

Kisen-telakalla on vielä tuhdit 52 työtehtävää ennen vesillelaskua, mutta onneksi runko ei ole enää yksi niistä. Optimistisimmankin laskutavan mukaan vesillelaskuun on enää 34 viikkoa, joten tilanne on haasteellinen, mutta ei paha. Asiaa ei ollenkaan auta se, että viime viikon perjantain myrskynrippeet repivät Kisenin kaariteltan ja tästä syystä viime päivät ovat menneet vahinkoja korjaillessa.

Veneen viimeistelytyöt etenevät hiljalleen

Työlistalle mahtuu sekä isompia että pienempiä tehtäviä, kuten helojen ja kalusteiden asentamista, joita pystyy helposti tekemään muutaman päivässä. Mutta joukkoon mahtuu myös isompia urakoita, kuten maston ja pohjan maalaukset sekä istumalaatikon pisaralistan asentaminen, jotka vievät auttamatta useamman päivän.

Kaikeksi epäonneksi melkein kaikki isommat hommat liittyvät maalaamiseen tai liimaamiseen, joiden osalta ulkotyökausi alkaa tältä vuodelta olla ohitse. Näiden töiden kasaantuminen keväälle on isoimpia ongelmia tulevien kuukausien töiden ajoittamisessa.

Yllä olevan kuvan pitäisi päivittyä töiden edetessä niin, että keltainen ja vihreä hiljalleen valtaavat alaa aloittamattomilta töiltä. Katsotaan miten hommat etenevät!

Vihdoin pintakäsittelemään!

Olemme viimein päässeet sanoista tekoihin veneen pintakäsittelyn kanssa! Viikko sitten maalasimme veneen pohjaa hopeanhohtoisen primerin, jonka päälle tulevat vielä kova- ja itsehioutuva myrkkymaali. Myrkky- eli antifouling-maali maalataan vasta ensi keväänä, hiukan ennen vesillelaskua, jotta se ei kuivu liian kovaksi ja menetä ominaisuuksiaan.

Kisen puupuhtaana ja pohjan primeri maalattuna

Pohjan primeroinnin jälkeen etenimme lakkaukseen. Pintakäsittelysuunnitelman mukaisesti alle tulee kaksi kerrosta lakkaprimeria ja vasta niiden päälle itse venelakka. Näin saamme lakan kiinnittymään puuhun paremmin ja toivottavasti myös hillittyä kyllästysöljyn kiehumista esimerkiksi auringonpaisteessa.

Viimeistelyvaiheen isoja oivalluksia oli itsetehty lakkakitti. Vinkin saimme läheisen maalikaupan myyjältä, joka ei antanut ratkaisujen hakemisen lyssähtää siihen, että hyllystä ei löydy sopivaa tavaraa.

Sen sijaan hän  ehdotti että jos suinkin pystyisimme hiomaan sopivaa puuta hiukan, niin sekoittamalla sen samaan lakkaan jolla vene ollaan maalaamassa saisimme kohtalaisen kestävän ja oikean sävyisen kitin pienten kolhujen tasoittamiseen.

Ensimmäinen lakkaprimerikerros maalattu, lopullinen väri alkaa nousta esiin

Ja tokihan me pystyimme! Itse asiassa emme pariin viikkoon olleet muuta tehneetkään kuin hiukan hioneet puuta - pölyä oli kasoittain ympäri telttaa! Keräämällä puupölyä siisteimmiltä pinnoilta saimme kasaan nokareen roskatonta tauhkaa ja pääsimme kokeilemaan. Puupölystä tehty lakkakitti on hiukan tavallista kittiä tahmeampaa ja jättää aavistuksen enemmän hiottavaa, mutta se täyttää kohtalaisesti ja on sävyltään aivan kohdallaan. Kiitos siis vinkistä!

Tämä ja seuraava viikko menevät vielä lakatessa, sen jälkeen annamme lakan kovettua ainakin viikon ajan ennen kuin vene siirretään talviteloille Helsinkiin. Talven aikana sisätilojen viimeistely, kalusteiden rakentaminen ja helojen asentaminen jatkuvat, mutta isoimmat rakenteisiin liittyvät työt alkavat olla valmiina.

Pintakäsittelyn suunnittelua

Puuveneen pintakäsittelyssä on tarjolla melkoinen viidakko. Onneksi tätäkään asiaa ei tarvitse itse ratkaista, vaan asiaa ovat pohtineet muutkin. Eri pintakäsittelyvaihtoja esitellään laajasti Puuveneveistäjä-lehden Kaikki puun pintakäsittelystä-artikkelissa (pdf). Erilaisten lakkojen ominaisuudet taas esitellään tiiviisti PuuProffan sivuilla. Molempiin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Kisenin lakaksi valikoitui Rylardin pehmeämpi VG-63

Uudemmat, ja etenkin puulaminaattirakenteet, ovat vakaampia ja sallivat enemmän lakkavaihtoehtoja. Kun puu elää vain vähän kosteuden muutosten ja rakenteiden liikkeiden mukana pysyy kovempikin lakka paikoillaan. Kovien lakkojen etuna on parempi kulutuksen kestävyys, joka etenkin istumalaatikon ympäristössä on tärkeää. Sen sijan vanhat massiivipuurakenteet ovat vaativampia ja niissä on käytettävä pehmeämpää lakkaa.

Hyvämaineisia Rylard-venelakkoja valmistava Brava on tehnyt itselleen päätähuimaavan karhunpalveluksen tarpeettoman hienoilla Flash-sivuillaan, joita hakukoneet eivät löydä. Ei niin, että sivuilla olisi kovin paljon tietoa, mutta sivujen "puuttuminen" netistä antaa vaikutelman, että merkki on tuskin olemassa. Koska vanhaa lakkaa on paras korjata samalla tavaralla, olisi mukavaa että valittu merkki pysyisi markkinoilla vielä jonkin aikaa.

Joka tapauksessa, Rylard tekee öljylakkoja, jotka vastaavat pitkälti tunnettua Le Tonkinoisia, mutta ovat kovempia ja kestävät paremmin kulutusta. Rylardin VG63:een on lisätty fenolihartsia ja VG62:een polyuretaanihartsia joka tekee siitä kuuskolmosta kovemman ja nopeuttaa kuivumista.

Hyvä ohjenuora lakkaukseen on Puuvene-lehden lakkausohjeet. Ohjeissa käydään työvaiheet selvästi läpi ja hyvänä vinkkinä neuvotaan laittamaan ohut kerros lakkaa myös sisäpuolelle, jotta sisään loiskuva tai tiivistyvä vesi valuisi pilssiin eikä imeytyisi rakenteisiin. Tätä vinkkiä ainakin me aiomme noudattaa.

Kaiken lisäksi heinäkuussa kärsityn rimoitusrumban vuoksi olemme reilusti jäljessä töiden aikataulusta. Venettä ei varmaankaan saada veteen tänä vuonna, mutta ainakaan lakkaa ei tarvitse nyt levittää paahtavassa helteessä. Loppukevään säät ovat parhaat lakkailulle, eikä alkusyksy ole juurikaan huonompi.

Rimoituksen tekniikasta

Viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet Kisen-telakalla rimoittamiseen. Suunnitelmana oli, että kyllästyksen jälkeen kesälomien viimeiset viikot voitaisiin käyttää pintakäsittelyyn, mutta toisin kävi. Kaiken kukkuraksi rimoituksen välttämättömyys selvisi vasta kyllästyksen jälkeen. Yleisesti rimoitus suositellaan tehtäväksi ennen kyllästystä, koska epoksi ottaa huonosti kiinni öljyttyyn puuhun.


Auki jyrsittyjä kylkisaumoja

Kyllästysainetta ei puusta saa pois, mutta puhdistimme saumat ennen liimausta Hempelin Degreaserilla. Ratkaisu oli pakon sanelema ja sen toimivuus ratkeaa vain ajan kanssa - toivotaan parasta! Joka tapauksessa ainakin liimausvaiheessa epoksi levittyi tasaisesti saumaa eikä helmeillyt, joten ei liimapinta ainakaan kovin öljyinen ollut.

Kylkisaumat sirkkelöitiin tai jyrsittiin 3/4 syvyyteen laudan paksuudesta, jotta sauman pohjalle jää kynnys, jota vasten siihen liimattava rima painetaan. Etenkin kapeammissa sirkkelöidyissä saumoissa liiman saaminen tasaisesti uran pohjaa pitkin oli haastavaa. Lopulta käytimme 10 ja 20 millilitran lääkeruiskuja yhdessä 1,2 millin injektioneulojen kanssa liiman levittämiseen. Näillä työkaluilla liimasaumoista tuli siistejä ja tiiviitä, ja valumia syntyi kohtalaisen vähän.

Tiivistykseen käytettävät rimat sahasimme viimeisistä laudoituksesta ylijääneistä mahonkilankuista pöytäsirkkelillä. Joka toinen sahaus tehtiin 4 asteen terän kallistuksella ja joka toinen suoralla terällä. Näin syntyi kiilamaisia rimoja, jotka olivat toisesta reunastaan hiukan yli 0,5 mm kapeampia kuin toisesta. Liimalla siveltyinä ja paikalleen naputeltuina kiilamaiset rimat asettuvat erittäin tiiviisti lautojen uriin. Rimoja asetellessa on vielä varottava, ettei lyö rimoja liian kovaa. Muutoin on vaarana että rima murtaa uran pohjaan jätetyn kynnyksen. Näin murtuneet saumat pilaavat pahasti sisätilojen ulkonäön ja tekevät tietenkin myös rimoituksesta vähemmän tiiviin.

Rimoitus

Kyllästyksen jälkeen koitti totuuden hetki. Työmaalla oli viikon tauko kun työväki oli lomamatkoilla odottamassa pellavaöljyn kuivumista. Kylkilautojen ammottavat saumat pitää saada kiinni. Kyse ei ole pelkästään siitä, että vesi suihkuaa sisään avoimista saumoista, vaan veneen rungon jäykkyys syntyy suurelta osin siitä, etteivät kylkilaudat pääse liikkumaan toisiinsa nähden pituussuunnassa.

Jättäessämme Kisenin viikoksi lepäilemään, yritimme puuvenemiesten vanhaa kikkaa. Jätimme kolmisenkymmentä täyttä vesiastiaa veneen alle, ja peitimme koko komeuden maahan asti ulottuvalla pressulla. Itse rungon täyttäminen vedellä tai muu kastelu ei tulisi kysymykseen pellavaöljyn kuivuttuakaan, koska märkää venettä ei kuitenkaan voisi pintakäsitellä. Tarkistaessamme tilanteen viikkoa myöhemmin, tulos oli selvä: saumat eivät olleet turvonneet kiinni, eivätkä turpoasi myöhemminkään. Edessämme oli siis jälleen yksi suuri työvaihe, jonka olimme haaveilleet välttävämme: kylkilautojen saumojen rimoitus.

Rimoitusta varten saumat pitää ajaa auki. Pienimmät saumat sirkkelillä ja suurimmat jyrsimellä 5 mm:n terällä. Tämän jälkeen pitää tehdä kiilamaista rimaa, joka liimataan tehtyyn uraan epoksilla. Lopuksi ohjausriman kiinnittämisestä jääneet naulanreiät pitää tapittaa, ja ylimääräinen rima ja epoksi hiotaan pois.















Suosittelemme lämpimästi ohjausriman käyttöä saumoja avatessa. Sirkkeli ja jyrsin ovat ohjurin kanssakin aivan riittävän väkivaltaisia työkaluja ajettavaksi viittä vaille valmiin veneen kylkeen. Lienee sanomattakin selvää, että myös terän syvyyssäädön kanssa kannattaa olla kohtuullisen tarkkana, jos ei halua pilkkoa venettään osiin.















Siisti, 3 mm:n levyinen sirkkelin terän jälki.















Matias pääsi valmistamaan ja liimaamaan noin 200 metriä kiilanmuotoista 3 mm:n ja 5 mm:n mahonkirimaa.















Hionnan jälkeen rimoitettu sauma on siistimpi kuin olisimme osanneet edes toivoa. Tajusimme juuri, että kun Kisen vielä maalataan ja lakataan, ei ole jäljellä montaa sellaista puuveneille tehtävää korjausta, jota emme olisi Kisenille tehneet näiden kolmen vuoden aikana.

Muita osia asennusvalmiiksi

Sitlådan etureunaan tuleva konsoli, johon mastolta ja keulasta tulevat köydet ohjataan.

Vaikka emme ole vielä päässeet lakkaamaan venettä, olemme jo saaneet harjoitella lakkaamista asennusta odottaviin irrallisiin osiin, kuten sivukannen tukiin ja etukonsoliin. Muut korjatkoon, jos olen väärässä, mutta muistaakseni lakkana on tässä Hempelin 01100.

Asennusvalmiiksi pitää tehdä niin ikään keskikonsoli (josta Matias kirjoitti jo aiemmin), masto ja peräsin. Heloituksen suunnittelu - ja hankinta - on niin ikään käynnissä.