Kansilevyt paikallaan

Kaikki Kisenin kansilevyt ovat viimein paikallaan! Pohjamaalauksen jälkeen kansilevyt liimattiin ja ruuvattiin paikalleen kahden viimeisen viikon aikana ja nyt ollaan jo kannen viimeistelyssä.


Kisenin uusi kansi keulasta perään

Aikaisemmin sahatut viistoliitokset liimattiin epoksilla ja itse levyt kiinnitettiin kansikaariin ja kansikaaren kannattimiin Marin & Teknikillä. Kuivumisen jälkeen pääsimme tällä viikolla jo tasoittamaan ja spaklaamaan saumoja.


Tasoitetut saumat paistavat vielä rumasti valkoista pohjamaalia vasten

Viistoliitosten saumojen ja ruuvinreikien tasoittamiseen käytämme samaa epoksia kuin itse saumojen liimaukseen. Jotta epoksista saataisiin hyvä täytemassa lisäsimme siihen piituhkaa ja mikropalloja. Tavara tuntuu toimivan hyvin, mutta näyttää aika ronskilta valkoista kantta vasten.

Seuraavien parin viikon aikana kannen viimeistely jatkuu vielä. Parraslistojen ja kannen saumat on vielä tiivistettävä, istumalaatikon pisaralista asennettava ja kansi maalattava. Samaan aikaan työt jatkuvat kylkien ja pohjan kanssa - tärkeimpänä työvaiheena ruuvinreikien tulppaus, joka onkin edennyt oikein hyvin.

Ostetaan heloja, lukkoja ja muuta

Kannen ja rungon korjaustöiden edetessä on aika ajatella veneen purjehduskuntoon saattamista, ja Kisenin tapauksessa siinä tulee riittämään puuhaa. Tarkoituksena ei ole aluksi laittaa kaikkea uusimmasta ja parhaasta, vaan tarpeeksi hyvin jotta pääsee vauhtiin.

Viime vuoden ostoskierroksen jälkeen meillä on jo jotain kasassa, mutta tarvitsemme edelleen monenlaista helaa, lukkoa ja pylpyrää. Jos sinulla on nurkissasi pieneen veneeseen sopivia ylimääräisiä osia, niin laita meille sähköpostia osoitteeseen kisen(a)netti.fi. Pienetkin erät kiinnostavat!

Tämän blogin tavoitteista

Kisen-blogi on jo kolmatta vuotta vanha joten tässä kohtaa on ehkä hyvä hetki selvittää blogin ajatusta. Suurelta osalta kirjoitamme tätä omaksi iloksemme ja muistoksi tästä puristuksesta. Silti tärkeimpänä tavoitteena on dokumentoida työn etenemistä, jotta puuveneiden kunnostukseen liittyen olisi yksi lähde enemmän. Uskomme, että mitä helpommin ja kattavammin tietoa on saatavilla, sitä useampi uskaltaa ryhtyä omaan kunnostusprojektiin. Näin saamme enemmän veneitä vesille, enemmän kiinnostuneita harrastuksen ympärille ja enemmän palveluntuottajia puuveneilyä tukemaan.


Puukkosaha deadwoodin irrottamiseen, kokeiltu - toimii!

Itse puuveneen kunnostukseen liittyen meillä on vain aavistus enemmän osaamista kuin tavallisella puuveneharrastuksen aloittajalla. Pääosassa työvaiheista joudumme keksimään ratkaisut itse nollasta tai soveltamaan jonkin lukemamme tai muualla näkemämme perusteella. Kisen-blogissa julkaistuja työselostuksia ei siis kannata ottaa kiveen kirjoitettuina, ne ovat yksi ratkaisu, joka ehkä toimii paremmin tai huonommin. Keskustelemme mielellämme eri ratkaisuista kommenttien kautta tai sähköpostilla.

Yritämme kertoa parhaamme mukaan myös mitä ratkaisuissamme on mennyt pieleen, jotta muiden ei tarvitsisi toistaa samoja virheitä. Samalla tavalla haluamme kannustaa kaikkia lukijoita kommentoimaan ja kritisoimaan meidän esittämiämme lähestymistapoja. Ei meilläkään ole polttavaa halua oppia kaikkea kantapään kautta :)

Mukavaa kevättä ja kunnostuspuuhia kaikille puuveneistä kiinnostuneille!

Kansiremontti etenee

Kisenin kansiremppa etenee nyt hyvää vauhtia. Kaikki levyt on leikattu muotoonsa ja parraslistan rimat ovat myös valmiina liimattaviksi. Nyt tärkein homma on kansilevyjen pohjatyöt ja maalausvalmistelut. Työn aluksi tasoitimme vanerilevyt kostuttamalla ja hiomalla ne Ole-Jacob Brochin ohjeiden mukaan. Tasoituksen jälkeen pääsimme itse maalaamiseen.


Pohjamaali suojaa vaneria kosteudelta

Valitsimme vanerikannen maalaamiseen Tikkurilan Temadur-järjestelmän. Temadur on kaksikomponenttinen, puolikiiltävä akryylipolyuretaanimaali, joka on tarkoitettu ulkokäyttöön. Se kestää hyvin säätä ja UV-säteilyä ja pitäisi maalausliikkeen kaverin mukaan sopia hyvin myös vanerille. Temadurin pohjamaali on Temacoat-epoksimaali, joka ohennettuna imeytyy hyvin puun kuituihin ja suojaa niitä kosteudelta.

Temadur on pitkälti identtinen verrattuna esimerkiksi Hempelin Poly Best + Light Primer -yhdistelmään, ainoana erona on, että Temaduria saa sävytettynä koko RAL-värikarttaan. Sävyjä on siis kymmeniä enemmän kuin Hempelillä. Temacoatilla on myös merkittävästi pidempi päällemaalausaika kuin monilla muilla epoksimaalailla.

Kansi on nyt pohjamaalattu ja ensi viikonloppuna saamme toivottavasti levyt liimattua toisiinsa. Sitä ennen isoimpana ongelmana läpivientien ja helojen vahvikkeiden paikkojen määrittäminen. Kun levyt on liimattu vuorossa onkin itse kannen pintamaalaus. Siinä vaiheessa kansiremontti on jo varsin pitkällä!

Viisvitosia Saksassa

Saksassa klassikkopurjehdus, ja sen mukana vanhat viisvitoset, ovat olleet nousussa jo pidempään. Saksaan on ostettu paljon eri luokkien klassikoita muun muassa Ruotsista. 5.5 m -luokassa Saksassa kunnostetaan paljon myös vanhempia, ennen 1960-lukua rakennettuja veneitä. Näillä veneillä ei ehkä suuremmin pärjää uudemmille veneille, mutta niiden arvo onkin oman aikansa historiassa.



Muutama vuosi sitten kauniisti restauroidusta GER-026 Willy Lehmann:ista (entinen GO-16) on Youtubessa purjehduspätkä, jossa vauhti näkyy kivasti, vaikkei videossa mitään oikeastaan tapahdukaan. Muistakaa kuitenkin kytkeä äänet pois, sillä ääninauhalla ei ole muuta kuin tuulen rahinaa mikrofonissa. Sitä ei jaksa kauan kuunnella.

Willy Lehmann on käynyt myös Suomessa ja osallistui yhdessä GER-031 Aero:n kanssa vuoden 2002 MM-kisoihin Helsingissä. Willy Lehmann on saanut nimensä suunnittelijaltaan, joka piirsi ja rakensi suuren osan DDR:n viisvitosista Gebrüder Lehmann -veneveistämössä Woltersdorfissa, lähellä Berliiniä. Sekä Aero että Willy Lehmann ovat modifioituja klassikoita, eli niissä on jälkikäteen erotettu peräsin kölistä.

Nykyisin 5.5 purjehdus keskittyy Saksassa Itämeren rannikolle Rostockiin, mutta kisoja on myös Berliinissä, Hampurissa ja Bodenseen alueella. Joitain tällä hetkellä käynnissä olevia kunnostushankkeita ovat esimerkiksi GER-059 Herz Dame, vuodelta 1959 (ent. GO-04) ja GER-043 Bellatrix, vuodelta 1958 (ent. GO-03). Nämä ja muut entiset itäsaksalaiset veneet tunnistaa varsin menevästä GO-purjetunnuksesta :)

Suositelkaa metallipajoja ja rikauslafkoja

Kisenin kansi ja runko alkavat olla vähitellen viimeistelyvaiheessa. Ensi viikolla ryhdymme käsittelemään kansilevyjä ja pian pääsemme kiinnittämään parraslistoja ja kansilevyjä paikalleen, sekä maalaamaan kantta.

Alkaa siis olla aika miettiä korjausten ja rakentamisen lisäksi varustusta. Olemme suunnitelleet rikausratkaisut ja kartoittaneet tarvittavat varusteet, nyt pitäisi päättää mistä kaikki tarpeet hankitaan. Heloituksessa vaihtoehdot riippuvat pitkälti siitä haluammeko veneeseen Harkenia, Lewmaria, Bartonia vai Ronstania. Mutta tarvitsemme myös koko kasan teetettäviä osio, joille pitäisi keksiä toimittaja.

Nostettava knaapi on yksi Kiseniin teetettävistä osista

Ostoslistalla ovat ainakin peräsinpinnan helat, kannen nostettavat knaapit, vanttien ja staagien läpiviennit, erinäisiä osia mastoon ja trimmi- sekä keskikonsoliin. Omana numeronaan ovat vantit, barduunat ja staagit, jotka ehkä tarvitsemme myös uudet.

Aikaisemmin meille vinkattiin Tattarisuolla sijaitsevaa Happoterästä, mutta toivottaisimme mielellämme tervetulleeksi muitakin ehdotuksia, mielipiteitä ja kokemuksia metallipajoista, joissa voisi teettää veneenosio rosterista tai alumiinista. Ennen kaikkea meitä kiinnostaa millaisia tietoja tilaamiseen tarvitaan, mistä työ kannattaa tilata ja mitä teettäminen maksaa?

Ja tottakai, myös hyvät rikausmestarit kiinnostavat. Nykyisten varusteiden kunto pitäisi ainakin tarkistaa ja tarpeen mukaan vaihtaa uusiin. Vinkatkaa siis näistäkin!

The five-point-fives of Gösta Kyntzell, part 1

In 1949, when the GBR-001 "The Deb" was launched in Cowes as the first boat designed according to the 5.5 m rule, Gösta Kyntzell was already an established figure in the Nordic sailing scene. He himself debuted in yacht design in Gothenburg in 1907 with the first boat in his series of Inga-Lill, Little Inga, boats. Inga-Lill I was a Gothenburg Class A (Särklass A) yacht with a sail area of 30 square metres.

FIN-002 Bloss in Naantali (photo Kai Silván)

The first 5.5 m Inga-Lill was numbered XXXVIII and received the sail number FIN-002. Gösta Kyntzell always considered her to be the second 5.5 m in the world. Her sail number was issued just after FIN-001 Gullvinge, but Inga-Lill was launched first already in early 1950. Inga-Lill XXXVIII is build out of pine, different from many later yachts in the same class, which usually had a mahogany planking. She was later sold to Sigurd Nordman and received a new name from her crew Bengt, Lars and Sigurd, thus BLOSS. Bloss also means a flame or glow in Swedish, which goes hand in hand with the bright red paint she bears today.

The next winter after Inga-Lill the Wilenius boatyard in Porvoo built a Kyntzell boat for the yard owners L. Wilenius and E. Friman. FIN-003 Borgå Tippan was launched in 1951 and she fared well in the races that summer, often helmed by Yngve Pacius. Borgå Tippan was soon sold to H. Käcklund (club HSS) and renamed Nitouche and later Pikapuikko (Kalevi Westersund, HSK).

That same summer two Kyntzell yachts were launched outside Porvoo, Nina in Loviisa and Kimmo in Uusikaupunki. FIN-005 Nina was drawn for and built by Ragnar Nordström owner of Suomen Kalastus to be the Finnish challenger for the 1953 Scandinavian Gold Cup held in Hanko, but unfortunately Nina failed in the qualifying races. Nina was raced by Sigurd Nordman under ESF flag around Helsinki in 1955, but not much is known of her since then.

FIN-007 Kimmo was drawn for Niilo Kankare and Unto Koskinen and built by Uudenkaupungin veneveistämö in the west coast of Finland. In 1956 she changed hands to L. Aitokari (SPS) and was renamed Alli.

FIN-008 Ariane in Helsinki (photo Jorma Rautapää)

In 1952, after Nina and Kimmo the Wilenius boatyard continued building new Kyntzell constructions. The first in this series was FIN-008 Ariane IV built for Kari Lampen, Merenkävijät. She later moved to NJK, which at the time hosted the biggest fleet of 5.5’s. In NJK she was owned by the club commodore Birger Krogius and named Flamenco.

Like many other 5.5’s Ariane has received a deckhouse some time during the 1970-1980’s, but she still occasionally races in class races and Viaporin Tuoppi, the biggest wooden boat regatta in Finland. Besides Bloss and Borgå Tippan II, that I will present later, she is one of the few boats of her age still in racing condition today.

References:

Christoffer Ericsson, Skeppsbyggaren Gösta Kyntzell

Wilenius båtvarv, website

5.5 m class measurement certificates

Rannikkoseutu 2.10.2007

Vanerilevyn vinoliitokset helposti

Kisen-työmaalla on viime viikot rakennettu kuumeisesti kantta. Aikaisemmin tehtyjen parraslistojen, kansikaarien ja istumalaatikon kehyksen ympärille on sahattu, höylätty ja jyrsitty vanerisia kansilevyjä. Kisenissä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun ollut tiikkirimakansi korvataan tässä remontissa enemmän alkuperäistä muistuttavalla vanerikannella.

Uusi kansi syntyy vauhdilla isoista levyistä

Kansi rakennetaan 9 millisestä koivuvanerista, joka ruuvataan kiinni kansikaariin ja kansikaaren kannattimiin. Levyt epoksoidaan, liitetään toisiinsa viistoliitoksin ja lopuksi kansi maalataan. Lopputuloksena pitäisi olla kevyt ja kestävä kansi, kuten kilpaveneeseen sopii.


Pitkä sivuohjain varmistaa suorat saumat

Levyjen liittämiseen käytämme One Ocean Kayaks -sivuilta löytynyttä vanerilevyn leikkausjigiä. Muutimme mallia vain hiukan niin, että käsisirkkeliä ei ajeta jigiä pitkin, vaan jigi on ruuvattu kiinni itse sahaan. Jigin kanssa sirkkeeliä ajetaan levyn reunaa pitkin aivan samalla tavalla kuin tavallistakin sirkkeliä.


Viistoliitossirkkeli auttaa paljon pitkien liitosten tekemisessä

Viime viikonloppuna saimme viimeisenkin kansilevyn paikoilleen ja istumalaatikon reunat jyrsittyä. Seuraavaksi alamme suunnittelemaan kannen läpivientien paikkoja ja istumalaatikon kalusteita. Säiden hiukan lämmettyä aloitamme myös rungon tulppaamisen. Isoimmat rakentamisvaiheet ovat siis takana ja nyt alkaa pitkä viimeistelyurakka.

Pilssi kiinni

Kisen-telakalla saavutettiin jonkinlainen virstanpylväs reilu viikko sitten, kun saimme vihdoin pilssin laudoituksen valmiiksi. Nyt Kisen on periaatteessa vesitiivis, kaikki huonokuntoinen laudoitus lyijykölistä parraslistoihin on vaihdettu.


Kisenin pilssi syksyllä 2008

Pilssiremontti oli ensimmäinen homma, jolla aikoinaan aloitimme. Varsinainen tehtävä silloin oli vaihtaa deadwood, joka oli läpämätä. Homma levisi nopeasti ja päädyimme vaihtamaan myös osan keulasteeviä, kaikki pilssin kaaret ja kölitukit. Samalla vaihtui myös pilssin laudoitus. Korvasimme vanhan vanerin mahonkilaudoilla ja vaihdoimme myös alimman laudan varsinaisesta laudoituksesta.


Sama paikka keväällä 2011

Tässä välissä on pakko hämmästellä Wileniuksen telakan vanhoja mestareita. Me saimme laudat vain vaivoin taipumaan siihen muotoon, mihin alunperin oli laitettu lähes kaksineliöinen vaneri. Samoin rungon alimmat laudat teimme kahdesta rimasta, jotta saimme lautaan saman kaaren, joka telakalla oli saatu täysimittaiseen ja -levyiseen lautaan.

Vaikkakin vesitiivis, Kisen ei silti ole vielä aivan vesillelaskukunnossa. Pilssin, niin kuin kylkienkin, laudoitus on vielä tulpattava, hiottava, kyllästettävä ja tarpeen mukaan tilkittävä, lakattava ja maalattava. Siitä huolimatta, Kisenin umpinainen runko näyttää jo paljon enemmän veneeltä kuin työmaalta. Siinä on vissi ero siihen mitä teltassa on näkynyt pariin vuoteen.

Suomeen oma klassikkovenerekisteri

Viimeisimmässä Puuvene-lehdessä kerrottiin mielenkiintoisesta hankkeesta, joka on ollut käynnissä koko kevään. Puuvene-lehti, Museovirasto, Mahogany Yachting Society, Suomenlahden Puuveneilijät ja HSS ovat mukana luomassa Suomeen klassisten veneiden rekisteriä ja omaa kulttuurihistoriallisesti merkittävien veneiden K-merkintää.


L-37 Sirkka, klassikkoainesta (kuva Jorma Rautapää)

Ajatuksena on luoda mahdollisimman kattava rekisteri suomalaisista klassisista moottori- ja purjeveneistä. Rekisteri olisi luettavissa Internetissä ja sinne koottaisiin tietoja veneiden historiasta, entisistä omistajista, muutoksista ja kunnostuksista. Hankkeessa tärkeänä tavoitteena on veneperinteen säilyttäminen, mutta myös veneiden historian dokumentoinnin parantaminen. Hankkeen tiedotteen mukaan esimerkiksi ennen vuotta 1920 rakennetusta purjevenekannasta vain 12 alusta on enää purjehduskunnossa.

Rekisterin ja merkinnän innoittajana on Ruotsin vastaava järjestelmä, joka otettiin käyttöön viime vuonna. Pidemmällä aikavälillä ajatuksena on että järjestelmä saataisiin laajennettua koko Itämeren alueelle.

Suunnitelmien mukaan rekisteriin hyväksyttäisiin veneet seuraavin ehdoin. Vene on

1. rakennettu huvi- tai kilpaveneeksi,
2. vähintään 40 vuotta vanha,
3. rakennettu Suomessa, sillä on suomalainen suunnittelija tai se on ollut Suomessa käytössä.
4. Lisäksi veneellä on oltava dokumentoitu historia.

Rekisteriin kirjattaisiin veneet asiantuntijaraadin hyväksynnän jälkeen.

Itse K-merkinnässä vaatimukset olisivat vielä aavistuksen tiukemmat. Veneen edellytetään olevan edellä mainitun lisäksi kansallisesti arvokas ja merikelpoisessa kunnossa.

Yllä olevassa kuvassa esitetty 22m2 saaristoristeilijä FIN-37 Sirkka on hyvä esimerkki K-merkintäänkin oikeutetusta klassisesta veneestä. Sirkka on rakennettu vuonna 1923 Åbo Båtvarvilla Turussa Zake Westinin piirrustuksista. Nykyään Sirkka on yksi vanhimmista purjehtivista suomalaisista huviveneistä.

Klassikkovenerekisteröinti ja K-merkintä eivät näillä näkymin aseta pakottavia sitoumuksia veneen omistajalle, vaikka vene voidaankin poistaa rekisteristä, jos siinä tehdään klassikkoarvoa rikkovia muutoksia. Vaatimusten sijaan tarkoitus on ennen kaikkea kannustaa klassisten veneiden omistajia pitämään veneistään huolta.

Hyvin toteutettuna klassikkovenerekisterillä voi olla suurempikin merkitys. Kokoamalla tietoa veneistä, niiden ylläpidosta ja omistajista parannetaan tiedonkulkua ja luodaan uusia linkkejä eri luokkien välille. Tällainen yhteistyö tarkoittaa kasvavaa klassisten veneiden toimintaa, siis enemmän tapahtumia, kisoja, veneitä, purjehtijoita ja palveluita!

Yhtenäinen klassikkovenerekisteri tuo myös veneilyn eri puolet paremmin näkyville. Näin uusille harrastajille esittäytyy monipuolisempi puuveneilyharrastus kuin mitä laituriparlamenteissa usein puhutaan. Avaamalla ovia purje- ja moottoriveneilyn ja muiden ryhmien välillä saadaan varmasti uusia harrastajia paremmin mukaan. Tämä kehitys on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan, kun Suomen Purjehtijaliitto ja Suomen Veneilyliitto ovat juuri yhdistyneet (pdf).

Yhteistyöllä myös alan harrastajien ääni kuuluu paremmin. Tällöin saadaan ehkä klassikoihin huonosti sopivat pakolliset, mutta perin tarpeettomat rekisterikilvetkin viimein peruttua.

Laudan viimeistely

Uuden laudan tekemisen voi ajatella jakautuvan kolmeen vaiheeseen. Ensin mitataan laudan paikka ja tehdään mittojen mukaan aihio. Tämän jälkeen aihio sovitetaan paikalleen ja veneeseen saadaan uusi lauta. Lopuksi laudan saumat viimeistellään yläpuolella olevan laudan reunan mukaan.

Viimeistelyn tavoitteena on siistiä saumat ja saada ne tiiviiksi sekä ulko- että sisäpuolelta. Sovitus tehdään tavallisesti veneen ulkopuolelta, joten tämän puolen saumasta tulee helposti parempi, ja pahimmillaan veneen sisäpuolelle saattaa jäädä isokin rako, joka ei ulkopuolelle edes näy. Itse asiassa päinvastainen tulos on veneen tiiviyden kannalta parempi. Sauma, joka on tiivis sisältä ja hiukan auki ulospäin on helpompi tiivistää ja tiivisteet pysyvät siinä paremmin paikallaan, koska veden paine painaa niitä paikalleen, kuin saumassa, joka on auki sisäpuolelta.


Laudan reunan korjausmerkintöjä pilssissä

Rakoa sauman sisä- ja ulkoreunaan aiheuttaa laudan reunan kallistus. Reuna saattaa olla sahattu vinoksi tai siihen voi syntyä kallistusta rungon muodon kääntyessä sisään tai ulospäin. Veneen keskikohdilta päitä kohti siirryttäessä ja rungon kaventuessa laudan yläreuna aukeaa ulkopuolelta ja alareuna sisäpuolelta. Tämä pitää korjata ennen kuin lauta on valmis kiinnitettäväksi.


Korjausmerkinnät kenttähöyläpenkissä

Kun laudan yläreunan linja ja päädyt on saatu oikean muotoisiksi ja lauta menee paikalleen alkaa siis viimeistely. Itse kiinnitän laudan ruuvipuristimilla kaariin ja kiilaan sen yläpuolella olevaan lautaan kiinni kiiloin ja vivuin ja käyn sen jälkeen koko sauman läpi sekä sisä- että ulkopuolilta. Merkintätapana olen käyttänyt plussaa ja miinusta laudan kyljissä. Plus-merkki tarkoittaa että sauma on auki siltä sivulta ja sivua pitää saada ylemmäksi, miinus tarkoittaa, että sauma on auki toiselta sivulta ja tältä sivulta täytyy höylätä puuta pois. Isompien korjausten kohdalla käytin useampia plus- tai miinus-merkkejä merkitsemään höylättävää paksuutta milleissä.


Lauta kiilataan tiukasti paikalleen ennen kallistusten merkitsemistä

Lautaan ei saa lisää puuta, joten plus-merkki tarkoittaa käytännössä että vastakkaista puolta on höylättävä, jotta tämä reuna nousee. Oikea tapa tehdä tämä on kaikkein vaikeinta arvioida, sillä laudan reuna saattaa ottaa kiinni paitsi laudan toiselta sivulta, myös näkyvän sauman etu- tai takapuolelta. Käytännössä sauma on korjattava ensin siitä kohtaa, missä rako näkyy ja sen jälkeen koko reunan linja on tarkastettava uudelleen, jotta nähdään kelluuko reuna vielä jostain kohtaa.

Tyypillisesti, laudoitettaessa suoraa rungon pätkää reunan kallistukset ovat pieniä, alle pari milliä puolelta tai toiselta. Sen sijaan laudoitettaessa voimakkaasti kääntyviä rungon kohtia, saattavat viisteet muuttaa laudan reunaa vielä voimakkaastikin ensimmäisen sovituksen jälkeen.

Uutta laudoitusta III

Edellinen kirjoitus laudoituksen tekemisestä saattoi rynnätä hiukan asian edelle, sillä ennen kuin lautaa päästään sovittamaan, siitä täytyy tehdä aihio. Aihion tekemisen voi tietenkin aloittaa ottamalla minkä tahansa tarpeeksi ison laudan ja sahaamalla ja höyläämällä siitä löysät pois, mutta tehokkaampikin tapa on olemassa. Piirtämällä laudan mallin ensin sopivalle jämäpuukappaleelle ja etsimällä oikean kokoisen laudan todelliseen tarpeeseen voi säästää sekä puutavarassa että sovitustyössä.


Sovituskalikka on nopea ja riittävän tarkka työkalu

Mallin piirtämiseen on monia eri tapoja, joista perinteisin tapahtuu harpin avulla. David McIntoshin kirjassa "How to build a wooden boat" on hyvä kuvaus tästä menetelmästä. Enemmän minua kuitenkin miellytti Jim Trefethenin kirjassa "Wooden Boat Renovation - New Life for Old Boats Using Modern Methods" esitelty sovituskalikka (sivu 107).


Kalikan mitat piirretään mittauspisteenä toimivaan rimaan

Sovituskalikan ajatus on että se tarjoaa kolme valmista mittaa, joilla tarvittavan laudan muodot mitataan. Aivan kuten harpin kanssa työskennellessä aihion tekemiseen tarvitaan kappale, joka mahtuu tehtävän laudan paikalle ja johon etäisyydet merkitään. Sen sijaan kalikan kanssa ei tarvitse huolestua harpin löystymisestä tai mitan muuttumisesta työskentelyn aikana. Lisäksi kalikalla piirretty viiva osoittaa myös jonkinlaisella tarkkuudella viivan suunnan mitatussa pisteessä.


Rimaan tehdyt merkit siirretään sopivaan lautaan kalikan avulla

Tavallisesti laudasta tarvitsee mitata vain laudan päädyt ja ylälaidan linja, alalaita jätetään muokkaamatta ja suoraksi. Näin ollen mittarimaksi kelpaa mikä tahansa tarpeeksi pitkä pala, joita venetyömaalta tavallisesti löytyy enemmän kuin omiin tarpeisiin. Sen sijaan alinta lautaa piirrettäessä kannattaa valita puurippeiden joukosta riittävän leveä mittalauta, jotta siihen mahtuvat myös alaidan merkinnät.

Toisin kuin harppi, kalikka myös kestää melko pahaa käsittelyä ja säilyy hyvin työvaatteiden taskussa. Jos kalikan sivujen mitat ovat tiedossa, niin kalikasta saa myös näppärän pikkumitan eri tilanteisiin. Samaa kalikkaa voi käyttää laudoituksen lisäksi myös muihin sovitustehtäviin, kuten kaarien sekä kannen luukkujen ja kiinnitysten sovittamiseen.

Viistoliitos suoraksi

Pilssin laudoittaminen on ollut työvaihe, joka on pakottanut oppimaan paljon uutta. Lautojen sovittaminen, erilaiset porausjigit, liimausjärjestelyt ja laminoinnit ovat tulleet tutuksi. Myös viistoliitoksia on tullut tehtyä useampia.


Korotettu rima yhdistää laudan puolikkaat

Kirjoitin jo aikaisemmin viistoliitoksen tekemisestä lautaan. Pienistä vaikeuksista huolimatta, tämä tekniikka alkaa olla jo hyvin hallussa. Viistoliitosten tekeminen ei ole millintarkkaa touhua, sillä jatkettu lauta sovitetaan paikalleen vasta liitoksen liimauksen jälkeen.

Toisaalta jatkettavat laudat ovat laudoista pisimpiä ja näin ollen muutaman asteen poikkeama liitoksessa kertautuu laudan kärkien välillä. Tästä syystä tietty määrä tarkkuutta työskentelyssä on tarpeen.


Rimalla piirretty viiva laudassa ennen liimausta

Ennen kuin lautoihin on höylätty viisteet lautoja ei voi sovittaa päittäin vaan ne asettuvat vain päällekkäin. Tässä vaiheessa on hyvä piirtää laudan pituuden myötäinen linja, jonka mukaan lauta saadaan liimausvaiheessa suoraksi. Vaikka viistoliitosten päät ovat asettavat oman suoransa ei niihin kannata luottaa, sillä höylättäessä nämä viivat tyypillisesti liukuvat hiukan suuntaan ja toiseen.

Sen sijaan pitkittäin piirretty suora näkyy selvästi liitoksen molemmilla puolilla ja on oikein piirrettynä tarpeeksi pitkä, jotta poikkeamat suoruudessa ovat häviävän pieniä. Hyvin mittojen mukaan tehdyt laudan puolikkaat ja viistoliitos minimoivat sovittamisen laudan tekemisen loppuvaiheessa ja nopeuttavat työtä.

Merelle - huvipurjehduksen hurmaa 150 vuotta

Nyländska Jaktklubbenin 150-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa avataan 27. toukokuuta näyttely nimeltä "Merelle - 150 vuotta purjehdusta Helsingissä".

Näyttely kattaa koko Hakasalmen huvilan. Huvilan alakerran näyttely käsittelee navigointia, merisäätä, vedenalaisia maisemia ja Itämeren ympäristönsuojelua. Yläkerran näyttely on omistettu purjehdukselle, pursiseuroille ja purjehtijoille.


NJK:n monivuotinen kommodori Henrik Ramsay ja rouva Ramsay Sandhamnissa (kuva Oscar Norberg, Statens Maritima Museer)

Näyttelyssä on esillä valokuvia tunnetuista purjehtijoista ja kuuluisista veneistä. Purjeveneet ovat näyttelyssä tärkeässä osassa, veneitä, niiden rakennetta ja rakentamista esitellään piirrustuksin, mallein ja valokuvin.

Näyttelyn fokuksessa on myös tänä vuonna 150-vuotta täyttävä NJK, joka on Helsingin vanhin pursiseura. Seuran vaiheita käsitellään näyttelyssä laajasti. Samalla kerrotaan myös alueen muiden pursiseurojen historiasta ja esitellään monin paikoin jo täyttömaiden alle jäänyttä Helsingin edustan saaristoa. Tänä päivänä näiden saarten huvilat, kalastajamajat ja satamat elävät enää vain valokuvissa.

Merelle-näyttelyyn on yleisöopastus torstaina 9. kesäkuuta kello 17.30. Kannustan kaikkia Kisen-blogin lukijoita tulemaan paikalle silloin!

Yllä olevan tekstin lähteenä Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehti Sofia 1/2011.

Istumalaatikon pisaralista

Juho kertoi istumalaatikon pisaralistan rakentamisesta jo aikaisemmin, mutta ajattelin jatkaa aiheesta vielä muutamalla yksityiskohdalla. Istumalaatikon pisaralistan perustaksi tulevan kehikon rakentaminen oli kaiken kaikkiaan aika erilainen kuin mikään, mitä olemme tähän mennessä tehneet. Laminoitu vanerirakenne oli yllättävän helppo tehdä ja jälki hyvää jo ensimmäisellä yrittämällä.


Vanerisuikaleiden liitokset rytmitettiin portaittain

Pisaralistan kehikko liimattiin tymäkästä kakkosvitosesta rakennetun jigin ympärille kolmesta 4 mm sekavanerisuikaleesta. Liimaus oli pakko tehdä jigissä ja erillään veneestä, koska teltassa lämpötila ei tähän aikaan vuodesta salli liimaustöitä. Ja toisaalta, ilman istumalaatikon reunoja emme fiksusti pääse eteenpäin kannen rakentamisessakaan.


Vanerirakenteiden laminointi vaatii puristusvoimaa

Jigin poikkipuiden päihin porattiin reiät, joihin liimapuristimet saatiin kiinni. Lisäksi päädyimme lisäämään kehikon pitkille sivuille, jigin ulkopuolelle jäykistysrimat, jotka tasasivat liimattavan rakenteen muotoa. Ennen kuivumista ohuilla vanerisuikaleilla ei ole juurikaan muotojäykkyyttä ja ilman jäykistysrimoja kehikon muotoihin olisi helposti jäänyt pientä aaltoilua.

Huomaa yllä olevassa kuvassa alkuperäisen istumalaatikon piirrustus, jonka mukaan rakensimme jigin. Istumalaatikon suunnittelussa oli tärkeää pitää mielessä myös luokan mittasääntö, jotta valmis istuma-aukko ei ylitä suurinta sallittua 2,25 neliömetrin pinta-alaa.


Laminoitu rakenne on kevyt ja jäykkä

Lauri rakensi istumalaatikon kehikolle jo tukirakenteetkin. Tästä istumalaatikon rakentaminen jatkuu kehikon päälle tulevien rimojen jyrsimisellä ja itse kehikon viiluttamisella mahongilla. Monenlaista hommaa liittyy siis vielä tähänkin työvaiheeseen.