Uutta laudoitusta III

Edellinen kirjoitus laudoituksen tekemisestä saattoi rynnätä hiukan asian edelle, sillä ennen kuin lautaa päästään sovittamaan, siitä täytyy tehdä aihio. Aihion tekemisen voi tietenkin aloittaa ottamalla minkä tahansa tarpeeksi ison laudan ja sahaamalla ja höyläämällä siitä löysät pois, mutta tehokkaampikin tapa on olemassa. Piirtämällä laudan mallin ensin sopivalle jämäpuukappaleelle ja etsimällä oikean kokoisen laudan todelliseen tarpeeseen voi säästää sekä puutavarassa että sovitustyössä.


Sovituskalikka on nopea ja riittävän tarkka työkalu

Mallin piirtämiseen on monia eri tapoja, joista perinteisin tapahtuu harpin avulla. David McIntoshin kirjassa "How to build a wooden boat" on hyvä kuvaus tästä menetelmästä. Enemmän minua kuitenkin miellytti Jim Trefethenin kirjassa "Wooden Boat Renovation - New Life for Old Boats Using Modern Methods" esitelty sovituskalikka (sivu 107).


Kalikan mitat piirretään mittauspisteenä toimivaan rimaan

Sovituskalikan ajatus on että se tarjoaa kolme valmista mittaa, joilla tarvittavan laudan muodot mitataan. Aivan kuten harpin kanssa työskennellessä aihion tekemiseen tarvitaan kappale, joka mahtuu tehtävän laudan paikalle ja johon etäisyydet merkitään. Sen sijaan kalikan kanssa ei tarvitse huolestua harpin löystymisestä tai mitan muuttumisesta työskentelyn aikana. Lisäksi kalikalla piirretty viiva osoittaa myös jonkinlaisella tarkkuudella viivan suunnan mitatussa pisteessä.


Rimaan tehdyt merkit siirretään sopivaan lautaan kalikan avulla

Tavallisesti laudasta tarvitsee mitata vain laudan päädyt ja ylälaidan linja, alalaita jätetään muokkaamatta ja suoraksi. Näin ollen mittarimaksi kelpaa mikä tahansa tarpeeksi pitkä pala, joita venetyömaalta tavallisesti löytyy enemmän kuin omiin tarpeisiin. Sen sijaan alinta lautaa piirrettäessä kannattaa valita puurippeiden joukosta riittävän leveä mittalauta, jotta siihen mahtuvat myös alaidan merkinnät.

Toisin kuin harppi, kalikka myös kestää melko pahaa käsittelyä ja säilyy hyvin työvaatteiden taskussa. Jos kalikan sivujen mitat ovat tiedossa, niin kalikasta saa myös näppärän pikkumitan eri tilanteisiin. Samaa kalikkaa voi käyttää laudoituksen lisäksi myös muihin sovitustehtäviin, kuten kaarien sekä kannen luukkujen ja kiinnitysten sovittamiseen.

Viistoliitos suoraksi

Pilssin laudoittaminen on ollut työvaihe, joka on pakottanut oppimaan paljon uutta. Lautojen sovittaminen, erilaiset porausjigit, liimausjärjestelyt ja laminoinnit ovat tulleet tutuksi. Myös viistoliitoksia on tullut tehtyä useampia.


Korotettu rima yhdistää laudan puolikkaat

Kirjoitin jo aikaisemmin viistoliitoksen tekemisestä lautaan. Pienistä vaikeuksista huolimatta, tämä tekniikka alkaa olla jo hyvin hallussa. Viistoliitosten tekeminen ei ole millintarkkaa touhua, sillä jatkettu lauta sovitetaan paikalleen vasta liitoksen liimauksen jälkeen.

Toisaalta jatkettavat laudat ovat laudoista pisimpiä ja näin ollen muutaman asteen poikkeama liitoksessa kertautuu laudan kärkien välillä. Tästä syystä tietty määrä tarkkuutta työskentelyssä on tarpeen.


Rimalla piirretty viiva laudassa ennen liimausta

Ennen kuin lautoihin on höylätty viisteet lautoja ei voi sovittaa päittäin vaan ne asettuvat vain päällekkäin. Tässä vaiheessa on hyvä piirtää laudan pituuden myötäinen linja, jonka mukaan lauta saadaan liimausvaiheessa suoraksi. Vaikka viistoliitosten päät ovat asettavat oman suoransa ei niihin kannata luottaa, sillä höylättäessä nämä viivat tyypillisesti liukuvat hiukan suuntaan ja toiseen.

Sen sijaan pitkittäin piirretty suora näkyy selvästi liitoksen molemmilla puolilla ja on oikein piirrettynä tarpeeksi pitkä, jotta poikkeamat suoruudessa ovat häviävän pieniä. Hyvin mittojen mukaan tehdyt laudan puolikkaat ja viistoliitos minimoivat sovittamisen laudan tekemisen loppuvaiheessa ja nopeuttavat työtä.

Merelle - huvipurjehduksen hurmaa 150 vuotta

Nyländska Jaktklubbenin 150-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa avataan 27. toukokuuta näyttely nimeltä "Merelle - 150 vuotta purjehdusta Helsingissä".

Näyttely kattaa koko Hakasalmen huvilan. Huvilan alakerran näyttely käsittelee navigointia, merisäätä, vedenalaisia maisemia ja Itämeren ympäristönsuojelua. Yläkerran näyttely on omistettu purjehdukselle, pursiseuroille ja purjehtijoille.


NJK:n monivuotinen kommodori Henrik Ramsay ja rouva Ramsay Sandhamnissa (kuva Oscar Norberg, Statens Maritima Museer)

Näyttelyssä on esillä valokuvia tunnetuista purjehtijoista ja kuuluisista veneistä. Purjeveneet ovat näyttelyssä tärkeässä osassa, veneitä, niiden rakennetta ja rakentamista esitellään piirrustuksin, mallein ja valokuvin.

Näyttelyn fokuksessa on myös tänä vuonna 150-vuotta täyttävä NJK, joka on Helsingin vanhin pursiseura. Seuran vaiheita käsitellään näyttelyssä laajasti. Samalla kerrotaan myös alueen muiden pursiseurojen historiasta ja esitellään monin paikoin jo täyttömaiden alle jäänyttä Helsingin edustan saaristoa. Tänä päivänä näiden saarten huvilat, kalastajamajat ja satamat elävät enää vain valokuvissa.

Merelle-näyttelyyn on yleisöopastus torstaina 9. kesäkuuta kello 17.30. Kannustan kaikkia Kisen-blogin lukijoita tulemaan paikalle silloin!

Yllä olevan tekstin lähteenä Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehti Sofia 1/2011.

Istumalaatikon pisaralista

Juho kertoi istumalaatikon pisaralistan rakentamisesta jo aikaisemmin, mutta ajattelin jatkaa aiheesta vielä muutamalla yksityiskohdalla. Istumalaatikon pisaralistan perustaksi tulevan kehikon rakentaminen oli kaiken kaikkiaan aika erilainen kuin mikään, mitä olemme tähän mennessä tehneet. Laminoitu vanerirakenne oli yllättävän helppo tehdä ja jälki hyvää jo ensimmäisellä yrittämällä.


Vanerisuikaleiden liitokset rytmitettiin portaittain

Pisaralistan kehikko liimattiin tymäkästä kakkosvitosesta rakennetun jigin ympärille kolmesta 4 mm sekavanerisuikaleesta. Liimaus oli pakko tehdä jigissä ja erillään veneestä, koska teltassa lämpötila ei tähän aikaan vuodesta salli liimaustöitä. Ja toisaalta, ilman istumalaatikon reunoja emme fiksusti pääse eteenpäin kannen rakentamisessakaan.


Vanerirakenteiden laminointi vaatii puristusvoimaa

Jigin poikkipuiden päihin porattiin reiät, joihin liimapuristimet saatiin kiinni. Lisäksi päädyimme lisäämään kehikon pitkille sivuille, jigin ulkopuolelle jäykistysrimat, jotka tasasivat liimattavan rakenteen muotoa. Ennen kuivumista ohuilla vanerisuikaleilla ei ole juurikaan muotojäykkyyttä ja ilman jäykistysrimoja kehikon muotoihin olisi helposti jäänyt pientä aaltoilua.

Huomaa yllä olevassa kuvassa alkuperäisen istumalaatikon piirrustus, jonka mukaan rakensimme jigin. Istumalaatikon suunnittelussa oli tärkeää pitää mielessä myös luokan mittasääntö, jotta valmis istuma-aukko ei ylitä suurinta sallittua 2,25 neliömetrin pinta-alaa.


Laminoitu rakenne on kevyt ja jäykkä

Lauri rakensi istumalaatikon kehikolle jo tukirakenteetkin. Tästä istumalaatikon rakentaminen jatkuu kehikon päälle tulevien rimojen jyrsimisellä ja itse kehikon viiluttamisella mahongilla. Monenlaista hommaa liittyy siis vielä tähänkin työvaiheeseen.

Tarkastelussa Kisenin rakenne

Veneen kunnostamisen dokumentoiminen on hankalaa hommaa. Työmaa on ahtaassa teltassa, joka paikassa on tavaraa, työkaluja ja yleistä romua, eikä veneestä tai työvaiheista saa mitenkään kattavaa kokonaiskuvaa, vain yksityiskohtien ja osakokonaisuuksien kuvaaminen onnistuu jollain menestyksellä. Lisäksi tavallinen kuva latistaa näkemänsä, joka on ongelma etenkin rakenteiden ja muotojen kuvaamisessa.


Kisenin poikkeuksellisen syvä ja kapea pilssi näkyy tässä kuvassa hyvin

CAD-mallien lisäksi yksi tapa parantaa kokonaisuuksien kuvaamista on 3D- eli stereoskooppinen kuvaus. Ratkaisuja kolmiulotteiseen kuvan toistamiseen on monia, mutta kotioloissa helpoin tapa on anaglyfinen kuvatekniikka, jossa katseluun käytetään puna-vihreälinssisiä laseja. Tällöin toiselle silmälle näkyvät kuvan punaiset ja toiselle vihreät osiot. Tässä artikkelissa käytetään nimenomaan tätä kuvaustekniikkaa kuvituksessa.


Pilssin ja kyljen palteet ovat melko jyrkät

Kisen on hauskanmuotoinen viisvitonen, ja siinä näkyy hyvin yksi visio parhaasta ratkaisusta uuden mittasäännön haasteisiin. Kisenin rakentamisen aikaan 5.5 m -mittasääntö oli uusinta uutta konstruktioluokissa. Camper & Nicholson -veneveistämön suunnittelija Charles E. Nicholson esitteli 5.5 m -mittasäännön jo vuonna 1912, mutta se virallistettiin vasta vuonna 1949. Nicholson on tunnettua etenkin isoista, America's Cup -kisoihinkin osallistuneista, 12 mR- ja J-luokan veneistään. Lopullisesti 5.5 m -luokka debytoi kansainvälisesti Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.


Kisenin pyöreä pohja muistuttaa luokan moderneja veneitä

Vuonna 1954 viisvitosluokassa kokeiltiin edelleen aktiivisesti erilaisia konstruktioita. Venytetty vesilinja, negatiivinen peräpeili, syvä leikkaava runko ja toisaalta liukuvarunkoinen rakenne olivat eri suunnittelijoiden tarjoamia ratkaisuja samaan haasteeseen. Myöhemmin 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa yleiseksi paradigmaksi muodostui syvä, leikkaava V-kirjaimen muotoinen runko, joka paransi etenkin veneen kryssiominaisuuksia. Kun 5.5 m -säännössä vuonna 1970 sallittiin jaettu lateraalipinta, eli kölistä erillinen peräsin, veneet alkoivat jälleen kehittyä kohti liukuvaa U-runkoista perusmallia. Klassikoihin verrattuna evoluutioveneet ovatkin nopeampia juuri avotuulella.

Aikanaan Kisenissä on oletettavasti yritetty rakenneratkaisua, johon vallitseva mittasääntö ja aikakauden materiaalit ja rakennustekniikka eivät aivan taipuneet. Liukuva runko on nopea myötätuulella, mutta yhtenäisellä peräsimellä ja kölillä hävitään suhteessa liian paljon kryssiominaisuuksissa. Myös kaareva keulasteevi syö paljon vesilinjasta, joka haittaa myös nopeutta. Silti, rohkeana ja visionaarisena kokeiluna paljon ennen omaa aikaansa Kisen on mielenkiintoinen vene.

Vuoden 2010 MM-kisat Torbolessa, Italiassa

Vuoden 2010 maailmanmestaruuskisoista Italian Garda-järvellä on julkaistu hyvä video järjestäneen seuran Circolo Vela Torbole:n sivuilla. Video löytyy multimedia-osiosta otsikon Highlights Regate 2010 alta.


Kan-Bei II ja Addam 4 Garda-järvellä Italiassa (kuva Roberto Vuilleumier)

Mukana näkyvät myös molemmat suomalaiset venekunnat, hienosti kolmanneksi tullut Kenneth Thelenin joukkue Kan-Bei II:lla (FIN-050, kilpaili numerolla FIN-066) ja Johan Gullichsenin joukkue Addam 4:llä (FIN-049). Jussia myös haastatellaan videolla muutamaan otteeseen.

Suomalaisveneet ovat sisaraluksia ja molemmat ovat Christof Wilke & Companyn rakentamia. Wilke & Co:lla on jo pitkä historia modernien viisvitosten rakentamisessa ja veistämön rakentamille veneille on kertynyt kasoittain voittoja. Näiltä Suomen laivueen uusimmilta veneiltä voi siis odottaa vielä paljon.

Parraslistan kansiuran jyrsintä

Parraslistan asennuksen ja ulkoreunan tasaamisen jälkeen työstäminen jatkuu kyljen sisäpuolella. Parraslistaan jyrsitään kantta varten ura, jonka pitää olla tasossa kansikaaren kannattimen kanssa.


Lauri jyrsii parraslistaan kansiuraa

Päätimme tehdä kansikaareen uran kansilevylle, vaikka kansikaaren päällä lepäävä puskuliitos on selvästi tavallisempi ratkaisu. Ajatuksena on, että pidempi sauma pitää veden paremmin kannen ja parraslistan liitoksessa, eikä päästä sitä valumaan kansikaaren kannattimelle. Valitsemassamme rakenteessa kansikaaren kannatin, parraslista ja kansi ovat kaikki toisissaan kiinni, joka ehkä myös jäykistää rakennetta jonkin verran.


Kyljen ulkopintaan kiinnitetty ohjuri määrää uran syvyyden

Myös tässä työvaiheessa käytämme jyrsintä. Erona on se, että ulkoreunaa jyrsittäessä jyrsin ei saanut päästä liian pitkälle sisäänpäin ja käytimme jyrsimen omaa, säädettävää ohjuria työstösyvyyden säätämiseen. Sisäreunaa jyrsittäessä tämä ei onnistu, koska ainoa linja, jota pitkin ohjuri voisi kulkea on kansikaaren kannattimen sisäreuna, ja siitä töröttävät kansikaaret.

Ratkaisumme tähän ongelmaan oli kyljen ulkolaitaan kiinnitetty, kahdesta laudasta yhteen ruuvattu, ohjuri. Ohjuri kiinnitetään paikalleen puristimilla päistään ja keskeltä ja sitä siirretään vaiheittain työstökohdan mukana. Parraslistan paksuudesta johtuen ura jouduttiin jyrsimään vaiheittain, aina muutama milli syvyyttä lisää kerrallaan, jotta jyrsin jaksaisi pyöriä nopeasti ja tekisi siistiä jälkeä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jokainen kohta jouduttiin jyrsimään kolmeen kertaan ennen kuin oikea syvyys saatiin aikaiseksi.

Bill Ludersin Wasa II myynnissä

Alfred Edvard Luders:in suunnittelema ja Kungsörsin telakalla Ruotsissa vuonna 1963 rakennettu FIN-027 Wasa II on myynnissä. Vene on ollut Suomessa jo pitkään ja kuuluu ehdottomasti maan parhaisiin klassisiin veneisiin.


FIN-027 Wasa II kevyessä kryssissä (kuva Jorma Rautapää)

Vene rakennettiin kuuluisan Alfred "Bill" Ludersin piirrustuksista Marcus Wallenbergille ja Sven Salénille Oscar ja Per Schelinin telakalla Mälaren-järven rannalla Ruotsissa. Bill Luders oli 60-luvun alussa menestyksekkäimpiä 5.5 m -luokan suunnittelijoita, joka edisti etenkin vaneri- ja laminaattirakenteiden käyttöä kilpaveneissä.

Luders suunnitteli kaikkiaan 67 viisvitosia ja myös monia kookkaampia kilpaveneitä, kuten vuoden 1962 America's Cup voittajan, Weatherly:n. Suomalaisittain tunnetuin Ludersin piirtämä vene on varmasti FIN-026 Chaje III, joka on voittanut useita mitaleita klassikkoluokassa MM-tasolla. Myös Wasa II on menestynyt kisoissa hyvin, muun muassa vuoden 2002 MM-kisoissa vene oli klassikoiden nopein.

Wasa, kuten moni muukin 5.5 m -vene, on saanut nimensä omistajiensa mukaan. Wallenberg-Salén (WaSa) -tiimin ensimmäinen vene oli SWE-028 Wasa, joka voitti Kultapokaalin Gösta Kyntzellin viimeistä viisvitosta, FIN-020 Inga-Lill XXXIV:ä vastaan Helsingissä vuonna 1960.

Wasa II:n myynti-ilmoitus on nähtävillä kansainvälisen 5.5 m -liiton sivuilla. Myyntihintaa ei ole ilmoitettu.

Parraslistan ulkopinnan viimeistely

Aikaisemmin rakentamamme kustomoitu yläjyrsin pääsi tositoimiin, kun aloitimme parraslistan viimeistelyn jokin aika sitten. Paikalleen kiinnittämisen jälkeen parraslistan viimeistelyyn menee vielä muutama työvaihe. Aluksi tasataan listan ulkoreuna, tämän jälkeen jyrsitään kannelle ura, höylätään lauta lopulliseen paksuuteensa, pyöristetään listan reuna ja hiotaan lista tasoon kyljen kanssa.

Näistä työvaiheista vaativimpia ovat ne joissa käytetään jyrsintä. Jyrsin on tehokas työkalu, joka tekee siistiä ja tasaista jälkeä niin kauan kuin kone pysyy hallinnassa. Jyrsimellä ajettaessa käsivoimat eivät mitenkään riitä ohjaamiseen, vaan reitti asetetaan erilaisilla ohjureilla tai ajamalla olemassa olevan rakenteen muotoja pitkin.


Jyrsimen terä jatkaa kyljen ylimmän laidan pystylinjaa

Ulkoreunan tasaamisen voisi tehdä höyläämälläkin, mutta meidän tapauksessamme tämä tuskin olisi onnistunut ongelmitta, sillä parraslistoissa käytetyn mahongin syyt ovat niin solmussa, että hyväkään höylä ei todennäköisesti leikkaisi sitä siististi. Näin ollen jyrsiminen on meille ainoa varma vaihtoehto.

Jyrsimen käytössä tässä tapauksessa on kaksi selvää ongelmaa. Ensinnäkin jyrsimen terän pitää väistää parraslistan "lippaa", siis sitä osiota parraslistasta, joka ylittää kyljen tason ja jota yritämme työstää. Lisäksi jyrsimen terän tulisi jatkaa kyljen linjaa, jotta ylimmän laudan ja parraslistan liitokseen ei tule kulmaa. Tavallisestihan jyrsin leikkaa 90-asteen kulmassa suhteessa jyrsittävään pintaan, eli meidän tapauksessamme parraslistaan.


Jyrsityssä parraslistassa on vain millin kymmenyksen hiontavara

Ratkaisimme ensimmäisen ongelman lovetulla ohjurilla. Jälkimmäiseen ei oikein hyvää ratkaisua ole. Me teimme ohjurista astetta leveämmän, jolloin se yltää reilusti ylimmän laudan puolivälin yli. Kun apumies painaa ohjuria kylkeä vasten niin terä asettuu varsin kauniisti kyljen linjaan. Samasta syystä jyrsimen alusta, joka tavallisesti on tiukasti jyrsittävän kappaleen pintaa vasten on se meidän käytössämme ulkoreunastaan hiukan irti.

Istumalaatikon reunat

Istumalaatikon reunojen runko laminoitiin 3 mm:n vanerikerroksesta. Se toteutettiin rakentamalla istumalaatikon aukon muotoinen malli, ja laminoimalla vanerikerrokset sen ulkopuolelle. Näin istumalaatikon reunat ovat yhtä kappaletta, joka voitiin valmistaa erillään ja viedä valmiina veneeseen, sovittettavaksi paikalleen.

Valtava laminointitukikehikkohirviö

Istumalaatikon reunat laminoitiin vanerista lankkukehikon ympärille.

Valmiit reunat nostettiin paikalleen yhtenä kappaleena - taikuri yllättyi itsekin!

Istumalaatikon vasen takanurkka.

Kansi perästä keulaan 9.1.2011.

Parraslistat - jatkoa edelliseen

Tässä vielä muutama kuva parraslistoista. Lauri valmisti kaikki kuusi listaa (kolme palaa kummallekin puolelle) veneen kyljen muodon mukaan. Kauniisti tehtyjen, paikalleen sopivien palojen kiinnitys oli yllättävän helppoa. "Yllättävän" siksi, että listoihin piti ennen kiinnitystä tehdä paikat ruuveille ja tulpille, ja näiden etukäteen tehtyjen paikkojen läpi piti sitten porata ruuville paikka kylkilautaan; poraus ja ruuvaus tehtiin alaspäin, eli 1950-luvun mahonkilautaan sen sivusta. Lauta on noin 1,4 cm paksu, eikä sitä ole toivottavaa halkaista, mutta kiinnityksen pitäisi silti olla voimakas, joten varaa virheisiin ei tässäkään juuri ollut.


Kyljen muotoinen, kaareva mahonkilista on kaunis katsella, mutta ruuvin paikkoja tehdessä on syytä tietää missä puolentoista sentin paksuinen kylkilauta tulee olemaan kun lista kiinnitetään.


Parraslista sulkee rakenteen, suojaa kaaria ja on osa kannen kiinnitystä.


Parraslistan jyrsintä

Kiinnityksen jälkeen parraslista jyrsitään sisäreunastaan kansivaneria varten höylättyyn tasoon siten, että kansivaneri tulee lepäämään kuningaslaudan, kansikaaren, kansikaaren kannattimen ja osittain parraslistan päällä. Parraslistan ulkoreuna sen sijaan jää samaan tasoon kannen kanssa, ja rakenteen lisäksi antaa ryhtiä myös veneen ulkonäköön.

Suolantuoksua R-Regatasta

Jorma Rautapään mainioille Purje ja meri -sivuilla on jukaistu hieno kuvakollaasi Esbo Segelföreningenin R-Regatasta viime kesäkuulta. R-Regatta oli yksi kesän 2010 kovakelisimmistä kisoista ja Rautapään kuvissa tuuli, pärskeet ja vauhti näkyvät hyvin.


Anders Nordmanin Rush VI kovassa aallokossa (kuva Jorma Rautapää)

Alkukesästä kisaan ilmoittautui vaikuttavat 35 metriluokkien venettä. Vahvin edustus oli 6mR-luokalla, jonka veneitä mukana oli kaikkiaan kaksikymmentä. Viisvitosista mukana olivat Suomen tämän hetken aktiivisimmat veneet FIN-043 Figaro ja FIN-046 Rush VI.


Ervamaan veljesten Figaro ja sporttisemmat otteet (kuva Jorma Rautapää)

Viisvitosilla on monia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä luotettavan kovan tuulen veneen. Viisvitonen on isompi kuin vitoset, joka tekee veneestä rauhallisemman. Toisaalta, verrattuna isompiin metriluokkiin, viisvitosen fokka on helpompi hallita kuin genua. Ja vaikka viisvitonen ei kovassa kelissä ole mikään kuiva vene, niin luokkasäännössä määritetty vapaalaidan minimikorkeus helpottaa tilannetta suhteessa vanhempiin klassikoihin, kuten saaristoristeilijöihin ja Hai-veneisiin, silti paljon.

Tehtäväänsä räätälöity jyrsin

Kisenin kansiremontti edistyy omaa verkkaista tahtiaan. Tällä hetkellä työtä hidastaa pahasti se, että jokaisesta työpäivästä menee merkittävä osa teltan kaivamiseen ulos lumesta. Tästä vastoinkäymisestä huolimatta olemme onneksi ehtineet hiukan edistämään korjaustyötäkin.


Yläjyrsin parraslistan tasoitussovittimilla

Viime kerralla tarkoituksena oli tasoittaa parraslistan reuna veneen kyljen kanssa ja jyrsiä kannelle ura parraslistaan. Ongelmaksi muodostui se, ettei jyrsimeen ollut sopivaa ohjuria olemassa. Tarkoituksenahan oli jyrsiä parraslistan "lippa" tasoon kyljen kanssa, niin, että jyrsin ottaa suuntansa nimenomaan veneen kyljestä. Ongelmana tavallisten ohjureiden kanssa oli se, että ne ottavat suuntansa terän korkeudelta. Tämä ei meidän tarkoitukseemme sovi, vaan ohjurin pitäisi väistää parraslistaa ja kulkea vain kylkeä pitkin.


Jyrsimen ohjain on tukeva kuin tehtaalla tehty

Tästä syystä jouduimme rakentamaan jyrsimeen räätälöidyn ohjaimen, joka sopii juuri meidän käyttöömme. Kaikeksi onneksi löysimme jätepalan filmivaneria, joka liukuu hyvin ja sopii niin ollen mainiosti ohjuriksi, ja rakensimme siitä uuden ohjurin jyrsimeemme.

Feston jyrsin on mainio alusta omille muunnoksille, sillä tehdasosissa on runsaasti ylimääräisiä kiinnityspisteitä lisäosille. Rakentamamme muunneltu ohjuri onkin lähes yhtä tukeva kuin tehtaalla tehty ja lisäksi säädettävissä aivan samalla tavalla kuin koneen omatkin osat.

Vanhoja muistellen

Ensi kesänä on Suomen vanhimman pursiseuran NJK:n 150-vuotisjuhlat ja sen kunniaksi on hyvä hetki muistella menneitä. Ruotsin television arkistoista löytyi oheinen video, jossa valmistaudutaan GKSS:n 100-vuotisjuhliin, tasan 50 vuotta sitten. Göteborgs Kungliga Segel Sällskap on perustettu vuonna 1860, siis vuotta ennen NJK:a.



Video on pitkänpuoleinen, mutta mitäpä sitä kummempaa joulupyhinä puuhaamaan, kuin haikailemaan menneitä ja suunnittelemaan tulevia kesäisiä purjehduksia. Hurraa vanhoille seuroille ja hauskaa joulua kaikille!

Laudan jatkaminen viistoliitoksella

Rakennusvaiheessa Kisenissä käytetty puutavara on sellaista, josta tänä päivänä voi vain unelmoida. Kaikki laudat ovat siistisyistä mahonkia ja jokainen niistä yltää veneen perästä keulaan ilman yhtään jatkoa. Vaikka nykyisinkin saa hyvälaatuista ja pitkääkin puutavaraa, ei silti aivan tällaista, ainakaan kuluttujamarkkinoilla, ole missään saatavilla. Onneksi meillä on sentään vanhaa aikaa paremmat liimat, joilla raaka-aineiden vajavaisuuksia voi paikata.


Keskeneräinen viistoliitos työn alla

Hiukan lyhyemmästäkin laudasta saa venemittaista jatkamalla laudan viistoliitoksella. Myös puskusauma on hyvä vaihtoehto, ja siitä jää mielestäni ehkä aavistuksen vähemmän näkyvä sauma, mutta vesirajan alapuolella viistoliitos on yliverto. Hyvin tehty viistoliitos ei heikennä laudan kestävyyttä, eikä se taatusti vuoda.

Viistoliitos on helppo ja kohtalaisen nopea tehdä, tärkeimmät työvälineet ovat hyvä höylä ja muutama ruuvipuristin. Omassa tapauksessani myös usko siihen, että hyvä tästä tulee, auttoi hyvin paljon. Viistoliitoksen teko on niin simppeli operaatio, että sen toimivuuteen on hiukan vaikea uskoa.


Viistoliitostyöpenkki

Pääsin tekemään viistoliitosta jälleen kerran, kun pilasin pätkän jo aikaisemmin jatkettua lautaa sovituksen yhteydessä. Katkaisin laudan hiukan ennen uudelleensovitettavaa osaa ja ryhdyin tekemään uutta viistoliitosta. Vanhaa puuta uuden laudan kanssa työstäessä näkyi samalla hyvin pasuttamisesta seurannut tummuminen. Uusi mahonki on näissäkin kuvissa melkein maitosuklaan väristä, kun pasutettu on paljon selvemmin kaakaoon päin.

Viistoliitosta tehdessä on tarkoitus tehdä samanpaksuisesta puutavarasta kolmiportainen pino, jossa ensimmäinen porras on linjassa esimerkiksi pöydän reunan kanssa ja seuraava porras on kaksi kertaa ensimmäistä leveämpi. Leveämmän portaan päässä on viimeinen porras, jota ei höylätä. Sen tehtävä on yhdessä pöydän reunan kanssa antaa oikea linja alempien portaiden höyläämistä varten.


Valmiit viistoliitokset päällekkäin

Ole-Jacob Broch suosittelee kirjassaan "Puuvene", että vinosauman pituus olisi vähintään kahdeksan kertaa laudan paksuuden verran. Muita, ja konservatiisempiakin, mielipiteitä on, mutta me olemme käyttäneet tätä. Meidän tapauksessamme, kun lauta on 12 mm, niin vinoliitos on siis 96 mm pitkin laudan pintaa.

Aloittaessa viistoliitoksen tekemistä kannattaa olla tarkkana, että leikkauslinjat tulevat suoraan, jotta myös tuloksena syntyvä lauta olisi suora. Oma huomionsa kannattaa antaa myös sille, että viisteet tulevat oikeille puolille lautaa. Muuten voi käydä niin, että lopulta vain lautojen kapeaksi höylätyt päät ovat vastakkain, eikä siihen oikein saa kunnon liitosta edes nykyisillä liimoilla.

Vielä lyhyt esittely yllä kuvatun höyläpenkin rakenteesta. Kuvassa näkyvä poikittainen mahonkiparru, jossa on ruuvipuristin kiinni, pitää höylättäviä lautoja paikallaan. Pöydän toisella reunalla oleva toinen puristin ei ikävä kyllä näy kuvassa. Lähempänä kuvaa näkyvät vaaleammat laudat ovat kiilaamassa höylättävien lautojen päitä ylöspäin, jotta ne höylättävässä päässä painautuisivat mahdollisimman tiukasti työpöytää vasten. Tavallisesti näin monimutkainen järjestely ei ole välttämätön, mutta näistä laudoista toinen oli jo höyrytetty kaarelle, joten sen saaminen tasaisesti pöytää vasten oli astetta tavanomaista vaikeampaa.