Näin kieppuu uusi pinna

Osana kansirakenteiden suunnittelua ryhdyimme miettimään myös rikausta ja pinnan asettelua. Kuten aikaisemmin pohdimme, pinna täytyy siirtää kannen alle, jos haluamme isopurjeelle levangin, koska Kisenin puomi yltää vain hiukan yli istumalaatikon takareunan.


Kokeilupinna Kisenin kokeiluistumalaatikossa

Kannen alla pinna taas on omien rajoitteidensa uhri. Sitä ei voi nostaa ylös, kuten monissa veneissä on mahdollista, jolloin istumalaatikkoon saisi nopeasti lisää tilaa trimmikonsolin ja istumalaatikon takareunan väliin. Sitä ei voi myöskään kääntää rajattomasti sivuille, koska kyljet tulevat vastaan. Toisaalta tällainen voimaperäinen pinnankääntely harvoin palvelee mitään muuta tarkoitusta kuin panikointia tai jarruttamista. Silti pinnalla on oltava riittävä liikerata, jotta venettä voidaan tehokkaasti ohjata. Paljonko on tarpeeksi, on sitten oma kysymyksensä.

Ratkaisematta on vielä istumalaatikkoon jäävä liikkumatila pinnamiehelle ja se riittääkö uudessa pinnassa vipuvartta kevyeen ohjaamiseen. Ensimmäistä asiaa voi selvitellä kokeilemalla, kunhan saamme istumalaatikon lopulliset rajat paikalleen. Jälkimmäiseen meidän on vaikea sanoa mitään tyhjentävää, koska meillä ei ole minkäänlaista kokemusta Kisenin pinnatuntumasta.

Legendaarinen Borgå Tippan II myynnissä

Yksi Suomen maineikkaimmista vanhoista viisvitosista, Wileniuksen telakalla vuonna 1952 rakennettu FIN-12 Borgå Tippan II on myynnissä. Vene on menestynyt kisoissa aina hyvin, mutta on ollut viimeisen kymmenisen vuotta pääosin poissa kilparadoilta. Sen sijaan veneen aikaisempi kilpailuhistoria on varsin vakuuttava. Borgå Tippan II on kilpaillut ainakin Helsingissä, Sandhamnissa ja Marstrandissa. Aikanaan venettä kipparoi usein myös yksi Suomen purjehdushistorian tähdistä, Yngve Pacius.


FIN-12 Pohjantähti II Hangon edustalla (kuva Peik Gestrin)

Borgå Tippan II:n rakennuttivat alunperin Wileniuksen veljekset itselleen Gösta Kyntzellin piirrustusten mukaan. Myöhemmin Maire Gullichsen osti veneen pojilleen Johanille ja Kristianille, jotka nimesivät veneen Pohjantähti II:ksi. Suomen 5.5 m -purjehduksen grand-old-man Johan Gullichsen kertoo paljon veneen historiasta Täällä Pohjantähden alla -haastattelussa. Myöhemmin vene on tunnettu ainakin Frejana ja nykyisin sen nimi on Jayne.

Veneen myynti-ilmoitus on nähtävillä Nettiveneessä, hintapyyntö on 10 500 EUR, hintaan sisältyy myös traktoritraileri talvisäilytystä varten. Annettujen tietojen mukaan vene myydään purjehduskuntoisena.

Kaksi täyttä työpäivää

Erittäin hyvä viikonloppu. Takana kaksi täyttä päivää veneellä, täydellä porukalla, ja perjantaina vielä vahvistuksena Timo L., mikä tekee noin 60 miestyötuntia. Ja kyllä saatiin aikaan! Tätä tahtia kun ehtisi venettä aina kunnostaa niin kyllä tulisi äkkiä valmista.

Teimme yhtäaikaa muutamaa työmaata. Matias otti hoitaakseen perän lautojen paikkauksen.

Ongelma ja ratkaisu

Muutama kylkilauta on peräpeilin vierestä mädäntynyt ruuvin reikien kautta. Nyt kun rikkinäiset kaaret on vaihdettu uusiin, voidaan uusia kaaria vasten paikata lautoja. Laudat pitää irroittaa riittävän pitkältä matkalta, jotta ne voi taivuttaa sen verran ulos, että niitä voi työstää. Mädästä laudasta pitää leikata niin paljon pois, että jäljelle jää tervettä puuta. Sitten valmistetaan mahongista oikean muotoinen jatkopala, ja valmistellaan liitos.


Matias höylän varressa. Kylkilauta on kiilattu ulospäin rungosta, ja ohjureiksi asetetut puukappaleet auttavat tekemään oikean kokoista viistettä.

Matias päätti käytää viistoliitoksia, ja jälki oli hyvää. Itse asiassa niin hyvää, että Lauri ilmeisesti harkitsee viistoliitosten käyttämistä parissa paikassa, joihin alun perin oli suunniteltu suorat puskuliitokset.

Lauri alkoi valmistaa pilssin loppuja kylkilautoja. Pilssi suljetaan lopullisesti vasta juuri ennen kyllästystä. Rakennusvaiheessa syntyy nimittäin paljon erilaista silppua ja purua, jota väistämättä putoaa pilssiin, ja joka on yläkautta huomattavasti vaikeampi saada pois.


Pilssin laudoitusta. Kuten ehkä muistatte, alkuperäisessä konstruktiossa näiden neljän leveän laudan paikalla oli yksi aivan jättimäinen lauta.

Alimmat kylkilaudat ovat aika mielikuvituksellisen muotoisia, ja niiden valmistus on melko työlästä. Lopputuloksesta tulee kuitenkin nätti. Vähän jopa harmittaa, että nämä kölin kylkien mahonkikaunottaret joutuvat ensin maalin ja sitten veden alle.

Kolmas työmaa oli kannen tuenta. Ensin peräkannen kansikaarten päälle upotettiin kylkilauta, ja liimattiin upotukseensa Sikaflexillä. Sitten kuningaslaudan ja taivutetun riman avulla piirettiin kansikaariin kannen muoto. Merkintöjen mukaan kansikaaret veistettiin höylällä ja kutterilla oikeaan muotoon. Kansi tulee olemaan keskeltä pari senttiä partaan yläpuolella, ja kannesta tulee aavistuksen verran kaareva.


Taivutetun listan mukaan saa piirrettyä kauniin kaaren


Peräkannen kuningaslauta ja kansikaariin höylätty kannen muoto

Ja vaikka kannen kiinnittämiseen on vielä pitkä aika, kokeilimme miten kanneksi suunniteltu 9 mm vanerilevy istuisi paikalleen. Ja hyvinhän se istuu!


Tältä kansi tulee näyttämään alapuolelta. Veneen rakenne hahmottuu hyvin tästä kuvasta: kylkilaudat, painokaaret, kansikaaren kannatin, kansikaaret, kuningaslauta ja itse kansi.

Kisen Nauticissa

Kisen oli päässyt mukaan Suomen Purjehtijaliiton julkaiseman Nauticin viimeisimpään numeroon, sivulle 57. Tämä blogi mainittiin lehden loppuosan luokkaliittokatsauksessa, yhdessä muiden 5.5 m yhdistyksen uutisten lomassa. Harmi kyllä, tekstin yhteydessä ollut yhdistyksen nettiosoite oli väärin, mutta toivottavasti kiinnostuneet löytävät silti perille.


Nauticin viimeisin numero

Tärkein Suomen 5.5 m -toimintaa koskeva uutinen on tietenkin ensi vuonna Helsingissä järjestettävät 5.5 m -luokan maailmanmestaruuskisat, joiden yhteydessä NJK järjestää myös Kultapokaalikisat. Tapahtuman lähestyminen on jo herättänyt liikehdintää Suomen 5.5 m -laivastossa, sillä ainakin yksi klassikko on vaihtanut omistajaa ja myös modernien veneiden omistajanvaihdoksista liikkuu huhuja. Toivottavasti Suomesta löytyy haastaja Kultapokaalikisoihin, joka on varmasti kuuluisin suomalainen kiertopalkinto.

Ensi vuonna Kultapokaalin alunperin luovuttanut NJK juhlii 150. juhlavuottaan. Viimeksi kun Kultapokaalikisat järjestettiin Suomessa NJK:n juhliessa vuosipäivään, vuonna 1961, kisoihin osallistui viisikymmentä viisvitosta ja lopulta Kultapokaalista kilpailivat Suomen edustajana Gösta Kyntzellin Inga-Lill XXXXIIII, kipparina Johan Gullichsen, ja Ruotsin edustajana Einar Ohlsonin Nowa, kipparina Folke Wassén. Toivotaan, että ensi vuoden kaksi merkkitapahtumaa houkuttelevat yhtä paljon osallistujia myös tällä kertaa!

Kansi alkaa hahmottua

Kannen tukirakenteet edistyy hyvää vauhtia. Ja kesäkin tulee kohta, joten pääsemme varmaan jossain vaiheessa kyllästämään. Kyllästäminen tehdään ennen kuin kansi kiinnitetään, jotta pääsemme tekemään huolellista työtä myös ihan keulassa ja ihan perässä.

Kahden jykevämmän kansikaaren väliin pistettiin stringerit, joiden ulkopuolelle tulee lyhyitä kansikaaria ja sisäpuolelle istumalaatikko. Kuvassa istumalaatikon muodosta vain karkea hahmotelma kahdella rimalla, lopullinen muoto on perästä vähän leveämpi ja keulasta kapeampi. Tänä viikonloppuna saadaan tehtyä kaksi täyttä työpäivää, joten uusia kuvia luvassa pian.

Keulasteevi liimattu

Kisenin keulasteevi on alunperin tehty useammasta osasto, ensimmäinen umpipuusta tehty osio lähtee deadwoodista kölin ja rungon liitokseen ja seuraava siitä eteenpäin vesirajaan. Viimeinen osa vesirajasta ylös on tehty kahdesta yhteenliimatusta mahonkiosasta ja näiden osien liimaus on jossain vaiheessa pettänyt.


Keulasteevi puristuksessa, vaneripala estää vahinkoja

Liimausten pettäminen on vanhoissa veneissä tavallista. Epoksia ja uretaaniliimoja edeltäneenä aikana käytetyt liimat ovat olleet tavallisesti oman aikansa parhaimmistoa, mutta kestävät huonosti aikaa. Tästä mekin saamme kärsiä Kisenin kanssa.

Kaikeksi onneksi vahinko rajoittuu vain steevin yläosaan, joten meidän ei tarvitse liimata, tai vaihtaa, sitä kokonaan. Parhaassa tapauksessa korjaaminen onnistuu yksinkertaisesti liimaamalla sauma uudestaan.


Liimattu sauma, ylimääräiset uretaanipursumat on pyyhitty pois

Aluksi puhdistimme sauman vanhasta liimasta japaninsahalla ja hiomapaperilla. Sen jälkeen porasimme steeviin poikittaisen reiän pultille, jotta saimme kappaleet puristettua yhteen. Yritimme ensin rakentaa jigin, joka olisi puristanut puolet yhteen, mutta emme saaneet toimivaa rakennetta aikaiseksi.

Pultilla kiristäminen on helppo ja toimiva ratkaisu, mutta tekee uuden reiän steeviin, joka täytyy vielä siistiä ja tulpata. Lisäksi meillä ei ollut tarpeeksi pitkää pulttia ja koska olimme työmaalla sunnuntaina, emme sellaista saaneet mistään ostettuakaan. Tästä syystä vain toisella puolella on vaneripala suojaamassa vanhaa puuta. Toisella puolella mutteri jättää auttamatta ruman jäljen puuhun, jonka korjaamisessa on oma työnsä.

Kun sauma oli puhdistettu ja kappaleiden puristaminen koestettu aloitimme liimauksen. Käytimme jälleen Soudalin PRO 45P -polyuretaaniliimaa sen matalan kuivumislämpötilan (+5 C) vuoksi. Enää työmaan lämmittämiseen ei tarvittu erikoisjärjestelyjä, teltassa on näin keväisin auringonpaisteella helposti tuplat ulkolämpötilaan verrattuna.

Epoksiin verrattuna uretaaniliimaan etuna on myös kuivuneen sauman helpompi puhdistus. Saumasta pursunnut ja kuivunut epoksi on helposti liimattua puuta kovempaa, jolloin sen poistaminen hiomalla vahingoittaa helposti myös ympäröivää puuta. Pursunnut kuiva uretaaniliima muistuttaa uretaanivaahtoa ja on huokoista, pehmeää ja helppo poistaa.

Kymmenen uutta puuveneklassikkoa Helsinkiin

Helsingin Merisatamanrannassa sijaitsevalle HSS:lle on kehittymässä Suomen mittakaavassa ainutlaatuista puuvenetoimintaa. Seuran jo aikaisemmin kookkaaseen klassikkolaivueeseen on tulevana kesänä liittymässä kymmenen uutta alusta, joista kookkain on 75-neliöinen saaristoristeilijä Gun.


SK75 L-1 Gun tiukassa luovissa (kuva Jorma Rautapää)

Klassikkolaivueeseen on jo aikaisemmin kuulunut suurin osa Suomen kilpailevista kahdeksikoista, lukuisia kutosia, vitosia ja pari viisvitostakin. Uusiin veneisiin kuuluu Gun:in lisäksi kaksi muutakin saaristoristeilijää ja kaksi A-venettä. Veneitä on tulevana kesänä niin paljon, että sataman itäreunassa sijainnutta klassikkolaituria joudutaan laajentamaan uudella ponttoonilla. Kaiken kaikkiaan klassikkoveneitä odotetaan olevan laiturissa ensi kesänä noin kuusikymmentä.

HSS:n klassikkolaivue on jo tällä hetkellä Pohjoismaiden suurin, mutta kasvua pyritään tukemaan myös jatkossa. Suuri määrä klassisia veneitä mahdollistaa muun muassa tapahtumien ja kisojen järjestämisen luokille, jotka nykyisessä kilpailutoiminnassa jäisivät muuten syrjään. Alku- ja loppukesästä järjestettävät, jo 91. vuotta pyörivät, Keskiviikkokisat ovat muodostuneet jo aikaisemmin klassisten veneiden tärkeimmäksi avoimeksi kilpailusarjaksi ja tätä on tarkoitus tukea myös jatkossa. Lisäksi klassikoille on suunniteltu matkakisoja ja muuta yhteistoimintaa.

Klassikkotoiminnan tukemiseksi seurassa on perustettu myös Klassikkokomitea, jota vetää Mika Väisänen. Komitean tavoitteena on luoda edellytyksiä puupurjehtijoiden yhteistyölle niin Suomessa, Ruotsissa kuin muissa Itämeren maissakin. Tarkoituksena on myös aloittaa veneiden historian taltioiminen laajemmassa mittakaavassa.

Myytävänä Andersenin kaksinopeusvinssit - myyty

Myydään kaksi kappaletta Kisenistä tarpeettomaksi jääviä itsejalustavia Andersen 28 ST -kaksinopeusvinssejä. Vinssit ovat mitä ilmeisemmin olleet veneessä kohtalaisen vähän aikaa, koska niiden aluslevyt ja kiinnitykset olivat selvästi uusia. Tarkempaa ikää en osaa sanoa, koska vinssit on asennettu edellisen omistajan aikana.


Myytävänä olevat Andersen 28ST vinssit

Molemmat vinssit ovat erinomaisessa teknisessä kunnossa, eikä niissä ole merkittäviä havaittavia kulumisen jälkiä. Kammen lukon ympäristössä on rosterin pinnassa muutamia ohuita viiruja, mutta muuten vinssit ovat lähes virheettömässä kunnossa.

Vinssien halkaisija on 125 mm ja korkeus 151 mm. Vinssit sopivat 8 - 14 mm köysille ja skuuttivinsseiksi noin 20-30 m2 genualle tai 40-60 m2 storalle. Fallivinsseinä käyvät isommillekin purjeille.


Vinssi ylhäältä päin ja sen mallimerkinnät

Vinsseissä on rosterirummut ja pronssinen runko sekä rattaat. Laakerit, rattaat ja keskiakseli ovat kaikki hyvin öljytty ja ilmeisesti olleet huolellisella huollolla. Vinssien mukana tulee alkuperäinen Andersenin vinssikahva.

Vinssit on varustettu kaksinopeustoiminnolla. Myötäpäivään pyöritettäessä välityssuhde on 1:1,3 ja vastapäivään pyöritettäessä 1:3,7. Vinssin kammen vipuvoimalla kokonaisvääntövoima on 1:26,5.


Vinssi avattuna ja kaikki rattaat näkyvillä

Vinssien hintapyyntö on 1 000 eur, sisältäen kaksi vinssiä ja vinssikahvan. Jos olet kiinnostunut ostamaan vinssit, ota yhteyttä sähköpostilla kisen(a)netti.fi tai 040 5900 313 / Matias. Vinssit on myyty.

Tarkemmat tekniset tiedot vinsseistä löytyvät parhaiten Andersenin nettisivuilta tai vinssien käyttöohjeesta. Andersenin Suomen maahantuojalla uudet samanlaiset vinssit maksavat 870 eur / kpl (pdf).

Kuten aikaisemmin mainittu, ostamme erilaisia purjeveneheloja. Ennen kaikkea tarvitsisimme pylpyröitä ja rapulukkoja - jos sinulla on käyttökelpoista tavaraa myytävänä, ote yhteyttä osoitteeseen kisen(a)netti.fi.

Kannen ensimmäiset tukirakenteet

Kansikaarenkannattimien asennuksen jälkeen pääsimme aloittamaan kannen varsinaisia tukirakenteita. Rakennekaarten kohdalle asennetaan isommat, rakenteelliset kansikaaret, muihin kohtiin laitetaan kevyemmät kansikaaret noin joka toiseen kaariväliin siten, että kansikaarten väliseksi etäisyydeksi tulee noin 25 cm. Tämä on suunniteltu sillä ajatuksella, että kansi tehdään 9 mm vanerista.

Kun kansikaaret ovat paikallaan, kannen tukirakenteeseen tehdään riman (tai langan) ja höylän kanssa aavistuksen kaareva muoto niin, että kansi on keskiviivassa pari senttiä korkeammalla kuin partaalla. Kansikaaret ovat kuitenkin sovitusvaiheessa ihan tavallista, suoraa puuta, mikä sai homman tuntumaan ihmeellisen yksinkertaiselta. Lisäksi kiitos Lissulle, joka saapui talkooväeksi ja osoitti erinomaista asennetta veneenrakennukseen!


Kansikaarenkannatin ei tietenkään ole pystysuorassa (vaan kylkilaudan suuntaisesti) eikä kohtisuorassa kansikaareen nähden, joten upotus piti piirtää huolellisesti kaaren mukaan.


Upotuksen reunat sahattiin, puun poistamiseen ja sovitukseen paras työkalu on taltta. Pienemmät kansikaaret liitetään kannattimeen suoralla upotuksella mikä on sinänsä helppoa. Upotusta ei vain pidä tehdä liian syväksi heti alkuun, että jää varaa sovittaa.


Kansikaaret pitää nimittäin saada vaateriin, ja peräkkäisten kaarien on muodostettava kaunis, suora taso kannen tueksi. Kas näin: perän kansikaaret istumalaatikon takareunaan asti.



Kannen tueksi tehdään vielä kansikaarten päälle keskiviivaan kuningaslauta, ja istumalaatikon kohdalta tuenta on tietenkin vähän erilainen. Lisäksi maston paikkaa täytyy vahvistaa, samoin kuin lujimmalle joutuvien helojen paikkoja.


Kuvassa mestari ja maston paikka. Liekö oikein tyytyväinen kun noin suutaan mutristaa. Voi olla, että joitain osia tehdään pariinkin kertaan, jos mielipiteemme konstruktiosta vaihtuu työn edetessä. Silti kaiken kaikkiaan porukalla on fiilis korkealla. Kannen tukirakenteiden laitto on hyvin palkitseva työvaihe; uutta syntyy nopeasti, ja työmaan edistyminen on helppo nähdä.

Parras lommolla

Meille sattui pieni vahinko rungon rakennekaaria asentaessa, sillä kun rakennekaaret ruuvattiin ja pultattiin paikoilleen painui parras ikävästi lommolle. Rakennekaaria sovitettiin mitä ilmeisemmin liian kovalla voimalla, koska niihin jäi niin kova jännitys kiinnitettynä, että partaan linja poikkeaa selvästi painokaarten linjasta


Partaan lommo näkyy hiukan ennen poikittaislautaa

Veneen kyljet, ja myös rakennekaaret, ovat loppujen lopuksi melko joustavia. Vaikka käytetyt voimat eivät koskaan olleet erityisen suuuria, niin kun runkoa vedettiin sisäänpäin ja kaarta painettiin kylkeä vasten, niin molemmat ovat joustaneet liikaa suhteessa rungon luonnolliseen linjaan. Kaaria tehtäessä olisi selvästi pitänyt pyrkiä enemmän vapaasti lepääviin kaariin, kuin jännitettyyn rakenteeseen.

Toisaalta, kannen ja kansikaarien puuttuessa, oli vaikea sanoa, mikä partaan luonnollinen kaari on. Oletimme ehkä liian rohkeasti, että rakennekaarilla ja kansikaaren kannattimella voi korjata partaan linjaa sisäänpäin.


Rakennekaaret ennen sovitusta

Korjasimme partaaseen syntyneen lommon lopulta muutaman millin paksuisilla viiluilla, jotka sovitimme höyläämällä ne alapäästä paperinohuiksi ja liu'uttamalla ne rungon ja kansikaaren väliin parin ylimmän laudan matkalta.

Lopputuloksena saimme partaan kaartumaan kauniisti koko matkaltaan. Lisätyt viilut ovat tukevasti kyljen ja rakennekaarien välissä, joten ne eivät heikennä rakennetta. Viilut ovat myös pääosin kansikaaren kannattimen alla, jolloin ne eivät edes näy. Koko seikkailun suurin haitta on todennäköisesti korjaustöihin mennyt aika, jolle olisi ollut parempaakin käyttöä.


Rakennekaaret sovituksen jälkeen

Kaiken kaikkiaan kokemukset rakennekaarien laminoinnista vahvistavat aikaisempaa pohdintaa paikallaan laminoinnin paremmuudesta. Tätä teoriaa päästään vielä kokeilemaan käytännössä, kun laminoimme uudet kaaret pilssiin. Kerromme tämän jälkeen taas lisää kokemuksistamme.

Kansikaaren kannattimet asennettu

Pitkään odotettu työvaihe saavutettiin viimein viime viikolla, kun saimme asennettua kansikaaren kannattimet paikalleen. Kolmesta viilusta laminoidut, koko partaan mittaiset rimat ruuvattiin ja pultattiin kiinni lopulta yhdessä hujauksessa.


Vaaleat kansikaaren kannattimet erottuvat selvästi mahonkisesta rungosta

Kansikaaren kannattimet ovat tärkeä osa veneen pitkittäistä jäykistystä ja yhdessä kansikaarien ja kylkien kaarien polvioiden kanssa ne jäykistävät runkoa myös ristikkäissuunnassa. Ennen kaikkea kansikaaren kannattimet toimivat, kuten nimestä on helppo päätellä, kansikaarien perustana. Seuraavana työvaiheena onkin asentaa paksummat rakenteelliset kansikaaret paikoilleen ja ryhtyä sovittelemaan kevyempiä kansikaaria paikalleen.

Rakenteelliset kansikaaret tulevat kyljen rakennekaarien pariksi ja ne lukitaan kansikaaren kannattimiin lohenpyrstöliitoksin. Yhdessä kyljen rakennekaarien kanssa rakenteelliset kansikaaret muodostavat kolmion, joka jakaa maston ja vanttien voiman edelleen runkoon. Lisäksi rakenteellisten kansikaarien tehtävänä on lukita veneen leveys paikoilleen ja vahvistaa kantta istumalaatikon ympäriltä. Seuraavat työvaiheet ovat siis enemmän kuin tärkeitä veneen kestävyyden kannalta.

Painokaaret puhdistettu

Tänään saimme viimein paikattua omaa hölmöyttämme aiheuttamamme painokaarien homehtumisen. Kuten mainittu, osa kesällä asettamistamme painokaarista meni homeseen syksyn sadekelien aikana. Tästä syystä alun alkaen kauniin vaaleat saarnikaaret olivat muuttuneet monin paikon tummiksi ja laikukkaiksi.


Homeisia painokaaria ennen puhdistusta

Home ei iskenyt kaikkiin kaariin, eikä se pilannut lainkaan myöhemmin, säiden kuivuttua, asetettuja kaaria. Siitä huolimatta moni Kisenin yli sadasta kahdestakymmenestä kaaresta oli pahasti homeessa.

Kaaret puhdistettiin käsin hiomalla ja suojataan vielä sinkkinaftenaatilla (käyttöturvallisuustiedote) ennen kansikaaren kannattimien asentamista, jotta home ei pääse palaamaan kaariin. Sinkkinaftenaatti tulee olemaan pääasiallinen suoja-aine myös Kiseniä kyllästettäessä. Samaa ainetta käytetään myös paljon kehutussa puunkyllästysaineessa, Aspergolissa, joten hiontihommiin ei toivottavasti tarvitse enää palata.

Rakennekaaret paikallaan

Viime viikonloppuna saimme jälleen ison porukan työmaalle. Paikalle saapui myös Kisen-projektin ensimmäinen vapaaehtoinen, Timo L. Useamman käsiparin ansiosta saimme työmaan jaettua kahtia, niin että toinen kaksikko keskittyi rakennekaarien kiinnittämiseen ja toinen peräsimen uusimiseen.


Lauri iskee rakennekaaret kiinni

Rakennekaaria on liimailtu, höylätty ja soviteltu jo tuskallisen kauan, joten oli suunnattoman helpottavaa, kun työ vihdoin eteni siihen vaiheeseen, että ne saadaan lopullisesti paikalleen. Viimeiset pari työpäivää ovat menneet liimatessa rakennekaarien kölitukkeja kiinni itse kaariin. Nyt rakennekaaret ovat yhtä kiinteää kokonaisuutta styyrpuuriin partaasta paapuuriin partaaseen.


Rakennnekaarien istuvuus saatiin lopulta oikein hyväksi

Kisenin rakennekaarissa näkyy veneen pitkä historia. Veneessä on alunperin ollut kolme paria rakennekaaria keulassa, joista jokaisessa rustiraudat vanttien jatkona. Kun saimme veneen haltuumme oli etummainen rustirautapari poissa käytöstä, ilmeisesti vain vanhassa puumastossa oli ollut kolmet vantit. Näin ollen emme asentaneet kuin ainoastaan takimmaiset kaksi rustirautaa veneeseen nyt kunnostuksen yhteydessä.


Rakennekaaret kiinnitetään pultein ja ruuvein runkoon

Nyt veneen kaikki kaaret, sekä painokaaret että rakennekaaret, ovat paikallaan ja runko on valmis kansikaaren kannattimien asentamista varten. Toivomme pääsevämme tähän hommaan jo viikon loppupuolella.

Cowesin Daringit

Viisvitosista kiinnostuneelle Isle of Wightilla sijaitsevan Cowesin kaupungin Daringit ovat ehdottomasti tutustumisen arvoinen veneluokka. Daringit ovat yksityyppiluokka, joka perustuu 1956 Melbournen olympialaisten 5.5m -luokan hopeamitalistiin, K-17 Visioniin.


Daring-luokan perusta, 5.5m K-17 Vision vuodelta 1955

Daring-luokalla on poikkeuksellisen tiukat luokkasäännöt, jotka rajoittavat rakenteen ja materiaalien lisäksi muun muassa purjeiden hankkimista ja pohjan puhdistusta. Näistä erityisen mielenkiintoinen on juuri purjeiden hankkiminen yhteistilauksena, jolloin hinta saadaan pidettyä kohtuullisena ja purjeiden vaikutus veneiden suorituskykyyn eliminoitua. Tuloksena on yksityyppiluokka, jossa kilpailevat korostetusti, jopa verrattuna muihin yksityyppiluokkiin, nimenomaan miehistöt eivätkä veneet.

Tiukkojen luokkasääntöjen tulos näkyy ehkä parhaiten siinä, että huolimatta luokan toiminnan alueellisesta rajoittuneisuudesta, ovat kohtuulliset ylläpitokustannukset ja vilkas kilpailutoiminta pitäneet luokan aktiivisena jo viidenkymmenen vuoden ajan.


Lyhyt videoesittely Daring-luokasta (The Knowledge Zone, YouTube)

Daringit muodostavat mielenkiintoisen sivujuonteen viisvitosten historiassa, koska konstruktioluokkana 5.5m on aina kehittynyt uusien venemallien kautta. Daring-luokassa malli on pysynyt muuttumattomana usean vuosikymmenen ajan, mutta rakenteessa käytetyt materiaalit ovat kehittyneet. Ilmeisesti luokan alusta alkaen veneet on tehty lasikuidusta, joka viisvitosissa sallittiin vasta 1970-luvulla.

Lopputuloksena on, että nykyisin purjehtivat Daringit ovat rakennustavoiltaan paljon alkuperäistä Visionia nykyaikaisempia, mutta ne säilyttävät arvokkaasti vanhan konstruktion klassiset piirteet. Tältä osin Daring-luokkaa voi hyvin verrata muihin vanhoihin yksityyppiluokkiin, kuten Stareihin tai Lightningeihin.

Kansikaaren kannattimet liimattu

Pääsimme tänään paljon odotettuun työvaiheeseen Kisenin kunnostamisessa - kansikaaren kannattimien liimaamiseen. Aika ei todellakaan ollut paras mahdollinen, koska mikään liima ei kuivu tämän talven lämpötiloissa, mutta töissä oli edettävä, jotta voimme edes toivoa saavamme kannen paikalleen ennen kevättä.


Talvi ei ole parasta aikaa liimaamiselle

Olimme käyttäneet koko lailla paljon aikaa ja vaivaa talvisen liimausurakan suunnitteluun, mutta ratkaisujen käytännön toimivuus oli silti enemmän kuin epävarmaa, ja jokainen asiasta haastateltu oli valmis lyttäämään suunnitelman. Kymmenen asteen pakkasessa teltta ei tule lämpenemään.

Alunperin olimme suunnitelleet odottavamme lauhempaa säätä, mutta koska työvaihe vaatii kaikki mahdolliset kädet paikalle, oli aikataulussa mentävä työmiesten ehdoilla. Liimana käytettävä Soudalin Pro 45P vaatii vähintään viiden asteen lämpötilan ja olimme kohtalaisen luottavaisia, että se onnistuisi. Jos lämpötila ei nousisi siitä, kompensoisimme kuivumisajalla.


Sisäteltta ja kylkien liimaussuojaukset

Olimme jo aikaisemmin rakentaneet varsinaisen katoksen sisällä kakkosteltan kevytpeitteestä, niin että sisäteltta on kiinni veneen laidoissa, mutta kymmenisen senttiä irti katoksen ulkopinnasta. Näin toivoimme, että kerrosten väliin syntyisi eristävä ilmapatja. Tämän ratkaisun ainoana ilmeisenä heikkona kohtana on katoksen vetoisuus, joten aamun lähes täysi tyven oli enemmän kuin tervetullutta.


Kaksi lämmitintä hoitivat teltan lämmittämisen

Teltan lämmittämiseen vuokrasimme kaksi sähkölämmitintä, voimavirtakäyttöisen 9 kilowattisen ja valovirtakäyttöisen 3 kilowattisen. Kaiken kaikkiaan sähkölämmittimien tehoista oli hyvin vaikea saada mitään järkevää tietoa, esimerkiksi yksinkertaisia suosituksia lämmitettävistä tiloista ei löytynyt mistään. Ollaksemme varmalla pohjalla otimme kaksi.


Paljon tavallista miellyttävämpi työskentelylämpötila

Lämmittimissä riitti potku enemmän kuin hyvin. Päälle juuttuneeseen ylikuumenemissuojaan liittyneiden teknisten ongelmien jälkeen saimme molemmat lämppärit tohottamaan ja teltan lämpötila nousi reilussa puolessatoista tunnissa yli parinkymmenen asteen - siis reilusti yli toiveidemme.

Lämmittäminen onnistui itseasiassa niin hyvin, että jouduimme lopulta vähentämään lämmitystä liimaamisen ajaksi, jotta liiman avoin aika olisi hiukan pidempi. Kun saimme palat paikalleen ja puristuksiin, laitoimme puhaltimet taas päälle. Loppujen lopuksi kuivattelimme saumoja hiukan neljättä tuntia, kun liiman suositeltu puristusaika on 30 minuuttia kahdessakymmenessä asteessa.


Kansikaaren kannatin paikallaan kuivumassa

Kolmen hengen työporukalla pitkien lautojen liimaus ja puristus onnistui hyvin. Puristimia meni luonnollisesti aivan hirvittävät määrät, mutta aikaisemmin tehdyn sovituksen ja ennen liimausta suoritetun kuivaharjoittelun tuloksena lopullinen rutistus meni ongelmitta. Päivän päätteeksi meillä oli molempien puolien kansikaaren kannattimet paikallaan.

Positiivisena lisähuomiona oli Pro 45P:n väri, joka ilmoitetusta huolimatta ei ollut lainkaan tumma, vaan hyvin lähellä mäntyä. Liiman muut ominaisuudet, kuten työskentelylämpötila, kosteudenkestävyys ja puristusaika, olivat siinä määrin kohdallaan, että olimme valinneet liimaan esteettisistä ominaisuuksista huolimatta. Nyt näyttää siltä, että niistäkään ei tarvitse huolehtia.