Vanerilevyn vinoliitokset helposti

Kisen-työmaalla on viime viikot rakennettu kuumeisesti kantta. Aikaisemmin tehtyjen parraslistojen, kansikaarien ja istumalaatikon kehyksen ympärille on sahattu, höylätty ja jyrsitty vanerisia kansilevyjä. Kisenissä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun ollut tiikkirimakansi korvataan tässä remontissa enemmän alkuperäistä muistuttavalla vanerikannella.

Uusi kansi syntyy vauhdilla isoista levyistä

Kansi rakennetaan 9 millisestä koivuvanerista, joka ruuvataan kiinni kansikaariin ja kansikaaren kannattimiin. Levyt epoksoidaan, liitetään toisiinsa viistoliitoksin ja lopuksi kansi maalataan. Lopputuloksena pitäisi olla kevyt ja kestävä kansi, kuten kilpaveneeseen sopii.


Pitkä sivuohjain varmistaa suorat saumat

Levyjen liittämiseen käytämme One Ocean Kayaks -sivuilta löytynyttä vanerilevyn leikkausjigiä. Muutimme mallia vain hiukan niin, että käsisirkkeliä ei ajeta jigiä pitkin, vaan jigi on ruuvattu kiinni itse sahaan. Jigin kanssa sirkkeeliä ajetaan levyn reunaa pitkin aivan samalla tavalla kuin tavallistakin sirkkeliä.


Viistoliitossirkkeli auttaa paljon pitkien liitosten tekemisessä

Viime viikonloppuna saimme viimeisenkin kansilevyn paikoilleen ja istumalaatikon reunat jyrsittyä. Seuraavaksi alamme suunnittelemaan kannen läpivientien paikkoja ja istumalaatikon kalusteita. Säiden hiukan lämmettyä aloitamme myös rungon tulppaamisen. Isoimmat rakentamisvaiheet ovat siis takana ja nyt alkaa pitkä viimeistelyurakka.

Pilssi kiinni

Kisen-telakalla saavutettiin jonkinlainen virstanpylväs reilu viikko sitten, kun saimme vihdoin pilssin laudoituksen valmiiksi. Nyt Kisen on periaatteessa vesitiivis, kaikki huonokuntoinen laudoitus lyijykölistä parraslistoihin on vaihdettu.


Kisenin pilssi syksyllä 2008

Pilssiremontti oli ensimmäinen homma, jolla aikoinaan aloitimme. Varsinainen tehtävä silloin oli vaihtaa deadwood, joka oli läpämätä. Homma levisi nopeasti ja päädyimme vaihtamaan myös osan keulasteeviä, kaikki pilssin kaaret ja kölitukit. Samalla vaihtui myös pilssin laudoitus. Korvasimme vanhan vanerin mahonkilaudoilla ja vaihdoimme myös alimman laudan varsinaisesta laudoituksesta.


Sama paikka keväällä 2011

Tässä välissä on pakko hämmästellä Wileniuksen telakan vanhoja mestareita. Me saimme laudat vain vaivoin taipumaan siihen muotoon, mihin alunperin oli laitettu lähes kaksineliöinen vaneri. Samoin rungon alimmat laudat teimme kahdesta rimasta, jotta saimme lautaan saman kaaren, joka telakalla oli saatu täysimittaiseen ja -levyiseen lautaan.

Vaikkakin vesitiivis, Kisen ei silti ole vielä aivan vesillelaskukunnossa. Pilssin, niin kuin kylkienkin, laudoitus on vielä tulpattava, hiottava, kyllästettävä ja tarpeen mukaan tilkittävä, lakattava ja maalattava. Siitä huolimatta, Kisenin umpinainen runko näyttää jo paljon enemmän veneeltä kuin työmaalta. Siinä on vissi ero siihen mitä teltassa on näkynyt pariin vuoteen.

Suomeen oma klassikkovenerekisteri

Viimeisimmässä Puuvene-lehdessä kerrottiin mielenkiintoisesta hankkeesta, joka on ollut käynnissä koko kevään. Puuvene-lehti, Museovirasto, Mahogany Yachting Society, Suomenlahden Puuveneilijät ja HSS ovat mukana luomassa Suomeen klassisten veneiden rekisteriä ja omaa kulttuurihistoriallisesti merkittävien veneiden K-merkintää.


L-37 Sirkka, klassikkoainesta (kuva Jorma Rautapää)

Ajatuksena on luoda mahdollisimman kattava rekisteri suomalaisista klassisista moottori- ja purjeveneistä. Rekisteri olisi luettavissa Internetissä ja sinne koottaisiin tietoja veneiden historiasta, entisistä omistajista, muutoksista ja kunnostuksista. Hankkeessa tärkeänä tavoitteena on veneperinteen säilyttäminen, mutta myös veneiden historian dokumentoinnin parantaminen. Hankkeen tiedotteen mukaan esimerkiksi ennen vuotta 1920 rakennetusta purjevenekannasta vain 12 alusta on enää purjehduskunnossa.

Rekisterin ja merkinnän innoittajana on Ruotsin vastaava järjestelmä, joka otettiin käyttöön viime vuonna. Pidemmällä aikavälillä ajatuksena on että järjestelmä saataisiin laajennettua koko Itämeren alueelle.

Suunnitelmien mukaan rekisteriin hyväksyttäisiin veneet seuraavin ehdoin. Vene on

1. rakennettu huvi- tai kilpaveneeksi,
2. vähintään 40 vuotta vanha,
3. rakennettu Suomessa, sillä on suomalainen suunnittelija tai se on ollut Suomessa käytössä.
4. Lisäksi veneellä on oltava dokumentoitu historia.

Rekisteriin kirjattaisiin veneet asiantuntijaraadin hyväksynnän jälkeen.

Itse K-merkinnässä vaatimukset olisivat vielä aavistuksen tiukemmat. Veneen edellytetään olevan edellä mainitun lisäksi kansallisesti arvokas ja merikelpoisessa kunnossa.

Yllä olevassa kuvassa esitetty 22m2 saaristoristeilijä FIN-37 Sirkka on hyvä esimerkki K-merkintäänkin oikeutetusta klassisesta veneestä. Sirkka on rakennettu vuonna 1923 Åbo Båtvarvilla Turussa Zake Westinin piirrustuksista. Nykyään Sirkka on yksi vanhimmista purjehtivista suomalaisista huviveneistä.

Klassikkovenerekisteröinti ja K-merkintä eivät näillä näkymin aseta pakottavia sitoumuksia veneen omistajalle, vaikka vene voidaankin poistaa rekisteristä, jos siinä tehdään klassikkoarvoa rikkovia muutoksia. Vaatimusten sijaan tarkoitus on ennen kaikkea kannustaa klassisten veneiden omistajia pitämään veneistään huolta.

Hyvin toteutettuna klassikkovenerekisterillä voi olla suurempikin merkitys. Kokoamalla tietoa veneistä, niiden ylläpidosta ja omistajista parannetaan tiedonkulkua ja luodaan uusia linkkejä eri luokkien välille. Tällainen yhteistyö tarkoittaa kasvavaa klassisten veneiden toimintaa, siis enemmän tapahtumia, kisoja, veneitä, purjehtijoita ja palveluita!

Yhtenäinen klassikkovenerekisteri tuo myös veneilyn eri puolet paremmin näkyville. Näin uusille harrastajille esittäytyy monipuolisempi puuveneilyharrastus kuin mitä laituriparlamenteissa usein puhutaan. Avaamalla ovia purje- ja moottoriveneilyn ja muiden ryhmien välillä saadaan varmasti uusia harrastajia paremmin mukaan. Tämä kehitys on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan, kun Suomen Purjehtijaliitto ja Suomen Veneilyliitto ovat juuri yhdistyneet (pdf).

Yhteistyöllä myös alan harrastajien ääni kuuluu paremmin. Tällöin saadaan ehkä klassikoihin huonosti sopivat pakolliset, mutta perin tarpeettomat rekisterikilvetkin viimein peruttua.

Laudan viimeistely

Uuden laudan tekemisen voi ajatella jakautuvan kolmeen vaiheeseen. Ensin mitataan laudan paikka ja tehdään mittojen mukaan aihio. Tämän jälkeen aihio sovitetaan paikalleen ja veneeseen saadaan uusi lauta. Lopuksi laudan saumat viimeistellään yläpuolella olevan laudan reunan mukaan.

Viimeistelyn tavoitteena on siistiä saumat ja saada ne tiiviiksi sekä ulko- että sisäpuolelta. Sovitus tehdään tavallisesti veneen ulkopuolelta, joten tämän puolen saumasta tulee helposti parempi, ja pahimmillaan veneen sisäpuolelle saattaa jäädä isokin rako, joka ei ulkopuolelle edes näy. Itse asiassa päinvastainen tulos on veneen tiiviyden kannalta parempi. Sauma, joka on tiivis sisältä ja hiukan auki ulospäin on helpompi tiivistää ja tiivisteet pysyvät siinä paremmin paikallaan, koska veden paine painaa niitä paikalleen, kuin saumassa, joka on auki sisäpuolelta.


Laudan reunan korjausmerkintöjä pilssissä

Rakoa sauman sisä- ja ulkoreunaan aiheuttaa laudan reunan kallistus. Reuna saattaa olla sahattu vinoksi tai siihen voi syntyä kallistusta rungon muodon kääntyessä sisään tai ulospäin. Veneen keskikohdilta päitä kohti siirryttäessä ja rungon kaventuessa laudan yläreuna aukeaa ulkopuolelta ja alareuna sisäpuolelta. Tämä pitää korjata ennen kuin lauta on valmis kiinnitettäväksi.


Korjausmerkinnät kenttähöyläpenkissä

Kun laudan yläreunan linja ja päädyt on saatu oikean muotoisiksi ja lauta menee paikalleen alkaa siis viimeistely. Itse kiinnitän laudan ruuvipuristimilla kaariin ja kiilaan sen yläpuolella olevaan lautaan kiinni kiiloin ja vivuin ja käyn sen jälkeen koko sauman läpi sekä sisä- että ulkopuolilta. Merkintätapana olen käyttänyt plussaa ja miinusta laudan kyljissä. Plus-merkki tarkoittaa että sauma on auki siltä sivulta ja sivua pitää saada ylemmäksi, miinus tarkoittaa, että sauma on auki toiselta sivulta ja tältä sivulta täytyy höylätä puuta pois. Isompien korjausten kohdalla käytin useampia plus- tai miinus-merkkejä merkitsemään höylättävää paksuutta milleissä.


Lauta kiilataan tiukasti paikalleen ennen kallistusten merkitsemistä

Lautaan ei saa lisää puuta, joten plus-merkki tarkoittaa käytännössä että vastakkaista puolta on höylättävä, jotta tämä reuna nousee. Oikea tapa tehdä tämä on kaikkein vaikeinta arvioida, sillä laudan reuna saattaa ottaa kiinni paitsi laudan toiselta sivulta, myös näkyvän sauman etu- tai takapuolelta. Käytännössä sauma on korjattava ensin siitä kohtaa, missä rako näkyy ja sen jälkeen koko reunan linja on tarkastettava uudelleen, jotta nähdään kelluuko reuna vielä jostain kohtaa.

Tyypillisesti, laudoitettaessa suoraa rungon pätkää reunan kallistukset ovat pieniä, alle pari milliä puolelta tai toiselta. Sen sijaan laudoitettaessa voimakkaasti kääntyviä rungon kohtia, saattavat viisteet muuttaa laudan reunaa vielä voimakkaastikin ensimmäisen sovituksen jälkeen.

Uutta laudoitusta III

Edellinen kirjoitus laudoituksen tekemisestä saattoi rynnätä hiukan asian edelle, sillä ennen kuin lautaa päästään sovittamaan, siitä täytyy tehdä aihio. Aihion tekemisen voi tietenkin aloittaa ottamalla minkä tahansa tarpeeksi ison laudan ja sahaamalla ja höyläämällä siitä löysät pois, mutta tehokkaampikin tapa on olemassa. Piirtämällä laudan mallin ensin sopivalle jämäpuukappaleelle ja etsimällä oikean kokoisen laudan todelliseen tarpeeseen voi säästää sekä puutavarassa että sovitustyössä.


Sovituskalikka on nopea ja riittävän tarkka työkalu

Mallin piirtämiseen on monia eri tapoja, joista perinteisin tapahtuu harpin avulla. David McIntoshin kirjassa "How to build a wooden boat" on hyvä kuvaus tästä menetelmästä. Enemmän minua kuitenkin miellytti Jim Trefethenin kirjassa "Wooden Boat Renovation - New Life for Old Boats Using Modern Methods" esitelty sovituskalikka (sivu 107).


Kalikan mitat piirretään mittauspisteenä toimivaan rimaan

Sovituskalikan ajatus on että se tarjoaa kolme valmista mittaa, joilla tarvittavan laudan muodot mitataan. Aivan kuten harpin kanssa työskennellessä aihion tekemiseen tarvitaan kappale, joka mahtuu tehtävän laudan paikalle ja johon etäisyydet merkitään. Sen sijaan kalikan kanssa ei tarvitse huolestua harpin löystymisestä tai mitan muuttumisesta työskentelyn aikana. Lisäksi kalikalla piirretty viiva osoittaa myös jonkinlaisella tarkkuudella viivan suunnan mitatussa pisteessä.


Rimaan tehdyt merkit siirretään sopivaan lautaan kalikan avulla

Tavallisesti laudasta tarvitsee mitata vain laudan päädyt ja ylälaidan linja, alalaita jätetään muokkaamatta ja suoraksi. Näin ollen mittarimaksi kelpaa mikä tahansa tarpeeksi pitkä pala, joita venetyömaalta tavallisesti löytyy enemmän kuin omiin tarpeisiin. Sen sijaan alinta lautaa piirrettäessä kannattaa valita puurippeiden joukosta riittävän leveä mittalauta, jotta siihen mahtuvat myös alaidan merkinnät.

Toisin kuin harppi, kalikka myös kestää melko pahaa käsittelyä ja säilyy hyvin työvaatteiden taskussa. Jos kalikan sivujen mitat ovat tiedossa, niin kalikasta saa myös näppärän pikkumitan eri tilanteisiin. Samaa kalikkaa voi käyttää laudoituksen lisäksi myös muihin sovitustehtäviin, kuten kaarien sekä kannen luukkujen ja kiinnitysten sovittamiseen.

Viistoliitos suoraksi

Pilssin laudoittaminen on ollut työvaihe, joka on pakottanut oppimaan paljon uutta. Lautojen sovittaminen, erilaiset porausjigit, liimausjärjestelyt ja laminoinnit ovat tulleet tutuksi. Myös viistoliitoksia on tullut tehtyä useampia.


Korotettu rima yhdistää laudan puolikkaat

Kirjoitin jo aikaisemmin viistoliitoksen tekemisestä lautaan. Pienistä vaikeuksista huolimatta, tämä tekniikka alkaa olla jo hyvin hallussa. Viistoliitosten tekeminen ei ole millintarkkaa touhua, sillä jatkettu lauta sovitetaan paikalleen vasta liitoksen liimauksen jälkeen.

Toisaalta jatkettavat laudat ovat laudoista pisimpiä ja näin ollen muutaman asteen poikkeama liitoksessa kertautuu laudan kärkien välillä. Tästä syystä tietty määrä tarkkuutta työskentelyssä on tarpeen.


Rimalla piirretty viiva laudassa ennen liimausta

Ennen kuin lautoihin on höylätty viisteet lautoja ei voi sovittaa päittäin vaan ne asettuvat vain päällekkäin. Tässä vaiheessa on hyvä piirtää laudan pituuden myötäinen linja, jonka mukaan lauta saadaan liimausvaiheessa suoraksi. Vaikka viistoliitosten päät ovat asettavat oman suoransa ei niihin kannata luottaa, sillä höylättäessä nämä viivat tyypillisesti liukuvat hiukan suuntaan ja toiseen.

Sen sijaan pitkittäin piirretty suora näkyy selvästi liitoksen molemmilla puolilla ja on oikein piirrettynä tarpeeksi pitkä, jotta poikkeamat suoruudessa ovat häviävän pieniä. Hyvin mittojen mukaan tehdyt laudan puolikkaat ja viistoliitos minimoivat sovittamisen laudan tekemisen loppuvaiheessa ja nopeuttavat työtä.

Merelle - huvipurjehduksen hurmaa 150 vuotta

Nyländska Jaktklubbenin 150-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa avataan 27. toukokuuta näyttely nimeltä "Merelle - 150 vuotta purjehdusta Helsingissä".

Näyttely kattaa koko Hakasalmen huvilan. Huvilan alakerran näyttely käsittelee navigointia, merisäätä, vedenalaisia maisemia ja Itämeren ympäristönsuojelua. Yläkerran näyttely on omistettu purjehdukselle, pursiseuroille ja purjehtijoille.


NJK:n monivuotinen kommodori Henrik Ramsay ja rouva Ramsay Sandhamnissa (kuva Oscar Norberg, Statens Maritima Museer)

Näyttelyssä on esillä valokuvia tunnetuista purjehtijoista ja kuuluisista veneistä. Purjeveneet ovat näyttelyssä tärkeässä osassa, veneitä, niiden rakennetta ja rakentamista esitellään piirrustuksin, mallein ja valokuvin.

Näyttelyn fokuksessa on myös tänä vuonna 150-vuotta täyttävä NJK, joka on Helsingin vanhin pursiseura. Seuran vaiheita käsitellään näyttelyssä laajasti. Samalla kerrotaan myös alueen muiden pursiseurojen historiasta ja esitellään monin paikoin jo täyttömaiden alle jäänyttä Helsingin edustan saaristoa. Tänä päivänä näiden saarten huvilat, kalastajamajat ja satamat elävät enää vain valokuvissa.

Merelle-näyttelyyn on yleisöopastus torstaina 9. kesäkuuta kello 17.30. Kannustan kaikkia Kisen-blogin lukijoita tulemaan paikalle silloin!

Yllä olevan tekstin lähteenä Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehti Sofia 1/2011.

Istumalaatikon pisaralista

Juho kertoi istumalaatikon pisaralistan rakentamisesta jo aikaisemmin, mutta ajattelin jatkaa aiheesta vielä muutamalla yksityiskohdalla. Istumalaatikon pisaralistan perustaksi tulevan kehikon rakentaminen oli kaiken kaikkiaan aika erilainen kuin mikään, mitä olemme tähän mennessä tehneet. Laminoitu vanerirakenne oli yllättävän helppo tehdä ja jälki hyvää jo ensimmäisellä yrittämällä.


Vanerisuikaleiden liitokset rytmitettiin portaittain

Pisaralistan kehikko liimattiin tymäkästä kakkosvitosesta rakennetun jigin ympärille kolmesta 4 mm sekavanerisuikaleesta. Liimaus oli pakko tehdä jigissä ja erillään veneestä, koska teltassa lämpötila ei tähän aikaan vuodesta salli liimaustöitä. Ja toisaalta, ilman istumalaatikon reunoja emme fiksusti pääse eteenpäin kannen rakentamisessakaan.


Vanerirakenteiden laminointi vaatii puristusvoimaa

Jigin poikkipuiden päihin porattiin reiät, joihin liimapuristimet saatiin kiinni. Lisäksi päädyimme lisäämään kehikon pitkille sivuille, jigin ulkopuolelle jäykistysrimat, jotka tasasivat liimattavan rakenteen muotoa. Ennen kuivumista ohuilla vanerisuikaleilla ei ole juurikaan muotojäykkyyttä ja ilman jäykistysrimoja kehikon muotoihin olisi helposti jäänyt pientä aaltoilua.

Huomaa yllä olevassa kuvassa alkuperäisen istumalaatikon piirrustus, jonka mukaan rakensimme jigin. Istumalaatikon suunnittelussa oli tärkeää pitää mielessä myös luokan mittasääntö, jotta valmis istuma-aukko ei ylitä suurinta sallittua 2,25 neliömetrin pinta-alaa.


Laminoitu rakenne on kevyt ja jäykkä

Lauri rakensi istumalaatikon kehikolle jo tukirakenteetkin. Tästä istumalaatikon rakentaminen jatkuu kehikon päälle tulevien rimojen jyrsimisellä ja itse kehikon viiluttamisella mahongilla. Monenlaista hommaa liittyy siis vielä tähänkin työvaiheeseen.

Tarkastelussa Kisenin rakenne

Veneen kunnostamisen dokumentoiminen on hankalaa hommaa. Työmaa on ahtaassa teltassa, joka paikassa on tavaraa, työkaluja ja yleistä romua, eikä veneestä tai työvaiheista saa mitenkään kattavaa kokonaiskuvaa, vain yksityiskohtien ja osakokonaisuuksien kuvaaminen onnistuu jollain menestyksellä. Lisäksi tavallinen kuva latistaa näkemänsä, joka on ongelma etenkin rakenteiden ja muotojen kuvaamisessa.


Kisenin poikkeuksellisen syvä ja kapea pilssi näkyy tässä kuvassa hyvin

CAD-mallien lisäksi yksi tapa parantaa kokonaisuuksien kuvaamista on 3D- eli stereoskooppinen kuvaus. Ratkaisuja kolmiulotteiseen kuvan toistamiseen on monia, mutta kotioloissa helpoin tapa on anaglyfinen kuvatekniikka, jossa katseluun käytetään puna-vihreälinssisiä laseja. Tällöin toiselle silmälle näkyvät kuvan punaiset ja toiselle vihreät osiot. Tässä artikkelissa käytetään nimenomaan tätä kuvaustekniikkaa kuvituksessa.


Pilssin ja kyljen palteet ovat melko jyrkät

Kisen on hauskanmuotoinen viisvitonen, ja siinä näkyy hyvin yksi visio parhaasta ratkaisusta uuden mittasäännön haasteisiin. Kisenin rakentamisen aikaan 5.5 m -mittasääntö oli uusinta uutta konstruktioluokissa. Camper & Nicholson -veneveistämön suunnittelija Charles E. Nicholson esitteli 5.5 m -mittasäännön jo vuonna 1912, mutta se virallistettiin vasta vuonna 1949. Nicholson on tunnettua etenkin isoista, America's Cup -kisoihinkin osallistuneista, 12 mR- ja J-luokan veneistään. Lopullisesti 5.5 m -luokka debytoi kansainvälisesti Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.


Kisenin pyöreä pohja muistuttaa luokan moderneja veneitä

Vuonna 1954 viisvitosluokassa kokeiltiin edelleen aktiivisesti erilaisia konstruktioita. Venytetty vesilinja, negatiivinen peräpeili, syvä leikkaava runko ja toisaalta liukuvarunkoinen rakenne olivat eri suunnittelijoiden tarjoamia ratkaisuja samaan haasteeseen. Myöhemmin 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa yleiseksi paradigmaksi muodostui syvä, leikkaava V-kirjaimen muotoinen runko, joka paransi etenkin veneen kryssiominaisuuksia. Kun 5.5 m -säännössä vuonna 1970 sallittiin jaettu lateraalipinta, eli kölistä erillinen peräsin, veneet alkoivat jälleen kehittyä kohti liukuvaa U-runkoista perusmallia. Klassikoihin verrattuna evoluutioveneet ovatkin nopeampia juuri avotuulella.

Aikanaan Kisenissä on oletettavasti yritetty rakenneratkaisua, johon vallitseva mittasääntö ja aikakauden materiaalit ja rakennustekniikka eivät aivan taipuneet. Liukuva runko on nopea myötätuulella, mutta yhtenäisellä peräsimellä ja kölillä hävitään suhteessa liian paljon kryssiominaisuuksissa. Myös kaareva keulasteevi syö paljon vesilinjasta, joka haittaa myös nopeutta. Silti, rohkeana ja visionaarisena kokeiluna paljon ennen omaa aikaansa Kisen on mielenkiintoinen vene.

Vuoden 2010 MM-kisat Torbolessa, Italiassa

Vuoden 2010 maailmanmestaruuskisoista Italian Garda-järvellä on julkaistu hyvä video järjestäneen seuran Circolo Vela Torbole:n sivuilla. Video löytyy multimedia-osiosta otsikon Highlights Regate 2010 alta.


Kan-Bei II ja Addam 4 Garda-järvellä Italiassa (kuva Roberto Vuilleumier)

Mukana näkyvät myös molemmat suomalaiset venekunnat, hienosti kolmanneksi tullut Kenneth Thelenin joukkue Kan-Bei II:lla (FIN-050, kilpaili numerolla FIN-066) ja Johan Gullichsenin joukkue Addam 4:llä (FIN-049). Jussia myös haastatellaan videolla muutamaan otteeseen.

Suomalaisveneet ovat sisaraluksia ja molemmat ovat Christof Wilke & Companyn rakentamia. Wilke & Co:lla on jo pitkä historia modernien viisvitosten rakentamisessa ja veistämön rakentamille veneille on kertynyt kasoittain voittoja. Näiltä Suomen laivueen uusimmilta veneiltä voi siis odottaa vielä paljon.

Parraslistan kansiuran jyrsintä

Parraslistan asennuksen ja ulkoreunan tasaamisen jälkeen työstäminen jatkuu kyljen sisäpuolella. Parraslistaan jyrsitään kantta varten ura, jonka pitää olla tasossa kansikaaren kannattimen kanssa.


Lauri jyrsii parraslistaan kansiuraa

Päätimme tehdä kansikaareen uran kansilevylle, vaikka kansikaaren päällä lepäävä puskuliitos on selvästi tavallisempi ratkaisu. Ajatuksena on, että pidempi sauma pitää veden paremmin kannen ja parraslistan liitoksessa, eikä päästä sitä valumaan kansikaaren kannattimelle. Valitsemassamme rakenteessa kansikaaren kannatin, parraslista ja kansi ovat kaikki toisissaan kiinni, joka ehkä myös jäykistää rakennetta jonkin verran.


Kyljen ulkopintaan kiinnitetty ohjuri määrää uran syvyyden

Myös tässä työvaiheessa käytämme jyrsintä. Erona on se, että ulkoreunaa jyrsittäessä jyrsin ei saanut päästä liian pitkälle sisäänpäin ja käytimme jyrsimen omaa, säädettävää ohjuria työstösyvyyden säätämiseen. Sisäreunaa jyrsittäessä tämä ei onnistu, koska ainoa linja, jota pitkin ohjuri voisi kulkea on kansikaaren kannattimen sisäreuna, ja siitä töröttävät kansikaaret.

Ratkaisumme tähän ongelmaan oli kyljen ulkolaitaan kiinnitetty, kahdesta laudasta yhteen ruuvattu, ohjuri. Ohjuri kiinnitetään paikalleen puristimilla päistään ja keskeltä ja sitä siirretään vaiheittain työstökohdan mukana. Parraslistan paksuudesta johtuen ura jouduttiin jyrsimään vaiheittain, aina muutama milli syvyyttä lisää kerrallaan, jotta jyrsin jaksaisi pyöriä nopeasti ja tekisi siistiä jälkeä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jokainen kohta jouduttiin jyrsimään kolmeen kertaan ennen kuin oikea syvyys saatiin aikaiseksi.

Bill Ludersin Wasa II myynnissä

Alfred Edvard Luders:in suunnittelema ja Kungsörsin telakalla Ruotsissa vuonna 1963 rakennettu FIN-027 Wasa II on myynnissä. Vene on ollut Suomessa jo pitkään ja kuuluu ehdottomasti maan parhaisiin klassisiin veneisiin.


FIN-027 Wasa II kevyessä kryssissä (kuva Jorma Rautapää)

Vene rakennettiin kuuluisan Alfred "Bill" Ludersin piirrustuksista Marcus Wallenbergille ja Sven Salénille Oscar ja Per Schelinin telakalla Mälaren-järven rannalla Ruotsissa. Bill Luders oli 60-luvun alussa menestyksekkäimpiä 5.5 m -luokan suunnittelijoita, joka edisti etenkin vaneri- ja laminaattirakenteiden käyttöä kilpaveneissä.

Luders suunnitteli kaikkiaan 67 viisvitosia ja myös monia kookkaampia kilpaveneitä, kuten vuoden 1962 America's Cup voittajan, Weatherly:n. Suomalaisittain tunnetuin Ludersin piirtämä vene on varmasti FIN-026 Chaje III, joka on voittanut useita mitaleita klassikkoluokassa MM-tasolla. Myös Wasa II on menestynyt kisoissa hyvin, muun muassa vuoden 2002 MM-kisoissa vene oli klassikoiden nopein.

Wasa, kuten moni muukin 5.5 m -vene, on saanut nimensä omistajiensa mukaan. Wallenberg-Salén (WaSa) -tiimin ensimmäinen vene oli SWE-028 Wasa, joka voitti Kultapokaalin Gösta Kyntzellin viimeistä viisvitosta, FIN-020 Inga-Lill XXXIV:ä vastaan Helsingissä vuonna 1960.

Wasa II:n myynti-ilmoitus on nähtävillä kansainvälisen 5.5 m -liiton sivuilla. Myyntihintaa ei ole ilmoitettu.

Parraslistan ulkopinnan viimeistely

Aikaisemmin rakentamamme kustomoitu yläjyrsin pääsi tositoimiin, kun aloitimme parraslistan viimeistelyn jokin aika sitten. Paikalleen kiinnittämisen jälkeen parraslistan viimeistelyyn menee vielä muutama työvaihe. Aluksi tasataan listan ulkoreuna, tämän jälkeen jyrsitään kannelle ura, höylätään lauta lopulliseen paksuuteensa, pyöristetään listan reuna ja hiotaan lista tasoon kyljen kanssa.

Näistä työvaiheista vaativimpia ovat ne joissa käytetään jyrsintä. Jyrsin on tehokas työkalu, joka tekee siistiä ja tasaista jälkeä niin kauan kuin kone pysyy hallinnassa. Jyrsimellä ajettaessa käsivoimat eivät mitenkään riitä ohjaamiseen, vaan reitti asetetaan erilaisilla ohjureilla tai ajamalla olemassa olevan rakenteen muotoja pitkin.


Jyrsimen terä jatkaa kyljen ylimmän laidan pystylinjaa

Ulkoreunan tasaamisen voisi tehdä höyläämälläkin, mutta meidän tapauksessamme tämä tuskin olisi onnistunut ongelmitta, sillä parraslistoissa käytetyn mahongin syyt ovat niin solmussa, että hyväkään höylä ei todennäköisesti leikkaisi sitä siististi. Näin ollen jyrsiminen on meille ainoa varma vaihtoehto.

Jyrsimen käytössä tässä tapauksessa on kaksi selvää ongelmaa. Ensinnäkin jyrsimen terän pitää väistää parraslistan "lippaa", siis sitä osiota parraslistasta, joka ylittää kyljen tason ja jota yritämme työstää. Lisäksi jyrsimen terän tulisi jatkaa kyljen linjaa, jotta ylimmän laudan ja parraslistan liitokseen ei tule kulmaa. Tavallisestihan jyrsin leikkaa 90-asteen kulmassa suhteessa jyrsittävään pintaan, eli meidän tapauksessamme parraslistaan.


Jyrsityssä parraslistassa on vain millin kymmenyksen hiontavara

Ratkaisimme ensimmäisen ongelman lovetulla ohjurilla. Jälkimmäiseen ei oikein hyvää ratkaisua ole. Me teimme ohjurista astetta leveämmän, jolloin se yltää reilusti ylimmän laudan puolivälin yli. Kun apumies painaa ohjuria kylkeä vasten niin terä asettuu varsin kauniisti kyljen linjaan. Samasta syystä jyrsimen alusta, joka tavallisesti on tiukasti jyrsittävän kappaleen pintaa vasten on se meidän käytössämme ulkoreunastaan hiukan irti.

Istumalaatikon reunat

Istumalaatikon reunojen runko laminoitiin 3 mm:n vanerikerroksesta. Se toteutettiin rakentamalla istumalaatikon aukon muotoinen malli, ja laminoimalla vanerikerrokset sen ulkopuolelle. Näin istumalaatikon reunat ovat yhtä kappaletta, joka voitiin valmistaa erillään ja viedä valmiina veneeseen, sovittettavaksi paikalleen.

Valtava laminointitukikehikkohirviö

Istumalaatikon reunat laminoitiin vanerista lankkukehikon ympärille.

Valmiit reunat nostettiin paikalleen yhtenä kappaleena - taikuri yllättyi itsekin!

Istumalaatikon vasen takanurkka.

Kansi perästä keulaan 9.1.2011.

Parraslistat - jatkoa edelliseen

Tässä vielä muutama kuva parraslistoista. Lauri valmisti kaikki kuusi listaa (kolme palaa kummallekin puolelle) veneen kyljen muodon mukaan. Kauniisti tehtyjen, paikalleen sopivien palojen kiinnitys oli yllättävän helppoa. "Yllättävän" siksi, että listoihin piti ennen kiinnitystä tehdä paikat ruuveille ja tulpille, ja näiden etukäteen tehtyjen paikkojen läpi piti sitten porata ruuville paikka kylkilautaan; poraus ja ruuvaus tehtiin alaspäin, eli 1950-luvun mahonkilautaan sen sivusta. Lauta on noin 1,4 cm paksu, eikä sitä ole toivottavaa halkaista, mutta kiinnityksen pitäisi silti olla voimakas, joten varaa virheisiin ei tässäkään juuri ollut.


Kyljen muotoinen, kaareva mahonkilista on kaunis katsella, mutta ruuvin paikkoja tehdessä on syytä tietää missä puolentoista sentin paksuinen kylkilauta tulee olemaan kun lista kiinnitetään.


Parraslista sulkee rakenteen, suojaa kaaria ja on osa kannen kiinnitystä.


Parraslistan jyrsintä

Kiinnityksen jälkeen parraslista jyrsitään sisäreunastaan kansivaneria varten höylättyyn tasoon siten, että kansivaneri tulee lepäämään kuningaslaudan, kansikaaren, kansikaaren kannattimen ja osittain parraslistan päällä. Parraslistan ulkoreuna sen sijaan jää samaan tasoon kannen kanssa, ja rakenteen lisäksi antaa ryhtiä myös veneen ulkonäköön.