Kisenin tarina

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Mitä klassikon omistaminen maksaa?

Klassikkoveneilystä ensimmäisenä tulevat mieleen satavuotiaat puuvenekaunottaret, paukkuvat ylläpito- ja korjausbudjetit sekä taskunpohjiaan onnettomina kääntelevät omistajat, mutta todellisuudessa sopivia klassikkoveneitä ja klassikkoveneprojekteja on myös henkilöille, jotka mieluummin välttäisivät henkilökohtaisen konkurssin.

Klassikkoveneilyn voi jopa nähdä jossain määrin hyötyvän imagostaan, sillä korkeina pidettyjen ylläpitokustannusten vuoksi veneiden myyntihinnat ovat muoviveneitä kohtuullisempia. Esimerkiksi viisvitosen hankintaan on hyvä suunnitella käyttävänsä alkuinvestointina 10 000 - 15 000 euroa. Veneprojektin voi saada halvemmallakin, mutta omin voimin toteutettujen korjausten jälkeen kustannus asettunee noille main. Tämän jälkeen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 1 000 - 1 500 euroa vuodessa.

Jatkuvat ylläpitokustannukset

Lakat ja pohjamaalit

Uusittavat kulutusosat

Muut pienkorjaukset

Laituripaikka

Talvisäilytyspaikka

Veneen nosto ja lasku

Vakuutus

Näiden lisäksi on hyvä kerryttää säästöjä varusteiden uusimista ja odottamattomia korjauksia varten. Alkuvaiheessa rahaa kannattanee kerryttää hieman enemmän, ehkä tuhat euroa vuodessa ja myöhemmin hitaammin; omalta osaltammekin tämä pohdinta on vielä tekemättä. Omat kustannuksensa liittyvät myös kilpailuihin, joiden osallistumismaksut vaihtelevat 50 ja 150 euron välillä.

Pieneenkin klassikkoon rahaa siis menee pitkällä aikavälillä kahdesta kolmeen tonnia vuodessa ja yhden ihmisen omana harrastuksena klassikkovene voi olla kestämätön ratkaisu. Toisaalta, ainakin veneellä kilpailuun tarvitaan myös kumppaneita, joten yhteisomistus on harkinnanarvoinen vaihtoehto. Jos pääomainvestointi lasketaan esimerkiksi kymmenelle vuodelle jää veneen vuosittaiseksi kustannukseksi kolmen hengen omistajatiimillä suurin piirtein saman verran kuin kuntosalikortista, vajaa satanen kuukaudessa mieheen.

Veneen hankinnassa onkin tärkeää erottaa vuosittaiset kustannukset ja veneen hankintaan liittyvä investointi toisistaan. Käytännössä huollettu ja käytössä ollut vene säilyttää arvonsa hyvin ja näin ollen veneen ostamiseen liittyvää menoa ei pidäkään katsoa menetetyksi rahaksi.

En tiedä miten asia käytännössä menee, mutta kun lainaa näytetään tunkevan joka ikisen lampputolpan varressa, olettaisin että myös veneen hankintaan olisi saatavilla rahoitusta. Nopeasti lainalaskureita pyörittämällä 15 000 euron aloituspääoman kuukausittaiset rahoituskustannukset reilun 7 % kulutusluottokorolla olivat noin 180 euroa kuukaudessa.

Aikaisempaan kolmen omistajan esimerkkiin soveltaen tämä tarkoittaisi noin 150 euron kuukausittaisia menoja, sillä edulla että saa mielettömän siistin uuden harrastuksen ilman että hankkeeseen sitoutuu alkupääomaa ja lopulta myös omistaa kauniin puuveneklassikon.

Uutta harrastusta suunnitellessa on hyvä muistaa, että klassikkoveneeseenkin liittyvät oikeudet, velvollisuudet ja riskit on järjestettävissä muullakin tavalla kuin kaikki yhdellä henkilöllä. Ottamalla mukaan kumppaneita sekä rahoitus- ja vakuutusyhtiö on suurempikin projekti toteutettavissa.

Ulkomailla omistamisen erilaiset ratkaisut ovat vielä paljon tavanomaisempia kuin Suomessa. Esimerkiksi Daring-luokan veneitä purjehditaan sekä vastiketta, että pääomaosuutta vastaan, siis suomeksi osakkuuden kautta omistettuna tai leasattuna. Ehkä näissä käytännöissä olisi jotain opittavaa täälläkin?

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Talven töitä 2012-2013

Huolimatta blogin hiljaisuudesta Kisen-telakalla on ollut kiirettä talven ajan. Loppukesän ja syksyn aikana vene saatiin vihdoin purjehduskuntoon, mutta se ei ikävä kyllä tarkoita, että vene olisi valmis. Tärkeimpinä hommina listalla ovat kesän kiireissä hiukan väärään paikkaan puhkotut vanttien läpiviennit, uudet turkkilevyt ja peräsimen akselin vahvistaminen.

Kisenin vanhat turkkilevyt istuivat jos sattuivat haluamaan

Turkkilevyihin oli alunperin varattu eniten aikaa ja uudet vanerilevyt tilattiin jo marraskuussa, kun vene oli saatu ylös ja telttaan suojaan. Okumerunkoisen vanerin hankkiminen osoittautuikin yllättävän vaikeaksi ja tavara on edelleen jossain rahtikontissa matkalla Suomeen päin. Ei siis edistystä siinä hommassa.

Monessakin paikassa olisi saatavana sapeli- tai okumeviilutettua vaneria, mutta kaikkien meidän löytämiemme toimittajien vanerit ovat koivurunkoisia. Eli vanerista vain päällimmäinen ja alimmainen vaneri on jalopuuta ja muu koivua. Se taas ei venehommissa oikein käy, sillä koivu ei kosteutta kestä.

Yksimuotoiseksi jyrsityt vanttien läpiviennit

Muiden hommien kanssa tilanne ei ole niin paha. Vanttien läpivienneille jyrsittiin kaikkiin samankokoiset reiät ja reikiin tehtiin tarkkaan istuvat laput, jotka säiden lämmetessä liimataan paikalleen ja maalataan keltaiseksi. Paikoista tulee varmasti siistit, ja hyvä niin, sillä kiireessä tehdyt reiät olivat kyllä hurjan pahan näköiset.

Korjausten lisäksi parantelemme veneen rikausta, muun muassa barduunoiden ja fokan skuutin liikerataa pidennetään ja spinaakkerin rikaus viimeistellään. Viime kesän koepurjehduksissa huomattiin, että barduunat eivät avaudu tarpeeksi, jolloin isopurje ei auennut täydellisesti lenssillä. Samoin fokkaa ei saanut täysin auki ja pois vedosta, koska skuuttitaljan liikerata oli vain noin 1½ metriä. Tämä oli ongelma etenkin satamasta lähtiessä ja palatessa.

Töiden etenemisestä lisää kuvia, kun aletaan saada osia paikalleen. Enää ei ole paljon talvea jäljellä!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Major renovation works completed

After four long years the major renovation works were finally finished during the summer of 2012. What started as "a quick repair of the deadwood" turned into a full blown renovation including all the primary structures of the yacht from keel up.

First works - finishing the joint in the bilge

The first works were relatively quickly finished. Replacing the deadwood and keel timbers took not much more than originally planned. Unfortunately that was not the end of it. While going through the deck it turned out that there were major spots of rot around the sidestay thru-holes.

Later we found out that also the deck clamps, originally build out of quickly grown spruce, were rotten too. In short that meant the deck had got to go.

The deck removed and replacing the frames

That's when the amount of work started to grow. With the deck removed it was the perfect opportunity to replace the old steamed frames too. With nearly a third of them snapped, not replacing them now would have been the wrong thing to do.

Now, replacing a 122 steamed frames is no small errand. This involved, among other things, the uncovering, removing, replacing and replugging of over 3 000 screws.

Replacing planking at the stern

Once all the frames were replaced, many small things connected to them needed replacing too. Some planks at the stern were soft at spots, a couple of floor timbers were loose and the like. It took another year just to finish all the things turning up.

New deck clamps laminated in place

Before a new deck could be built new deck clamps needed to be installed. In order to attain the same weight-strength ratio of the original structure a laminated deck clamp was the only option.

The tricky thing was that it was mid-winter and to make progress before the spring we needed to make a new deck clamp there and then. Heating a the tent from -20 to +20 centigrade was quite a trick, and a fire-hazard in retrospect, but it could be done with a two-layer tent and industrial heaters. After a sweaty winter weekend we had new deck clamps.

New plywood deck in place

From there started a race to the sea! We made new deck beams from A-class pine and built a new plywood deck to replace the old plywood and teak that had been there when we bought the yacht. We used scarve-joints to connect the plywood sheets and insulated the whole structure with epoxy with no fabric reinforcement. The result was a neat, light-weight deck that really made her look like a racer again.

Router for wider grooves mostly below waterline

After that we impregnated the boat inside and out with linseed oil and thought we'd actually still make it into water that year. Unfortunately not, the planking had dried up over the ten or so years on dry land and no matter how much we tried to wet the boat, the seams needed caulking.

Using a skilsaw to make the narrow grooves above waterline

Now this meant that we had a freshly oiled yacht that needed to be glued, not the optimum alternative. We used a outer and a skilsaw to cut straight grooves along the seams and put it 3-5 mm wedged splines.

To ensure a good glueseam we used acetone to clean the surface and primed the seams with liquid epoxy before inserting the actual spline. Double the work, but no alternatives.

Also the guides for the powertools were nailed to the planking, so after the splining these needed to plugged too.This meant another couple hundred plugs to go with the old ones!

Kisen, just minutes before relaunching

The summer of 2011 we still finished the first coatings of varnish and bottom primer before winter. The winter was used to finish the rigging and trims and during the Spring Kisen got the final layers of varnish and paint.

Finally in June 2012, after four painstakingly long years, she was finally loaded on a truck put to water. The prettiest yacht in the harbour!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Alumiinimaston maalaaminen

Kisenin maston maalaaminen oli yksi monista viime kesän mielenkiintoisista työvaiheista, joiden tarkempi dokumentointi jäi kovan kiireen alle. Alumiinimaston maalaamiseen löytyi myös yllättävän huonosti ohjeita, vaikka homma varmasti koskee montaa veneilijää.

Kisenin masto oli maalattu joskus aikaisemmin ilmeisesti yksikomponenttisella maalilla, joka oli jo pahasti ravistunut. Sen sijaan puomi, joka on kuulemma jostain toisesta veneestä, on säilyttänyt pintansa paremmin. Ilmeisesti siihen on käytetty asianmukaisempaa maalia.

Maalausteline takaa tasaisen tuloksen ja mukavan työasennon

Vanha maali piti kuitenkin saada pois ja kahdentoista metrin putkessa huonoakin maalia oli paljon. Koetimme käsin hiomista, konelaikkausta ja muuta kovalla vaivalla ja huonolla tuloksella, vaikka kaikkein järkevin vaihtoehto ei ollut niin hankala keksiä sekään. Lopulta Hempelin Paint Stripper irrotti vanhan maalin helposti ja loputkin lähtivät käsittelyn jälkeen helpommin karkeammalla hiomapaperilla.

Alumiinin hyvä korroosionkestävyys perustuu pintaan muodostuvaan oksidikerrokseen, joka estää alla olevaa metallia hapettumasta. Alumiinioksidi on vähän kuin jauhoa metallin pinnalla ja siitä syystä oksidoituneen alumiinin pinnalla maali ei pysy kunnolla. Ennen maalausta oksidikerros onkin poistettava sopivalla keinolla.

Maalattua mastoa asetellaan paikalleen

Alumiinin oksidikerros poistetaan peittaamalla pinta sopivalla syövyttävällä aineella. Alumiini peitataan yleensä emäksisellä liuoksella, esimerkiksi lipeällä, mutta myös typpihappo-fluorivetyhappoliuokset sopivat alumiinille. Ennen peittausta Vanhoista maalinjämistä pinta puhdistetaan asetonilla tai muulla voimakkaalla liuottimella, jotta pintaan ei jäisi rasvaa, joka estää peittausainetta vaikuttamasta. Peittauksen jälkeen koko masto pestään vedellä, jotta syövyttävää ainetta ei jää minnekään, sillä niitinrakoihin tai muualle jäänyt happo voi pitkän päälle syövyttää alumiinin pilalle.

Tarpeetonta sanoa, että sekä voimakkaiden liuottimien, emäksien ja happojen kanssa hyvät suojavarusteet ovat äärimmäisen tärkeät.

Peittauksen jälkeen pinta kuivataan ja maalaus aloitetaan mahdollisimman pian, jotta pintaan ei ehdi muodostua uutta oksidipintaa. Sopivan peittaus-maalauspäivän löytäminen oli ainakin meille haastavaa, sillä koko hommaan meni reilu tovi, eikä peitata tai maalata voi missä tahansa lämpötilassa ja ilmankosteudessa.

Tehdaslaatuinen maalipinta on vaikea saavuttaa

Pohjamaalaus suoritettiin ohjeiden mukaan mahdollisimman juoksevaksi ohennetulla epoksimaalilla, joka meidän tapauksessamme oli Hempelin Light Primer. Epoksipohjamaali varmistaa hyvän tarttuvuuden vaikeaan alumiinipintaan. Kun mastoon oli saatu peittävä pinta, tasoitettiin se hiomalla hienolla hiomapaperilla (~200) ja lopulta asetonilla pyyhkimällä ennen pintamaalausta.

Pintamaalaukseen käytimme valkoista Hempelin Poly Best-polyuretaanimaalia. Polyuretaanimaali kestää UV-säteilyä aivan eri tavalla kuin epoksimaali, joka tyypillisesti kellastuu auringossa. Itse käytimme puhtaan valkoista (värikoodi 10001), mutta jälkikäteen tuntuu siltä, että taitettu valkoinen (13410) olisi ollut mastoon parempi vaihtoehto.

Laajaa metallipintaa maalatessa tuli hyvin selväksi, että lopputuloksen ratkaisee ennen kaikkea mahdollisimman iso ja hyvälaatuinen pensseli ja oikein ohennettu maali. Käytimme parhaita mahdollisia 70 millimetrin pensseleitä mitä kaupasta löysimme. Huonommalla pensselillä irtoavat harjakset on lähes taattu ja pienemmällä pensselillä työ etenee liian hitaasti, jolloin jo kuivahtaneen ja tuoreen maalin liitos menee röpöiseksi. Parin sadan maaleja ei kannata pilata muutaman euron pensselillä. Maalia meillä meni 200-300 grammaa per kerros.

Niin tai näin, mastolle on vaikea löytää suojaisaa maalauspaikkaa, joten työ on tehtävä säiden mukaan. Myös muita ongelmia saattaa tulla - me hioimme mastosta yhden parvellisen siihen kuivumisen aikana pölähtäneitä häiriäisiä.

Lopputulokseen olemme hyvin tyytyväisiä, vaikka ei käsin maalaamalla tehdaslaatuista jälkeä saa. Jos budjetti ei ole rajoitteena, voi alumiiniosat maalauttaa vaikka automaalaamossa. Ainakin Lauttasaaren H. Lampinen maalaa muutakin kuin autoja. Oli menetelmä mikä tahansa, pitkän päälle alumiinin pinnalta maali alkaa aina lohkeilemaan helojen ja kiinnikkeiden ympäriltä, joten maalaus ei ole lopullinen vaihtoehto. Kestävin pinta alumiiniin saadaan anodisoimalla (eli elaksoinnilla), jossa alumiinin pinnan koostumusta muutetaan kovemmaksi ja passiivisemmaksi. Taitava nikkari pystyisi ehkä mastoa pienemmän laitteen anodisoimaan ominkin käsin.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kisen vihdoin vesille!

Tänä vuonna se viimein tapahtui! Kesäkuun puolessa välissä saimme Kisenin pintakäsittelyn valmiiksi ja kauniin punaruskeaksi lakatessa tummennut ja valkopohjoinen vanha rouva pääsi pitkästä aikaa takaisin vesille. Vesillelaskussakin oli omat seikkailunsa, sillä ensimmäisenä laskupäivänä tuuli nousi niin kovaksi, että luottonostomiehemme Nenne Brorström suositteli odottamista seuraavaan päivään. Myrskytuulten ja kaatosateen sijasta saimmekin laskea veneen kauniissa poutasäässä ja reilusti turvallisemmin.

Kisen saapuu Merisatamanrantaan

Kunnostusurakka ei suinkaan päättynyt vesillelaskuun. Kesän kuumimmat kuukaudet käytimme rikauksen viimeistelyyn. Kannen uudelleen rakentamisen jäljiltä piti kaikille heloille löytää paikkansa, jossa oli kieltämättä aika lailla hommaa. Suurimmat ongelmat syntyivät kannen läpi juoksevien vanttien, staagien ja barduunoiden kanssa, joiden läpiviennit oli laskettava kannen alla olevien kiinnityspisteiden ja korkealla kannen yläpuolella sijaitsevan maston välillä.

Kisenin istumalaatikon kalustus rakennettiin kesän aikana

Staageille meillä oli melko varmat paikat ja barduunoiden osalta teimme reiät ensin kanteen ja asetimme vasta sen jälkeen kiinnityspisteet kannen alle, joten näistä kahdesta selvittiin oikein tyylikkäästi. Sen sijaan vanttien kanssa paikat menivät aivan huti ja oikeiden paikkojen hakemisen seurauksena kannessa on nyt melkein kämmenen kokoiset reiät. Niiden paikkaamisessa on hommaa täksi talveksi.

Kisen vihdoin vesillä! (Kuva Tuomas Raitio)

Kesän aikataulu oli rakennettu tähdäten Viaporin Tuoppiin (aivan kuten jo 2009!), mutta selkään tuli hienoisella marginaalilla - ensipurjehdukselle päästiin lopulta vajaata viikkoa kisojen jälkeen. Kesälomakauden päätyttyä ehdittiin vielä muutaman kerran vesille ennen talvitelakointia, hiottiin rikausta ja tutustuttiin veneeseen.

Kisen syyskuussa odottamassa pääsyä mastonosturille

Varsinaisen kunnostusprojektin jälkeen kirjoitamme jatkossa enemmän purjehtimiseen, kilpailuun ja yleiseen puuvenefiilistelyyn liittyen Kisenin Facebook-sivuilla - sinne ovat tervetulleita kaikki! Sen sijaan Kisen-blogi varmastikin hiljenee. Tärkeimmät työt on dokumentoitu ja niistä on toivottavasti apua vielä muillekin puuveneen kunnostajille. Tsemppiä kaikille, jotka painivat veneprojektien kanssa. Ei hätää, oma vene vesillä kuittaa kaikki kärsimykset! :)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ruostumattoman teräksen happopeittaus

Kiseniin on viimeisten viikkojen aikana jouduttu tekemään paljon mittatilausosia. Näistä pääosa on ollut helppoja pellintaivutustöitä, mutta osassa on jouduttu tarttumaan myös hitsaustyökaluihin. Näistäkin kaikkein vaikeimmat ja näkyvimmät osat teetimme ammattilaisilla, mutta teetettyjen osien korkean hinnan vuoksi kaikki mitä osataan, on yritetty tehdä itse.

Suuritöisin hitsausurakka oli viisvitosille tyypillisen itseskuuttavan fokan levankikiskon korotusjalkojen hitsaus. Jalkojen tekemisessä oli otettava huomioon sekä kiskon että kannen kaarevuus ja sovittaa jalat näiden väliin. Työtä ei oikein voinut ulkoistaa, sillä pelkäsimme, että osia joudutaan sovittamaan valmistuksen aikana. Ammattilaistyönä tämä olisi varmasti nostanut hintaa paljon.

Fokan kiskon jalat ennen peittauskäsittelyä

Hitsattava metalli kuumenee voimakkaasti ja tämän seurauksena hitsaussaumojen ympäriltä teräksestä poistuu kromia, jonka pitäisi oksidoitumalla suojata ruostumatonta terästä. Näin ollen hitsaussaumojen alue on käsittelemättömänä altis korroosiolle ja mustuneena myös pahannäköinen.

Rosteriosat suolahappoliuoksessa

Ruostumattoman teräksen puhdistukseen käytetään peittausta, jossa hapolla poistetaan hitsauskuona sekä kromiköyhtynyt pintakerros itse metallista. Keino on tehokas, mutta voimakkaiden happojen kanssa työskentely on myös erittäin vaarallista. Metalli- ja autoalan KAMAT-tietokorteista löytyvät hyvät perusohjeet rosterin happopeittauksesta (pdf) eri aineilla. Työskennellessä on hyvä käyttää vähintään suojakäsineitä, vaatteita ja kasvosuojusta, sekä hengityssuojainta ellei tilan ilmanvaihto ole hyvä. Lisäksi työpisteen lähistölle on hyvä varata puhdasta vettä hapon neutraloimista varten vahingon sattuessa.

Valmiit osat peittauksen ja teräsharjakiillotuksen jälkeen

Käytin Teknoksen Betoni-peittausliuosta, joka on noin 20 %:n suolahappoliuos (käyttöturvallisuustiedote). Kuten nimestä voi päätellä, Betoni on tarkoitettu betonin peittaukseen, eikä todennäköisesti sisällä terästä suojaavia inhibiittejä, joita rosterin peittaukseen tarkoitetuissa peittausliuoksissa tavallisesti on. Suolahappo on periaatteessa hapoista helpoin, sillä suolahapolla peittausliuoksen lämmöksi riittää huoneenlämpö.

Valitsin Betonin, koska se maksoi alle 10 euroa ja sitä myytiin litran pakkauksessa. Hitsausliikkeen peittausliuos oli kahden kilon paketissa, joka on aivan liikaa meille, ja maksoi reilusti yli 40 euroa. Hyvä vaihtoehto suolahapolle olisi ollut Dinitrolin Annitrol-ruosteenpoistoaine, joka on 30%:n fosforihappoliuos (käyttöturvallisuustiedote).

Suoritin metallin rasvanpoiston asetonilla, jonka jälkeen asetin palat pihdeillä suolahappoliuokseen. Betoni-liuos toimi 20-asteen lämpötilassa melko hitaasti ja pidin paloja liuoksessa lopulta 2 x 20 min ja harjasin enimmät kuonat pois liuotuskertojen välissä teräsharjalla.

Vielä kahden peittauskerran jälkeenkin hitsaussaumat olivat melko tummia ja kuona lähti lopullisesti irti vasta teräsharjaamalla ne koneellisesti. Tätä oli kokeiltu jo aikaisemmin, mutta ilman peittausta kuona ei irronnut rosterin pinnasta. Peittaus oli ehkä vähemmän tehokasta kuin olin ajatellut, mutta lopputuloksena pinta saatiin kauttaaltaan puhtaaksi ja toivottavasti jälleen korroosionkestäväksi.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Sisätilojen pintakäsittely

Pilssiin valitsimme parista mahdollisesta hopeanharmaan Yacht Primerin, tai Underwater Primerin, kuten se nykyään on nimeltään. Maalaamme melko ison osan istumalaatikosta, koska vanhojen maalikerrosten jäljet näkyivät selvästi laudoissa. Alemmassa kuvassa teippien sisään on maalattu valkoinen. Valkoisena pintamaalina sisätiloissa käytettiin Tikkurilan Pikatehoa.

Maalin saivat myös rakennekaaret ja keulapiikki. Muihin osiin himmeä lakka.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Sikaflexin poistaminen

Sikaflex on nokkelaa tavaraa ja venehommissa melkein korvaamatonta. Väärään paikkaan joutunut Sika on kuitenkin ongelmana vakava. Me liimasimme istumalaatikon reunuksen viime vuoden syksyn viimeisinä lämpiminä päivinä ja kaikessa kiireessä Sikaflexiä (tai meidän tapauksessamme Cascon Marin & Teknik:ia) jäi reunuksen ja kannen väliin paljonkin.

Sikaflex tursuaa pisaralistan ja kannen saumasta

Sika on paskamaista poistaa. Kuivanakin joustavana massana sitä on lähes mahdoton hioa, eikä se kuivuttuaan liukene mihinkään. Saumaa siivotessa mielessä onkin alkanut kirkastua ajatus, että jos kuivaa Sikaa joutuu poistamaan, niin virhe on tehty asentaessa.

Lämminilmapuhaltimella siivottu sauma, ei täydellinen, mutta hyvä

Kuivaa Sikaa voi pehmittää lämmöllä, mutta ongelma kuumailmapuhaltimien kanssa on, että ne usein irrottavat myös kaiken muun pintakäsittelyn Sikan ympäriltä. Näppäräksi ratkaisuksi paljastuikin hiustenkuivain, joka on tarpeeksi lämmin pehmittämään Sikan, mutta ei vaurioita maalipintaa.

Lämmitetyn Sikan saa kaavittua pois esimerkiksi puutikulla. Parasta on, jos saa käyttöönsä jostain pehmeästä puusta veistetyn puulastan. Tällöin asennuksen ympärille ei synny naarmuja eikä painaumia.

Sika sauma maskattuna ja saippuavedellä pyyhittynä

Parasta on silti olla jättämättä asennussaumaan yhtään ylimääräistä Sikaa. Vastapursotetun Sikan saa joten kuten pyyhittyä käyttämällä mietoa saippualiuosta ja pyyhkimällä loput sen jälkeen kuivalla kankaalla. Saippualiuos ei vahingoita jäljelle jäävää tiivistysmassaa, mutta mahdollistaa sauman pyyhkimisen, ilman että siivousriepu repii Sikan pois asennussaumasta.

Myös maskaus maalarinteipillä toimii hyvin Sikaflexin kanssa. Maalarinteipillä rajattu sauma on helppo tasoittaa saippualiuosrievulla ja teippien irrottamisen jälkeen sauma kuivuu siistiksi ja tasaiseksi.

Aivan väärään paikkaan menneen Sian saa tuoreena poistettua tehokkaasti tavallisella lakkabensiinillä vaurioittamatta ympäröiviä pintoja. Muuten lakkabensiinin käyttöä tulee välttää, sillä se saattaa vaurioittaa itse asennussaumaa.

Lisätietoja Sikaflexin käyttöturvallisuustiedotteesta.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Myydään venetarvikkeita

Kisenin mukana tuli kasakaupalla tavaraa, jotka uudelleenrakentamisen yhteydessä ovat jääneet tarpeettomiksi. Nyt on aika panna kaikki myyntiin, jotta saamme rahaa veneen viimeistelyyn!

Alla on kuvat ja hinnat myynnissä olevista venetarvikkeista; mukana on takilointi- ja kansiheloja, vinssejä ja muuta. Listaa päivitetään sitä mukaa, kun inventoimme varastoja.

Kuvissa näkyvä mittatikku-sytkäri on mitoiltaan 80 x 21 mm (keltainen osa 63 x 21 mm). Uusimmissa kuvissa taustalla ruutupaperi, jossa pienemmät ruudut 2x2 mm ja isommat 10x10 mm.

Lista päivitetty 27.10.2013.

Lisätietoja annetaan mielellään ja hinnoistakin voidaan neuvotella, laita sähköpostia kisen(at)netti.fi tai soita 040 5900 313 / Matias.