keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Laminoi helpommin

Nyt kun meillä on kokemusta jo useamman rakennekaaren laminoinnista, on ehkä hyvä aika vetää muutamia johtopäätöksiä. Kaiken kaikkiaan laminoidun kaaren istuvuuden kannalta paras ratkaisu on useimmiten paikallaanlaminointi. Tällä tavalla kaari saadaan parhaiten istumaan rungon muotoon. Alunperin yksi syistä, miksi päätimme tehdä rakennekaaret jigissä eikä paikallaan laminoiden, oli se, että ajattelimme kaarien tukemisen olevan mahdotonta kun veneessä ei ole kantta, jota vasten kiilata liimattavana oleva kaari. Mutta kuten yllä olevasta linkistä näkyy, ratkaisu tähänkin olisi ollut olemassa.

Toisaalta, paikallaanlaminointi sopii parhaiten kohteisiin, joissa rungon jäykkyys on riittävä ja vaihdettavana on vain joitain kaarista. Muussa tapauksessa laminoitavien kaarien painaminen kylkeä vasten saattaa muuttaa rungon muotoa. Jos olisimme malttaneet rakentaa väliaikaisen kansikaaren Kiseniin, niin ettei runko olisi päässyt levenemään, ja purkamaan rakennekaaret yksi kerrallaan, niin että vanhat kaaret olisivat tukeneet runkoa uutta kaarta laminoitaessa, olisi paikallaan laminointikin saattanut onnistua. Tämä olisi säästänyt paljon vaivaa kaarten sovittamisessa.

Veneen kansikaarien laminointi havainnekuvana
Jigissä laminoinnin vaihtoehdot, yllä sisäkaari ja alla ulkokaari

Joka tapauksessa päädyimme siis laminoimaan kaaret jigissä. Kuten aikaisemmin mainitsimme, jigissä laminoinnissa on tärkeää ottaa huomioon se, että laminoitu kaari aukeaa jonkin verran jigistä irroitettaessa. Tämän arvioinnista puhuimme tarkemmin aiemmassa kirjoituksessa.

Yleisesti jigissä laminoinnissa on kaksi vaihtoehtoa, laminointi ulkokaareen, jolloin muotti on sillä kaaren puolella, joka tulee veneen kylkeä vasten, ja toisaalta laminointi sisäkaareen, jolloin muotti jää kaaren sisäpuolelle.

Valitsimme alun perin menetelmäksemme laminoinnin ulkokaareen, koska ajattelimme, että näin saisimme paremmin istuvia kaaria. Näin useamman kaaren sovittamisen jälkeen alkaa olla melko selvää, ettei laminoitujen kaarien istuvuus joka tapauksessa ole niin hyvä, että muotin sijainnilla suhteessa kaareen olisi suurempaa merkitystä.

Kaaren aukeamisen ja toisaalta vanhan kaaren kiertymän ja rungon viistouden vuoksi jigissä laminoidut kaaret vaativat joka tapauksessa rankasti sovittamista ennenkuin ne asettuvat lepäämään paikoilleen. Tästä syystä laminoinnissa on mahdollisesti istuvuutta tärkeämpää ajatella laminoinnin helppoutta. Ja tältä osin sisäkaareen laminointi on selvästi parempi vaihtoehto.

Ulkokaareen laminoitaessa kaari painetaan keskeltä muottiin samalla kun kaaren molemmat päät ottavat kiinni muotin reunoihin. Kaaren painaminen tästä asennosta muottiin vaatii paljon voimaa ja on melko altis viilujen liukumiselle pois paikoiltaan. Koska kaari puristetaan muottiin yhdellä kertaa koko mitaltaan tarvitaan kaaren keskiosan liimaamiseen huomattavan paljon puristusvoimaa. Tästä johtuen meiltäkin meni yksi kaari pilalle, viilut eivät yksinkertaisesti liimaantuneet toisiinsa kaaren keskiosan kohdalta, koska puristusta oli liian vähän.

Sisäkaareen laminoitaessa kaaren toisen pään voi kiinnittää jigiin liimapuristimella (yllä olevassa kuvasssa näkyvä punainen neliö) ja sen jälkeen taivuttaa kaaren muottiin. Näin ollen kaari taivutetaan ikään kuin vaiheittain ja kullakin hetkellä kaarta taivutetaan vain yhdestä päästä. Tällä tavalla taivuttamisesta syntyvä jännitys jakautuu tasaisemmin koko kaaren matkalle ja myös itse taivuttamiseen tarvitaan vähemmän voimaa. Kaaren voi kiinnittää muottiin liimapuristimilla sitä tahtia kun kaarta taivutetaan, joten myös käsipareja tarvitaan vähemmän.
Kisenissä vielä jäljellä olevat laminoitavat kaaret laminoidaan paikallaan, mutta muussa tapauksessa kaaret laminoitaisiin takuuvarmasti nimenomaan sisäkaarella olevaan muottiin. Samaa suosittelen kaikille kaarilaminointihommiin ryhtymistä suunnitteleville!

1 kommentti:

  1. Googlen esikatselupalvelussa on luettavissa Jim Trefethen:in kirja Wooden Boat Renovation - New Life for Old Boats Using Modern Methods, jossa on erinomainen kaaviokuva paikallaan laminoinnista. Kuva selittää hyvin yllä olevaa pohdiskelua liimattavien kappaleiden tukemisesta.

    VastaaPoista