perjantai 14. toukokuuta 2010

Kisen Nauticissa

Kisen oli päässyt mukaan Suomen Purjehtijaliiton julkaiseman Nauticin viimeisimpään numeroon, sivulle 57. Tämä blogi mainittiin lehden loppuosan luokkaliittokatsauksessa, yhdessä muiden 5.5 m yhdistyksen uutisten lomassa. Harmi kyllä, tekstin yhteydessä ollut yhdistyksen nettiosoite oli väärin, mutta toivottavasti kiinnostuneet löytävät silti perille.


Nauticin viimeisin numero

Tärkein Suomen 5.5 m -toimintaa koskeva uutinen on tietenkin ensi vuonna Helsingissä järjestettävät 5.5 m -luokan maailmanmestaruuskisat, joiden yhteydessä NJK järjestää myös Kultapokaalikisat. Tapahtuman lähestyminen on jo herättänyt liikehdintää Suomen 5.5 m -laivastossa, sillä ainakin yksi klassikko on vaihtanut omistajaa ja myös modernien veneiden omistajanvaihdoksista liikkuu huhuja. Toivottavasti Suomesta löytyy haastaja Kultapokaalikisoihin, joka on varmasti kuuluisin suomalainen kiertopalkinto.

Ensi vuonna Kultapokaalin alunperin luovuttanut NJK juhlii 150. juhlavuottaan. Viimeksi kun Kultapokaalikisat järjestettiin Suomessa NJK:n juhliessa vuosipäivään, vuonna 1961, kisoihin osallistui viisikymmentä viisvitosta ja lopulta Kultapokaalista kilpailivat Suomen edustajana Gösta Kyntzellin Inga-Lill XXXXIIII, kipparina Johan Gullichsen, ja Ruotsin edustajana Einar Ohlsonin Nowa, kipparina Folke Wassén. Toivotaan, että ensi vuoden kaksi merkkitapahtumaa houkuttelevat yhtä paljon osallistujia myös tällä kertaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti