sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Rinnakkaislaminointi

Olin miettinyt rinnakkaislaminoinnin mahdollisuuksia jos aikaisemmin, mutta keväällä 8mR Windyn työmaalla käydyssä keskustelussa kuulin ensimmäisen kerran, että tekniikkaa on oikeastikin käytetty. Meille tieto tuli liian myöhään, mutta ehkä tämä ratkaisu voisi helpottaa jotain toista kunnostusprojektia. Tässä lyhyesti esittely rinnakkaislaminointiin, niin kuin minä olen sen ymmärtänyt.


Voisiko laminointi onnistua näin?
Punainen on veneen alkuperäinen kaari, vihreä on sen rinnalla laminoitava uusi kaari ja keltaisella on kuvattu L-kirjaimen muotoiset tuet, jotka ruuvataan kiinni vanhaan kaareen. Uuteen kaareen tulevaa puristusta voi liimauksen aikana vielä entisestään vahvistaa lyömällä tukien ja uuden kaaren väliin kiilat. Pelkästään ruuveilla kiristämällä puristuksesta tuskin saa riittävää.

Tämän menetelmän ideana on, että laminointi voitaisiin tehdä paikallaan veneessä, jolloin uuden kaaren istuvuus saadaan mahdollisimman hyväksi. Liimauksessa käytetään hyväksi purettavia rakenteita, siis vanhoja kaaria, jolloin säilytettäviin osiin ei jäisi mitään jälkiä. Luonnollisesti tämä menetelmä ei sovi joka paikkaa, esimerkiksi kohtiin, joissa veneen runko muuttaa voimakkaasti muotoaan. Tällöin vieressä laminoitu kaari olisi joka tapauksessa liian eri muotoinen sopimaan vanhan kaaren paikalle. Silti tällä tavalla voisi saada suurimman osan veneen kaarista laminoitua helposti paikallaan veneessä ja, näin ollen, mahdollisimman vähällä sovittamisella.
Jos tiedätte käytännön esimerkkejä rinnakkaislaminoinnin käytöstä, niin niistä olisi hauska kuulla.

2 kommenttia:

  1. Riittävän ohuilla viiluilla ja tukevilla sinkilöillä kaarien laminointi saattaisi onnistua myös samalla tavalla kuin ristiinlaminoinnissa eli kerros kerrokselta aina väliaikaisesti edelliseen liimauksen ajaksi kiinnittämällä.

    Sinkilöiden alle on hyvä niitata naru tai muu helpottamaan sen irroittamista. Esimerkiksi valkoinen pakkausnauha saattaisi toimia, ilmeisesti polypropyleenisena sen ei pitäisi kovasti ottaa liimaankaan kiinni.

    Myös ruuvit toimivat, vaikka jättävätkin isommat reiät valmiiseen kappaleeseen. Niiden alle on hyvä laittaa vanerinpalat aluslevyiksi ja painonjakajiksi.

    VastaaPoista
  2. Skylarkin kunnostuksesta kertovassa jutussa on hyvä kuva kaarien rinnakkaislaminoinnista. Ajatuksena on, että uusi kaari laminoidaan vanhan rinnalle ja puristus saadaan kahteen vanhaan kaareen veneen pituussuunnan mukaisesti ruuvatusta rimasta.

    VastaaPoista