sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Pilssin painokaarten viimeistely

Pilssiremontin yhteydessä on ollut paljon arpomista liittyen pilssin kaariin. Kölin varsinaisen muodon ja vahvuuden antavat massiivipuusta tehdyt kölitukit, jotka jakavat kölin painon useamman laudan alueelle. Painokaarien tehtävänä on lähinnä tukea lautoja kölitukkien välillä ja pitää lautojen saumat tiiviinä. Koska kölin laudoitus on melko tukevaa ja kölitukkeja kohtalaisen tiheässä pohdimme jopa painokaarteen jättämistä pois kokonaan, mutta totesimme paremmaksi asentaa ne joka tapauksessa.


Vastaliimatut kaaret pilssissä

Ensimmäinen yrityksemme oli rakentaa kaaret laminoimalla ne männystä, mutta tämä ei ollut erityisen onnistunut kokeilu. Viilujen sahaamisessa, laminoinnissa ja kaarteen viimeistelyssä olisi ollut yksinkertaisesti liian paljon työtä. Tästä syystä päätimme tehdä pilssiin painokaaret. Alunperin Kisenin painokaaret jatkuivat partaalta pilssiin, mutta pilssin palteen tiukka kaarre oli ilmeisesti osoittautunut ylitsepääsemättömäksi kaarien kestävyydelle jo muutaman käyttövuoden jälkeen. Tästä syystä muutimme rakennetta hiukan

Nyt Kisenin tulee yhdet painokaaret partaalta pohjalle ja toiset kaaret jatkavat pohjalta pilssiin. Alemmat painokaaret on lisäksi halkaistu paksuussuunnassa palteen kohdalta, jotta ne taipuisivat helpommin.


Kaaren liimaus puristuksessa

Tämä ratkaisu osoittautui varsin onnistuneeksi. Halkaistu kaari taipui merkittävästi helpommin kuin kokonainen kaari, eikä pilssin kaarre tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Oli hurjaa nähdä miten paikalleen painetussa kaaressa ylempi viilu jäi lähes sentin alempaa lyhemmäksi. Yhdestä kappaleesta taivutettaessa kaareen olisi jäänyt melkoinen jännitys!

Ainoa merkittävä ongelma halkaistun kaaren asentamisessa oli, että käyttämämme lyhyet 25 mm ruuvit eivät yltäneet ulkolaudoituksen läpi kuin ensimmäiseen kaaren puolikkaaseen, joten jouduimme kiinnittämään ylemmän puoliskon paikoilleen veneen sisäpuolelta pidemmällä ruuvilla. Tätä tehdessä muutaman kaaren pää halkesi, koska emme olleet poranneet sopivaa reikää ruuvia varten.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi päätimme liimata halkaistut kaaret vielä takaisin yhteen höyrytyksen ja taivutuksen jälkeen. Näin saamme yhdistettyä sekä painokaarten, että laminoitujen kaarten parhaat puolet. Painokaaret ovat nopeat asentaa, kymmenen kaaren laittamiseen paikalleen pilssiin meni kaikkiaan hiukan kolmatta tuntia, ja laminoidut kaaret ovat kestävät eivätkä jousta muodostaan ajan kuluessa.

Juoksevalla polyuretaaniliimalla kaarenpuolikkaiden liimaaminen meni nopeasti, suurimpana ongelmana oli vain liimasauman puristaminen kuivumisen ajaksi. Tätä varten jouduimme rakentamaan erilaisia puristin-, kampi-, varsi- ja muita virityksiä veneen rakenteista liimattaville kaarille, mutta työmaalle kertyneistä rimanpätkistä näiden tekeminen oli varsin näppärää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti