sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Vielä 52 työtehtävää

Kisen-telakalla on vielä tuhdit 52 työtehtävää ennen vesillelaskua, mutta onneksi runko ei ole enää yksi niistä. Optimistisimmankin laskutavan mukaan vesillelaskuun on enää 34 viikkoa, joten tilanne on haasteellinen, mutta ei paha. Asiaa ei ollenkaan auta se, että viime viikon perjantain myrskynrippeet repivät Kisenin kaariteltan ja tästä syystä viime päivät ovat menneet vahinkoja korjaillessa.
Veneen viimeistelytyöt etenevät hiljalleen
Työlistalle mahtuu sekä isompia että pienempiä tehtäviä, kuten helojen ja kalusteiden asentamista, joita pystyy helposti tekemään muutaman päivässä. Mutta joukkoon mahtuu myös isompia urakoita, kuten maston ja pohjan maalaukset sekä istumalaatikon pisaralistan asentaminen, jotka vievät auttamatta useamman päivän.

Kaikeksi epäonneksi melkein kaikki isommat hommat liittyvät maalaamiseen tai liimaamiseen, joiden osalta ulkotyökausi alkaa tältä vuodelta olla ohitse. Näiden töiden kasaantuminen keväälle on isoimpia ongelmia tulevien kuukausien töiden ajoittamisessa.

Yllä olevan kuvan pitäisi päivittyä töiden edetessä niin, että keltainen ja vihreä hiljalleen valtaavat alaa aloittamattomilta töiltä. Katsotaan miten hommat etenevät!

2 kommenttia:

  1. No nyt on viidennes kaikista tehty ja enää kolme neljännestä kokonaan aloittamatta! :)

    VastaaPoista
  2. Alle neljännes enää täysin aloittamatta! :)

    VastaaPoista