sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kansiremontti etenee

Kisenin kansiremppa etenee nyt hyvää vauhtia. Kaikki levyt on leikattu muotoonsa ja parraslistan rimat ovat myös valmiina liimattaviksi. Nyt tärkein homma on kansilevyjen pohjatyöt ja maalausvalmistelut. Työn aluksi tasoitimme vanerilevyt kostuttamalla ja hiomalla ne Ole-Jacob Brochin ohjeiden mukaan. Tasoituksen jälkeen pääsimme itse maalaamiseen.


Pohjamaali suojaa vaneria kosteudelta

Valitsimme vanerikannen maalaamiseen Tikkurilan Temadur-järjestelmän. Temadur on kaksikomponenttinen, puolikiiltävä akryylipolyuretaanimaali, joka on tarkoitettu ulkokäyttöön. Se kestää hyvin säätä ja UV-säteilyä ja pitäisi maalausliikkeen kaverin mukaan sopia hyvin myös vanerille. Temadurin pohjamaali on Temacoat-epoksimaali, joka ohennettuna imeytyy hyvin puun kuituihin ja suojaa niitä kosteudelta.

Temadur on pitkälti identtinen verrattuna esimerkiksi Hempelin Poly Best + Light Primer -yhdistelmään, ainoana erona on, että Temaduria saa sävytettynä koko RAL-värikarttaan. Sävyjä on siis kymmeniä enemmän kuin Hempelillä. Temacoatilla on myös merkittävästi pidempi päällemaalausaika kuin monilla muilla epoksimaalailla.

Kansi on nyt pohjamaalattu ja ensi viikonloppuna saamme toivottavasti levyt liimattua toisiinsa. Sitä ennen isoimpana ongelmana läpivientien ja helojen vahvikkeiden paikkojen määrittäminen. Kun levyt on liimattu vuorossa onkin itse kannen pintamaalaus. Siinä vaiheessa kansiremontti on jo varsin pitkällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti