sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Vintage Yachting Games

Klassisilla purjeveneillä on monissa maissa omat vuosittaiset kisansa, mutta kilpailu eri maiden välillä on ollut vähäistä. Klassisten veneiden kansainvälinen ykkösregatta on ollut jo pitkään Cowes Week, jonka historia ulottuu vuoteen 1826. Solentissa on siis purjehtinut klassikoita jo jonkin aikaa.
Kymppejä vuoden 2010 Baltic Classic Circuitissa Helsingissä (kuva Jorma Rautapää)
Viime aikoina klassikkopurjehdus on kasvattanut suosiotaan ja vanhoille veneille on perustettu uusia kansainvälisiä regattoja. Vuodesta 2005 järjestetty Mediterranean Classic Circuit, joka huipentuu Cannesin Régates Royalesiin, on tärkeä tienavaaja klassikoiden suurille regattasarjoille. Vuonna 2010 Itämeren alue sai oman vastineensa, kun Baltic Classic Circuit järjestettiin ensimmäisen kerran.

Näiden regattojen ohella tänä vuonna toista kertaa järjestettävä Vintage Yachting Games muodostaa omanlaisensa kokonaisuuden. Vintage Yachting Games on joka neljäs vuosi järjestettävä kilpailu entisille olympialuokille, jotka ovat säilyneet aktiivisina kisaluokkina. Kyseessä ovat siis vanhempien konstruktioiden varjo-olympialaiset.
Viisvitosia vuoden 2011 MM-kisoissa Helsingissä (kuva Jorma Rautapää)
Vintage Yachting Gamesin virallisia luokkia ovat mm. Olympia-jolla, E-jolla, Louhi, 5.5 m, Soling ja Yngling, joten kyseessä ei ole pelkästään puuvenetapahtuma. VYG on kuitenkin tärkeä lisä näiden luokkien klassisten puuveneiden kansainväliseen kisakalenteriin suurempien kilpailujen, kuten Euroopan ja maailmanmestaruuskisojen lisäksi, joissa lasikuituveneet ovat tavallisesti pääosassa.

Vuoden 2012 Vintage Yachting Games järjestetään 7-15. heinäkuuta Como-järvellä Italiassa. Alustavasti kilpailuun ovat ilmoittautuneet Suomesta ainakin Teresita, Caro V ja Rush VI. Toivotaan suomalaisveneille menestystä kisoissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti