keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Deadwoodin irroitus ja kansiremontti


Kävimme välipäivinä purkamassa kölipuun ja tarpeelliseet osat deadwoodia. Kaikki olivat työmaalla mutta parhaimmillaankin vain kolme neljästä yhdenaikaisesti.

Pilssiremontti on nyt saatu rajattua sekä perän että keulan puolelta. Pystyimme säästämään molemmat steevit, mikä oli minulle helpotus.

Kaikki pilssiremonttiin liittyvät osat kuten kölipuu ja kölitukit, saatiin purettua ehjinä ja niitä voidaan käyttää malleina uusien osien valmistamisessa. Testasimme myös työmaan vieressä sijaitsevan konevuokraamon ja haimme Flexin puukkosahan päiväksi (kohtuullinen 12.5 euroa).

Kölipuu on tosin muuttunut ajan saatossa keskeltä tomuksi, joten siitä voisi tehdä vaikka hienot kehykset peilille. Nyt odotamme irokolastin saapumista, jotta pääsemme tekemään uusia osia.

Siivosimme myös työmaan ja nyt maahan putoavat esineet löytyvät helpommin. Muutenkin oli hyvä saada kaikki roskat, mutterit ja maatunut puu kerättyä pois jaloista.

Kanteen tehty kuntokartoitusreikä paljasti kauhistuttavia asioita. Kansikaarenkannatin näyttää olevan mätä lähes koko veneen matkalta. Veneeseen on joskus rakennettu rimakansi vanerin päälle ja alusvaneri on suurelta osin mätä. Itse en oikein pidä vanerin ja rimakannen yhdistelmästä, sillä rimojen välistä vuotanut vesi jää vanerin ja rimojen väliin mädännyttämään rakenteita.

Päätimme alustavasti uusia koko kannen, kansikaaret ja kansikaarenkannattimet. Ajatuksena on palauttaa veneeseen alkuperäisen kaltainen vanerikansi.

Tänään olemme Eeron kanssa selvittäneet materiaalien saatavuutta ja hintoja sekä lähettäneet muutaman varovaisen tarjouspyynnön. Olemme myös suunnitelleet kansiremonttia ja mitanneet kansivarusteiden paikkoja. Seuraavaksi työmaalle palataan vuoden 2009 puolella.

1 kommentti:

  1. Toi kuva Laurista kun se on just huomannu missä kunnossa kansi on = rautaa. Surkea teema, jonka koko järkyttävyys näkyy tossa kuvassa mahtavasti.

    VastaaPoista