perjantai 10. lokakuuta 2008

Saimme piirrustukset

Olemme kyselleet piirrustuksia ympäriinsä veistämöltä, tutkijoilta ja muista lähteistä, mutta lopulta pääsimme oikeille jäljille. Viime viikolla saimme Åbo Akademin yhteydessä toimivasta Sjöhistoriska institutenista kopiot neljästä sinne tallennetusta mikrofilmikuvasta. Instituutin henkilökunnalle kiitokset avusta!













Kuvat ovat lokakuulta 1953 ja tammikuulta 1954 ja niistä näkyy erinomaisesti monia yksityiskohtia jotka ovat meille tuttuja jo työmaaltakin. Nopean tarkastelun pohjalta näyttää siltä ettei yksikään kuvista ole kuitenkaan identtinen veneen nykyisen muodon kanssa. Kuinka paljon tästä johtuu rakentamisen aikaisista ja kuinka paljon myöhemmistä muutoksista on vaikea sanoa. Mielenkiitoisena yksityiskohtana on yhden piirrustuksista laitaan piirretty luonnos negatiivisesta peräpeilistä. Takilapiirrosta ei ikävä kyllä kuviin sisältynyt. Aika näyttää paljonko pystymme kuvia hyödyntämään remontissa. Useimmat korvaavista osista teemme varmaankin jäljentämällä vanhat osat jotta ne ovat varmasti sopivat kokonaisuuteen. Puu on kuitenkin viidessäkymmenessä vuodessa ehtinyt jo jonkin verran elää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti